maanantaina, kesäkuuta 20, 2011

Random Prints vol. 2 - The Essence of Whispering Tree.

The Essence of Whispering Tree.

Random Prints vol.2 - ensimmäiset kuvat sain liikkeelle tänään. Nyt odottelen, löytääkö joku ne.

---

Huomasimme myös, että näköjään meillä on seikkaileva apina, jonka omia matkakertomuksia voi käydä lukemassa Huldan omassa blogissa. Itse roikumme väljästi völjyssä - Berliini meni jo yhtenä haamuna ja nyt Leipzigin talot siintävät ikkunan takana.

Pitäisi pari työrästiä vielä hoitaa loppuun, mutta ensin vähäksi aikaa makoilemaan ja lukemaan kirjaa.

Väsynyt, mutta onnellinen.

perjantaina, kesäkuuta 10, 2011

My Morning Jacket — Holding On To Black Metal

No, toimiiko verkko edelleenkään? Ei. Se ja ihan hillitön kiire projektien kanssa irrottaa näköjään blogistakin aika tehokkaasti. Onneksi Jyväskylän taidemuseon Tunne maisema -verkkonäyttelyprojekti alkaa olla jo hyvässä kuosissa, vaikka työskentelyn hitaus mokkulan kanssa välillä kiristääkin hermoa turhan äreästi.

Kävin tänään viemässä postiin uusia kuvia, määränpäänään Sodankylä ja siellä Inspiration-näyttely, joka on esillä Sodankylän leffafestareiden ajan. Kuvistani kaksi sarjaa ovat syntyneet Tohtori Caligarin kabinetti -elokuvan pohjalta ja yksi sarja on passikuvia matkiva sarja unohtuneista filmitähdistä. Tähän en tietenkään kuvaa saa ladattua mokkularaukalla, joka epätoivoisesti hengaa 2g-verkossa. Ehkä sitten myöhemmin...

sunnuntai, kesäkuuta 05, 2011

Maila Talvio -salongista...
Kiireinen helatorstai: ensin Hartolaan Maila Talvio -salongin avajaisiin, josta suoraan Korpilahdelle juhlistamaan Ullan ja Arton pitkää uurastusta, Höyry-gallerian avajaisia! Myös Minjalla on Hartolassa töitä esillä, joten pääsin mukavasti hänen kyydillään. Myöhästyimme tosin tietöiden ja muiden hidasteiden vuoksi avajaisista sen verran, että missasimme puheet ja muut - ruusut kyllä saimme. Ja onnistuin vihdoin myös kuvaamaan töitäni - pystytysvaiheessa unohdin koko kuvauksen.

Maila Talvio -salonki, molemmat omat näyttelykokonaisuuteni.
Korpilahdella oli puolestaan ihan loistavasti porukkaa ja näin muutaman ystäväisen piiiitkästä aikaa - joten kaikin puolin onnistunut reissu! Kupariyrttisenikin olivat alkaneet jo kukkia, vaikka istutuksesta on viitisen päivää!




Yksi vapaapäivä välissä tekikin hyvää, kun sai hetkeksi muistutuksen siitä, että vaikka työmaailma rutistuisi epäonnistuneeksi mytyksi, muualla on sentään elämää ja ystäviä. Muutenkin olisi aika tiukalla, mutta oman ekstransa peliin toi se, että Elisan laajakaista on poikki, ja ilmeisemmin pidempäänkin. Luulin vielä torstai-aamuna, että katkos olisi väliaikainen häiriö vain, mutta ei se sitten ollutkaan. Perjantai-iltana tajusin, että kuka sitä sitten viikonloppuna korjaisi. No, onneksi on sentään mokkula, vaikka sillä tuo latailu tuntuukin lähinnä turhauttavalta.

Onneksi sitten perjantaina hammaskin halkesi illalla, joten tuo laajakaista ongelma muuttui vähän pienemmäksi mielessä :)