Teos2016 (II)

Vuotuinen taidegrafiikan ja veistosten myyntitapahtuma järjestetään 25.2.-6.3.2016 Kaapelitehtaalla. Nämä löytyvät sieltä!

Julkaissut Päivi Hintsanen 24. helmikuuta 2016

Kävin Helsingissä. Vein teokset Kaapelille, kävin tutustumassa kahteen tilaan ja kuvaamassa ne tulevia projekteja varten, hain Puunsielut-sarjan Rööperin taidesalongista kotiin, vein teoksia Grafoteekkiin ja kävin materiaaliostoksilla. Tehosuorittamisen jälkeen ei haitannuut vaikka juna ei liikahtanut puoleen tuntiin mihinkään, koska kuljettajaa ei ollut, ja naurattikin, kun konduktööritär alkoi kuulostaa jo niin väsyneen sekavalta kuulutuksissaan, koska se kuljettaja ei tullut. Mutta onneksi joku otti junan ohjaimet käsiinsä ja päästiin puksuttamaan kotia kohti ja oltiin eteisessämme jo kymmenen jälkeen, ihan säälliseen aikaan siis. Vielä ehdin tajuamaan hukanneeni yhden kokonaisen viikon, ennenkuin pääsin nukkumaan asti, ja sen hukatun viikon katoamista selvitellessä ja paikkaillessa tämä päivä onkin kulunut rattoisasti.

---

I took a trip to Helsinki. I took my works to Cable Factory, I visited two spaces and photographed them for my future projects, I got my Wood Spirits artworks back home from Rööperin taidesalonki, I took some prints to Grafoteekki and did some material shopping. After this efficient running around I didn't mind at all waiting the train to leave for over half an hour - because it was missing a driver. And I did laugh a bit, when the train conductorness started to sound very tiredly confused in her announces, because the train driver just didn't show up. But luckily someone did take control of the train in some point and we got to leave back home in which we arrived at about ten at the evening. Still I had time to realise that I had lost one whole week somewhere, and trying to find out where that week did go and trying to figure out where fit all those seven days tasks has kept my day today full.

Teos2016

Suomen taidegraafikoiden teosvälitystilaisuus tulossa. Tänään pakkailin teoksia työhuoneella ja melkein sain valmiiksikin päivän urakan, ennenkuin elämä toi pienen mutkan eteen. Jotain pientä jäi tekemättä, mutta tarpeeksi ehdin tehdä kuitenkin ja TEOS 2016 -tapahtumaan teokset pakattua, ja illan aikana ympäröivä elämäkin on taas asettunut uudelleen uomilleen. Helsinkiä kohti siis.

The annual art sales event of the prints is taking place soon. Today I packed some of my works at the studio and almost got the project finished, before life took another unexpected turn. I wasn't able to finish it all, but however I made enough, and got those TEOS2016 event artworks packed - and during the evening also the life around me got back to its tracks. So, towards Helsinki.

Teos2016 / Facebook

Hienoutta ja huonoutta / Something good, something bad

Tuulenvire oksien välissä - A Breeze Among the Branches, 2014

Voi, kun voisi kertoa kaikki hienot asiat, joita tässä on tapahtunut. Jotain Hienojen Asioiden suuruuden mittakaavasta ehkä ymmärtää, jos sanon, että Keski-Suomen Taikelta saamani 1000 euron kohdeapuraha ei ole se kaikkein hienoin juttu.

Ja voi, kun pääsisi avautumaan kaikesta loskasta, jota on taas eteen tullut. Siitä en viitsi kaivaa edes esimerkkiä.

Eli vaaka jälleen aikalailla tasapainossa.

Tänään sain Tampereen näyttelyn kutsukortit noudettua painosta ja pistin samantien postitse menemään Galleriaan, nyt pitäisi vielä mediatiedote rustata, niin valmistelevat työt olisi tehty. Apurahahakemuksien laatimiseen olen kuluttanut muutaman päivän, samoin kirjanpitoon ja budjetin laskentaan ja muihin todellisuutta ruostuttaviin paperihommiin. Sormet syyhyäisivät taas jo luovan työn pariin, toivottavasti huomenna vihdoin onnistuukin. Jos saan pidettyä itseni vielä tänään kurissa ja ojennuksessa, toivoa on. Olen pistänyt tämän päivän viimeiseksi paperityöläispäiväkseni, mutta maali silti näyttää olevan vielä niin kovin kaukana tämän omatekoisen deadlinen alla, että voimat ovat loppua.

---

I wish I could share all the nice things, that have happen. The magnitude of these Great Things might probably be somehow understood, if I tell, that a 1000 euro grant from the local Arts Council is not the biggest thing happening right now!

And I wish I could just pour out all the s**t that has been happening. I won't even give an example of one.

So, the balance is about even.

Today I finally got to pick up the invitation cards to Tampere exhibition and I sent them to the Gallery rightaway by post. I still should write a press release of he exhibition, and then all the preparation stuff (paperwise) would be finished. I've spent a few days writing grant applications, also keeping my books and budgets balance - I've spent my time in all those paper works which are gathering rust upon my everyday life. I wish I could get to do creative work again, and hopefully tomorrow I'll be able to. If I still obey myself today and keep a strick discipline on finishing all the paper work stuff listed, there's some hope. I've marked today to be my last day as a office worker, but still the finishing line seems to be so very far away... I'm wondering if I'm able to.

Julisteesta / About the poster

Koska olen toteuttamassa n. vuoden päästä itselleni ehkä merkittävintä näyttelyprojektia, tämä vuosi oli suunniteltava niin, että selviäisin mahdollisimman vähällä kaikesta ekstrasta (kuten tiedotteet, julisteet, kutsarit, ja kaikki sellainen näyttelyjärjestelyyn liittyvä sälä). Jotta aikaa jäisi maksimissaan luovalle työlle. (Ja taloudellisestikin vähän enemmän liikkumatilaa. Tässä kaivellaan kolikkopussin pohjia.) Aloin miettiä, että miksen tekisi näyttelyjulisteita kuten bändit ennen vanhaan (ehkä edelleen?) tekivät julisteensa: alareunaan jätettiin tyhjä tila, johon sitten saattoi kirjoittaa jotain.

Tässä nyt suunnittelen pohjaa, joka voisi toimia useamman näyttelyn julisteena, ja johon voisin jollain kikalla kiinnittää jokseenkin kauniisti sitten varsinaiset näyttelytiedot. Vähän vielä mietin leikkaa/liimaa-pelin järkevyyttä. Lähinnä sitä, että (ilman A3 printteriä tuota infoa ei saa ) pakostakaan paikalleen niin silmiä hivelevän kauniisti kuin ehkä sitten pitäisi, ja toisaalta sitä, että viehän näyttelyinfojen tulostelu ja paikalleen liimaaminen sitten aikaa. Mutta ei hirveän paljon enemmän kuin julisteiden lähettely printtitalolle, koevedoksen tsekkaaminen ja noutaminen erikseen joka kerta, ja rahaakin säästyy huomattavasti.

