Au

Törmäily jatkuu.

Se siitä cooliudesta

Ja purukumilla me paikkaamme sen.

Ihailtavaa notkeutta osoitin äsken kompastumalla omaan lahkeeseeni, törmäämällä eteisen seinään, nojaamalla hädissäni taaksepäin (jottei pää osu naulaan, jossa riippuu mustia pääkalloilmapalloja) ja kierähtämällä vauhdilla ympäri. Tuli kupperskeikka ilmassa ja pylly mustelmille. Heitinköhän ensimmäistä kertaa elämässäni voltin takaperin? Harmittaa, kun ei ole B.brother-kameroita tallentamassa kaikkia hölmöyksiä.

Lähdin tänään kulttuurikierrokselle. Alunperin tarkoituksenani oli mennä Aalto -museollakin käymään, mutta sinne en koskaan ehtinyt, kun jäin taidetoimikuntaan jumittamaan ja juttelemaan henkeviä. Jälleen Seija käytti kuriiripalveluani hyväksi, joten lopulta päädyin Beckerille rahankuljetustoiminnallisena. Siinä välissä kävin vierailemassa myös Galleria Mysticissä, kun Nastja Rönkön (meniköhän oikein?) näyttely oli esillä viimeistä päivää. Näyttely jäi kyllä vähän galleristin kanssa jutustelun varjoon. Tällaiselle visuaalisen väsymyksen vaivaamalle näännökselle moinen ystävällisyys on jo melkein liikaa. Ei osaa keskittyä näkemäänsä, kun joutuu kuuntelemaan, puhumaan ja vielä seisomaankin yhtä aikaa.

--
Urheilu on varmaan kova sana alitajunnassani. Aina kirjoitan osoite kenttään blogspot, siitä tulee blogsport.

Meidät on deletoitu puhelinluettelosta

En ole vielä montaa työtuntia ehtinyt istua koneeni ääressä murjottamassa, kun posti ilahdutti: ei tullut ainuttakaan laskua! Sen sijaan tuli v.electron, viime perjantainen Etelä-Suomen sanomat (jossa haastattelunpoikaseni Colorian ja värien tiimoilta) ja hienointa kaikesta: Opuksen julkaisema Värit: Luovan maalaamisen opas. Se tuli kiitokseksi värineuvoista - joita en koskaan ehtinyt antaa!

Tänään on ollut todellinen lab-idiotica päivä. Palomuurini tai mikä lie suo kammotuksen hetken toisensa jälkeen, enkä osaa edes enää ajatella ilmiselviä ratkaisuja. Menee työpuolelle, mutta: yöllä säädin eräitä leiskoja kohdalleen vaikka kuinka ja tänä aamuna vihdoin kiireisenä lykin ne verkkoon. Vaan mitä näkyy? Ei mitään. Kuvat eivät aukea. Muissa leiskaussivuissa toimii hyvin, mutta tässä ei auttanut nimen vaihtamiset, koon vaihtamiset, eikä mainosestojen poistaminen. Hienoa. Yllättävä käänne tapahtui viisi minuuttia sitten, kun tajusin, että hakemistona on AD, jonka koneeni ystävällisesti avustaen tulkitsee mainokseksi (vaikka poistin mainosestot!?!). Hyvä, etten ole ottanut omakseni art director -titteliä. Pyyhkiytyisin varmaan maailmasta kokonaan.

(Kas, tulee vahingossa aasinsilta.) Nimemme on tuhottu puhelinluettelosta. Tämä terminaatio on tosin tapahtunut jo 4.1., mutta huomasin vasta tänään. Hyvä, etten ole kännykällinen art director. Kohtalo voisi olla kova.
--
Salaliittoteorioille voisi tässä kummassa maailmassa olla sijaa.

Piip piip

Autotarha II. 190505.
Muutamat perhoskammoiset ovat lähestyneet viesteillään. Ilahduttavaa. Harmillista vain, että aika on vähissä tehdä kunnon kokemusta, tulossa on aika perinteinen kuva/tekstipläjäys. Toivottavasti edes se.

Äänellisesti kummallinen päivä. Aamulla kuuntelin Ramonesia, päivällä keskityin palvomaan Robbieta (työ+kulttuuripummauskiertueellani Käsityön museossa + Beckerissä; jälkimmäisessä ei tosin palvottu mitään eikä ketään), ja kotiin tultuani kuuntelin kymmenisen kertaa California Über Allesia.

Jokainen asia, jonka lupasin työn puolesta hoitaa tänään, on vielä kesken. Ja nyt ei ole edes enää tänään vaan huomenna. Tällä kertaa ei voi edes syyttää artsuilua tai Coloriaa, koska kumpaankaan en ole tänään panostanut himpun vertaa. Paitsi noin kymmenen sekuntia Colorian palautteeseen, joka vetäisi virneen takaisin arkinaamalle: Vau! Tosi upeat sivut, joskin paikoitellen hieman sekavat. Sekavuus on tavaramerkkini! Niin verbaalisessa, kuvallisessa kuin kirjaimellisessakin ilmaisussa ja kaikilla elämän osa-alueilla.

...Mutta saavat jäädä keskeneräiset hommat myöhempään vaiheeseen. Väsyttää niin, että pää tippuu kohta.

Ja päässä piippaa.

[EDIT 5 min. myöhemmin:
lainaus suurten mielten dialogista:
TIMPPA: Missähän on Ilmarisenkatu?
PÄIVI: Eikö se ole siellä missä ne muutkin on?
TIMPPA (¬_¬): Niin. Muiden katujen kanssa, ettei ole yksin.]

Satunnaiset sanat

Autotarha I. 050505.

Viikonloppuna rentouduin vanhempieni luona värjäilemällä lankoja (pietaryrtillä, krapilla ja nokkosilla). Olipahan sessio. Periaatteessa rentouttavaa toimintaa, mutta kyllä olin melkoinen vihannes projektin jälkeen. Langat jäivät kuivumaan äidin huomaan, eikä kuviakaan niistä ole. Mutta hienoutta oli kuitenkin. Muutenkin rentoilin ja luin ajankulukseni pikaluvulla Grimbergin Kansojen historiaa. Kevyttä kesän kenttähuvia.

Maanantai alkoi kohtuullisella paniikin tunteella siitä, että kohta on jo syyskuu. Lähettelin edelleenkin Elävän silakan kutsuja ja tiedotteita - jospa ihmiset kohta mataisivat kesälaitumiltaan näivettymään koneidensa ääreen ja projekti menisi vähän villimmin eteenpäin. Jotenkin laahaan ikävällä tavalla koko ajan vähän viiveellä. Ärsyttävää. Grrr. *Yrittää tarttua itseään niskasta kiinni, mutta ote lipeää*.

Päivän auttava puhelinvastaaja oli grafiikkakeskuksen Jukka, kukkia sinne sylillinen. Muihin ihmispoloihin (Timppaa lukuunottamatta) en ole tänään törmännytkään. Sisällä olen istunut koneen ääressä, takonut sanoja taivaisiin hullun lailla. Enkä mitään näkyvää ole saanut aikaan.

Colorian kaipuutani nau'un. Kun olisi aikaa... Onneksi sentään lempiväri- ja inhokkivärikyselyihin tulee vastauksia tasaiseen tahtiin, saa edes jotain mukamas kehitettyä. Kohta lienee aika julkaistakin kyselyn tuloksia. Hyvä mieli tulee siitäkin, että taas ovat ihmiset aurinkoisella ilmalla lähetelleet enemmän lempivärejään kuin inhokkivärejään.

Ai - aloitinhan jotain uuttakin. Seuraava Silakan näyttelyteema liittyy pelkoihin. Kaikki perhosia pelkäävät, kontaktoikaa, jos haluatte olla mukana artsuilemassa kanssani. Lisää myöhemmin, kun olen enemmän maan päällinen olento.

Täydellinen punainen

Onnittelut eräälle kultaiselle ihmiselle, joka ei halua syntymäpäivistään kohua pidettävän.

Aurinko tuli takaisin. Hyvä aamu nousta suht koht ihmisten aikoihin ja tähtäytyä palaveriin Kässämuseolle. Puolisen vuotta sitten tuntui, että aikaahan on ihan ikuisesti kevääseen 2006, mutta nyt alkaa jo tuntua melko konkreettiselta ja aika liian läheiseltäkin. Ehkä seuraava talvi tulee olemaan poikkeuksellinen: normaalisti heti joulun jälkeen aika alkaa hidastella ja venytellä ja kevät tuntuu viipyvän joka vuosi kauemmin, mutta ehkä tällä kertaa se ei sitten jarruttele laisinkaan.

Koko päivä kului kaupungilla. Värinäyttelypalaverin jälkeen oli museolla työpalaveriakin, sitten juoksentelin omilla asioillani (tilitoimistossa sun muuta). Ja vein taidemuseolle niitä kuuluja värityskuviani.

Sain pari päivää sitten Marja-Leena Rathjelta Kanadasta lehtiartikkelin muodossa hyvän kirjavinkin: Amy Butler Greenfieldin A Perfect Red. Tänään kävin sitten tilaamassa sen. Saanen kuukauden päästä. Hyvä aika kerätä rahat kokoon.

Lusmu vahtikoira

[...Löysin koneeni uumenista viritelmiäni kymmenen vuoden takaa]

Erottajan pieni parkkihalli oli kyllä melkoisen klaustrofobinen kokemus eilen. Sillä välin, kun Timppa hoiti asioitaan, katselin galleria ArtDianassa Bremenissä asuvan Pirjo Niirasen näytelyä ja intouduin siinä määrin, että hankin taiteilijan kirjan. Lieneekö visuaalinen väsymys siis vihdoin ohi? Tänään visuaalinen virkistäytyminen jatkui vierailulla Beckeriin, tosin näyttely tuli vilkaistua vain pintapuolisesti, kun varsinainen työ kotona odotti. Pitänee varata aikaa. Kaikkeen.

Tämä aamu alkoi hieman angstisemmissa merkeissä: sekä Coloria että Silakka olivat alhaalla. Sikäli varsin ikävää, että viime viikolla annoin luvan käyttää molempia sivuja (eri tahoille) tänään pidettävissä esitelmissä: toinen puhui väreistä jollain yksityiskurssilla ja toinen nettitaiteesta luennollaan (Ruotsissa)... Toivottavasti eivät luule, että ihan kiusallani pimeäksi laitoin. Katkos oli tosin verrattain lyhyt - paitsi Silakan kohdalla, joka tietokantapohjaisena meni ihan sekaisin. Hyvä Anssi!™ kuitenkin keksi vian ja pelasti päivän muutamien pelonsekaisten tuntien jälkeen.

Joten kaikki lienee hyvin nyt.

Ullan kanssa piti tavata tänään ensi kesän värinäyttelymme tiimoilta, mutta peruin, koska en ole saanut aikaiseksi sitä mitä lupasin. Hävettää. Huomenna on sitten isompi palaveri Taidemuseolla, jossa esittelemme kässärimme. Pitää vielä hieman hioa aikajanatekstejä.

---
Iitin reissu sytytti kyllä hirmuisen halun näperrellä Colorian kanssa, mutta on niin paljon keskeneräisiä projekteja, että taitaa jäädä haaveeksi vain. Terapeuttista kirjeenvaihtoa olen kyllä harrastanut muutamankin Colorian lukijan kanssa ja hyvä mieli siitäkin on jäänyt. Ehkä joskus vielä joku rikas väriharrastaja palkkaa miut tekemään Coloriaa päivätyönäni. Ja sitten varmaan intokin lakkaa, kun työnään tekee. Joten eiköhän pitäisi olla valittamatta.

Plugged in

(En tiedä kenen nämä huivit ovat, mutta kuva on peräisin värifestarialueen myyntitiskien läheisyydestä.)

Viikko vierähti kiireessä ja sitten lasu euforisessa lomailutilassa. Ilman sähköpostia ja/tai internetiä. Viekkarit oli voimakkaimmat lauantaina, mutta helpottivat sitten. Mutta kyllä ensimmäisenä kytkeydyin kiinni koneeseen, kun kotiin pääsin.

