torstaina, huhtikuuta 27, 2006

soi | Robots in Disguise - Turn It Up



Välittämö.org on sitten auki sekä verkossa että reaalimaailmassa: 00130Gallery (Korkeavuorenkatu 27, sisäpiha, Helsinki). Veikkaanpa, että jokainen taiteilija on toiminnassaan jonkinasteista vaihtokauppaa käynyt, mutta toivottavasti foorumi löytää paikkansa paitsi taiteilijoiden keskuudessa myös taiteenhankkijoiden parissa. Kunpa joku rohkea ehtisi ilmoittaa ennenkuin roger stepwolf ennättää tarjoamaan vaihtotavaraksi \/iagraa tai genuine rolex replicaa (kyllä, yön aikana oli Colorian vieraskirjaan tullut pari spammia).

Päivän tarpeelliset surinoinnit:
Flickristä voi käydä vilkuilemassa Välittämön pystytys- ja avajaiskuvia: www.flickr.com/photos/valittamo
Gallerian blogista voi tutkailla, mitä muuta paikalla tapahtuu: 00130gallery.blogs.fi/main

--
Eilen oli paluu kotiin, tänään paluu arkeen. Sähköpostitilanne on palautunut noin 50 vielä avaamattomaan, pöydällä lojuu kaksi avaamatonta työkirjettä ja tämä päivä on kulunut puhelimessa. Pöydällä lojuu t-d-lista, tekemättömien joukossa uusi Live Herring -sivu, mikä piti tehdä ennen Helsingin reissua. Kuitenkin oudon levollinen olo. Paluumatkalla junassa monet itselleni avoimet Väristyksiä -näyttelyn asiat loksahtivat päässäni paikalleen ja kummallinen lohdun tunne valtasi mielen. Aloitan uuden stressittömän elämän *NYT* juhlimalla vappua etukäteen syömällä munkkeja ja juomalla simaa.

sunnuntaina, huhtikuuta 23, 2006

soi | Delta 5 - Mind Your Own Business



EN OLE KIPEÄ, KOOMASSA, MITENKÄÄN MUUTENKAAN VAHINGOITTUNUT TAHI KUOLLUT! (Ja vastaan posteihin heti, kun kykenen tuottamaan järjellisiä lauseita - vrt. ed. entryn lauseenmuodostus). Kiitos vaan kysymästä. Olen tehnyt täyttä päivää työprojektien kanssa, toista täyttä päivää Väristyksiä-näyttelyn kanssa, kolmatta täyttä päivää Välittämö-näyttelyn kanssa ja sivutöitä Elävän Silakan kanssa. Nuo vä-alkuiset ovat kaikkein rankimpia, kun sompailen niissä omilla rajamaastoillani: teen jotain jopa käsilläni.

Tällä viikolla oli muutama Elävä Silakka -palaveri (ensimmäinen piti sisällään niin herttaisen siilin ja niin herkullista teeleipää, että varsinainen asia jäi itseltäni vähän paitsioon). Suunnitelma oli saada näyttelyyn ilmoittautumislomakkeen esille ennen Helsinkiin lähtöäni, mutta tällä hetkellä näyttää siltä, että tavoitteeni ovat universumin peruslakeja vastaan. Vaatisi varmaan jonkin asteista ajan hidastamista. Jokseenkin lohdullista kuitenkin, kun tietää, että tänä vuonna jo tässä vaiheessa tiedetään, että luennoitsijoille voidaan jopa maksaa.

Väristyksiä-näyttelyn puitteissa on palaveerattu ja mietitty ja sain pienen pakokauhuahdistuskohtauksenkin jo yhtenä yönä. Mutta tilasomistus-opiskelijoiden taidonnäytteiden jälkeen rauhoituin suuresti - homma on kokolailla hanskassa. Näyttelystä tulee hieno - ja ennenkaikkea outo. Petkuhuiputusta.

Välittämön ensimmäinen näyttely aukeaa tiistaina Helsingissä paikkanaan 00130Gallery (Korkeavuorenkatu 27, sisäpiha), avajaiset on tiistaina 25.4 klo 17-19, tervetuloa! Tarkoituksenani oli alunperin tehdä sinne tietokonejuttu, joka olisi tykillä heijastettu kuparipinnalle, mutta aika on ollut niin kortilla, että tykin hankkiminen jäi sikseen. Sitten ajattelin pistää esille Oblivion -työni pienellä installaatiolisäyksellä, mutta tietokoneongelmat iskivät projektin puihin. Joten lopulta päädyin vaihtamaan tietokoneen osuuden käsin tehtyyn. Eli: tietokoneteoksen sijaan esille tuleekin käsintehty installaatio. Nyt enää jännittää, säilyvätkö ikkunapokan lasit ehjinä. Etenkin ne puoliksi rikkoutuneet, jotka näköjään helähtelevät pienistäkin töytäisyistä. Eli voi olla, että paikan päällä koetaan vielä yksi metamorfoosi.

lauantaina, huhtikuuta 15, 2006

soi | Polysics - I Me My Mine


Kuvassa vihreä pääsiäisporomonsteri syö talven hengen välipalakseen.

Keskiviikkona tilttasi aivan täysin. Tiistain olin vielä yllättävän pirteä ja vaikka värikurssista taisi muodostua melkoiseksi dadaistiseksi nonsenseistunnoksi, hauskaa meillä ainakin oli. Ainakin minulla. Ja yhden oppilaan sain nurkkaankin, joten kurssin tavoitteet täyttyivät. Torstaina ja perjantaina olin taas ihan työkunnossa ja viime yönä pääsin taas normaalin valvomisrytmiin: kuudelta nukkumaan ja kymmeneltä ylös, se on sellainen nörtin lauantai. Ja pääsiäinen.

Tiltti-keskiviikkona valmistelin työtä Välittämön näyttelyyn hiomalla vanhoista valokuvista kasvoja pois. Ostin kuvat joskus kirpparilta markalla, joten tuttuja tai sukua nuo kuvien ihmiset eivät ole. Jossakin välissä hiomisprojektia alkoi tuntua siltä kuin suorittaisi järjestelmällistä massamurhaa: siinä hioessa katsoi kuyvien ihmisiä ja heidän kasvonpiirteitään paljon tarkempaan kuin aiemmin. Nyt muutamien päivien jälkeenkin poden outoa jomottavaa syyllisyyttä, kuin olisin tehnyt suuren rikoksen. Ainakin peruuttamattoman.

--

Pääsiäinen kuluu Väristyksiä -näyttelyn parissa. Siitä jaksaa sentään olla innostunut, vaikka pakolliset työt ovatkin lykänneet käsikirjoittamisvaihetta. Paineita kertyy vähän siitä, että muiden työ riippuu tekemisestäni. Mutta hyvä omatunto sikäli, että viime viikolla ei ollut varmaan minuuttiakaan, jonka olisin voinut käyttää tehokkaammin. Jos tätä jatkuu, muutun cyloniksi.

maanantaina, huhtikuuta 10, 2006

soi | Scott Matthews - Elusive


Code. 2006.

Aamulla Välittämö-palaveria ja sen jälkeen heti putkeen Väristyksiä-näyttelyn kokousta. Yritin yöllä töiden jälkeen tarkistaa välttämättömimmät em. projekteihin kuuluvat tehtävät, mutta kynttilä alkoi sammua puoli viiden maissa aamulla. Tuntuu kuin seisoisi puoliksi yhdeksässä ilmansuunnassa yhtäaikaa. Yhtälön mahdottomuus kuvannee parhaiten hajanaista olotilaani.