Ajatus on vielä prosessissa, mutta ehkä se tästä lähtee...

---

One year from now, I'm planning to have an exhibition, which is propably the most meaningful for myself so far, and because of that I had to plan this year so that I could manage all the extra thingies (like writing press releases, making posters and exhibition invitations, and all the stuff connected with exhibition planning). So I could have maximum time for my creative work. (And also some room with my financial situation - here I am using the last coins from my wallet). I started to think, that why wouldn't I make the exhibition posters in a similar way that the bands used to (maybe they still do?): leaving an empty space on the bottom of the poster, so you could then write something into it.

Now, here I am planning a template, that could work for several exhibitions, and to which I could in some, still mysterious, way to attach the exhibition info. Still I have to consider if the cut and glue system is sensible enough. It's obvious, that you really can't place the info into the paper so beautifully as I wish (with no A3 printer in use), and also, it then takes time to print those infos and glue them on. But then again, not so much more than remaking the poster for each exhibition, uploading the poster each time separately to the printer, taking the time for going to view the proof, and then getting the prints from the print house, each time. And also, a lot money can be saved.

Still in process, but getting there...

Hiljaista pakertamista // Slow, Silent Working

Sähköpostiin tippuu joka päivä tapahtumakutsuja, joihin useimpiin en ehdi edes reagoida, kun ne ovatkin jo ohi. Meneillään on useampia projekteja, jotka ahmivat aikaa, ja ahmisivat enemmänkin, jos olisi antaa. Jokseenkin levollisen mielen olen onnistunut kuitenkin hankkimaan järjestelmällisyydelläni: olen näyttelyjä suunnitellessani hylännyt taiteilijan kaulaliinani ja pukenut ylleni tehotuottajan huivin.

Kaikista pienistä tehostuskeinoista ylpein olen uusista aikatauluistani ja budjettisysteemeistäni. Kun viime syksynä hahmotin, kuinka täynnä tämä vuosi on kilkettä ja säätöä, laadin itselleni yhden toimintabudjetin (erillisten näyttelykohtaisten sijaan) ja se on osoittautunut käsittämättömän hyväksi työkaluksi kokonaisuuden hallinnassa. Olen tehnyt myös erilaisia aikatauluja aiemminkin, mutta nyt olen saanut aikaiseksi mega-aikataulun, jossa kaikki deadlinet on listattu ja värikoodattu ja tehtävistä upotettu lisätiedot mukaan, ettei mitään joudu etsimään muualta. Tietenkin, kaikki deadlinet kalenteritaulukkoon naputeltuani tuli jonkinasteinen tukehtumisrefleksi, kun jatkuvien viimeisten päivämäärien massa tuntui niin loputtomalta - mutta sitten itsekin tajusin, että tottakai se siltä vaikuttaa, kun väliin ei ole merkitty niitä eräpäivättömiä päiviä lainkaan.

Silti erilaisia deadlineja on jo melkein sata. Siis keskivertona joka kolmas päivä. Yritän kaikin voimin olla ajattelematta sitä, että on vuoden toinen kuukausi ja vasta vain osa vuoden projekteista hahmottunut kalenteriin... Jos nyt tehokas tuottaja sisälläni vaan malttaisi olla lähtemättä liian pitkälle kahvitunnille - tai vuorotteluvapaalle.

---

I'm receiving several event invitations each day, and to most of them I don't even manage to react, before they are already over. I have several time consuming projects going on, which would just about consume all the time that I'd let to be consumed. I have a somewhat easy mind with my organizer skills: when planning exhibitions, I have totally lost my artist muffler and put on my power producer scarf.

Of all my small efforts to boost my activities, I'm most proud of my new schedules and budgeting systems. When, last autumn, I realised how full this year is with bits and bobs, I created one total budgeting system (instead of several exhibition cost budgets) and it has proven to be a unbelievable good tool with the big picture. I have also made different schedules before, but now I've managed to create a mega schedule with all deadlines listed and colour coded, and with meta info included, so that I don't really have to look info from anywhere else. Of course, after the input of all the deadlines in the calendar table I had some kind of choking reflex, when the continuing list of the deadline dates seemed to be just endless - but then I realised, that of course it looks like that because all the "ordinary" days have been left out.

Still, there are almost hundred deadlines already. That is, one in three days, approximately. I'm using all my strength not to thing about the fact, that it is only the second month of the year, and only a tiny part of the deadlines of this years projects are marked on my calendar. I just hope that the power producer in me doesn't take too long coffee breaks - or somehow get the idea to have a long leave.

Kirjoitellen ja väritellen // Writing and Colouring

And here I go again, colouring my own colouring book. #illustrator #illustration #colouring #colouringbooksforadults #colouringbooks #coloringbook #värityskirja #värityskirjat #jyväskyläntaidemuseo #JKLtaidemuseo #jklartmuseumshop #coloringbookforadults #illustrations #jklartmuseum #copic #copics #kuvittaja

Kuva, jonka Päivi Hintsanen (@paivi.hintsanen) julkaisi 16. 01ta 2016 klo 5.17 PST

Aamut olen aloittanut pitkällä aamupalalla ja omaa värityskirjaani väritellen, suurinpiirtein kuva per päivä. Ihana hidas ja kiireetön lasku kaikkien työrupeamien pariin. Sen jälkeen päivät ovat kuluneet sormet näppäimistöllä kirjainten parissa. Viime viikon sanaprojekti lähinnä liittyi viime syksynä kirjoittamaani Väri ja kemia -kirjaseen, jonka editointia nyt yritän tehdä samalla, kun kokoan kuvitusluetteloa ja kirjoitan kuvitusten täydentäviä kuvatekstejä. Nimi on hakusessaan edelleen. Ajattelin tehdä raakataiton valmiiksi, ennenkuin lähetän apurahaselvityksen eteenpäin, jotta voin liittää mukaan jotain näkyvääkin jälkeä, mutta sähköinen julkaisu venähtänee kiireisen näyttelykevään jälkipuoliskolle, ellei kesään saakka. (Raakataiton jälkeen kun kirja lähtee vielä faktantarkistuskierroksellekin, kun se on sitten vähän selkeämmin luettavassa muodossa). Aika venähtelee, kun taas tullut peliin mukaan kaikenlaista muutakin häiriötekijää - mikä toivottavasti kyllä muuttuu vielä ruokkivaksi tekijäksi ajan myötä.

