lauantaina, lokakuuta 25, 2014
Loma / Holidays
Tarkoitus oli tulla Espanjaan, Andalusiaan residenssiin kirjoittelemaan ja suunnittelemaan tulevia työrupeamia, mutta toisin kävi. Pari viimeistä viikkoa on mennyt lomailun piikkiin - ja eilen lomailu kulminoitui huippuunsa, rannalla auringossa istumiseen ja meressä uimiseen Fuengirolassa. Alunperin matkasimme Alorasta lähijunalla kaupunkiin käydäksemme Bioparkissa, josta National Geographicin on kirjoittanut positiivisen jutun, ja kun ranta nyt sattui olemaan vieressä... En ole ikinä ollut rantaihminen, mutta tänä syksynä kotimaan saapuva pimeys on ollut vähän turhan painavaa. Teki hyvää vain istua jonkin aikaa paikallaan auringossa, uida meressä ja vain olla.
Lomalla tarkoitan aikaa, jolloin en herätessäni ryhdy määrätietoisesti töihin. Ihan täydellistä lomaa en näköjään osaa viettää: lauseita alkaa syntyä päässä heti, kun muutaman rivin kirjasta luen (olen matkalla kirjoittanut kaksi Moleskinen pikkuvihkoa täyteen) ja uusia kuvaideoita alkaa tulvia päähän, kun kuvia näen. Joskaan alkuviikon reissulla Madridiin Prado ei oikein herättänyt mitään muuta kuin ryöppynä päälle vyöryvää visuaalista väsymystä. Oli kyllä hienoa nähdä Boschin ja Goyan maalauksia, mutta iso osa espanjalaisesta maalaustaiteesta on liian pikkutarkkaa ja röyhelöistä makuuni. Käynnin jälkeen muita museoita ei jaksanut edes ajatella, joten loppuaika kaupungissa kului kahviloissa istuskellen. Suurimman inspiraation sain pienestä levykauppa-lahjatavarapuodista, jossa myytiin kaikenlaista pientä ja kekseliästä. Sen voimalla paluumatka junassa kului innottavaa to do -listaa kirjoittaessa.
Tänään tein muutaman luonnoksen tulevaan kuvitustyöhön. Muuten päivä saa olla lojumista ja lukemista auringossa, koska muutaman päivän päästä sitä vaihtoehtoa ei enää ole.
---
I travelled to Andalucia, Spain, to work with my writing stuff, but it hasn't quite happen. The last few weeks I've been having a real holiday - which culminated yesterday, when we went to beach in Fueringola to take sun baths and to swim in the sea. Originally we travelled from Alora to Fuegirola to visit the Biopark, of which the Natural Geographic has written a positive article about, and the beach just happened to be there... I've never considered myself to be a sunny beach person in anyway, but this autumn's darkness in Finland has been a bit too heavy to bear. It felt good to sat there in the sun, to swim in the sea and just to be.
With the word holiday I mean days when I don't start determined working right after waking up. It seems that I really don't know how to have a 100% holiday: when I read something, my own stories and sentences start to fill my mind (I've filled two small Moleskine booklets with all kinds of writings), and I start to get new ideas for new pictures when I just glimpse some images. Though during the trip to Prado in Madrid at the beginning of the week, it was not an inspiration that I got, but an overwhelming visual tiredness. Itwas great to see the paintings by Bosch and Goya, but in general the Spanish art is too detailed and ornamental to my taste. After Prado we couldn't even think about visiting the other museums, and we spent the rest of the trip sitting in cafes instead. I've got the biggest inspiration of all in one record store / gift shop, which had some clever small stuff to be sold. I got inspired enough to write a long to do list on our train trip back to Alora.
Today I made a few sketches for one illustration commission. But otherwise I will just sit and read in the sun, because in a few days time that's no longer an option.
lauantaina, lokakuuta 11, 2014
Manic Street Preachers - Rewind The Film
[Suojapaikaksi kaareutuvat taivaat / Sheltering, Arching Skies. Pigmenttimustetuloste (päällekkäistulostus) / pigment ink print, over printing technique, ~11,5x35cm (+marginaali), ed. 5.]
Montakohan litraa mustetta olen saanut tällä viikolla kulumaan? Piirtänyt olen ainakin sen verran, että käsi on hellänä. Kynä ei meinaa enää pysyä kädessä, eikä päässä asiat. Aivo änkyttää. Isoimmat projektit on nyt hoidettu alta pois ja pienempikin sälä saatu jonkinlaiseen kuriin ja järjestykseen. Joten ihan sopiva hetki heittäytyä parin viikon tauolle. Ajattelin alkaa valmistautua Tampereen taidemessuja varten marraskuun alussa, ja siihen asti keskittyä johonkin muuhun kuin kuviin. Kuten kirjoittamiseen. Ja olemiseen.
Ja väreihin.Kuluneella viikolla sovin ensi vuoden kevään väriteemaiset luennot Jyväskylän kansalaisopistolle (kaksi luentoa maaliskuussa, jos en väärin muista) ja sain myös kaksi muuta yhteydenottoa väreihin liittyen. Toinen yhteydenotoista tarjosi niin mielenkiintoisen rajapinnan, etten meinaa pysyä nahoissani. En vielä uskalla siitä sanoa mitään, mutta varmastikaan sitten, kun projekti on ajankohtaisempi, ei vuolailta tilityksiltäni voine välttyä. Näistä yhteydenotoista intoutuneena olen siis viime päivät puuhaillut värien parissa ja jatkanut keskeneräisiä projektejani.