Olen niin järjettömän väsynyt tästä useamman viikon työkasaumasta, ettei päässäni pysy mikään ja on hankala ymmärtää simppeliäkään lausetta. Jostain syystä mielessäni hohtaa kirkkaanvihreänä heinäkuun 15. päivä, jota odotan kuin kuuta nousevaa. Mitä silloin tapahtuu? Kalenterissani ei ole merkitty mitään sille päivälle, enkä suurin surminkaan muista, että olisin suunnitellut tekeväni heinäkuussa yhtään mitään. Kesän zeniitti?

Eilen ei tullut ainoatakaan vastausta Colorian kyselyihin - tätä ei ole tapahtunut moneen kuukauteen. Sen sijaan yksi palaute, jossa vihjaistiin, että kiinankieliset värisanat ei ole kaikki ihan oikein. Palautteen lähettäjä ei kuitenkaan lahjoittanut sen enempää informaatiota, joten jos joku siellä osaa kiinaa, kaikki apu vastaanotetaan. (Tänään Coloria on taas elänyt, ei pidä minun siis huolestuman.)

Päivän piristeenä oli odottamassa mukava positiivinen palaute: joku pitää kuvistani. Hassua, kuinka pienestä viestistä voi tulla NIIIIIN hyvä mieli.

Pitäisi vielä jaksaa valmistella hieman huomista kurssia. Onneksi menen puhumaan väreistä (kai? toivottavasti!?) ja kuulemani mukaan varsin pätevälle porukalle.

sunnuntaina, huhtikuuta 09, 2006

soi | X-Ray Spex - Art-i-ficial


In. 2006.

Palmusunnuntai jo? Jos tätä vauhtia menee, kesäkin on kohta taas ohi.

Eilen (tosi-tv:tä katsoessani) tartuin Erno Paasilinnan Timo K Mukka -kirjaan, jonka Timppa oli jättänyt pöydälle (tai jos ollaan eksakteja: kaapelikelalle) lojumaan. En jaksa romaaneihin oikein tarttua (Harry Potteria lukuunottamatta), mutta nuo elämänkerrat näköjään menevät minunkin seulani läpi. Kirjallinen vastine tosi-tv-riippuvuudelleni? Kieltämättä kyllä toisi lisämakua ja yllättävyyttä tuohonkin kirjaan, jos siitä voisi jonkun äänestää pois.

BBC on taas virkistänyt sunnuntaita. Olen kuunnellut viikon takaista Stuart Maconien Freak Zonea (teemana Post punk special ja paljon trackseja X-Ray Spexilta). Mukavaa työrytmiä. Uutisetkin ovat huvittavia: Englannissa jahdataan jotain tappajapupua (ei kylläkään ole tappanut vielä ketään, mutta on noista haastatteluista päätellen ainakin leijonan kokoinen ja syö kasvimaat tyhjäksi) - nyt jäi epäselväksi olivatko jo saaneet sen kiinni vai eivät.

Tänään on ilmeisesti sivulauseinen ja sulkeinen päivä. Ei liene paras lähtökohta kirjoitushommiin, joita tänään pitäisi hieman harjoittaa. Pitänee aloittamalla Väristyksien parissa ja lykätä kirjoittamiset myöhemmäksi illaksi.

torstaina, huhtikuuta 06, 2006

soi | Python Lee Jackson - In A Broken Dream


Onnellinen pupu vai typertynyt kala?



Eilinen workshop ei ehkä sittenkään mennyt niin huonosti kuin mitä alkupäivä enteili, vaikka en edelleenkään oikein ollut parhaimmillani. Ilta meni koomassa television ääressä, vaikka olisi pitänyt tehdä vaikka mitä projektimatskua valmiiksi. *häpeissään*

Tänäaamuna eilinen sähköpostikatastrofi ei tuntunutkaan enää niin hirveältä. Oli aika rentouttavaa avata sähköposti, kun viestien määrä oli ihan järjellä käsitettävässä mitassa. Yllättävä käänne. Tämä on nyt varmaan sitä paljon puhuttua reality-elämää: pitää huomennakin varmaan herätä, että näkee, mitä tapahtuu.

Jonkin aikaa sitten osallistuin JavaMuseon haastatteluprojektiin ja nyt ovat sanat löytyneet verkkoon saakka: JIP - JavaMuseum Interview Project. Vähän vääntyneessä muodossa, mutta se sallittakoon.

keskiviikkona, huhtikuuta 05, 2006

soi | Khoma - Medea


Silenced. 2006.

(Huutoa, kiljuntaa, kirkumista).

(Jos luet tämän entryn ja olet laittanut minulle viimeisen viikon aikana sähköpostia, johon et ole saanut vastausta, pistä uudelleen tulemaan.)

Eilen oli pakko jättää työt kesken ja mennä nukkumaan jo kolmen maissa, kun tuntui, että aivokuori irtoaa muuten. Mikä kostautui: aamulla, kun yritin jatkaa töitä, oli sähköpostit kadonneet. Joukossa vielä yli viisikymmentä töihin liittyvää avaamatonta postia. Jos luterilainen työmoraali olisi tatuoitu mieleeni, tältä katastrofilta olisi voitu välttyä.

Työpostien häviäminen tietenkin harmittaa, mutta niitä voi sentään pyytää uudelleen ja eivätköhän ihmiset kontaktoi, jos huomaavat, ettei mitään tapahdu pyynnöstä huolimatta. Mutta joukossa tuhoutui myös ainakin pari kymmentä Coloria-palautetta, joita en ehtinyt lukea. Ja kaikkien Coloria-kyselyiden vastauksia melkoisen paljon.

Onneksi sentään olen ehtinyt suuren määrän viesteistäni jakaa eri hakemistoihin ja suuren määrän pistää talteen, joten *ihan kaikki* ei sentään kadonnut. Katastrofi lienee siis vain puolittainen? Tällä hetkellä ei tunnu siltä. Näin alkanut päivä jatkaa näin alkanutta viikkoa, mikä myös enteilee sitä, että jatkossa ei ole muutoksia vähään aikaan. Seija juuri muutama päivä sitten muistutti, että huhtikuu on kuukausista julmin.

Pitäisi vielä yrittää vetää workshop tässä tilassa, aivot denaturoituneina. Kaikki aito katoaa tässä muovimaailmassa. Ajatuksetkin ovat enää vain ajatuksen kaltaisia aivovalmisteita.

tiistaina, huhtikuuta 04, 2006

soi | N.E.R.D - She Wants to Move



Työt vievät, minä vingun.

Varsinainen valitus löytyy tulevaisuudessa työblogistani, mutta täällä jotain sivuavaa: pistin viikonloppuna uusiksi Värjärikillan kuvasivua ja kesäisten aurinkokuvien ja värien innoittamana ilmoittauduin ensi kesän värjäriviikolle. Värjäriviikko järjestetään kesäkuun ja heinäkuun vaihteessa, päällekkäin Timpan Beckerin avajaisten kanssa. No, yritän olla ainakin henkisesti läsnä, ellen fyysistä olemustani saakaan paikalle raahattua.

Kuun vaihteessa vaihtui Henkevän Silakan näyttely: tämän kuun teema on Syy / The Reason ja kutsuvieraana helsinkiläinen Vadelma.

Tänään meni koko päivä värinäyttelyn suunnittelun tiimoilla. Muut tapaamiset (onneksi) peruuntuivat. Pää on valmiiksi aika täynnä tavaraa. En halua tietää mitä.

torstaina, maaliskuuta 30, 2006

soi | Winterville - Breathe

(en tiedä onko tämä jo virallisesti luovutettu eteenpäin, kun mielenosoituskin taisi olla jo eilen, mutta kai tätä sähkölistaa silti voi kasvattaa)

Allekirjoita adressi taideaineiden opetuksen puolesta - www.uiah.fi/kooma

keskiviikkona, maaliskuuta 29, 2006

soi | Lost Alone - Blood Is Sharp


The Sun. 2006.

Eilen olin vetämässä workshoppia. Onneksi en ollut sen osanottaja, olisin tylsistynyt kuoliaaksi. Piti pinnistellä, että kykeni fokusoimaan ajatukset, pää painoi tonnin. Sikäli outoa, että yleensä sentään jossain vaiheessa pääsee flowhun kiinni, vaikka alkaisikin jotenkin kankeasti. Kotimatkakin oli tarpomista nilkkoihin asti ulottuvassa lumessa: olisin varmaan jäänyt matkan varrelle, ellen olisi saanut henkistä vetoapua Liisasta. Juttuseura auttoi kotiin saakka.

Eilinen siis jatkoi viime viikon lopulla alkanutta lamalinjaa, eikä tämäkään päivä todennäköisesti tee poikkeusta: peruin kaikki tapaamiseni (myös maanantaina). *Pakko* pysytellä pystyssä jonkin aikaa ja hoitaa pari pisimpään odottanutta työhommaa alta pois, mutta jospa silti ehtisi tänään suorittaa pakollisen podennan edes jotenkin.

Jonkinlaista henkistä taukoa alkaa olohuoneen valloittanut lankojen rullailuprojekti - vai mitä se on? Kun kieritetään lankaa kerälle. Ihanan aivotonta toimintaa.

sunnuntaina, maaliskuuta 26, 2006

soi | Snow Patrol - One Night Is Not Enough


Breathe. 2006.


Onpa viikko syöksähtänyt. Työt ovat niitanneet minu(u)t(eni) pöytään kiinni. Rästihommia ei vähentänyt se, että eilen tuli vietettyä koko päivä vapaalla, vanhempien hoivassa, ristiseiskaa pelaten. Ja perjantaikin kului oudosti: menin torstaina nukkumaan pitkälle ennen kymmentä ja heräsin vasta perjantai-iltana hieman ennen seitsemää. Lieneekö unirästejä?

Tai sitten kaikki johtuu torstain palaveripaikkojen huonosta pullatarjoilusta.

Onneksi ennen on sentään tiedetty asiat, joiden toteaminen vaikuttaa kuluttajan päätökseen pysyä erossa keinotekoisista elintarvikkeista: Kaupassa on usein saatavana keinotekoisia hedelmämehuja, jotka ovat valmistetut sokerisiirapista, sitruunahaposta ja hedelmäesanssista. Ne värjätään pääasiallisesti aniliiniväreillä. Tällaisesta mehusta voidaan korkeintaan valmistaa huokeata hedelmäjäätelöä tai muuta sentapaista. Hiilihappopitoisiin vesiin ja limonaadeihin ne eivät lainkaan sovi, sillä röyhtäyksissä, jotka aina seuraavat hiilihappoisten juomien nauttimista, tuntuu voimakkaasti epämiellyttävä amylieetteri, joka on pääaineosana mainituissa hedelmäesansseissa. Yleensä on keinotekoisia mehuja vältettävä, ne kun sitäpaitsi eivät ole paljoa huokeampiakaan kuin oikeat hedelmämehut. [Flack & Stigell Kemiallisteknillinen käsikirja. WSOY, Porvoo 1923]

Samassa kirjassa on muuten suomenkielinen sana, josta en millään meinannut ottaa tolkkua: ananasesanssi. Jos olisin ilkeämielinen ihminen, alkaisin tältä istumalta jalostaa lukukirjaa lukuhäiriöiselle *grin*. (Sanahirviöehdotukset tervetulleita).

maanantaina, maaliskuuta 20, 2006

soi | Khoma - Stop Making Speeches



Keskittymiskyky on tiessään, kun ajatukset poukkoilevat pingpong-pallojen tavoin kallon laidasta toiseen. Kolina kuuluu. Pään täysraffinoiminen olisi paikallaan.

Lepidohobia -projektiin on tullut yhdestoista osanottaja, Evie. Ennen joulua sain kuvan ja tarinan myös Raneeshalta, mutta hän muutti mieltään kuvan julkaisun suhteen. Tarinoita on tullut jo useampiakin talteen kerättyä, ehkä saan ne jossain välissä omille sivuilleen.