Viime viikon olin keskittyvinäni siis kirjoittamiseen, mutta huomasin, että olen samalla tehnyt lukuisia luonnoksia uusista teoksista ja monet prosessissa olleet hahmottuivat päässäni tarkemmin. Hullulta tuntuu, että kun viime viikolla en keskittynyt lainkaan kuvataiteelliseen työskentelyyn (lukuunottamatta päivittäisi jäänkuvaussessioita), saavutin valmistelevan työn osalta enemmän kuin monen kuukauden aikana viime vuonna.

Jos jatkan tällä linjalla, niin ehkä saan projekteja viimeisteltyäkin lähiaikoina.

---

I've started each morning with a long breakfast, colouring my own colouring book at the same time, approximately one picture per day. A wonderfully slow and easing beginning before the working day. After breakfast I've spent my days with my fingers on keyboard, pushing a letter after letter. The wordy project of last week was about the small booklet about colour and chemistry, which I wrote last autumn with a grant, and which I try to edit now, at the same time when I'm making a plan for illustrations and write some captions for pictures. The title of the book is still unclear. I thought that I would finish the raw layout of the booklet before I'll send my grant report, so I can attach some visible results to it, but the electric publication of the booklet will propably take until the end of the very busy spring. (After the raw layout is finished, the booklet will then go to the fact checking round). It takes time, because I have added again some new distraction to my life - which will hopefully turn out to be a constructive operator in my life later.

I thought that I concentrated on writing the whole last week, but I just noticed, that at the same time I have made several sketches for my new artworks and many of the artworks in process just took a clearer form in my head. It feels somewhat crazy, that when I didn't concentrate on my visual art work at all during the last week (except for the daily ice photo sessions), I propably achieved more with the preparing work that I did last year in many months.

If I continue like this, I hope to get some projects also finished soon.

Jääleikit jatkuvat // The Icy Play Continues

Muutama päivä sitten muistin joskus vuosia sitten näkemäni rantaan jäätyneen ruostuneen raudan palan, jonka punainen väri näytti aivan huikealta jään läpi katsottuna. Joten heitin jääsoppaan mukaan punaisen rautaoksidin, sekä vesivärinä että jauheena. Ja sitten olen kuvannut, kuvannut ja kuvannut, paitsi yhtenä harmaana päivänä, kun valo ei vain riittänyt. Tänään aloin lisätä jäädytykseeni päälle vettä ohuina kerroksina, uusi kerros aina jäätyneen päälle, ja kenties sävytän osaa vesikerroksista jossain vaiheessa. Jatkan tätä hyistä puutarhurointia ainakin vielä huomisen. Onneksi pakkasta on luvattu jatkossakin, eikä tämä jäinen ilo heti pääse loppumaan.

A few days ago I remembered seeing a piece of rusted iron stuck into the shore of the lake a few years back. I remembered how the strong red colouring looked when viewed through the ice. So I decided to add some red iron oxide to my icy soup, using both aquarell paint and powdered pigment. And then I have just taken photos, again and again, except in one grey day, where there just wasn't enough light. Today I started to add thin layers of water, a new layer after another frozen one, and maybe I'll tint some of those layers at some point. I'll continue this frozen gardening at least still tomorrow. Luckily it seems, that the weather just gets colder, so I'll have some good frozen days ahead.

Jään kauneus / The Beauty of the Ice

Koko syksyn odotin pakkasta, jotta pääsisin toteuttamaan hiljalleen materiaalikuvauksia ensi vuoden tammikuun näyttelyäni varten. Viime talvena jäädyttelin parvekelasiani ja kuvasin sitä pohjiksi tuleville töille, mutta jälki ei ollut aivan sitä, mitä kaipasin, joten piti odottaa vuosi eteenpäin, jotta pääsin jatkamaan projektiani. Malttamattomana jäädyttelin vettä pakastimessakin viime syksyn aikana, mutta se jäätyi eri tavalla, eikä pienessä pakastimessamme ollut tarpeeksi suurta tilaa sille, mitä tarvitsin. Nyt sitten, ensimmäisten oikeiden pakkasten sujahtaessa lämpömittariin, olen muuttanut parvekkeen jäädytyslaboratorioksi (aivan kuin taloamme ei ympäröisi tarpeeksi suuri kylmyys ilmankin, kun patterit eivät oikein tunnu lämmittävän tarpeeksi).

Joka päivä olen kuvannut tiiviisti aina ne muutamat valoisat tunnit (en halua käyttää mitään keinovalaistusta tähän, kun edes luonnonvalolamppuni ei tuo samanvertaista valoa kuin mitä luonnon oma kirkkaan hämärä valo on) ja pitänyt lämmittelytaukoa sen aikaa, kun kamera toipuu hyytymisestään. Tämä ei tee ehkä hyvää kameran akulle, mutta tekee omalle, mielelle. Olen hämmentyneenä seurannut, kuinka pienet muutokset valossa vaikuttavat näiden jääkuvien sävyihin: keskipäivän kuvissa sininen saa vallan, mutta vain puolta tuntia myöhemmin värimaailma on aivan erilainen.

Kuvatessani en ole keskittynyt turhia tekniikkaan tai edes tarkentamiseen, koska en aio esittää kuvia sellaisenaan, vaan ne ovat vain tulevien teosteni rakennuspalikoita kymmenien muiden palikoiden joukossa. Silti melkein jokaisesta kuvasta löytyy piilotettuja maisemia - merenrantoja, vuoristoja ja metsikköjä - ja epätarkat räpsäyksetkin muuttuvat kuvapinnoiksi, joita katsellessa aika unohtuu. Kuvaaminen on kuin meditaatiota, jolloin huoli kevään tiukasta aikataulusta ja niukasta kassanpohjasta unohtuu ja sitä uppoutuu vain näihin kuviin, jotka itselleni näyttäytyvät melkein jonkinlaisina visuaalisina runoina.

---

The whole autumn I waited for the frost to come, so that I could start taking "material" photos for my exhibition next January (2017). During the last winter I took photos of the frozen balcony window to be used in my future artworks, but somehow the result was not quite what I was seeking for, so I had to wait to another year to continue with my project. I was impatient enough to freeze water in my freezer already during last autumn, but it froze in very different manner, and there was not space enough in our small freezer to get what I wanted. Now, right after it went below zero, I changed the balcony into some kind of ice laboratory (like there wasn't enough coldness around our house before that, especially when our radiators don't seem to warm enough.)

