Viimeiset viikot ovat kyllä olleet melkoinen taloudellinen horror-show. Alkuvuoteen osuneet kalliit pakkohankinnat ja laskujen suma tyhjensivät tiliä niin tehokkaasti, että kylmä hiki on ollut pinnassa monena aamuna herätessä. Tukalaa oloa on lisännyt asunnon viime vuotisen putkiremontin vuoksi tuplaantuva vastike. Ja sitten alkoi maaliskuu. Teostilaukset loppuivat melkein kuin seinään ja muutamia jo sovittuja peruttiinkin, kun asiakkaat alkoivat olla huolestuneita omasta taloudestaan. Jouduin perumaan kerran kuussa pitämäni avointen ovien päivät, joiden avulla olen tähän mennessä melkein takuuvarmasti saanut työhuoneeni vuokran maksettua. Sitten, ihan yhtä-äkkiä olin tilanteessa, jossa mikään ei ollut niin varmaa kuin epävarmuus. Samalla on ollut hieman hämmentävää huomata, kuinka monelle on tullut täytenä yllätyksenä se, ettei taiteilijalla tai pienryrittäjällä todellakaan ole mitään tyhjyydestä ilmaantuvaa kuukausipalkkaa. Ja paitsi, ettei ole säännöllisiä tuloja, on kuitenkin säännöllisiä menoja - siis niiden normaali kodin vuokrien ja vastikkeiden ja muiden elinmenojen lisäksi. Oli pysähdyttävää havahtua siihen, että ehkä parin kuukauden päästä minulla ei ole enää työhuonetta, eikä mahdollisuutta jatkaa.
The last few weeks has been quite a financial horror show. I emptied my account on the beginning of the year with some very expensive (but necessary) equipment purchases and received some other very big bills, and I've bathed in cold sweat watching my money flying out of window. And then came March. Suddenly all the art orders stopped suddenly and some of them were cancelled, when people started to worry about their own economy. I had to cancel those once-a-month open doors days, which have provided a months studio rent at least. I was already a bit worried, but then, suddenly I was at the situation where nothing was so certain as uncertainty. At the same time it has been strange to realise, that so many people have been surprised to find out that there's really not a certain monthly pay check for artists and small enterprises - you earn what you sell. And besides that, you have all those monthly payments to pay - besides the normal living costs. It's very blood freezing to suddenly realise, that maybe in a couple of months time I won't have a studio anymore, or even a possibility to continue making art.
Nyt, muutaman viikon jälkeen asiat alkavat hieman kirkastua. Tai tilanteeseen alkaa sopeutua. Mitenkään selvillä vesillä en ole edelleenkään, mutta järjestelyillä ja hyvällä onnella olen saanut hieman lisäaikaa. Koskaan aiemmin en ole ollut niin iloinen apurahoista kuin juuri nyt. Jyväskylän kaupunki myönsi minulle pari viikkoa sitten avustusta työhuonekuluihin, ja sen avulla selviän kesän yli. Taikelta alkuvuonna materiaalikustannuksiin saamani apurahan ehdin osittain käyttää ennen tätä kriisiä, mutta loput ovat säästössä loppuvuotta varten, ja voin hätätilanteessa lainata itseltäni näistä rahoista yhden työhuoneen vuokran verran. Vuokranantajani on luvannut paitsi maksuaikaa vuokrien maksuun, myös alentanut pariksi kuukaudeksi vuokraa jonkin verran. Nyt tiedän, että jos vain nipistän joka ikisestä asiasta, selviän ainakin kolme kuukautta, vaikka kukaan ei tilaisi yhtään mitään, ja mistään ei tulisi myyntitilityksiä.
Now, after a few weeks time, things are starting to get more clear. Or maybe I've just got used to this uncertain situation. I'm not in the clear yet (far from it), but with some agreements and good luck I've bought myself a bit more time. Never before have I been so happy about getting grants but now. The City of Jyväskylä gave me a grant for my studio rent, which helps me over the following summer. I've already spent a part from the grant for material expenses I received from Taike (art council of Finland) earlier, but some it are saved for the rest of the year, and in emergency situation I can borrow myself a one month rent from it. Also my lessor has given me extra time to pay my rents and they have also lowed my rent a bit for the next couple of months. Now I know that, if I just save in every turn of everything, I can manage three months at least, even if no one would buy anything.
Tuttavani kommentoi (hyvää tarkoittaen), että nythän on aika sitten tehdä luovaa työtä, kun kaikki on peruuntunut. Mutta ainakin omalla kohdallani kävi juuri päin vastoin. Nyt aika on käytännössä juossut sormien välistä, kun kaikki päivät ovat menneet asioiden järjestämiseen ja pienten tulipalojen sammuttelemiseen. Tänään olen saanut lomakeurakkani valmiiksi (kaikki lisäaika-anomukset, ennakkoveron alennukset, apurahahakemukset), ja tulevina viikkoina rumba ehkä rauhoittuu sen verran, että pystyn jo johonkin muuhunkin. Eri asia sitten, saako itsensä keskittymään minkään luovan tekemiseen - ja tuleeko se luova työ sieltä ulos, kun mieli velloo ongelmanratkaisutilassa. Ja jaksanko? Tämän pari viikkoisen tauottoman hässäkän jälkeen olen niin tolkuttoman uupunut, että pienetkin asiat tuntuvat suurilta. Facebook-postauskin saattaa viedä tunteja.
Luovassa mielessä eniten huolta on aiheuttanut antotypia-projektini, jonka testivedosten aktiiviseen tekemiseen olin varannut nämä kevätkuukaudet. Koska kasvivärien haalistuvuuteen perustuva antotypia on riippuvainen valosta (työt valotetaan auringonvalossa ja aika on viikosta kuukausiin), ja koska aikani on kulunut pääasiassa juoksevien asioiden hoitoon, nyt juoksen kellon kanssa kilpaa, että saan testikappaleet valottumaan ajoissa, eikä projekti siirry vuodella eteenpäin. Toisaalta: nyt kiittelen itseäni ja järjestelmällisyyttäni. Tutut joskus naureskelevat pedanttisuudelleni, mutta kuinka järjettömän suuri apu onkaan hyvästä työsuunnitelmasta, josta voi oikeasti luntata, mitä pitää tehdä seuraavaksi, kun pää on ihan liian täynnä (tai tyhjä), että ajatus pyörisi siellä omaehtoisesti. Myös tämä vaihe, jossa sivelen valotettavat paperit kasviväreillä, on ihanan mekaanista työtä. Tällainen valmisteleva työ on normaaliaikoina hermostuttavan aikaa vievää ja hidasta, kun haluaisi vain jo siihen valmiiseen lopputulokseen, mutta juuri nyt ei ole mitään ihanampaa kuin saada aikaiseksi edes jotain - vaikka se sitten olisi näitä yksinkertaisia pieniä testipapereita. Pienetkin jutut vievät eteenpäin.
Joten: pysytään pystyssä - ja pysytään terveinä! ❤
One acquaintance of mine commented (meaning well) that now I have all the time I need for creative work, when everything else is cancelled. But, at least in my case, it's just the opposite. The time just runs between my fingers, when all days are spent with trying to fix things. Today I've finished filling forms and applying more time for payments, and maybe, just maybe, it will get a bit easier in future weeks and I'll be able to do something else too. Though, it's completely other thing, if I'll be able to make anything creative - and it anything creative happens when my mind its working with heavy problem solving. And if I'll manage and have enough strength. After these two weeks hassle I'm so totally exhausted, that even small things turn gigantic. Even Facebook-posting might take hours.
About my art processes, I'm most worried about my anthotype projectm, for which (making test prints) I had booked these spring months. Because the anthotype process is depending on natural light (prints are made by using sun light and the exposure time is from weeks to months), and because I've had to spent all my time to these errands, I now compete with time. I just need to get those sample and test papers ready for exposure in time, so that I don't have to wait another year to continue with it. On the other hand: currently I'm praising myself and how systematic I am. My friends sometimes make fun of my pedantic way of doing things, but at the moment my overly detailed work plan helps me more than I had ever guessesd: I can just follow the instructions without needing to think at all, which is perfect when my head is now too filled (or too empty?) to think about anything. Also the phase of this project is perfect: I just need to make the dyes and brush the papers with dyes, which is perfectly mechanical work. This kind of preparatory work is nerve-breakingly slow and time-consuming in normal times, when you just would like to see the finished work ready, but right now nothing feels better than to get at least something done - even though it would be just small test papers. Even small things carry me forward.
So: just keep on going - and stay safe! ❤
Tekstit
