Tricky and Franky Riley — Ghetto Stars

[Vieras 11 I. Pigmenttimustetuloste, kuvakoko 42x27cm + marginaalit.]

Kansalaisvelvollisuudet taas sitten hetkeksi suoritettu. Vaikka vaikeaa se kyllä oli. Äänestyspaikkana ollut koulu oli remontissa - mikä ei ilmeisesti ollut tullut kenellekään äänestysjärjestelyistä vastaavalle mieleen ennen tätä aamua, koska tie äänestyspaikalle oli huterasti viitoitettu aitaan teipillä kiinnitettyihin aanelosiin sinisellä tussilla hutaisten kirjoitettuna. Epävirallisuutta lisäsi tekstien yliviivaukset ja kirotusvihreet sekä tuulen piiskaamat, puoliksi irronneet paperirepaleet. Mutta suuren koulun taakse kiertämällä löytyi sisäpihalta pieni nuoli, joka opasti hiekkaisen ja kuoppaisen sisäpihan kautta jonkinlaiseen keltaiseen parakkirakennukseen, jossa lopulta toimenpide saatiin suoritettua. En onneksi ollut ainoa eksynyt. Ellei paikalla olisi hortoillut muitakin yhtä epätietoisen näköisiä ihmisiä, olisi varmaan jäänyt lopulta löytämättä.

Päivää onkin tänään riittänyt mainiosti. Olen yrittänyt laskeutua normaali-ihmisen ajanlaskuun hiljakseen ja tänään laitoin kellon soimaan jo ennen yhdeksää - mikä on aika ennen kuulumatonta tässä taloudessa. Vastaavasti pitäisi yrittää aikaisemmin nukkumaankin, mutta jotenkin vuoteeseen meneminen ennen kahta tai kolmea tuntuu niin vieraalta, ettei sitten meinaa saada unta. Yritän kuitenkin sitkeästi siirtää heräämistäni varttitunnilla joka päivä, että olen sitten lauantaina virkkuna Ranskan koneessa. Meinasin nielaista pääni, kun luin lipusta latest check-in 6.50, mutta alkushokin jälkeen ajatus aamupalasta Pariisissa alkoi enemmän kuin viehättää. Sunnuntaina sitten jatkan ystävän kanssa rannikolle La Rochelleen, jossa ISEND alkaa. Viikko värien ja värifanaatikkojen parissa siis. Ja Ranskassa. Ja merenrannalla.

Matkajärjestelyihin kuuluu myös sitä edeltävät työjärjestelyt. Ja artsuilujärjestykset. Toissapäivänä sain annettua Maila Talvio -salonkiin ja Tampereelle Plankon näyttelyyn ja Beckerille myyntiin menevät työt kehystykseen. Tänään keräsin Tampereelle lähteviä irtovedoksia nippuun ja printtailin niiden taakse lappusia. Huomenna olisi tarkoitus laittaa kolme työtä menemään Plankkon Ensimmäinen kattaus -näyttelyyn, joka on esillä Haarlan kiinteistössä: Pannu & Huone, Tampere, 29.4. – 15.8.2011.

Mitenkähän tässä käy. Pää humisee kuin olisin tynnyrissä. En uskalla edes vilkaista kuumemittariin.

Goldheart Assembly — Going Down Well

[Vieras 10. Pigmenttimustetuloste, kuvakoko 42x27cm + marginaalit.]

Ihmeellinen ihana valo! Pitäisi taistella loput odottavat rästityöt kuntoon, mutta huomaan vaeltelevani asunnossa ja availevani ikkunaverhoja mahdollisimman levälleen, jotta pehmeä talvivalo pääsee sisälle. Onko tämä valo oikeasti kellertävän vaaleanpunaista vai onko edellisestä valon näkemisestä vain liian pitkä aika?

Olen hiljalleen yrittänyt ottaa taas normaaliarjesta kiinni kolmen kuukauden 24/7 Live Herring -rutistuksen jälkeen. Tapahtuma ei ole vielä loppunut: Saarijärven Live Herring '11 -näyttely (Saa osallistua!) on auki vielä kesäkuun alkuun, mutta oheisohjelman osalta on sen verran hiljentynyt, että jää aikaa muutama minuutti vuorokaudessa omalle päällekin. Näyttelyn pystytys oli aivan mieletön kokemus. Raahauduin pystytysviikon maanantaina paikalle ihan järjettömän väsyneenä ja vähän huolestuneena siitä, että mitäköhän hommasta tuleekaan, kun asiat putoilevat päästä eikä tavarat enää edes pysy käsissä. Mutta jo ekan pystytyspäivän jälkeen olin aivan täynnä virtaa: ihan mielettömän mukava porukka ja tajuttoman positiivinen fiilis. En muista, onko missään koskaan ollut samanlaista yhteishenkeä. Puhumattakaan siitä, että näyttelyteokset ovat oikeasti jotain sellaista, mitä näillä leveyksillä ei ole aiemmin nähnyt. Pystytysviikon loputtua ja avajaisten jälkeen tiesi olleensa mukana jossain keskivertoa paremmassa - sama tunne on onneksi säilynyt.

Eilen kohtasin kyllä aika ison takaiskun: aloin signeerata talvi-iltojen pimeydessä valokuvapaperille printtaamiani vedoksia ja huomasin, että suurimmassa osassa niistä oli aivan käsittämättömiä raitoja. Keinotekoisella valolla niitä ei talvella huomannut, mutta kevään auringonvalo oli armoton. Ainakin viikon intensiivinen työrupeama ja sadan - todennäköisesti kahdensadan - euron edestä paperia ja mustetta hukkaan, koska en tuota sekundaa halua päästää markkinoille, vaikka sitä ei tavallinen katsoja ehkä huomasikaan. Voisi kyllä harmittaa vähän vähemmänkin.

Jotain lohtua antaa se, että viikon päästä tähän aikaan olen Pariisissa. Jos nyt vain Islannin tulivuoret ymmärtävät vaieta tänä keväänä.