Each day I have taking photos for those couple of hours when the sun is up (I really don't want to use any artificial lightning to this project, when even my day light special light fixture won't create same kind of light that the outside dimmed and blurry and cold winter light is). I've kept a warming pause when the camera has stopped working because of the cold, and I've had to wait until it works again. This maybe doesn't do any good to its battery, but it does do some good to mine, to my mind. I've been following how the small change in light fast affects to the tones of these ice photos: in midday photos blue takes over, but just an half an hour later the colour scheme is all too different.

When I have been taking photos I haven't been taking care of the technique or even focusing, because I won't be exhibiting the photos as themselves, but they are just mere building blocks to my future artworks, among dozens of other building blocks. Even then there is some kind of hidden sceneries in almost every shoot - the sea shores, mountains and forests depicted - and even the unfocused snapshots turn out to be image surfaces that you can just watch to forget the time. To me this kind of photosessions are like meditation, when the worries about the tight schedule of the spring and the too rapid emptying of my bank account can be forgot, and I just get absorbed in these pictures, which are almost like some kind of visual poems to me.

Plankkon kuukauden teos / The Artwork of the Month

Teokseni Kyynelpuun taimi (2013) on Plankkon kuukauden teoksena. Lue teoksen taustasta Plankkon nettisivuilta.

---

My print The Seedling of the Tree of Tears (2013) is Plankko Artwork of the Month in January 2016. I have written a short story about it in the Plankko webpage (in Finnish), here's a rough translation:

The Seedling of the Tree of Tears is an artwork that I can't get out of my system (and I don't know how to and don't really want that to happen). The work was finished in the beginning of 2013, that is about exactly three years ago, but it is still as current to me as it was when I made it.

The Seedling of the Tree of Tears follows thematicly the Fruits of the Tree of Tears trilogy, which was finished a year earlier, and these works and all the future artworks on this theme are fruits of the Tree of Tears work, still unfinished - it is my ongoing project, which I had planned to be rather big sized and which I have made on and off about ten years. (The theme itself is very clear for me and a general sketch is drawn, but after dozens of testings I still haven't found a right way to finish the work and I still have to make several material tests befgore I find the right way to go on.)

I have planned the whole Tree of Tears theme as a bigger whole, which would be installation-like, or maybe a different kind of garden-like installation at the exhibition. When I have gone round about the theme, I have also started to write a small Teargardener Memo book, to which I have documented my working process during the years, and now and then I have made some notes regarding the Tree of tears, and its seedlings and fruits - facts and fiction generously mixed. When I made the Fruits of the Tree of Tears trilogy in 2012, I actually made it as an illustration to this book, and right after I had printed the series, I realised that I would like to have a different kind of resonance to those other artworks, that would depict the seedlings surrounding the tree of tears. I tried about everything to find the right path. I tried to set up different kind of nursery gardens placing clay pots around here and there, and I tried taking reference phohos of real plants at flower shops and at corners of fields, but nothing seemed to work. In a way I had very clear in my mind what I would like to make, but not clear enough to just replicate the image and atmosphere what I had tattooed in my mind.

Until at the end of summer 2012 we travelled to Florence. The merciless heatwave was scorching the city and media warned about moving outside in midday because of the heat. There was no green anywhere: the sun had burned the grass and tree leaves of the parks to dry and brown, and because there was shortage of water, no plants could be watered. We saw the impact clearly at the botanical garden (Giardino dei Semplici), where the plants were swaying exceptionally colourless and where the grass crunched under our feet, even when the high and bushy trees made some shady shadown to the garden. The most sensitive plants and seedlings had been moven in the chill of the stone building, here and there around concrete wall several plant refugees tried to survive. I was very concentrated on photographing the mesmerizing light, that flowed in between the canvas shreds which covered the windows partly and tried to protect the place from the sun - and then I suddenly realised that I was in the middle of the garden of the trees of tears. There were some clay pots on the window board, that had some moist black soil in them, not scorched by the sun. There were no seedlings of the tree of tears of course, but next to them was a small notebook with some notes in them, just what I had imagined the Teargardener Memo book to be. The afternoon light sifted in in unspeakable manner, and I just saw the works around me, ready to be picked. I took dozens of photos, and one of them gave a life to the first Seedling of the Tree of Tears and ended up printed.

The Seedling of the Tree of Tears was finished as a "single" work, although that wasn't the plan originally: the two sister prints of same size are still waiting to be finished. Right after printing the artwork I had to leave my creative work for a while because of other responsibilities, and after that some other duties have kept me away from my Trees of Tears. But the process hasn't ended. After a three year break I visited the Giardino dei Semplici a second time in 2015, taking photos with a better camera and in a different light. During the autumn 2015 I sorted and indexed the pictures ready for the working process and I drew a significant amount of sketches to the Teargardener Memo book.

I also returned in very concrete way to The Seedling of the Tree of Tears artwork last year, when I had to make the last prints of the series (of edition of 15). Because the colour range of my new inks was a bit different, I had to readjust colours and I had to examine the artwork very closely and as pedanticly as I did when I originally made the artwork. At first repeating the same (different) process mostly irritated me, but after I got to work, I noticed that I'm looking at the artwork in very different way as I did when I made it first time. I found several details which I had forgotten, and I learned to structurise some technical solutions, which inspired to continue the series. I have left the test and colour adjustment prints in my work desk and they are filled with notes for the future. So, the artwork turned to be also my tool for the future works on this theme.

In a way The Seedling of the Tree of Tears is a key work to the whole Tree of Tears entity, in which all the works will follow the visual path this work has built. Then, someday, when it will be finished.

Suuria asioita / Big Things

The mailman brought me today a mysterious package. When I opened it, I found a new book by Sanna Aavaluoma, on the psychotherapeutic care of people suffering from dementia, with one of the prints from my 'Absent' print series on cover (which I have also designed). I have enjoyed the collaboration with Sanna during the past few years, and the words she has written about our collaboration on the pages of this book actually brought some tears in my eyes. The best day of December so far. ♥ #artistlife #artist #Absent #books #dementia #bookcover #bookcovers #alzheimer #SannaAavaluoma #Aavaluoma

Kuva, jonka Päivi Hintsanen (@paivi.hintsanen) julkaisi 22. 12ta 2015 klo 7.12 PST

Vuosi on ollut niin täynnä iloa ja surua ja Suuria Hetkiä niin hyvässä kuin pahassa (yksityiselämässä ja ammatillisen meiningin kannalta, maailmantilanteesta puhumattakaan), että olen välillä nukkumaan mennessä toivonut seuraavalta päivältä sitä, ettei tapahtuisi yhtään mitään, ei hyvää eikä huonoa. Mutta joulukuussa meno on vain tiivistynyt ja monen yksittäisen päivän sisään on mahtunut epätasaisesti kiihtyvää ja hidastuvaa vuoristoratameininkiä siinä määrin, että hengitys ei oikein ehtinyt tasaantua lyhyen joululoman aikanakaan. Itseasiassa joululomaakin oli tarkoitus pitää vähän pidempi aika, mutta tapahtui kaikenlaista, mikä typisti kaksiviikkoiseksi tarkoitetun loman kahteen päivään, ja tässä nyt virittelen itseäni tekemään työtä, josta vannoin luopuvani totaalisesti jo jonkin aikaa sitten. Mutta jospa tuo vuoden vaihtuminen olisi sitten se viimeinen rajapyykki, jonka jälkeen pystyn keskittymään ainoastaan omiin projekteihini, edes vähän aikaa.

