Salad - Kent

Tomato Soup With Turmeric and a Shark. (8x8cm miniprint, ed. 50. 15€)

Vielä muutama päivä pitäisi tikistää työprojektien viimeistelyyn, sitten meinaan heittäytyä pariksi päiväksi ihan vapaalle. Jo on aikakin: tietokanta-ajattelu ei aivossa oikein enää tunnu vääntyvän muotoonsa ja saatan tuijottaa monta minuuttia koodia tajuamatta mitä oikeasti katson.

Mieli tuntuu todella kaksijakoiselta, kun graafisissa tilaustöissä olen tehnyt muutaman suruaddressikuvituksen, oma tuleva vedossarja on aika synkeän puhuva ja onneton ja samalla - ehkä juuri siksi - ilmoille ryöppyää vinkeitä, kirkasvärisiä kuvituksia miniprinttien (ja tulevien pinssien) muodossa. Viimeisimpänä sarjana olen pukannut ilmoille jo viisi vuotta vääntämäni Café-Bistro Miniprint -sarjan, jonka ekat luonnokset löytyvät jo kymmenen vuoden takaa nimellä Ravintolapäivä! Nuo tussipiirroksista alkunsa saaneet työt eivät ole mitenkään teknisesti järkyttävän monimutkaisia tai syviä, että sen vuoksi aikaa niiden tekemiseen olisi kulunut viisi vuotta (mikä saattaa hyvinkin olla totuus joidenkin muiden kuvieni kohdalla), mutta melkein valmiista on yllättävän hankala saada oikeasti valmista. Aikapulaakin suurempi vaikuttaja tässä yhteydessä on varmaankin olllut vain oma aikaansaamattomuus. Paljon puhuttu puhti unohtaa käydä kylässä liian usein. Pitää ottaa se puhutteluun.

Jospa nyt pienen välivapaan terästämänä saisin Jyväskylän taidemuseon Joulubasaariin valmiiksi myös muutamia vuosia pyörittelemäni "musiikkiaiheiset" miniprintit (ja pinssit), niin alkaisin olla melkein ajantasalla todo:n ja todellisuuden kanssa. Tätä varmaan ennakoi viime yön unenikin, jossa tuotin jollekin nuorelle raskaan musiikin yhtyeelle jouluversiota Peltoniemen Hintriikan Surumarssista. Soisin kyllä, että päässäni soisi nyt joku vähän iloisempi humppa, koska alavirettä löytyy ikkunasta katsomalla muutenkin vähän liikaa.

More Like Trees - The Night

[Kuningattaren kuolema / The Death of the Queen. Pigmenttimustetuloste, 27x27cm (+marginaali), ed. 15.]

Kas, kävin Espanjassa. Madridin reissua edelsi miltei kahden viikon tauoton 24/7-työskentely ja Madridissakin joka päivä oli työpäivä, joten eilinen täysuni paluulennolla ja tämänpäiväiset pakkaus- ja inventointisessiot tuntuivat miltei lomalta vain. Illalla jollain energialla sain myös varastotilanteeni ajantasalle - huomenna voin vihdoin vastata viikon aikana tulleisiin tiedusteluihin, ja suurimpaan osaan suosiollisesti.

Madridin aurinkoiset säät ja puut lehtineen antoivat kyllä melkoisen energiapläjäyksen tämän pimeän sumun keskelle. Viikon keskittyminen aivan muuhun (kuusi työpajaa roskisvärjäyksestä; kuulumisia piakkoin Suloisia värejä -sivuilla: suloisiavareja.wordpress.com/) tyhjensi sopivasti päätä ja värjäsi sormet keltaisiksi ja vihreiksi, eikä tullikaan ollut kiinnostunut epämääräisistä nyssäköistä matkalaukuissamme. Päädyin taas itselleni räätälöityyn turismiratkaisuun: Pradon sijaan päädyin sen taakse, uskomattoman kauniiseen kasvitieteelliseen puutarhaan, jossa vingutin kameraani ja sauhutin kynääni muutamia tunteja. Kuvamateriaalia sielulle ja jotain myös tuleviin artsuiluihin.

