Live Herring -läänintaiteilijakauden jälkeinen aika on täyttynyt - milläs muulla kuin - Live Herring '14 -näyttelyllä ja sen oheistoiminnoilla. Suurimman työn on kyllä ehdottomasti tehnyt näyttelyn kutsuvieraaksi kutsuttu ja näyttelyn kuratoinut Matti Niinimäki. Vaikka tapahtuma on ihan minimaalinen verrattuna kolmen vuoden takaiseen kolmen museon ja kymmenien tapahtumien näyttelyyn, on tässäkin ollut yllättävän paljon pientä puserrettavaa.
Mutta huomenna ensimmäinen kynnys on ylitetty: avajaiset klo 17 Galleria Ratamossa, tervetuloa!
Ja kuten aina, kaikki tulee yhtä aikaa. Timpan ja minun Prahan näyttelyymme on vielä noin kuukausi aikaa, mutta sekin työllistää jo kuljetuksineen ja muine infoineen ihan hyvin. Jännitysmomenttia lisää se, että näyttelypaikka vaihtui: näyttelymme on ensimmäinen uusissa galleriatiloissa. Hienolla paikalla ja hieno talo (kävin Google Mapsin katunäkymällä vähän kiertelemässä ympäri), mutta nyt mietityttää, saammeko aiempaa isompaan tilaan vietyä tarpeeksi teoksia. Minua ystävällisesti lohdutettiin sillä, että "nykytaidenäyttelyssä ei ole ikinä liian vähän teoksia". Itsekin tykkään avarammista ja ilmavista näyttelyistä, mutta tasapaino pitäisi silti olla. Tyhjyys on vain tyhjää, jos se ei ole tarkoituksenmukaista. Mutta ei tässä nyt sentään niin ison probleeman edessä olla.
Odottelemme vielä pohjapiirrosta ja tarkempia mittoja, joiden mukaan voimme sitten vähän suunnitella mukaan otettavia teoksia ja pyytää rahtitarjouksia uudelleen. Jos tämä tapahtuisi Suomessa, ongelmaa ei olisi, mutta kummasti tuo maasta toiseen rahtaaminen ja rahtitarjousten pyytäminen ja muu lisää stressitasoa pientenkin muutosten kanssa.
Huomaan vain, että vaikka töitä on ollut esillä meillä molemmilla ulkomailla useampaankin otteeseen näyttelyissä, niin on ihan uuden edessä, kun itse hoitaa asiaa. Ja tässä viimeistään huomaa, kuinka kaukana ja erillään Suomi on muusta Euroopasta. Vaikka ei tuo Itämeren lätäkkö mikään jättimäinen olekaan, niin rahtitarjouksia pyytäessä se tuntuu valtamereltä.
Tekstit