Onneksi henkisen vuoristoratani vauhti hidastui muutamaa päivää ennen joulua ja vaunu pysähtyi ainakin hetkeksi huipulle: posti toi juuri ennen joulua Sanna Aavaluoman kirjan Muistisairaan psykoterapeuttinen hoito ja hoiva, johon Sanna toivoi kanneksi Poissa-installaationi vedosta 191. Kirjan teema on itselleni tärkeä, ja teoskuvan näkeminen kannessa, sekä sisälle kirjoitettujen kiitos-sanojen lukeminen tuntuivat tärkeimmältä jutulta, mikä on tapahtunut pitkään aikaan. Tuntuu, että tällaisina hetkinä teos saa merkityksensä.

Tällaiset hetket myös laukaisevat päässä jotain. En ole sinänsä pahoillani, että joululomani typistyi lyhyeen, koska päässäni on viimeisen viikon ajan sinkoillut ideoita uusiin teoksiin ja sekä kuva- että materiaalikokeiluihin, joten olisin lomalta palannut työpöytäni ääreen joka tapauksessa ennenaikaisesti. Nyt vaan joutuu juoksemaan tuon tahmean muiden töiden esteradan läpi, ennenkuin pääsee niiden omien juttujensa pariin. Mutta tällä innolla sekään ei nyt näytä enää niin massiiviselta. Ja ehkä tällä kertaa ryömin suvereenisti alta, tai ainakaan en yritä ylittää korkeimmalta kohdalta.

---

This year has been so full of joy and sorrow and Great Moments in both good and bad (in private life and with my work with art, not to mention what happens in world), that when I have gone to bed I have sometimes wished that absolutely nothing would happen the very next day, nor good or bad things. But in December the things have piled up and many days have included unevenly accelerating and slowing rollercoaster feeling, and so much so, that I've been out of my breath still through my short Christmas holidays. Actually, I had planned to have a bit longer Christmas holidays, but some unexpected stuff happened, which shortened my two-week holidays into two days, and now I'm trying to get myself to do some work, which I promised myself to give up already some time ago. But if the New Year would be finally The Final Finish Line, after which I could concentrate only to my own projects, at least for a while.

Luckily this emotional rollercoaster slowed a bit just a couple of days before Christmas and the car stopped to the top, at least for a moment: the mailman brought me a new book by Sanna Aavaluoma, on the psychotherapeutic care of people suffering from dementia, with the print 191 from the Absent installation on the cover. The theme of the book is very important for me, and seeing my print on the cover, and reading the inscription from the book... it felt it was the most important thing happened to me for a long time. It feels, that in these kind of moments my artwork finds it meaning.

These kind of moments also make something happen in my head. I'm not very sorry about my holidays shortening into two days, because during the last week so many ideas for new art work and both image and material experiments have been flying in my brain, that I would have returned to my work desk anyway before I was originally meant to. Now I just have to run through the sticky obstacle course before I can get to work with my personal projects again. But with this enthusiasm it doesn't seem to be so massive project anymore. And maybe this time I just crawl under the obstacles, or at least won't climb over the highest peak.

Lepopäivä / Rest Day

[Kun hevonen halusi olla sininen seepra / When a Horse Wanted to Be a Blue Zebra
Kun hevonen halusi olla punainen seepra / When a Horse Wanted to Be a Red Zebra
Kun hevoset halusivat olla seeproja – When the Horses Wanted To Be Zebras
2014, pigmenttimustevedoksia/pigment ink prints]


Viikonlopun Jouluisen taidebasaarin jälkeen on kuin maratonin suorittanut, eikä tähän tilanteeseen sovi kuin klisee: väsynyt, mutta onnellinen. Tänä vuonna ei vedoksia mennyt kaupaksi aivan entiseen malliin, mutta onneksi oli kaikkea pientä, kuten kortteja ja Värikki-kyniä, jotka paikkasivat tilannetta. Suuret kiitokset niille, jotka uskalsivat omasta/Suomen/maailman taloudellisesta tilanteesta huolimatta ostaa kotiinsa vedoksen. Sanoin tosin Jyväskylän taidemuseon henkilökunnallekin, että jotenkin on aina sellainen fiilis, että kun saa pöydän hinnan maksettua ja vaikka pizzarahat päälle, se on jo tässä tapahatumassa tarpeeksi (vaikka onneksi tuli taskunpohjalle vähän enemmänkin kuin pizzarahat). Jotenkin tässä tapahtumassa ei tunnu turhauttavalta seisoa pöydän takana, vaikka myyntiä ei syntyisikään, koska kontakteja kävijoihin kuitenkin syntyy ja tärkeää on myös muiden taiteilijoiden näkeminen. Ja näin monen vuoden jatkumona basaarista on tullut myös merkki sille, että sen jälkeen, kun vedokset ja muut tavarat on purettu kuljetuslaatikoistaan omille paikoilleen, on jo pienen talvihiljentymisen aika. Basaari tuppaa olemaan aina se viimeinen iso rutistus ennen keskitalven juhlia. Muutama viikko hengittelyä ja sitten uuteen vuoteen uusilla ajatuksilla.

Hiljentyminen näkyi heti tänään niin, että oli aikaa piipahtaa Hyvän Ystävän kanssa kahville. Tai ei sitä voi oikein piipahtamiseksi sanoa: istuimme miltei viisi tuntia kahvin ja teen ääressä ja keskustelimme niin työstä kuin vapaa-ajasta. Oli jotenkin ihanaa vain olla kiireettömästi, harvinaista herkkua.

Kotona laatikoiden purkaminen on jatkunut yhtä hitaan varmalla otteella. Yritän tolkuttaa itselleni, että nyt ei ole kiire mihinkään ja purkamisenkin saa tehdä rauhassa. Huomenna vien Beckerille korttitäydennyksiä ja Värikkejä, joita lupasin viikonloppuna muutamalle asiakkaalle paikan päälle toimittaa.