Torstaina matkasin Iittiin junalla ja eilen tulin antoisan viikonlopun jälkeen pois vanhempien mökkikyydillä. Majoituin Radansuun kartanohotellissa, jossa otin kyllä reippaasti takaisin heinäkuussa käyttämättä jääneet hotelliaamiaiset. Ruoka oli aivan mahtavaa! Ja kunnia hotelleille, jotka eivät kuulu mihinkään ketjuun! Ihmeellistä, kun aamiaisella joutui hieman ihmettelemäänkin, eikä kaikki ollut samanlaista + samanlaisessa järjestyksessä kuin muissa hotelleissa. Tai edellisenä aamuna.

Hotellissa majoittui myös saksalaisia käsityöläisiä ja taiteilijoita sekä projekti-ihmisiä, joiden tekeminen liittyi jotenkin väriin. Eniten juttelin berliiniläisen taiteilijan Michael Ilgin kanssa. Hän esitteli omaa 'latoprojektiaan': taiteilijajoukko kunnosti/muokkasi Zell am Seen vuorilla sijaitsevia latoja. Michael oli paikannut omaa harmaata latoaan värilastuin. Harmittaa, kun en löytänyt verkosta mitään saittia/kuvia tästä projektista - Michaelin omat valokuvat olivat tosi vaikuttavia. Tai no: saksankielinen esittely projektista (käsittääkseni) - sivulla ei ole värilatoista kuvaa.

Tutustuin myös useaan kotimaan elävään, joista moni oli Colorian vakivierailija ja innoissaan lupasi matskua sivuille. Lisäksi sain upeita värisivuvinkkejä ja kontakteja Seattlessa asuneelta, nykyään Stavangerissa asuvalta Emilyltä - varmaan olemme yhteydessä jatkossakin!

Perjantaina oli varsinainen seminaaripäivä, joka aiheutti jonkinlaista hyperventilaatiota. Olin joukon viimeinen ja kun aloitin, oltiin aikataulusta aika reippaasti myöhässä. Joten tiivistin melkolailla. Varsinainen luento kyllä meni hyvin. Ensimmäisen kerran sanomisiani tulkattiin esitystilanteessa toiselle kielelle (saksaksi) ja heti kuulosti paljon professionaalimmalta. Ihan hämmennyin. Kone tietenkin temppuili sopivasti: käytin huomattavan paljon aikaa askarrellessani demonstraatiooni pikkuohjelman, jolla voi 'sammuttaa ja sytyttää' värejä - esimerkkinä siitä, kuinka RGB-värit toimivat. Ko. ohjelmahan ei tietenkään toiminut. Mutta ainakin luennolla naurahdettiin pari kertaa, mikä itselleni riittää.

Seminaarista en onnistunut ainuttakaan kuvaa tallentamaan, mutta seminaaripäivän taivaanranta oli aika kohtalokas.

Kielikylpy oli kyllä taas melkoinen. Osana värifestaria lähdin ohjelmaan kuuluvalle värikasvikierrokselle ja lupasin Emilylle kääntää englanniksi oppaamme Tertun puheet. Samalla yritin jotain solkata puolisaksaruotsilla myös saksalaisille ja siinä vaiheessa, kun Terttu itse sanoi jotain englanniksi, käänsin sen melko sujuvasti suomeksi Emilylle. Saksa ei muistunut yhtään mieleen, kun yritin puhua saksalaisten kanssa, mutta oli kylläkin silloin, kun yritin puhua englantia jonkun kanssa. Ja vice versa. Onneksi on kädet ja viittominen onnistuu suhteellisen hyvin.

Festarialueelta ainoa hankintani oli pieni rintanappi - musta tottakai- jossa oli luut ristissä. Kalliossa sijaitseva Rosa Matilda myy lankojen lisäksi myös kaikenlaista muuta vaatetusta ynnä muuta. Harmittaa kyllä se, että jäi ostamatta hienoja lankoja sekä kahdenkympin arvoinen afrikkalainen peukalosoitin.

Perjantaina kävin Iitin kirkossa kokemassa Ritva Oksasen ja Pedro Hietasen konsertin Mustassa on kaikki värit. Olihan tuo ihan jees, mutta ehkä kuitenkaan lausunta ja pianosäestetty laulaminen ei ole ihan asteikkoni yläpäässä. Sen sijaan lauantaiyönä esitetty Esa Kotilaisen muinaisperkussiivinen kvartetto Kuusankosken kamarilaulajien kera pimeällä tanssilavalla oli kyllä yksi oman pienen elämäni kohokohtia.

---
Kotona paluu arkeen. Tietokone auki ja työviestejä kymmenittäin. Saankohan itseni kiinni lainkaan.

Nukkunut liikaa

Eilen sain valmiiksi: Oblivion. Esillä Henkevän Silakan Koti/Home -teemaisessa näyttelyssä. Toivottavasti pointti aukenee edes jollekin.

Oma muisti toimii vielä suhteellisen hyvin, mutta siitä huolimatta pää on tyhjää täynnä ja lisää vielä mahtuu. Tyhjyyttä. Ei edes nukkuminen kahteentoista saakka auttanut. Mutta pohjatonta työurakkaa keventää tavallistakin hauskemmin juonnettu BBC2:n Friday Night Is Music Night. Koodikin asettuu mukavammin, kun on kevyttä bigband-musaa taustalla.

Olen rampannut niin paljon muka-palavereissa ja rupattelupitoisissa tapaamisissa, että työtä on päässyt taas kertymään edellisten päälle ihan tarpeeksi. Viikon huippusuoritukseksi on kyllä katsottava eilinen laskun-vieminen-taidetoimikuntaan-projekti: lähdin reippahasti matkaan ja matkalla tajusin, etten ollut edes printannut koko laskua. (Tämä suoritus ei liity todennäköisesti dementoitumiseen, vaan enemmänkin siihen, että perusvarustukseeni kuuluu sekopääprosessori ja epälooginen sisäinen käyttöjärjestelmä). Mutta kuten kaikilla parikymmenminuuttisiksi tarkoittamillani piipahduksillani alkuperäisestä määränpäästäni ja tehtävästäni jäljelle jää vain kevyt vihjaus ja lopputulos on aiotusta poiketen aina jotain muuta: laskun puuttuminen ei ollut lopulta mitään oleellista. Sain sentään lohdutuksena kahvia ja lähetin tehtäviä - vein pari Marjan mosaiikkia Beckeriin, jossa käydyn keskustelutuokin jälkeen soitin Timpan seuralaisekseni Taidemuseon Holviin katsomaan Graphica Creativaa, josta tie vei Kirkkopuistoon jäätelölle, edelleen Sammakkoon kirjaostoksille ja alkuperäisen suunnitelman vastaisesti näyttelynavajaisten sijaan Sohwin terassille syömään (odottamaton kulinaristinen nautinto) (!), kaupan karkkihyllyjen ja videovuokraamon kautta lopulta kotiin.

Linkkivinkeistä tämän viikon asiallisin: Foreign Languages Swearing, Profanity, Cursing, Cussing and Insulting! VAROITUS! Sivu pyytää asentamaan jotain omaa ohjelmaansa + tunkee adwarea. Ihmiset, joilla ei ole kunnon palomuuria ja viruksentorjuntaa, olkaa varoitettu: ällös mennös kokeilemaan. Itse en mitään asentanut, kun swahiliksi kiroileminen ei tällä hetkellä oikein tartu, eikä adwaren poistaminen viikonloppupuuhana oikein innosta. Lokeroin pahanpäivän-bestoffeihin, jos sitä sitten hämäränä, synkkänä talvi-iltana olisi enemmän hyötyä.

Nyt ulkona on liian hienoa ja kesäistä angstitella.

Perikato

Aamulla menin pankkiin maksamaan laskuja - MISSÄ RAHAT OVAT? Paniikin jälkeen vedin syvään henkeä - kauan - nyt olen jo rauhallinen. Rahaahan se vain on. (Tai itseasiassa: ...ei ole.)