---
Vielä lisämainintana: Plankkon lokakuun uutiskirje on nyt luettavana http://eepurl.com/44H7z Uutiskirjeessä yhdentoista ammattitaiteilijan - myös minun - uusimmat kuulumiset taiteilurintamalta. Jos haluat tilata uutiskirjeen, laita meiliosoitteesi minulle sähköpostilla paivi.hintsanen (at) coloria.net, niin lisään listalle.
---
I was wondering of how many litres of ink I've must have spent this week... I've drawn so much, that my hand is aching. I can hardly hold a pen and my head can hardly carry a thought. My brain is stuttering. I have managed to finish the biggest projects and also I've managed to put the little stuff to some kind of order. So, it's the perfect time to have a few weeks off. I thought about starting to get ready for Tampere Art Fair (in mid-November) at the beginning of November, and until then just concentrate on something else, but not to pictures. Like writing. And just existing.
And colours. During the past week I have agreed of two colour themed lectures at the Jyväskylä Adult Education Center next spring and I also received two other emails requesting lectures or workshops. One of the new contacts is so interesting that I'm overwhelmed with the whole idea of getting close to that kind of project. I can't tell anything about it yet, but when the project is more current, I know I can't hold my words... These contacts have made me work with colour the last few days...
sunnuntai, lokakuuta 05, 2014
Mark Lanegan - Harvest Home
Huojentavaa huomata, että onneksi meneillään olevat projektini eivät ole vain iäti kasvavan vuoren osasia, vaan jokin projekti välillä loppuukin. Käytännössä työskentelin koko kesän Muistiliitolle tekemäni ison kuvitustyön kanssa ja muutama viikko sitten (tai herranjumalasentään, onhan siitä jo melkein kuukausi!) projekti vihdoin valmistui omalta osaltani. Lopputulos tulee julki marraskuussa.
Projektin päätyttyä olen kuitenkin vähän ajelehtinut omien töiden kanssa. Kaikenlaista sälää (päivityshommia ja pieniä graafisia tilauksia, teosten pakkausta ja niiden laskutusta, kaikenmaailman paperitöitä) on kyllä riittämiin, mutta niiden omien, omalähtöisten töiden kohdalla en tiedä mistä aloittaa. Omia pieniä projekteja on kymmenittäin kesken, mutta samalla mielessä muhii uusia kuva-aiheita ja uusia muita projekteja - teenkö keskeneräiset ensin loppuun vai voinko jo aloittaa uutta? Päättämättömyyden lopputulos on se, että muutaman viikon aikana en ole saanut juuri mitään aikaan. En ainakaan niin paljon kuin mitä olin toivonut.
Päättämättömyyttäni osasin paeta myös täysin uudella harhautuksella: aloittaa prosessin, joka ei alun alkaenkaan ollut edes tässä arvonnassa mukana. Aikomukseni jo jo vaikka kuinka kauan ollut laittaa Coloria.net -sivusto uusiksi, mutta sen kuvittelin tekeväni sitten joskus keväällä, kun olisi paremmin aikaa käytössä - olin jo sisimmässäni ajatellut, että väriprojektejani en enää tähän henkiseen työnvieroksuntasekasotkuuni vedä mukaan. Eräänä iltana televisiota katsellessani tuhertelin sivustolle uuden logon, vähän puolivahingossa, täysin ajatuksissani. En oikeastaan ajatellut käyttää piirrosta mihinkään, mutta niinpä vain yhtenä iltana huomasin päivittäväni Coloria.netin somesivut uudella logolla ja samantien pistin sivuston kauan odottaneen uusimisen työn alle. Eli taas on uusi projekti puolivälissä odottamassa toteuttamistaan ja aikaa, kun sen pääsee toteuttamaan loppuun.
Tässä mietin yhtenä päivänä, että mihin kaikki aikani oikein uppoaakaan? Mutta tähänhän se, uusien keskeneräisten projektien luomiseen.
---
Sometimes it's relieving to see, that my projects "in process" aren't just parts of forever growing mountain, but sometimes some projects actually end too. During the whole summer I was working for The Alzheimer Society of Finland making some demanding illustrations and a few years ago (or, almost a month ago, as I noticed when I was writing this) I finally got my part of the project finished. The final prints will be published in November.
After the project I've been sort of flowing around with my own work. All kinds of small stuff (updating websites and small graphic design jobs, packing my artprints and writing bills for buyers, all kinds of paper works) I have enough allright, but I just don't know where to start with my own projects, those which are initiated by me and for me. There are dozens of those in process, but at the same time I have several new ideas for images and other projects in my head - should I finish the old ones first, or start already with the new ones? This indetermination of mine has lead to the situation where I actually don't do almost anything. At least not as much I had wished to do.
I found also a new way to run from the problems my indecisiveness caused: I started a process of which I wasn't even thinking and which wasn't originally among my choices of what to do. I have thought about revamping the whole coloria.net site (which is my Finnish colour themed page), but I was planning to get to it next spring, when there would me more time for everything - at least not now, when I constantly have to bang my head on the wall for not having time enough to do everything I would like to. But then, on one evening while I was watching television I just happened to drew a new logo for the site, half accidently, completely without thinking at all. I actually didn't think about using the drawing to anything at all, but then, one evening, I just found myself updating Coloria.net social media sites with a new logo, and at the same time I started the long waited renewing of the website. So, there is a new half-way done project waiting for realisation.
One day I was wondering, where does all my time go? Now I know: I spend all my time to create these new unfinished projects...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)