Jos vaikka illan katsoisi televisiota.

---

After the Art Bazaar event last weekend it feels like after running a marathon (or so I imagine), and I can only say cliches, like "tired but happy". This year I didn't sell prints as much as in the part years, but I was lucky to have all kinds of small stuff, like postcards and wax pens which helped a lot. A Grand Thank You for all you, who dared to purhase yourself a print, despite the economical situation right now. Though, I told to Jyväskylä Art Museum personnel, that I always have a feeling, that if I just can pay the table price and just some money for pizza in top of that, that is enough with this event (but I'm really happy, that I got a bit more than that pizza money). Somehow in this event I'm not frustrated to stand behind my desk even there would not be any sales, because there are still contacts with visiting people and it's also important to chat with other artists. And after these several years of bazaar event, it has grown to be a landmark for downshifting: after prints and other stuff is taken from their boxed to their own places, it's time to just slow down for a while. The bazaar seems to be always the final big push before the mid winter festivals. A couple of weeks of breathing and then towards the next year, with new thoughts.

Downshifting was already seen today, when I had some time to go and meet my Good Friend in one cafe. Actually, we sat nearly five hours with tee and coffee, chatting about both work and freetime. It was just lovely to just sit without any hurry, rare thing.

At home I have continued emptying the bazaar boxes slowly but surely. I try to convince myself to believe, that now I really don't have any deadline with this and I can unpack in no hurry. Tomorrow I will take some new postcards and wax pens to Becker.

And maybe I watch some telly this evening.

Kotka, Uusikuva

Tämä, jos mikään, on surullista. Näyttelysopimus, jossa lukee selvästi, että koska Kotkan kaupunki säästää, tila on laitettu myyntiin, ja että jos Galleria Uusikuvan tila myydään ja gallerian toiminta loppuu, näyttelysopimus mitätöityy. Kirjeen avattuani ja sopimusta lukiessani päässäni pyöri surrealistinen karuselli. Milloin tällaisesta on tullut todellisuutta?

Tällaisessa epävarmassa tilanteessa mietin muutamaan kertaan uskallanko sitoutua järjestämään näyttelyä, jota ei ehkä sitten olekaan: jos haluaa hankkia majoitukset edullisesti, ne pitää varata hyvissä ajoin, ja kaikki muutkin järjestelyt ja kuljetukset maksavat hyvän summan ...ja jospa saankin kaikki teokset roudattua paikalle vain huomatakseni, että alasajo on niin pikainen, että jään teosteni kanssa sateeseen seisomaan. Mutta sitten ajatukseni valuivat hiljalleen itse galleriaan ja kotkalaisiin. Kaupungissa ei ilmeisesti ihan hirveän montaa galleriatilaa ole ja Uusikuvan menetys jättää varmasti valtaisan aukon kulttuurikartalle. En ole itse päässyt koskaan paikan päällä käymään, mutta tilaa esittelevistä kuvista välittyvä tilan suuruus, valo ja tilaratkaisut ovat lumonneet minut jo etukäteen. Jo sellaisenaan tuntuu harmilliselta menettää tila galleriakäytöstä, mutta jos samalla menetetään myös galleriatoiminta kokonaisuudessaan... Kuinka iso säästö tällaisesta voi tulla? Summat varmasti löytyvät jostain, mutta silti veikkaan, että näennäinen.

Ehkä jotain voi vielä tehdä. Addressit.comista löytyy "Pelastetaan Galleria Uusikuva Kotkassa" -adressi, jonka jokainen asian tärkeäksi tunteva voi käydä allekirjoittamassa.

http://www.adressit.com/pelastetaan_galleria_uusikuva_kotkassa

---

This is so sad. I just signed an exhibition contract, which says, that because Kotka city (or should I day town) needs to get savings, it has put the space of Gallery Uusikuva on sale, and if the gallery space is sold and the gallery activities ended, that also invalidates / cancels the agreement. When I opened the envelope and read through the agreement, the surrealistic merry-go-round started running in my head. When this kind of activities have taken place in reality?

In this very uncertain financial situation I thought about signing the agreement - can I really engage myself to the exhibition that might never happen: if I want to book a cheap accommodation, I would need to do that in good time, and all those other arrangements and shipping of the artworks will cost a good amount of euros ...and what if I get my artworks there just to notice, that the process has been so fast, that I will be left alone with my artworks in the rain. But then I started to think about the gallery itself, and the people in Kotka. It is a very small town, and apparently there aren't many gallery spaces, so losing Uusikuva will absolutely leave a large whole. I have never visited the gallery on site, but what I've seen in photos, the spaciousness, light and the building itself, are fascinating. It would be regrettable enough to lose the space from gallery use, but if at the same time it will be the end of the whole gallery activities... How much savings could that give? I bet there can be found some big sums on paper, but still I guess that they would be just apparent ones.

Maybe there's still something to be done. The Finnish site addressit.com hosts "Pelastetaan Galleria Uusikuva Kotkassa" -adressi - which means "Save the Gallery Uusikuva in Kotka", where everyone who thinks this is important, can go and sign. Please do.

Granny's Legacy

Granny's Legacy -muistipelikortit / memory game cards (koko / size A5) (below in English)Toisenlainen joulukortti -...

Julkaissut Monsterium - Kuvituksia 30. marraskuuta 2015

Monsterium PopUp 28.-29.11.2015 B521 Joulumarkkinoilla / at Christmas Fair

Jaksaa, jaksaa... // Can do, can do...

Huh. Nyt on Värityksiä olemattomiin kertomuksiin -värityskirjat numeroitu ja signeerattu. Yksi ainoa moka: 74/100 tuli muotoon 74/700, mutta sen jälkeen onnistuin paksuntamaan seiskaa niin, että se näyttää taas ykköseltä ja on nyt 74/100. Otin kirjan pois muitten joukosta ja sitä voi käyttää vaikka esittelykappaleena, koska muut menevät sellofaanipusseihin, jottei niiden käsiteltyihin pintoihin tai sisäsivulle jää kenenkään tassunjälkiä. Ja kun kirjoja on tasan sata, ei ylimääräistä selailukappaletta ole erikseen. Kirjan väliin tulee myös pieni saatelappunen, jonka kirjoitin ja printtasin tänään; leikkaaminen olisi vielä edessä. Tavoitteena on, että huomenna kirjat olivat pusseissaan ja saisin ensimmäisen satsin vietyä taidemuseolle sekä postiin ennakkotilaajille puolen päivän maissa. Pitää kuitenkin vähän vielä lepuuttaa käsiään ennen pakkausoperaatiota. Tällä väliajalla olen lajitellut, punninnut ja pakannut Värikki-kyniä, mikä näyttääkin olevan monipäiväinen maratoni.