Pitkään suunniteltu Ähtärin eläintarha-missiomme siirtyi huomisesta hamaan tulevaisuuteen. Olisi kiva mennä sitten, kun saisi auringon takaisin ja kuitenkin olisi vähän viileämpää. Mission impossible?

Päivä on mennyt työpuoleen keskittyen ja artsuiluosio on jäänyt sikseen. Jonkin verran silakoista tiedottavaa toimintaa olen harjoittanut. Ja uusia LiveHerring-bannereita olen rakennellut: kaikkille eri tahoille pitää olla oman kokoisensa. Tulevia H. Silakan kutsuvieraitakin olen katsastanut. Tulevaisuus helpottaa, kun hoitaa sen hyvissä ajoin alta pois. ¬_¬ Hmph.

Jonkin verran olen rakennellut alzheimer-henkistä artsuiluani kuluvaan Henkevän Silakan näyttelyyn. Aina välillä, kun työlastin on pakko kaatua hetkeksi omaan mahdottomuuteensa. Toivottavasti valmistuu vielä tällä viikolla.

BBC6-asemani lähettää taas niin hienoa musiikkia, että hiusjuurissa asti tuntuu sähköä. Välillä vaivun katatoniseen tilaan. Vain tärinä jää. Sydäntä kipristää. Taitaa olla transsistoriradio.

Menkää nyt kaikki äkkiä ostamaan niitä ihania Hienoja Värityskuvia Beckeristä, niin saan jäätelörahaa.

Lakipitoinen maailma

Live Herring - Nordic Net Art Event
November 17-20, 2005 Jyväskylä, Finland
http://www.liveherring.org
Elävä Silakka / Live Herring - Nordic net art exhibition + seminar about Nordic net art organized by University of Jyväskylä (Digital Culture, Department of Art and Culture Research) + Arctic & Fabulous Nordic Film Festival. All these three events are organized independently but in close co-operation.
All Nordic new media artists are invited to submit works to a net art exhibition. Submission of art works will close September 30th, 2005
For more information + guidelines view http://www.liveherring.org/
----

Tänään pyörinyt pää silakoissa sekä että. Anssia ahdistelin oikein olan takaa Henkevän Silakan kanssa. Näyttely vaihtui näpsäkästi itsestään yöllä ja tänään olen yrittänyt hoitaa taas tiedotuspuolta. Mutta minkä sille voi, että pää vain nykii, eikä ajatus kulje. Toista silakkaa mielessäni pitäen sain vihdoinkin valmiiksi huonon, mutta ah, niin silmiinpistävän bannerin (vai pitäisikö sanoa silmiä pistävän), joka m-cultista pyydettiin pistämään. Live Herringistä laitoin tietoa myös nettimen listalle.

Iitistä Väripaletti-projektista soitti Kris-tiina. Kansainvälinen värifestari järjestetään reilun viikon päästä ja seminaariluento-outlineani jo vähän kyseltiin käännöstä varten. Huvittavaa on se, että soiton tullessa olin istunut tyhjän ruudun edessä lähes puoli tuntia. Kirjoittamassa ko. tekstiä. Jutustelu kyllä helpotti oloa melkoisesti ja kirjoittaminen alkoi luonnistua - luonnos on kohta valmis ja huomenna varmaan saan sen lähetettyäkin. Huono puoli on se, että olin tukeutunut täysin nettiesitykseen, mutta ei ole nettiyhteyttä... Pitänee etsiä ja soveltaa jotakin.

