Toimimattomuus kiusaa // Inoperativeness distressing

Kuva, jonka Päivi Hintsanen (@paivi.hintsanen) julkaisi 12. 04ta 2016 klo 7.02 PDT

Reiluun viikkoon ei ole toiminut pää, ja nyt kun jotenkin yrittää päästä uudelleen työn syrjään kiinni, ensin ei toimi kone ja sitten sähköpostiserverillä on jotain häikkää. Toivon, että viestit ovat kuitenkin säilyneet ja tulevat ajallaan. (Ja miten taas sattuikaan juuri sinä päivänä, kun toimiva sähköposti olisi ollut erityisen tärkeä tulevan palkanjuoksun kannalta...)

Viime päivien aikana olen tehnyt sitä, mihin pää on pystynyt: siivonnut komeroita. Heittänyt monta säkillistä tavaraa pois, roskikseen, paperinkeräykseen ja kirpparille. Sain vihdoin paperileikkurini tason tyhjäksi: se oli hautautunut vedospaperipakettien alle. Niille raivasin oman hyllyn komerosta. Paklasin seinästä pienet murtumat (joskin nyt ne näyttävät siltä, että tarvitsevat enemmän korjausta kuin mitä ennen "korjausoperaatiotani", en ole mikään remonttireiska). Olen pessyt useita koneellisia pyykkejä joka päivä.

Eilen istuin muutaman tunnin parvekkeella vain ihaillen yhtäaikaista tummaa taivasta ja auringonpaistetta ja timanttisena satavaa vettä. Kevät alkaa tuoksua.

---

My head hasn't been working for over a week now, and now that I'm finally trying to get to work again, first my computer is not working and then there are some problems in my email server. I just hope that those messages have not been deleted forever but they will arrive just later. (And why, again, this happened on a very day when functioning email would just be especially important because of my future months' income.

During the last days I have done what I have managed: I have been cleaning the closets. I have tossed several bags stuff away, to trash, paper trash and to flea markets. I finally got my paper cutting machine board emptied. It was filled with stacks of my printing papers, which now have a good space in my closet shelf. I spackled the small cracks on the wall (although now they are even worse than before my fixing operation, I'm really not any handyman). I have done the laundry several times every day.

Yesterday I sat at the balcony for a few hours quietly, just admiring the simultaneous dark sky and sunshine, and watching the rain come down like small diamonds. The scent of spring is starting to be around.

Jääleikit jatkuvat // The Icy Play Continues

Muutama päivä sitten muistin joskus vuosia sitten näkemäni rantaan jäätyneen ruostuneen raudan palan, jonka punainen väri näytti aivan huikealta jään läpi katsottuna. Joten heitin jääsoppaan mukaan punaisen rautaoksidin, sekä vesivärinä että jauheena. Ja sitten olen kuvannut, kuvannut ja kuvannut, paitsi yhtenä harmaana päivänä, kun valo ei vain riittänyt. Tänään aloin lisätä jäädytykseeni päälle vettä ohuina kerroksina, uusi kerros aina jäätyneen päälle, ja kenties sävytän osaa vesikerroksista jossain vaiheessa. Jatkan tätä hyistä puutarhurointia ainakin vielä huomisen. Onneksi pakkasta on luvattu jatkossakin, eikä tämä jäinen ilo heti pääse loppumaan.

A few days ago I remembered seeing a piece of rusted iron stuck into the shore of the lake a few years back. I remembered how the strong red colouring looked when viewed through the ice. So I decided to add some red iron oxide to my icy soup, using both aquarell paint and powdered pigment. And then I have just taken photos, again and again, except in one grey day, where there just wasn't enough light. Today I started to add thin layers of water, a new layer after another frozen one, and maybe I'll tint some of those layers at some point. I'll continue this frozen gardening at least still tomorrow. Luckily it seems, that the weather just gets colder, so I'll have some good frozen days ahead.