Vastailin juuri sähköpostitse pieneen haastatteluun. Nyt pitäisi kalibroida aivo takaisin työmoodiin.

Kalaharin autiomaan nimi tulee tswanan kielen sanasta kgalagadi, joka tarkoittaa suurta janoa.

soi | Lacuna Coil - Our Truth



Pieni omantunnon kestokolkutus vaivaa: olen hoitanut vähän huonosti näitä meneillään olevia projekteja. Työasiat ovat jyränneet sen verran voimakkaasti kaiken vapaaprojekteilun päälle. Tai itseasiassa: työasiatkaan eivät jyräisi, jos tuo sadomasokismiin perustuva suhteeni koneeseeni voisi kasvaa edes hiukkasen terveemmälle pohjalle. Yksilöidynpää valitusta kirjoitan todennäköisesti työblogiini lähiaikoina; näillä asetuksilla saavutan nollapisteen loppuviikosta ja avaudun sitten syvemmin turmiollisesta kone-elämästäni.

Onneksi nörttilauantailtani sentään päättyi ultrarentouttavaan tv-hetkeen: FST lähetti Ruotsin euroviisukarsinnat. Oi, mitä autuasta turhuutta! Jos olisin televisiomoguli, perustaisin kanavan, jolta tulisi vain ruotsalaisia euroviisuiluja.

---
Rekisteröin itselleni uuden domainin: skullstation.org.
Siellä ei ole vielä mitään.

lauantaina, maaliskuuta 18, 2006

soi | Pink Floyd - Comfortably Numb



Päivä oli jokseenkin museaalinen. Ensin piipahdin taidemuseolla työasioissa (siellä on sitten fiksuja ihmisiä!) ja sen jälkeen Käsityön museolla pohtimassa Väristyksiä-näyttelyä. Alkaa olla jo vähän painetta sen suhteen, mutta onneksi muut ovat asiantuntevia. Minulle jää huuhailu mystisten muistiinpanojeni kanssa. Muutama viikko sitten kaivoin hyllystä esiin mustakantisen vihon ja pesuainepakkauksen mukana tulleet värikynät. Mukavaa, kun voi pidellä jotain konkreettista aikaansaannostaan käsissään, vaikka luonnosteni esittely palavereissa olisikin antikliimaksien ketju. (Grrrr.)

Kotiin tultuani ajattelin pitää aktiivisen työrupeaman ja lyhentää sähköpostiani noin viiteen kymmeneen lukemattomaan viestiin, mutta mitä vielä: tosi-tv vei mennessään. Reality-iltaman päätteeksi toiseen ääripäähän: päivän parkuelokuvana katsoimme juuri Finding Neverland -leffan. Parasta kai vain mennä nukkumaan - kaikenlainen lisähäröily teknologian ääressä latistaisi vain synkeähkön toiveikasta tunnelmaa.

torstaina, maaliskuuta 16, 2006

soi | Polysics - I Me Mine


Kohtalainen vetelyys. Harry Potterin luin jo englanniksi heti sen ilmestyttyä, mutta siitä huolimatta odottelen täällä kärsimättömästi, milloin Harry Potter -kuriirini tuo luettavaa.

Eilen kävin Annan kanssa harjoittelemassa korrektia avajaiskäyttäytymistä Käsityön museolla, jossa aukesi Skärgårdssmak -näyttely. Ei ollut valtavasti sakkia, mutta huimaavan hyvää lohta tarjolla. Näyttelystä itsestään jäi parhaiten mieleen muutamat suuret valokuvat. Tuli meren maku suuhun. Suunnaton polte lähteä taas Ahvenanmaalle pyöräilemään, on ehtinyt tulla jo melkein kolmen vuoden tauko edellisestä kerrasta.