Kaikessa upeudessaan Madrid näytti myös kääntöpuoltaan ja paikallisten kanssa jutellessa sai käsityksen siitä, kuinka tukalalta monen tilanne maassa näyttää. Hotellimme sijaitsi parlamenttitalon lähellä, joten todistimme melkein livenä yleislakkopäivän mielenosoitusta. "Melkein" siksi, että seurasimme mielenosoitusta televisiosta ja kuulimme parvekkeelta mielenosoituksen ääniä, mutta kun katsoimme kadulle, näkyvissä oli vain leppoisaa keskiviikkoiltaa viettäviä nauravia ihmisiä. Tosin, koska asuimme niin lähellä parlamenttia, kadullamme oli jonkin aikaa ihan oma poliisibarrikadi, ja koska pidimme suurimman osan työpajoista vilkkaimman mielenosoitusalueen toisella puolella, poliisien ja barrikadien näkeminen kuului jokapäiväiseen arkeen. Työpajoihin osallistuvien ja muiden uusien tuttavuuksiemme kanssa jutellessa sai nopeasti käsityksen siitä, kuinka kattava ja epätoivoinen työttömyystilanne on ja kuinka tiukassa raossa monien ihmisten elämä on. Jos opiskelijat käyvät muotoilukoulua kahdessa tai kolmessa vuorossa ja opettajan päivä saattaa kestää aamuvarhaisesta kymmeneen saakka illalla, jotenkin oma elämänrytmi kaikkine kiireineen ja tilapuutteineenkin tuntuu kummallisen leppoisalta ja väljältä.

I Am Kloot - Hold Back The Night

[Das Cabinet des Dr. Caligari. Toisinto I / Reprise I. Pigmenttimustetuloste, 11x32cm (+marginaali), ed. 10.]

Firenzen jälkeinen aika on hulahtanut ohi nopeasti, kuin sekunneissa. Samalla aikaa tuntuu kuin koko reissusta olisi jo kuukausitolkulla aikaa. Hirveä kulinaristinen kriisi alkaa helpottaa. Gelatoikävä ei varmaan hevillä hellitä, mutta ikäväni tuoreisiin oliiveihin olen saanut joten kuten tasaantumaan. Sen verran reissu kumminkin vammautti, etten saa millään enää nieltyä kotomaan kaupasta saatuja mustia oliivin kaltaisia pikkuisia, kuivia nappuloita, jotka ravintoloiden salaatitkin tursuavat. Jotkut kalamatakset ovat sinnepäin, mutta edes tapastiskeiltä ei ole vielä helpotusta löytänyt. Seuraavan kerran varaan matkalaukun vakuumipakatuille oliiveille. Ja ne tomaatit... Onhan se eri kasvis, kun saa kasvaa auringossa, eikä sitä nypitä raakana matkustamaan kaukomaahan.

Lukeminen ja kirjoittaminenkin ovat taas ikävästi jääneet, kun pitää keskittyä tilaustöiden tekoon. Tiesin kyllä etukäteen, että loka- ja marraskuu tulisivat olemaan melkoisia koitoksia, mutten silti oikein tajunnut, kuinka elämää vievää voi parin suuremman projektin tekeminen olla. Se hyvä puoli näissä projektirysäyksissä kyllä on, että pää seikkailee luonnostelemaan ja ideoimaan jotain ihan muuta - en tiedä, mihin nuo ideani enää kirjaan. Pitänee tehdä omille projekteilleen samanlainen toimintasuunnitelma kuin tilaustöillekin - jos niitä sitten saisi myös tehtyä, eivätkä ressukat hylkiöt jäisi aina roikkumaan jonon viimeiseksi.

Timpan työhuoneelle Tourulaan menen asentamaan oman vaskenruosteyrttidokumentaatiopisteeni, kunhan ensi lauantain Tourulan kuvataiteilijoiden avoimet ovet -tapahtuma on ohi (Lisää tietoa tapahtuman FB-sivulla; infoa saa leivttää vapaasti!) Loppuvuonna sitten muutenkin keskityn enemmän omiin projekteihini, muutamaa pienempää juttua lukuunottamatta.

---

Polyannanismin mukaisesti tästäkin projektin syömästä päivästä pitää löytää jotain positiivista. Aamulla se ei ollut edes niin vaikeaa: tarvitsi vain katsoa ulkona vaakasuoraan viimovaa räntää ja hetkessä iski instant-onni, kun tajusi, ettei tarvitse mennä ulos tänään ollenkaan. Yritän vain muistuttaa itselleni, että olen ennenkin talven yli suurinpiirtein järjissäni selviytynyt.