TEOS 2017

Timo lähti aamulla viemään teoksiani Helsinkiin, Suomen taidegraafikoiden teosvälitystapahtumaan TEOS 2017 (Kaapelitehtaalla 23.2.-5.3.2017). Itse en kynnelle kyennyt: viimeiset pari viikkoa olen kierinyt kaikenmoisessa kolotuksessa. Olin varannut koko viime ja toissa viikon kirjoittamiselle, mutta vielä viikko sitten tuntui aika mahdottomalta edes kuvitella istuvansa jälleen näppäimistön edessä. Nyt on (toivottavasti) pahin ylitetty ja verryttelen sormiani kirjaimilla, varovasti vain, vähän kerrallaan. Kynästäkin saan jo jälleen otteen. Ehkä jo viikon päästä pääsen taas jatkamaan luovaa tekemistä kirjoittamisen ja kuvien tekemisen parissa. Siihen asti haahuilen ja sanelen ideoitani tabletin muistiin. (Omituista kuunnella omaa, jäsentymätöntä puhettaan. Vasta kuunnellessaan tajuaa, kuinka raakileista ajatuksista sitä teokset syntyvät.)

Toivun siis, ja annan kuvieni tehdä töitä TEOS 2017-tapahtumassa.


---

Timo left this morning to Helsinki, to take my six artworks to TEOS 2017 event, which is an art sales event organized by the Association of Finnish Printmakers (at the Helsinki Cable Factory February 23 - March 5, 2017). I couldn't leave myself: for the last few weeks I've been aching all over. I had planned to write through the last week and the week before, but still a week ago even the thought about myself sitting in front of computer still was quite unimaginable. Now I've left the worst behind (I like to think so, at least), and I'm moving my fingers upon the keyboard, just a little bit, and just very short sessions. And I even can get a grib on a pencil again. Maybe it's only one week from now, when I can continue my creative work again, with both words and pictures. Until then I'll just hang around and record my spoken thoughts on my tablet. (It's weird to hear one's own, unstructured speech. Only by listening it, you can really understood, how raw are those thoughts where the ideas born from.)

So, I'll recover, and meanwhile I let my artworks do all the work at the TEOS 2017.

Näyttelykauden loppu / The end of the exhibition season

Detail of 'A New Life', one of the Tree of Tears of Good and Evil installation artworks, that will leave for a new home after the exhibition. I heard there's now a very emotional story attached to this one, and there were many other #stories in the air today at my artist meeting, both sad and joyful. And lots of #tears shed. #kyyneltarha #gardenoftears #galleriaratamo #kyynelpuutarhurinpäiväkirja #thediaryofateargardener #thetreeoftears #tear #pigmenttransfer #jyväskylä #plywood #instaart #instaartist #shooart #kommuneo #finnishart #finnishartist

Kuva, jonka Päivi Hintsanen (@paivi.hintsanen) julkaisi 4. 02ta 2017 klo 6.29 PST

Todellakin: alkuviikolla kävimme Raahessa purkamassa "Missä tuuli lakkasi" -näyttelyn, ja tänään, muutaman tunnin kuluttua, lähden purkamaan Galleria Ratamosta "Kyyneltarha" -näyttelyn. Seuraava yksityisnäyttely on vasta kesäkuussa Joensuussa. Näin pitkää näyttelytaukoa minulla ei ole tainnut olla pitkään aikaan! Vähän liiankin pitkään, ehkä: viime vuosien tiukka aikataulu näkyy väistämättä vireystasossa ja kaiken toiminnan hidastumisena.

Lomaahan tämä tauko ei kuitenkaan tarkoita. Näyttelyn purkua seuraavan fyysisen työrysäyksen jälkeen (näyttelyteokset pitää pakata ja jälleen purkaa työhuoneella ja laittaa paikalleen, mikä on yllättävän tiukkaa rehkimistä) keskityn vähän aikaa muuhun: kirjoittamiseen ja suunnitteluun. Kevään aikana on ainakin yksi, ehkä useampikin teosmyyntitilaisuus, joihin osallistun ainakin teoksillani, vaikka en välttämättä paikan päälle pääsisikään. Matkaliput, majoitukset, kaikenmaailman järjestelyt ajattelin tehdä tulevia näyttelyjuttuja varten, vaikka aikaa vielä onkin reilusti - koska aikainen lintu madon nappaa halvemmalla. Ja sitten on yksi kirjoitusprojekti, joka toivottavasti tulee julki tässä parin kuukauden sisällä. Loppusuoralla ollaan, joten melkein siitä uskaltaa jo puhua.

Tätä kaikkea ajattelin vielä toissapäivänä jotenkin etukäteen kaikesta pikkupuuhasta väsähtäneenä, mutta nyt kaikki edessä oleva tuntuu mielekkäältä: eihän tämän parempaa työtä ole.