Olen jossain välissä poiminut jostakin tällaisenkin faktan työpöydälleni: Rooman valtakunnan ensimmäisiin lääkäreihin lukeutuva Scribonius Largus kirjoitti v.46, kihtikipu paranee seisomalla elävän sähkörauskun päällä kostealla rannalla niin kauan, että jalat ovat tunnottomat polviin saakka.

maanantaina, maaliskuuta 13, 2006

soi | Elastica - 2:1



Kaikki, jotka seuraavat verkkotaidetta, huomio! Osallistukaa Soilen pro gradu- tutkimukseen: www.webgalleria.net/06tutkimus1.htm

Romaanit eivät maistu, mutta kummallisiin kirjoihin on tullut kajottua, Mikolta on lainassa WSOYn vuonna 1956 julkaisema Liisa Ratian kokoama Kotikemistin reseptikirja, jossa on mm. oivallinen torakoiden hävittämisohje, jonka nyt siteeraan tähän perinteisen hernerokkapäivän kunniaksi.

Tarvitaan: booraksia 2,0; salisyylihappoa 1,0; hernesosetta 9,0; olutta; rasvaa.

1. Booraksi ja salisyylihappo sekoitetaan, lisätään hernesoseeseen ja "maustetaan" hiukan rasvalla ja oluella. Taikinasta tehdään pieniä palloja, jotka sijoitetaan torakoiden oleskelupaikkoihin. Seuraavana päivänä kerätään kuolleet torakat ja poltetaan ne.
2. Malja täytetään kolmannen luokan oluella ja asetetaan niin, että torakat pääsevät sen reunalle. Ne juovat olutta hillittömästi, juopuvat, putoavat maljaan ja hukkuvat sinne.

sunnuntaina, maaliskuuta 12, 2006

soi | Paul Weller - Blink & You'll Miss It


Perjantaina kotimme pääkalloistaminen jatkui. Ostin keittiöhengettärelle tarpeellisimmat tavarat: mustat pääkallokumihanskat, pääkallotiskirättejä, pääkalloserviettejä ja mustan pääkallokassin. Helsingistä mukaan tarttui pääkallolaastariakin, joten nyt voin turvallisin mielin puukotella vaikka sipulia hienoon pääkalloniittiastiaani, jonka sain Timpalta joululahjaksi (pääkallopahvirasiassa).

Siinä se olikin sitten post-Helsinki-elämän kulttuurianti. Paitsi: kävin perjantaina Annan kanssa Keski-Suomen museossa katsomassa Annan tädin, Leena Krügerin näyttelyn Ortlosigkeiten – Välitiloja. Mukavan helposti lähestyttävä näyttely, jonka tällainen visuaalista väsymystä kärsivä raatokin kykeni vastaanottamaan positiivisin mielin.

---
Voi, kun on kiva, kun on ystäviä, jotka välittävät. Suora lainaus: Väri-ihmiselle jotain koboltinsinistä. Kiitos Ville. Tietoisuutta häiritsee suunnattomasti, että nyt tiedän tuollaisenkin domainin olemassaolosta. Poden kutinaa ja unettomuutta vielä vuodenkin päästä.

torstaina, maaliskuuta 09, 2006

soi | Matchbook Romance- My Mannequin Can Dance


Palasimme eilen illalla Helsingistä vapautuneina ja onnellisina täyspainoisen lomailun jälkeen. Maanantai-aamupäivällä sompailimme SeaLifeen ottamaan taiteellisia kalakuvia ja katsomaan, kuinka piraijoita ruokitaan. Mutta olivat mokomat vielä ihan vauvoja, joille syötettiin vain pieniä palasia - joten mitään massamurha-lehmän-syöttö-spektaakkelia ei ole odotettavissa vielä vähään aikaan.

Illalla Depeche Mode oli suurenmoinen ja onnistuin teinikiljumaan ja -hyppimään itseni melkein samanlaiseen riekalekuntoon kuin mitä Robbien keikalla muutama vuosi sitten. Keikan jälkeen vääntäydyimme Säveleen keräämään voimia, jotta jaksaisi kävellä kymmenen minuuttia Janin kämpille. Kokovartalokolotuksen myötä löysin itsestäni paljon lihaksia, joiden olemassaolosta en ollut aiemmin tietoinen.