Jude Lawsta on tullut nyky-yhteiskuntamme piina. Muutama viikko sitten Sherlock Holmes-sarjaa katsoessamme aloimme siristellä silmiämme, josko näyttelijä olisi ollut Jude Law (kyllä) ja pari päivää sitten katselemamme Lemony Snicketin surkeiden sattumusten sarjan (meniköhän se nyt oikein?) kohdalla kävi sama juttu: 'onko tuo kertoja Jude Law?' (Kyllä.) Eilen tuli hirveä hinku katsoa lisää elokuvia ja mietin jo hyllystä löytyvää Sky Captainia (jossa myös Jude Law), mutta päädyimme sitten vuokraamaan jotain ennen näkemätöntä. Yksi eilisen vaihtoehtofilmi olisi ollut Lawn tähdittämä Alfie, mutta jätettiin hyllyyn, kun Aviator (Lentäjä?) oli paikalla. Parin kymmenen katseluminuutin jälkeen Timppa kysyi: 'onko tuo Jude Law?' (Kyllä.) Lawitettu maailma on minua huvittanut koko päivän, mutta äsken kyllä alkoi jo melkein pelottaa - avasin television vilkaistakseni mitä siellä on... Jude Law. Ensimmäisellä kanavalla tuli tuon Sky Captain -dvd:n mainos ja toisella jotain juttua tulevasta leffasta All the King's Men.

Sivulauseessa mainittakoon, että viime päivien elokuvakokemukset (...dvd) ovat olleet itsessään aika huimia. Olen pyörinyt kateudesta surkeiden sattumusten graafisen ulkoasun nähdessäni.

Näin se on. Muumi vilkuilee minua vihaisesti ja Law vaanii teeveessä.

P------i

Fly butterfly fly. 2005.

Hmm. Tämä alkaa lähestyä melkein animismia. Olen vaihtanut vakio Muumipeikko-muumimukini Mörkömukiin ja nyt on alkanut tuntua siltä, että Muumipeikko tuijottaa minua vihaisesti mukistaan aina, kun menen keittiöön. Yritän vältellä sen katsetta. ... Pitäisikö alkaa huolestua?

Silakat painavat hieman päälle. Yritän työntää ajatusta pään taakse piiloon. Huomenna vaihtuu näyttely.

Ulkona on ollut kaunista ja aurinkoista. Perjantain panikointi keskeytyi leppoisalla ulkoilulla. Hesarin kymmenminuuttiseksi ohjelmoitu ostoreissuni venyi kolmituntiseksi: ensin tapasin Hirokon ja juttelimme aikamme ja myöhemmin tapasin Ankun ja pienoisensa Helmin ja kun porukkaan liittyi vielä Tuija, sopiva jäätelönsyöntiporukka oli koossa. Kirkkopuiston kioskilla oli mukava istuskella ja pyöritellä varpaitaan.

Eilen keräsin kauppareissulla pietaryrttejä värjäystä varten. Mielessäni pienenä varjona häilyy ensi vuoden värinäyttelyn kokoaminen, mikä vielä on mukava ajatus - mutta kuinkahan kauan? Iittiin lupaamani seminaaritekstini lyhennelmä kääntämistä varten on edelleen koneen sisällä kolmeen sanaan rajoittuneena. Ohjemoin sen huomiseen ohjelmaan.

Installaatio - ensimmäiseni - jännittää niin, etten meinaa saada nukuttua. Eihän tuo iso juttu ole, enkä ole edes paikan päällä seisomassa, mutta pliuh. Muuta en osaa sanoa. Timothylta sain viestiä Chicagosta - cd:ni ovat menneet perille ja kunnossa.
Olisin kovasti halunnut lähettää Phirebrushiin omia kuviani, kun edellisessä issuessa oli kuvia ja sain ihan mukavaa palautetta. Mutta kai se on nyt vain uskottava, että elän samassa aikajatkumossa kuin muutkin. Jostakin on pakko karsia.

Janin kannustus ilahdutti suunnattomasti viikon loppupuolella, mutta kaikki hyvyys tässä maailmassa on vain pahuuden peittelyä. Lohduttavan viestin mukana tuli pirullinen Stackopolis linkki, joka ei todellakaan tyytynyt pikkusormeeni. Ihan kuin aikavarkaita ei olisi muutenkaan tarpeeksi. Grrrr.

De gustibus non est disputandum

Omakuva ruttuillen.

