sunnuntaina, maaliskuuta 11, 2007

Fiona Apple - Oh Sailor (6Music Hub Session)


Näkymätön mies laskeutuu laskuvarjolla Jyväskylän raunioille.

Eilen oli aivan täydellinen leijanlennätyssää. Jyväsjärven jäällä ei ollut hirveää tungosta, mutta ihan mukavasti ihmisiä kyllä. Täytyy käydä lennättelemässä jatkossakin, varsinkin, kun saan uuden leijani kuntoon ja kun on vähän energisempi olo.

Torstai meni taas vaelteluksi. Aamulla soitin hammaslääkäripäivystykseen ja puolelta päivin pääsin korjauttamaan haljenneen hampaani kuntoon. (Seuraavan ajan olisin saanut jo 13.11., mutta koska en ollut aivan varma, milloin Timpan Helsingin näyttelyn avajaiset ovat, siirsin päivämäärän omaehtoisesti joulukuun alkuun. Päivämääriä jakeleva täti sanoi, että odottaa vain, milloin jakaa "huomisen" aikoja, mutta ensi vuodelle. Hammaslääkäreitä on kuulemma niin vähän.) Paluumatkalla poikkesin taidetoimikuntaan tointumaan, kun se nyt siinä vieressä sattui olemaan. Ellinooran kanssa päätettiin lähteä taidemuseon Vessan avajaisiin (aka naistenpäivän kutsuille) syömäsession kautta. Juttu jossain vaiheessa poikkesi perhosiin ja Lepidophobia-työhöni ja Ellinoora yhytti paikalle Nooran, jolla on perhosaiheista tanssia työn alla. Pääsimme lopulta sinne taidemuseollekin, jossa luonnollisestikin keskusteltiin henkeviä shamppanja- ja suklaatarjoilun lomassa.

Torstain pitkäksi venyneen hammaslääkäripyrähdyksen jälkeen perjantai meni vähän puuroisemmin. Myöhästyin palaverista (joka sinänsä oli antoisa) ja kotiin palatessani olki kohtuullisen kipeä olo. Eipähän tarvinnut valita kaksien avajaisten, yhden syntymäpäivän ja yhden muuten vain tapaamisen välillä. Ilta kului kotona sohvannurkassa muhien.

Ei kommentteja: