Sohva ja videoita // A Couch and some videos

In Between from Päivi Hintsanen on Vimeo.

Muutosten tuulet jatkuvat. Vihdoin printteri toiminnassa, kone viety huoltoon ja noudettu sieltä (mysteerivikaa ei tosin saatu ratkaistua), muutama projektisuunnitelma saatu kasaan ja koko läjä kesästä asti odottaneita asioita saatu hoidettua. Yksi niistä Verba-videorunotrilogiani esittelyn verkkoon laittaminen, mikä on roikkunut to do -listallani häpeällisen kauan, kesäkuun Black Wall Galleryn (Vaasa) näyttelystä lähtien (siellä trilogia sai kokonaisuutensa ensiesityksensä). No, nyt on videot Vimeossa ja esittely nettisivuillani - menkää katsomaan!

Isoin muutos on kuitenkin harmaa sohva, jonka kaksi urhoollista nuorta miestä kantoi tänään neljännen kerroksen kapeiden käytävien ja tiukkojen kulmien läpi olohuoneeseemme. Edelliseen matalaan ja nuhjuiseen vihreällä plyyshillä päällystettyyn seitkytlukulaiseen nojatuolipariin verrattuna harmaa jätti on melkoisen massiivinen ja aikuisen oloinen. Ja uutuudessaan sen verran pelottava, että syön myskikurpitsakeittoni seisaaltaan eteisessä (koska keittiö on varattu taideprojektin lakkausprosessia varten, työhuoneessa on printterin asennustavarat levällään ja sinne olohuoneeseen ei nyt vain uskalla mennä ruoan kanssa, ettei sohva vanhene ennen aikojaan). No, muutosten kanssa oppinee elämään?

---

The winds of change continue. Finally I've got my printer working, my computer has visited the repairing shop (the mystery problem was not though solved), a couple of project plans finished and a pile of stuff that has been waiting since summer is now taken care of. On of them being the introduction of my Verba video poem trilogy, which has been hanging on my to do list embarassinly long time, since the exhibition at the Black Wall Gallery (Vaasa) last June (where the trilogy premiered). Well, now there are videos uploaded to Vimeo and a project introduction on my webpage - go and check them out!

The biggest change has been, however, the grey couch, which was carried up to our living room at the fourth floor, and through some narrow corridors and tight corners, by two very brave young men. Compared to our old pair of shabby green plush armchairs (well, armless ones, in this case) from 70s, this grey giant is quite massive and grown-up. And with it's newness scary enough for me to eat my butternut squash soup standing at the hallway (because the kitchen is taken by my art project varnishing process, the printer installation stuff has filled my work room and I just don't dare to go into living room with any food, so the couch won't spoil rightaway). I learn to live with this - don't I?

Fun Boy Three — Tunnel Of Love

Meinasi kiireen keskellä unohtua - mutta vielä viikko aikaa käydä tutustumassa: helmikuun puolenvälin tienoilla aukesi Galleria Nunesissa Helsingissä ryhmänäyttelymme (Rita, Maija, Minja ja minä). En ollut viime vuonna Portugalissa paikan päällä ihailemassa kokonaisuutta ja nyt kun omin silmin pääsi näkemään, pitää todeta, että näyttelyyn valikoituneet työmme sopivat hyvin yhteen! Omalla kohdallani jäi vain harmittamaan oma puolivillaisuuteni koko näyttelyn suhteen - hieman nolosti olin melkein unohtanut koko tämän näyttelyn, ennenkuin tammikuussa lopulta tapasimme keskenämme näyttelyn tiimoilta. Projekti liukeni omalla kohdallani hieman taustalle, kun jouduin jättämään Portugalin reissun väliin. Näin näyttelystä hienoja kuvia ja kuulin hyvää palautetta, mutta kaiken muun häppeningin keskellä koko homma jäi itseltäni jotenkin vajaalle rekisteröimiselle. Huolimatta Nunesin näyttelyn teosten yhteen sopivuudesta, itseäni jäi vähän harmittamaan se, että lipesin periaatteistani: yhteisnäyttelyssä on ok tehdä kompromisseja sen kanssa mitä laittaa esille, mutta missään näyttelyssä ei pitäisi tehdä kompromisseja varsinaisten teoksen kanssa - ja tässä nyt niin kävi. Galleriassa ei ollut tykille telinettä eikä pieni tila antanut resursseja oikeasti hyvälle projisoinnille, eli tykki on nyt liki maan rajassa liian valoisassa tilassa. Jälkeenpäin harmittelin, että ehkä kumminkin olisin voinut laittaa jotain muuta kuin projisoinnin, kun se ei tilaan suosiolla mennyt (eikä galleristikaan vaikuttanut siitä kovasti ilahtuvan). Toisaalta se kumminkin kuuluu alkuperäiseen setupiin, ja ehkä olennaisin kuitenkin välittyy. Ja kokonaisuushan tuossa tärkein on.

Tilassa ei tosin taida olla missään esillä tuon projisointiteokseni, The Undertakings, taustaa. Vuosina 1998-2001 keräsin materiaalia projektiini Ex votos ja sainkin vastauksia yli neljä sataa - mutta lopulta materiaali jäi hyödyntämättä. Aloitin kyllä flash-animaation toteuttamisen materiaalista, mutta sitten aika vain loppui kesken ja unohdin koko projektin vuosiksi - ennenkuin Rita alkoi puhua samannimisestä projektistaan, johon kutsui minut mukaan. Kaivelin materiaaleja esiin ja katselin aikaansaannoksiani ja hiljalleen koko toteutusidea palautui mieleeni. Käytin hieman samantyyppistä visuaalista pohjaa Lepidophobia-projektissa, joten tuntui siltä, että ehkä projektin toteutus äänenä olisikin parempi ratkaisu. Löysin kuitenkin vanhat flash-tiedostotkin ja melkein järkytyin, kun huomasin, kuinka pitkälle olin projektia jo työstetänyt, joten pakkohan projekti oli saattaa loppuun - vaikka se onkin visuaalisesti selkeästi Lepidophobian sisartyö. Hajoitiin vastaukset paloihin ja sommittelin niistä visuaalisen kokonaisuuden - ehkä vähän videorunohenkisesti.

Jostain universumin taitekohdasta löydän vielä sellaisen timefreezen, minä aikana saan luotua oman videokanavan previeweja varten ja saan ne nettisivullenikin esiin.

A&D - ja oikein englanniksi

Ai. Sattuu.