Näytetään tekstit, joissa on tunniste nostalgian pyörteissä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste nostalgian pyörteissä. Näytä kaikki tekstit

torstaina, huhtikuuta 18, 2019

Jotain muuta / Something else



Luulin jo jättäneeni suurimman osan viestintäjuttuja entiseen elämääni, mutta niin vain löysin itseni eilen Jyväskylän Taiteilijaseuran Galleria Beckerin keittiöstä outojen kaavioiden ääreltä! Vedin (pitkästä aikaa) viestintä-workshopin ja yhdessä mietittiin mahdollisuuksia ja resurssointia tulevaan. En kyllä ihan osannut typistää normaalisti yhden kokonaisen päivän workshopiin tarkoitettua matskua viiteen tuntiin niin hyvin kuin luulin, joten viimeisen tunnin aikana alkoi jo itselläkin vähän nöyhtä pyöriä päässä ajatusten sijaan. Workshopin laatu ei näin vetäjän osalta ollut ehkä sitä samaa tasoa kuin mitä vastaavat ovat aiemmin olleet, mutta aika paljon saatiin aikaiseksi.

Itselleni workshop oli myös hyvä muistutus siitä, kuinka paljon taiteilijaseuran aktiivit tekevät kulissientakaista työtä. Seuraavana tapahtumana nurkan takana odottaa Jyväskylän taiteilijaseuran teosvälitys - eli taidemyyntitapahtuma kauppakeskus Sokkarissa ihan keskellä Jyväskylää huhtikuun viimeisenä viikonloppuna pe-su 26.-28.4.2019. Tapahtuma järjestetään talkoilla: teoksia on esillä talkootöihin osallistuvilta taiteilijoilta ja kaikki he ovat myös itse paikalla jossain välissä tapahtumaa - tervetuloa tapaamaan taiteilijoita! Osallistuvat taiteilijat ja aikataulutiedot siitä, kuka on paikalla milloinkin, päivitetään piakkoin tapahtuman Facebook-sivulle.

Itse olen paikalla sekä tapahtumalauantaina että sunnuntaina klo 12-15. FB-sivulla näkyykin jo, mitä olen viemässä paikan päälle kehystettynä, ja tänään tarkoitus olisi aloittaa työpäivä valitsemalla mukaan lähtevät vedokset ja kirjoittelemalla lyijykynällä kortteihin hintoja. Tervetuloa!

---

I thought I'd never work with communication processes again, but yesterday I suddenly found myself sitting at the Gallery Becker kitchen next to these strange diagrams. I gave a workshop on communications for the Jyväskylä Artists' Association and we pondered together the possibilities and the resources. Earlier all the workshops I've given have lasted about a day, and I really couldn't compress that all in five hours, and during the last hour it started even my head started spinning. So, it wasn't quite like some quality workshops I've been giving before, but still we managed to do a lot.

For myself the workshop was a good remainder on the fact how much work is done behind the scenes by the most active group of the art association. The very next event is happening soon, the art sales event of the association takes place in the heart of Jyväskylä, at commercial center Sokkari, on April 26 to 28, from Friday to Sunday! The event is organized by the volunteering work: the artworks displayed are from the artists volunteering, and artists are also joining the event on some days - welcome to meet artists! Full list of artists volunteering and the schedule of when the artists can be met on site will be soon published on the event Facebook-page.

I'm on the site on both Saturday and Sunday from 12 to 3pm. I've already selected my framed works (shown on the event site), and today I'm continuing my workday by choosing the prints without frames and writing prices to postcards. Welcome!



lauantaina, kesäkuuta 07, 2014

A Winged Victory for the Sullen - Minuet For A Cheap Piano Number One

Galleria Henkevän silakan ensimmäiset versiot // The very first layouts of The Gallery Spirited Herring


Yhden aikakauden loppu: Galleria Henkevä Silakka on arkistoineen suljettu - ainakin toistaiseksi. Avasin verkkotaiteen gallerian vuonna 1997 kaikille avoimena galleriana. Se oli ensimmäinen laatuaan Suomessa ja aikalailla ensimmäisten joukossa koko maailmassa. Ajatuksena oli saada paitsi esityspaikka omille teoksille (verkkotila ei ollut tuolloin niin helposti saatavilla kuin nykyään), myös tarjota paikka muille ja luoda verkkotaiteen kokoelma. Teoksia kokoelmaan on karttunut vuodesta 1997 html-koodatuista alkuajan nettitöistä demoihin, alkuaikoina enemmän kuin viime vuosina.

Alkujaan päivittelin verkkogalleriaa käsin html-kielellä, myöhemmin siirryttiin tietokantaan. Alkujaan pidin galleriaa pystyssä omin voimin, sitten sen ympärille alkoi kertyä enemmän tai vähemmän hommaan sitoutunut työryhmä, myöhemmin se oli Keski-Suomen taidetoimikunnan projektina ja Live Herring -työryhmän läänintaiteilijakauden ajan Live Herring vastasi sen ylläpidosta - hienoa sikälikin, että koko Live Herring syntyi tavallaan galleriatoiminnan kautta. Läänintaiteilijakauden jälkeen sivusto on ollut jälleen täysin omalla vastuullani sekä sisällöllisesti että kustannuksiltaan. Jo vuoden alussa mietin gallerian kohtaloa ja tein jonkinlaisia suunnitelmia sen kehittämiseksi, mutta realiteetit tulivat eteen aika pian. Tällä hetkellä ei ole yksinkertaisesti aikaa eikä oikein energiaakaan panostaa gallerian kehittämiseen tai ylläpitoon: muilta töiltä jäävä aika on muutenkin kortilla ja sen jälkellä olevan ajan haluan vihdoin keskittyä vähäksi aikaa täysin omien teosteni tekemiseen. Noin kuukausi sitten tuli aiheelliseksi muuttaa tietokannan salasanoja ja tiukentaa turvallisuutta, ja kun tuolloin minulla ei ollut siihen aikaa, suljin gallerian "väliaikaisesti" - enkä ehtinyt tekemään asialle mitään siihen mennessä, kun muutama päivä sitten tuli lasku verkkosivutilasta. Tajusin, etten myöskään halua enää käyttää rahojani projektin tekohengitykseen. Galleriassa oli hienoja töitä esillä, sinne tuli säännöllisesti - joskin harvenevasti - uusia teoksia ja siellä kävi muutaman tuhatta ihmistä kuukausittain katsomassa niitä, mutta toimiakseen jatkossakin sivu olisi tarvinnut totaalista remonttia.

Gallerialle ei ole nyt resursseja, mutta se ei tarkoita sitä, että olisin kokonaan irtisanoutunut siitä. Viimeisessä galleriaversiossa olleet teokset ovat tallessa ja on hyvin mahdollista, että galleria vielä palaa uusittuna jossain vaiheessa, mutta tuskin ainakaan tämän vuoden aikana, ja ehkä ei ensi vuodenkaan, ellei gallerialle löydy toista kehittäjää ja kustantajaa.

Galleria Henkevän SIlakan domain webgalleria.net on parkkeerattuna tällä hetkellä Colorian alaisuuteen ja johtaa Colorian pääsivulle. (Siinä toinen iso projektini, joka tällä hetkellä taistelee olemassa olostaan: se on odottanut totaalista uusimista jo melkein seitsemän vuotta, mutta en ole sillekään onnistunut löytämään rahoitusta ja tällä hetkellä on epävarmaa, miten sivuston lopulta käy - en haluaisi sitä "kuolleenakaan" verkossa pitää. Mutta se on toinen tarina.)

Vähän outo olo. Galleria vaati satoja, ellei suorastaan tuhansia työtunteja ja tarjosi sekä ilon että stressin hetkiä paitsi itselleni, myös kaikille niille muille, jotka olivat mukana tekemässä ja kehittämässä sivustoa näiden seitsemäntoista vuoden aikana. Kiitos teille kaikille mukana olleille, sekä gallerian kehittäjille että taiteilijoille - teitä oli monta! Ja kyllä, galleria olisi ansainnut toisenlaisen lopetuksen kuin hiljaisen hiipumisen ja hätäisen sammutuksen - mutta toivotaan, että tämä sammutus on vain väliaikaista.


EDIT: Juuri, kun olin julkaissut tämän, sain sähköpostiini kaverilta linkin: Opiskelijat ideoivat nettiin maksuttoman videotaidegallerian, joka toimii hyvin samantyyppisesti videoiden kanssa kuin mitä Galleria Henkevä Silakka toimi nettitaiteen kanssa! Mahtava juttu!



The end of one era: the online web art gallery Spirited Herring is closed - at least for now. I started the online web art gallery in 1997 as an open-to-all free gallery. It was the first one in Finland and amongst the very first ones in all over the world. My objective was to find a place to show my own work (web space was not so easily available then) but also to offer similar exhibition are for other people, and also another objective was to found a collection of (digital / interactive) web art works. The collection has grown since 1997 and  includes works from simpe html coded works to demos.

At first I maintained the gallery by coding html, later it was database based. At first it was solely my project, but afterwards some people started to gather around to work (volunteers) with me. Later the art council of Central Finland financed the gallery project, and when Live Herring group was working as a regional artist for five years (2009-2013), it took care of the gallery (which was fine, since the whole Live Herring activities were kind of based on the gallery work). Since beginning of this year the site has been again totally my responsibility both contentwise and with expences. Already at the beginning of this year I was thinking about the destiny of the gallery and made some plans to develope it, but quite soon I bumped into realities. Right now I simply don't have enough time or energy to invest in developing or administration of the gallery: the time I have left from other jobs and projects is not enough anyway, and I want to use all the time possible to my own artistic work. About a month ago it was necessary to change the database passwords and tighten the security, and when I didn't have time then, I just closed the gallery "temporarily" - and didn't get to chance to make any of the work required, when I received an invoice from web hotel. Right then I realised, that I don't want to use my money to keep the site alive - or forcing the project alive - in this condition. The gallery exhibited some fine web art works, it received regularly (though not as often now as before) new works and monthly a couple of thousand visitors came to view them, but to function in the future, it would have needed a full renovation.

At this moment there are no resources for the gallery, but it doesn't mean, that I would have quitted it forever. The collection of the last gallery version are safe and it is quite possible that the Spirited Herring will return some day, totally renoved. But not this year, and maybe not the next either, if somebody else won't take the gallery to develope and to sponsor.

The domain of the gallery Spirited Herring webgalleria.net leads now to the main page of Coloria, which is my another big project on colour - only in Finnish.

I feel quite odd. Gallery took hundreds, if not thousands of work hours and offered some moments of joy and utter stress not only for myself but to all those other people, who were working and developing the site during these seventeen years. Thank you all, both the developers and artists - there are many of you!  And yes, the gallery should have been ended in a different manner t han just to quiet fading and fast shut down - but let's hope that this break is just temporary one.


EDIT: I just posted it when I received a link to a story at a local newspaper, about one video art gallery, started by some students at www.videokanava.com - which idea is very much like it was in Spirited Herring, but with videos instead of net art!  Beautiful!

maanantaina, marraskuuta 29, 2010

The Dead Weather — Die By The Drop


[Vieras 2. Pigmenttimustetuloste, kuvakoko 42x27cm + marginaalit.]

Perjantaista tuli pitkästä aikaa vaelteluluontoinen. Live Herring -miitin jälkeen oli tarkoitus haukata pikaisesti jotain ja jatkaa matkaa yliopistolle sinne Taiteen paikka -myyntinäyttelyn avajaisiin, mutta päädyimmenkin popahtamaan Jyväskylän Hubin tiloissa ja sitten ruokatauko venähtikin siinä määrin, että avajaiset jäivät väliin. Päivällä kävin viemässä uusia kortteja Galleria Beckeriin myyntiin ja sen verran mielenkiintoinen oli Kimmo Ylösen näyttely, että eksyin Beckeriin avajaisiin yliopiston ja Keski-Suomen museon sijaan. Tänään sitten tulikin jo tieto siitä, että yksi työ meni näyttelystä.

Lauantaiset Lutakon 20-vuotisbileet olivat aivan loistavat! Ennen lähtöä olin niin nuutunut, että harkitsin vakavasti kotiin jäämistä, mutta onneksi käänsin pääni: oli kiva nähdä monia tuttuja pitkästä aikaa ja muutaman sieltä melkein kahdenkymmenen vuoden takaakin. Juhlissa julkaistiin Tomin kirja Schaumaninkatu 3. Tanssisali Lutakko 1990-2010 - mikä pitää ehdottomasti hankkia omaan hyllyynkin. Muistelin ekaa Lutakon keikkaani, mutten saanut millään päähäni mikä se olisi ollut. Ihkaekalla keikalla (Rajuilma) en ainakaan ollut, mutta aika pian sen jälkeen tuli ensimmäisen kerran käytyä... ja pari vuotta myöhemmin löysin itseni sieltä työllistettynä. - Kyllä Jelmu ja Lutakko on ehdottomasti parasta kulttuuriantia tässä kaupungissa, ei siitä pääse mihinkään.

Vielä sunnuntaikin meni fiilistellessä - ja jälleen kipeänä. Alan hiljalleen kyllästyä tähän tolkuttomaan puolikuntoiseen rulettiin, kun joka toinen päivä on terveen kirjoissa ja joka toinen päivä ei meinaa pää pysyä hartioilla. Mrrr.

Jännä nähdä mitä viikko tuo tullessaan. Ainakin työlistalle on kertynyt niin hirmuinen pino projekteja, etten edes meinaa muistaa kaikkien syvintä olemusta. Posti toivottavasti kantaa lisää Monsterium-projektin kortteja tullessaan.