Tiistaina suoritimme pakolliset artsushoppailut ja Nightmare Before Christmas -jahdin (ostin Kampista jostakin *hienon* laukun itselleni), jonka jälkeen Evis luotsasi meidät syömään Santa Fehen. Itseasiassa: jouduimme keskelle huimia suurkaupungin tapahtumia. Olimme juuri tulossa ratikalla Hakaniemeen, kun Evis soitti Timpalle, että emme kai me vaan ole metrolla tulossa - joku ammuskelee siellä. Ammuskelijaa emme nähneet, mutta poliisit piirittämässä kyllä, joten mitä tekee kunnon turisti?

--
Mitäs muuta? Veljelle vein kasvihuoneen (!) ja otin taiteellisen kuvan (esillä tuolla toisessa blogissani, jossa myös teinityylinen OMG-tilitys keikasta), jouduin katsomaan/kuuntelemaan pelipianistia, mutta koska sain katsoa vähän tositeeveetä vierailullani, en jaksa sen enempää asiasta valittaa.

Niin - ja matkalla välttelimme onnistuneesti kaikki näyttelyt. No, melkein. Timppa kävi työasioissa galleriassa ja Taidemaalariliiton kaupasta jouduttiin poistumaan galleriatilan kautta. Mutta vältin kyllä tiukasti pälyilemästä sivuilleni.

sunnuntaina, maaliskuuta 05, 2006

soi | The Strokes - Heart In A Cage



Henkevän Silakan tämän kuun teemana on Suuret ajatukset, kutsuvieraana Oona Tikkaoja teoksellaan Unelma-arkisto. Menkää ja osallistukaa Oonan työhön!

Depeche Modeen piti varautua kuuntelemalla ko. orkesteria etukäteen, jotta voi taas häiritä muita lyyrisellä ulkoaosaamisella joukkolaulutilanteissa, mutta a) Sparksin Hello Young Lovers löysi perjantaina luokseni ja b) tänään on ollut ikävä Tehosekoitinta. Ei oikein siis DM-tunnelmissa.

Vielä.

tiistaina, helmikuuta 28, 2006

soi | Howling Bells - Wishing Stone



Kiinnitin huomiota siihen, että Uninvited words -sivuilla on käyty epänormaalia enemmän tässä kuussa, joten hakusessio syyn selvittämiseksi oli paikallaan. Varsinaista syytä en suurelle kävijämäärälle löytänyt, mutta sen sijaan googlaushaaviin tarttui melkoinen 168-sivuinen Readme 100 - julkaisu, jossa Uninvited words on mainittu Alessandro Ludovicon tekstissä Spam, the economy of desire. Julkaisutiedot vaikuttivat niin *hienoilta* (This book is published as a part of README 100 — Temporary Software Art Factory Festival for Software Art and Cultures, Organised by: Hartware MedienKunstVerein,Dortmund, Germany, 2005), että kutsuin Timpan katsomaan. Skrollattuani kohtaan, jossa nimeni mainitaan, yleisöni pettymys on suuri: Ai. Mä luulin, että se koko kirja oli susta. ¬_¬ Hmph.

Kohtalaista huvittuneisuutta kylläkin aiheutti tuo varsinainen lause. This ‘uncertainty’ is strictly connected to the words and phrases composition, and the data cloud of these very words can be observed in the online work ‘uninvited words’ by Päivi Hintsanen28 in a sequential classification that reveals the recurrence of terms and at the same time the unsuspected richness of used language. O_o Ööö. 'Hyphen hyphen hyphen...'?

Muutenkin on ollut varsin mieltä ylentävä päivä: Live Herring festari on saanut myös Taiteen keskustoimikunnan avustusta - ja kohtuullisen reippaasti vieläpä. Kaikki kunnia ja kiitos.