Sunnuntaina sataa aina, ja taas on sunnuntai

...ja synttärit. (Ja nimpparit.)

Seesteisenä ja vähän aurinkoisenakin alkanut päivä on kasvanut taukoamattomaksi vesisateeksi. Syntymäpäivästä erikoisen tekee jo se, että on kaukana kaikista läheisistään, mutta bonuksena koko päivä on ollut täynnä outoa toiseutta.

Koko näyttelyn hienoin hetki oli tänään, kun sade oli hakannut ikkunaa tauotta jo ainakin varttitunnin ja sisälle sadetta pakoon karanneet näyttelyvieraat alkoivat päivitellä tilannetta keskenään - vaikka yhteistä kieltä ei oikein ollutkaan. Tarjosin koko porukalle Marianneja, joita olen synttärimeiningillä muutoinkin koko päivän galleriassa tarjonnut. Suomalainen pariskunta oli ollut menossa piknikille ja näytti kahta termariaan, että heillä olisi kahvia ja vettä (pussikeittoa varten), mutta vain kaksi mukia. Amerikkalaisella pariskunnalla oli muovimukeja mukanaan. Saksalaisilla oli yksi teepussi mukanaan, mutta siitä riitti kolmelle. Väkeä oli näillä tarjoiluilla mukana parisenkymmentä; jo mainittujen maiden lisäksi myös Ruotsista, Venäjältä ja Japanista. Englantia puhuivat amerikkalaisten lisäksi vain suomalaiset ja ruotsalaiset, eikä kukaan muu osannut oikein mitään muuta kieltä, mutta näköjään sitä viestimään pystyy muutenkin. Valokuvia otettiin ryhmässä ja erikseen - minä en vain tajunnut kaivaa kameraani esiin. Toivottavasti joku lähettää jossain välissä kuvan.

Vielä varttitunti päivystämistä. Ensimmäisen kerran koko päivänä galleria on tyhjillään. Ulkona sataa edelleen.  Hassulla tavalla orpo olo tuon nauravaisen väen juostua lautalle. 

Galleria tuntuu yhtä-äkkiä valtavan suurelta.

Seitsemän seireeniä Savonlinnassa

Jotenkin ajattelin, että täällä näyttelyä valvoessani olisi aikaa tehdä kaikkia pieniä rästitöitä pois, täydennellä portfoliota, kirjoitella blogiin, purkaa päässä olevaa ajatusten sumaa. Turistimäärä ja jokaisen päivän vaatima sosiaalisuus on ottanut veronsa: aamuisin en ehdi juuri tehdä mitään muuta kuin pakollisen, ja gallerian sulkeuduttua ei enää jaksa tehdä mitään. Muuta kuin kävellä kallioilla ja katsella merta - mikä ehkä kuitenkin vaikuttaa olemassa olemisen jaksamiseen enemmän kuin jatkuva aherrus ja luominen. Huomaan, että olen ollut niin kauan ilman tyhjäkäyntiä, etten enää meinaa osata sitä. Olisi ihanaa osata vain olla. Se, jos mikä vaaatii taitoa.

Tänään on viikon rajapyykki: viikko enää Suomenlinnassa näyttelyvahtina (näyttely kyllä jatkuu kuun loppuun, mutta muut vahtivat) ja viikko siihen, kun näyttelymme puretaan Savonlinnan Galleria Pinnasta. Kummallinen tunne, kun en pääse itse ollenkaan näkemään, miten seitsemän seireeniäni surevat kiviseinäisessä gallerian alakerrassa.

Itä-Savo-lehdessä oli juttu 5.6.: Galleria Pinnassa unimaailmoja. Nettilehden juttu on lyhyt; painetun lehden juttu oli iso, mutta sitä en ole vielä itse pääsyt näkemään.

Valvoo Rantakasarmissa

Poissa - Absent -installaatio Galleria Rantakasarmissa.

Kevät meni niin työteliäänä, että pää hädin tuskin ehti vauhtiin mukaan. Olen nyt viikon istunut päivät Suomenlinnassa, Galleria Rantakasarmin turvallisessa viileydessä valvomassa näyttelyä ja illat kuljeskellut merenrantamilla, ihmetellyt hanhia ja meriharakoita ja suolaista merituulta. Kävijöitä on päivittään niin paljon (juuri tuli 500 kävijän raja täyteen), että vaikka päivät ovat palkitsevaa kielikylpyä, gallerian ovet sulkiessaan tuntee olevansa melko uupunut. Illat olen pyhittänyt lukemiselle ja kirjoittamiselle - jälkimmäiseen en tosin ole vielä kunnolla päässyt kiinni. Mutta rauhoittumisen ja normaaliaikaan palautumisen tuntee jäsenissään: aivan kuin olisi palannut pitkältä ulkomaanmatkalta, henkisestä jetlagista toipumista.

Toukokuun kiire oli täynnä useampia vastoinkäymisiä ja ikäviä sattumuksia, mutta kaikkein ikävin juttu on se, että jouduin hylkäämään Suomenlinnassa toteuttavaksi aikomani Random prints vol.4 -projektin (se olisi ollut aivan täydellinen tänne!) Kuva ja kirjeet olivat valmiina, mutta näyttelyn pystytysmatkaa edeltävällä viikolla printterini meni rikki. Ilmeisesti nyt lopullisesti. Edessä on uuden ostaminen - ja tällä hetkellä se tuntuu ihan ylitsepääsemättömän rasittavalta projektilta. Musteitakin jäi varastoon yli 300 euron arvosta, mutta katson sitten heinäkuussa, josko löytäisin niille netistä ostajan. Onneksi otin Dixin näyttelyyn uusista, tämänvuotisista töistänikin kunnon määrän vedoksia, joten aika hyvä varasto on jo toteutettuja kuvia - uusiin vain tulee nyt ainakin muutaman kuukauden paussi.

Ehkä ihan hyväkin. Paras paikka esitellä uusia kuvasarjojaan, on aina näyttely, jossa koko kuvakaari pääsee esille kokonaisuutena; eikä tänä vuonna ole enää tarkoitus pitää näyttelyitä nyt esillä olevien (Galleria Rantakasarmi, Plankko-ryhmä, 30.6. saakka; Galleria Pinna, Savonlinna, Timo Sälekiven kanssa, 20.6. saakka) lisäksi ennen ensi vuotta. Tai no, Checkpoint Leonardo ja Vaskenruosteyrttitarhani on matkaa Tampereelle (TR1) elokuussa, mutta sillä ei ole kuvieni kanssa mitään tekemistä. Ensi vuonna ensimmäinen näyttely onkin Prahassa, mihin esille menee nyt Rantakasarmissa esillä oleva teokseni Poissa - Absent - viimeistä kertaa. Sen jälkeen ainoa sovittu on näyttely on Berliinissä - eikä sielläkään suurta tilaa ole.

Ehkä siis hyvä hetki pysähtyä hetkeksi ja miettiä tulevaa.