Jään kauneus / The Beauty of the Ice

Koko syksyn odotin pakkasta, jotta pääsisin toteuttamaan hiljalleen materiaalikuvauksia ensi vuoden tammikuun näyttelyäni varten. Viime talvena jäädyttelin parvekelasiani ja kuvasin sitä pohjiksi tuleville töille, mutta jälki ei ollut aivan sitä, mitä kaipasin, joten piti odottaa vuosi eteenpäin, jotta pääsin jatkamaan projektiani. Malttamattomana jäädyttelin vettä pakastimessakin viime syksyn aikana, mutta se jäätyi eri tavalla, eikä pienessä pakastimessamme ollut tarpeeksi suurta tilaa sille, mitä tarvitsin. Nyt sitten, ensimmäisten oikeiden pakkasten sujahtaessa lämpömittariin, olen muuttanut parvekkeen jäädytyslaboratorioksi (aivan kuin taloamme ei ympäröisi tarpeeksi suuri kylmyys ilmankin, kun patterit eivät oikein tunnu lämmittävän tarpeeksi).

Joka päivä olen kuvannut tiiviisti aina ne muutamat valoisat tunnit (en halua käyttää mitään keinovalaistusta tähän, kun edes luonnonvalolamppuni ei tuo samanvertaista valoa kuin mitä luonnon oma kirkkaan hämärä valo on) ja pitänyt lämmittelytaukoa sen aikaa, kun kamera toipuu hyytymisestään. Tämä ei tee ehkä hyvää kameran akulle, mutta tekee omalle, mielelle. Olen hämmentyneenä seurannut, kuinka pienet muutokset valossa vaikuttavat näiden jääkuvien sävyihin: keskipäivän kuvissa sininen saa vallan, mutta vain puolta tuntia myöhemmin värimaailma on aivan erilainen.

Kuvatessani en ole keskittynyt turhia tekniikkaan tai edes tarkentamiseen, koska en aio esittää kuvia sellaisenaan, vaan ne ovat vain tulevien teosteni rakennuspalikoita kymmenien muiden palikoiden joukossa. Silti melkein jokaisesta kuvasta löytyy piilotettuja maisemia - merenrantoja, vuoristoja ja metsikköjä - ja epätarkat räpsäyksetkin muuttuvat kuvapinnoiksi, joita katsellessa aika unohtuu. Kuvaaminen on kuin meditaatiota, jolloin huoli kevään tiukasta aikataulusta ja niukasta kassanpohjasta unohtuu ja sitä uppoutuu vain näihin kuviin, jotka itselleni näyttäytyvät melkein jonkinlaisina visuaalisina runoina.

---

The whole autumn I waited for the frost to come, so that I could start taking "material" photos for my exhibition next January (2017). During the last winter I took photos of the frozen balcony window to be used in my future artworks, but somehow the result was not quite what I was seeking for, so I had to wait to another year to continue with my project. I was impatient enough to freeze water in my freezer already during last autumn, but it froze in very different manner, and there was not space enough in our small freezer to get what I wanted. Now, right after it went below zero, I changed the balcony into some kind of ice laboratory (like there wasn't enough coldness around our house before that, especially when our radiators don't seem to warm enough.)

Each day I have taking photos for those couple of hours when the sun is up (I really don't want to use any artificial lightning to this project, when even my day light special light fixture won't create same kind of light that the outside dimmed and blurry and cold winter light is). I've kept a warming pause when the camera has stopped working because of the cold, and I've had to wait until it works again. This maybe doesn't do any good to its battery, but it does do some good to mine, to my mind. I've been following how the small change in light fast affects to the tones of these ice photos: in midday photos blue takes over, but just an half an hour later the colour scheme is all too different.

When I have been taking photos I haven't been taking care of the technique or even focusing, because I won't be exhibiting the photos as themselves, but they are just mere building blocks to my future artworks, among dozens of other building blocks. Even then there is some kind of hidden sceneries in almost every shoot - the sea shores, mountains and forests depicted - and even the unfocused snapshots turn out to be image surfaces that you can just watch to forget the time. To me this kind of photosessions are like meditation, when the worries about the tight schedule of the spring and the too rapid emptying of my bank account can be forgot, and I just get absorbed in these pictures, which are almost like some kind of visual poems to me.