Eilinen taiteilijatapaaminen Ratamossa oli kummallisen voimaannuttava kokemus. (Vierastan, välillä suorastaan inhoankin tuota sanaa, mutta nyt se jotenkin tuntuu ainoalta oikealta). Päivä ei alkanut parhaissa merkeissä, eikä jyskyttävä päänsärkyni hävinnyt Ratamolle kävellessä ...mutta sen sijaan kyllä kastuin läpeensä, kun lumisade ei ollutkaan lunta vaan räntää. Olin odottanut paikalle muutamaa ihmistä, mutta ei tilaan juuri paljoa enempää olisi mukavasti mahtunut. Ja se tunnelma! Päänsärky hajautti ajatuksiani sen verran, että puhe tuntui tulevan ulos harvinaisen sekavana - silti tuntui, että suurin osa läsnäolijoista ymmärsi, mitä Kyyneltarha-universumistani kerroin. Ja mikä kaikkein tärkeintä: yleisöllä oli kerrottavaa myös minulle. Tämän näyttelyn kohdalla olen saanut harvinaisen paljon palautetta sähköpostiini: kertomuksia itkusta ja kyynelistä itsestään, ja paljon muustakin, mikä ei suoraan liity teemaankaan. Se on ollut hurjaa (hienolla tavalla), mutta vielä intensiivisempää oli kuulla kokemuksia näyttelystä ja teosten synnyttämiä muistoja suoraan yleisöltä. Sekä hyviä että pahoja, positiivisia että negatiivisia, mutta useampikin mainitsi näyttelyn "puhdistavan" vaikutuksen. Olen aiemminkin saanut kyllä vastaavantyyppistä palautetta, mutta en koskaan tässä mittakaavassa, enkä näin syvälle tunkeutuvana ja vaikuttavana.

Eilisen kruunasi Pariisissa asuvan ystäväni näkeminen pitkästä aikaa. Lyhyt kohtaaminen, mutta jotenkin niin piristävä!

Hyvä muistutus itselle siitä, että jos päivä alkaa huonosti, se voi kuitenkin päätyä ihan toisenlaiseen tunnelmaa.


---

The end of the exhibition season, truly! At the beginning of the week we travelled to Raahe to pack my 'Where the Wind Stopped' exhibition, and today, in a few hours time, I'll leave to Gallery Ratamo to pack my 'The Garden of Tears' exhibiton. My next private exhibition will be in Joensuu, Finland in June. I haven't had this long pause in exhibitions for a long time! Probably for too long time: the tight schedule of the past few years shows itself now in my energy levels, I'm getting slower in everything.

This exhibition pause doesn't translate to holidays, however. After the physical work in a next few days (the exhibition works have to be packed, and then again placed on their shelves at the studio, which is actually surprisingly hard physical work) I will concentrate on other stuff: writing and planning. There will be at least one art sales event in spring, which I will take part to, at least with my artworks if I don't go there myself. I book all the travel tickets, accommodations and other stuff for my following exhibition trips, even there's so much time in between - but they are so much cheaper earlier. And then there is one writing project, which hopefully will be revealed in a few months time. I'm at the finishing line, so I dare to talk about it already.

This all seemed to be an overwhelming list of small tasks still a day before yesterday, but now I feel very positive about everything ahead: there's not really a better job than this!

Yesterday's artist meeting at the Gallery Ratamo was really a very empowering experience. The day didn't start in the best way, and my headache didn't vanish while I was walking from home to the gallery ...instead I got myself soaking wet, as the falling snow wasn't really soft snowy snow, but wet and heavy. I was expecting just a few people to arrive, but instead the gallery was filled with audience. And the atmosphere! I found it quite hard to talk clearly while my headache was pounding, but still I felt that people understood what I told about my Garden of Tears universum. And the most important thing: the people had something to share with me. I've received a lot of feedback - with very personal experiences and stories shared - in my email during this exhibition: stories about crying and tears themselves, and stories which don't have any 'visible' connection to tears. It has been wild (in a good way), but it was much more intensive to hear about the experiences and the stories and memories evoked by my artworks live, face to face. Both good and bad, positive and negative, but several people mentioned the 'cleansing' effect that the exhibition had on them. I've received that kind of feedback earlier too, but never in this scale, and not in this way, effecting me so deeply.

Then, after everything, I got to see my friend, who lives in Paris, after a long time. A short visit, but so refreshing!

A good reminder for myself: if my day doesn't have a good start, it all can still turn upside down during the day.

I also had some guests straight from Paris at the exhibition today, like this little one. #havanna #näyttelyvieras #suoraanpariisista #galleryratamo #galleriaratamo

Kuva, jonka Päivi Hintsanen (@paivi.hintsanen) julkaisi 4. 02ta 2017 klo 8.48 PST