DHL toi tänään tilaamani erityiskirjekuoret vielä salaista projektiani varten. Varsinainen projektisisältö (kortteja) antaa vielä odotuttaa itseään ja vähän alkaa jännittääkin, ehtiikö viikonloppuun mennessä. Tosiaan, lauantaina ja sunnuntaina minut löytää Jyväskylän Paviljongista Joulumarkkinoilta, B521 on varattu Monsterium Popupilleni! Vielä paljon puuhaa sitä ennen, menen siis jatkamaan hommia.

Oh. Now the limited edition colouring book has been signed and numbered. I made only one mistake: I wrote the number 74/100 first 74/700, but then I managed to thicken the number 7 so, that it looks like one again, and is now 74/100. But I took the book out of the pile to be used for example like a presentation piece, since others will be packed into sellophane bags so that no harm would happen to the special handled cover or to the inner pages. And because there's only the hundred books, there's not one for presentation use. There's also a small introduction letter in between the covers, which I wrote and printed today; cutting process is still waiting. I try to get the books finished tonight, and then I could take the first set to the Jyväskylä Art Museum and to the Post office tomorrow noonish. But still I have to rest my hand for a while before packing them. In this in-between-time I have sorted, measured and packed my Värikki recycled wax pens, which seems to be a bit more marathon-like process than I thought.

DHL brough today the special envelopes I ordered for my still secret project. The most important ingredience of the project (cards) are still on their way, which makes me a bit nervous - are they going to arrive in time, before weekend. Because on next weekend I will be at the Christmas fair at the Jyväskylä Paviljonki, my Monsterium Popup can be found on booth B521! A lot to do before that, so I'll continue my work.

10v Monsterium

Tilaukset / orders: paivi.hintsanen@coloria.net10e + postitus / shippingMaksu Suomessa: tilisiirtoPayment by PayPal...

Julkaissut Monsterium - Kuvituksia 22. marraskuuta 2015

Blogissani on paljon juttua värityskirjoistani, mutta se johtuu siitä, että tällä hetkellä se on se tärkein juttu. Ei tässä paljon muuta ole ehtinyt ajatella viimeisten muutaman viikon aikana, saati sitten tehdä.

A lot of talk about my colouring books in my blog right now, but that's simply because right now it is the most importart thing. I actually haven't been able to think about anything else during the last few weeks!

Ennakkotilaus / Värityksiä olemattomiin kertomuksiin

Värityskirja 18e/kpl (sis. alv 10%)64 sivua, 31 (+1) värityskuvaa20x25cmNumeroitu ja signeerattu 100 kpl rajoitettu...

Julkaissut Päivi Hintsanen 19. marraskuuta 2015

Oikovedos- (ja testiväritys)vaiheessa / Proofing (and colouring)

I just received the proofs of my two colouring books... I should have taken good promo photos of these both, but my camera is not here with me and my good daylight lamp just said phffffff... So, with mobile camera in this poor yellow light...? Thus, instead I tried a little bit of colouring on the back cover. (More info about these soon at www.kuvituksia.com !) #illustrator #illustrationart #illustrationartists #colouring #coloring #colouringbooks #coloringbooks #monsterium #monsters #cuties #outsoon #värityskuvat #värityskirjat #monsterium10v #10vmonsterium #10vVärityskuvia #värityskirja

Kuva, jonka Päivi Hintsanen (@paivi.hintsanen) julkaisi 18. 11ta 2015 klo 6.34 PST

Kävin katsomassa oikovedokset. Hui. Näytti sille, mille pitikin, mikä tuntui hieman kummalle, ottaen huomioon kuinka epävarmasti projekti on ollut hanskassa. Promokuvien ottaminen jäänee huomiseen ja parempaan valoon. Siihen saakka testailen konkreettisesti värittelyä.


I just came back from the printhouse, from viewing the proofs. Whooooa. It all did look like I had planned, which is strange, considering the way I have managed this process. I will take some promo photos tomorrow, with better light. Until then I just testing these by colouring.

Värityskirjoja pian! / Colouring books ahead!

Kymmenvuotisjuhlasta toiseen. (Live Herringin kymppivuotisjuhla-aamuna tunnelma alkoi varsin synkeästi Pariisin iskujen jälkeisenä aamuna, mutta kyllä ne juhlat siitä toivon toivat uudelleen eloon! Mutta olen kirjoittanut asiasta niin paljon omissa somepiireissäni, etten blogiini enää jaksa asiasta avautua - eli jotain ihan muuta...)

Tein ensimmäiset uniikit värityskuvani myyntiin vuonna 2005 (no, muutamia 2004 signeerattuja koekappaleita lukuunottamatta), joten kymmenen vuotta tulee värityskuvienkin kanssa täyteen. Ja mikäs sen parempi tapa juhlistaa asiaa kuin värityskirjojen maailmalle pukkaaminen. Yksi ei riittänyt, piti tehdä kaksi. Molemmat pullahtanevat maailmaan ensi viikolla.

From one ten year anniversary to another. (The morning of the Live Herring anniversary began quite gloomy after the Paris attacks the evening before, but somehow a new kind of hope arised during our party! But I've written so much about this at my some that I just can't anymore write to my blog about it - so now something completely different...)

I made my first unique colouring pictures for sale in 2005 (well, you can find some signed test samples from 2004), so ten full years with colouring pictures! And what is better way to party this than to publish some colouring books. One wasn't enough, so I had to make two. Both will come out during next week...

Ei vielä, mutta ihan kohta! Olen tehnyt ensimmäiset uniikit värityskuvat myyntiin vuonna 2005. Tämän kymmenvuotisjuhlan...
Julkaissut Päivi Hintsanen 17. marraskuuta 2015

Värityksiä olemattomiin kertomuksiin -värityskirjaa otetaan rajoitettu 100 kappaleen painos, kirjat on signeerattu ja numeroitu ja muutenkin vähän fiinimpää sorttia. Niissä on vähän erilaisia värityskuvia kuin mitä olen värityskuviini aiemmin lykkinyt: monet kuvista liittyvät jotenkin aiempiin teossarjoihini tai kuvituksiini. Kirjan voi hankkia itselleen vain ja ainoastaan paikan päältä Jyväskylän taidemuseon museokaupasta marraskuun lopulta lähtien (sekä, jos kappaleita on vielä jäljellä, minulta Monsterium popupista (B-521) Joulumarkkinoilta Jyväskylän Paviljongissa 28.-29.11.2015 tai Jyväskylän taidemuseon Jouluisessa taidebasaarissa 12.-13.12.2015). Hinta 18€.

Värityksiä olemattomiin kertomuksiin ('Colouring pictures for Nonexistent Stories') book is published in limited edition of 100, and each book is numbered and signed and so so high-quality in everyway. The colourin pictures differ a little bit from my normal (which can be argued...) ones: many pictures are connected to my previous pigment ink print series or illustrations. The book can be purchased only at the Jyväskylä Art Museum museum shop, on site, from the end of November (and, if there is any left of the edition, from me at Monsterium popup (B-521) at Christmas fair at the Jyväskylä Paviljonki on November 28-29, 2015 or at the Jyväskylä Art Museum Christmas Art Bazaar on December 12-13, 2015. More info on price etc. soon! Ps. The book is published in Finnish only! The price is 18€. (But there's not too much text.)

Kymmenen vuotta värityskuvia lievällä 10v virralla! 10v monsterium -kirja noin 30 värityskuvalla lähti painoon tänään,...
Julkaissut Monsterium - Kuvituksia 17. marraskuuta 2015

10v Monsterium on sitten sitä ihteään, sekopäisiä tyyppejä kymmenen vuoden varrelta. Sofistikoituneisuudesta ei hajuakaan. Viivojen yli värittäminen erityisen sallittua. Hinta 10€ +postitus.

10v Monsterium is just what is it, wacky dudes born in this ten year journey. Not even a trace of any kind of sophistication. Colouring over the lines extremely permitted. The price is 10€ +postage.

Roolileikistä pukuleikkeihin / From role play to playing with accessories

Kymmenen vuotta sitten näihin aikoihin järjestettiin ensimmäinen Live Herring -tapahtuma. Tuolloin hyppäsin aika...

Julkaissut Päivi Hintsanen 13. marraskuuta 2015

Olen aiemminkin kamppaillut ammatillisen lokeroinnin kanssa, mutta viime aikoina kuulemani kysymykset ja toteamukset (Oletko sinä nyt sitten kuvataiteilija vai mediataiteilija? Teet sitten näitä kuvitusjuttuja - etkö olekaan mediataiteilija? Ai, teetkin videota - minä luulin, että olet taidegraafikko. Etkö sinä olekaan web designer?) kieltämättä ovat saaneet höyrypilvet pullahtelemaan korvista. Suurimmaksi osaksi jätän reagoimatta noihin kysymyksiin, mutta aina työtäni eri tilanteissa esitellessä asia nousee esiin joka tapauksessa. Olen yrittänyt selittää hyppelyäni eri alojen välillä vaikka miten ("kaikki luovat jutut lopulta kumpuavat samasta paikasta, niiden muoto on vain erilainen"), mutta ihmisillä vain tuntuu olla tarve saada henkilö asetettua johonkin yhteen ja selkeään lokeroon, pelkkä "luovan työn tekijä" ei vain riitä. Jos itselleni mieluisin "kuvittelija"-titteli ei kelpaa, helpointa on ollut vain pysyä vanhassa tavassani vaihtaa titteliä tilanteen mukaan.

Kunnes sitten viime viikonlopun Tourulan kuvataiteilijoiden avointen ovien tapahtumassa vihdoin sain selkokielisen selitysmallin. Itseasiassa ajatus tuli työhuonevieraalta, jonka kanssa juttelin luovan työn eri aspekteista. Hänenelle yritin monimutkaisesti selittää, etten koe vaihtavani työroolia "päivällä putkimies ja illalla taksikuski" -tyyliin, vaan toimivani koko ajan samassa roolissa, mutta erilaisten projektien kanssa - vähän niinkuin putkimies korjaisi välillä tukkeutunutta viemäriä ja välillä asentaisi suihkua. Vieraani ymmärsi heti ja tiivisti kaiken yksinkertaiseen vertaukseen: että luovan työn eri muodot ovat kuin eri asusteita pukeutumisessa, jotka valitaan tilanteen mukaan.

Eilen tuottajan saappaat ja kuraattorin pipo, toissapäivänä mediataiteilijan puukengät ja graafikon takki, tänään kuvittajan villasukat ja kuvataiteilijan kaulaliina, huomenna ihan vain tavalliset kengät - tämän saman luovan, ja usein myös varsin epäluovan, kuvittelijan yllä. Webdesignerin nahkahanskoista ja kirjoittajan lapasista puhumattakaan.

Näin tilitettynä tämä taitaa kyllä kuulostaa vielä sekavammalta kuin aiemmin, mutta tähän mennessä selitys on auennut aikalailla kaikille - ja tarjonnut myös itselleni jotenkin jäsennellymmän ajatuksen siihen mitä teen.

Kiitos sinä tuntematon vieras!

---


I've been fighting against professional labels that put me in one box at the time before, but for the last couple of months some questions and remarks (WHICH ONE are you, visual artist or media artist? You do these illustrations? - I thought you were media artist? Oh, you make videos - and I thought you were a print maker. You are not a web designer?) have managed to form a hot steam to rise from my ears. Mostly I just leave those questions unanswered, but they always came up anyway, in the situations where I talk about my work. I've tried to explain the jumping around jobs in several ways (like "all those creative stuff comes from the same place, they just take a different form"), but somehow people hold this need to put a person to an one, clear box, being just a "creative worker" isn't enough. If my favourite "imaginator" title isn't enough, it has been easier just to keep with my old habit and change the title according the situation.

Until at the Tourula Artists' Studios open doors event last weekend I finally found a plain language explain to all I do. Actually this thought came from one event guest, with whom I talked about the different aspects of creative work. I tried to explain to him, in a very complicated way, that I don't feel like I'm switching my working role in the "plumber by day and taxi driver by night" type of way, but I feel more like working at the same role the whole time, but only with different projects - like a plumber who would fix clogged sewer at one time, and then install a new shower at another time. My guest understood rightaway what I was saying, and summarised this simply: that the different forms of creative works are like different accessories which you choose according to the situation.

Yesterday I wore producer's booths and curator's cap, the day before that the clogs of the media artist and the jacket of a graphic artist, today the woollen socks of a illustrator and the woollen scarf of visual artist, tomorrow just ordinary shoes - all this wore by me, a creative, and often also very uncreative, imaginator. Not to speak about the leather gloves of webdesigner and the mittens of writer.

Said this way, this all might just sound about ten times unclearer than earlier, but so far about everyone I've explained my work through this accessory thing, they have understood - as well as I've gotten somehow more structurised thought of what I'm doing.

Thank you, my anonymous guest!