Kutsuvierastyö uusitun Silakaan toiseen näyttelyyn (elokuu) kolahti sähkölaatikkooni muutamia tunteja sitten. Olen tuijottanut maagista kuvasarjaa lumoutuneena puolitranssiin vajonneena. En ole aivan tyytyväinen tapaan, jolla olen hoitanut Silakoitani viime aikoina; en voi sietää hällävälismiä tuon tyyppisissä projekteissa ja nyt itse siihen syyllistyneenä ryven otsarajaani myöten itseinhossa. Grrr. Mutta hyvä, että löytyy hyviä tekijöitä, jotka pitävät Silakan pystyssä. Pari päivää uuteen näyttelyyn, sittenpähän pääsevät muutkin pälyilemään.

Omahyväisenä olen tuijottanut iloisena myös uusia tekemiäni värityskuvia. En kaiken uhallakaan voi lakata ylistämästä itseäni ja tekemisiäni. Kuvat ovat NIIN hienoja! *pollea* Ja hopeatussi haisee hyvälle.

Mörköistä kahvia juoden

Parin päivän takainen angstaukseni meni ohi suhteellisen nopeasti. En tiedä oliko se tätä blogin autuutta vai pitäisikö olla ärsyyntynyt, kun en päässyt rauhassa edes itsesäälin täyttämään kukaan ei musta tykkää -vaiheeseen, kun sähköposti alkoi pukkaamaan lohduttavia viestejä ja sähkökortteja. Sitten ei enää paljon ahdistanutkaan ja hymyilyttikin jo vähän. Nyt jo enemmänkin.

Stressaamista en vieläkään oikein hallitse, mutta osaan kyllä pompata levollisesta olotilasta suoraan päättömän paniikin puolelle. Keskellä yötä heräsin siihen, että olen unohtanut tehdä Live Herring -bannerin, joka piti tehdä jo pari viikkoa sitten. Kolme päivää Uninvited -installaationi pystyttämiseen Chicagossa, pitänee tsekata, onko spämmi-cd:t menneet perille. Pari viikkoa seminaaripuheeseeni Iitissä, luonnos pitäisi laittaa perille ja keltaisia ajatuksia irrottaa itsestään (!) Työpuolelle en uskalla edes vilkaista.

Viime viikolla tussailin televisiota katsellessani ja keksin tehdä värityskuvia (houkuttimena pari kuvaa). Vein ne juuri Beckeriin myyntiin - 3 euroa kappale (sis. alvin 8%), ostakaa itsellenne ja lapsillenne meniäisiksi. Tehkää minusta rikas. Ja totta kai - kuten kaikessa *oikeassa* taiteessa: värityskuvissa on kimallustakin. Markkinointihenkisesti tein ensimmäisenä projektille oman nettisivun. Sisältöähän siellä ei vielä ole, mutta piakkoin sisältänee henkeviä väritysohjeita.

Elämäni palkoihmisenä.

Omakuva kiroten.

Alasin pään painona. † † † Sisällä vain paineilmaa. Harvoin on tällaista ahdistusta puristamassa keuhkoja rusinaksi.

Tällainen olotila koostuu useista pienistä harmeista, kuten tämän &%¤&%¤¤%¤###¤###&! koneen jatkuvasta temppuilusta. Ja hienon Lindbergh-henkisen Spirit of St.Louis-puhelimemme rikkoutumisesta - juuri, kun olin perjantaina suureen ääneen vakuuttanut, että koskaan emme lankapuhelimesta luovu. Luulen silti, että päällimmäisin syy angstiin ja ahdistukseen on väsymyksen ja pitkään jatkuneen aikaansaamattomuuden yhteiskeitos. Pikkuharmit eivät itsessään hengen säätä ratkaise, mutta kun puristus on valmiina, ei tarvitse paljon, että henki irtoaa ruumiista tai painuu sinne jonnekin tuntemattomiin syvyyksiin tai katoaa vain johonkin ja jättää vain kuoren.

Hermostuttava olo. Tallailee keittiöön. Olohuoneeseen. Vilkaisee kiukkuisena konetta, irvistää. Grääääh. Veri ei kierrä, se hyppelehtii.
Viisas päätös (?): Suljen koneen ja menen ulos.

---
Jotain kaunistakin sentään: viikonloppuna työradioni BBC6 soitti peräkkäin jonkun Joseph Arthurin viisun ja perään Bauhausia, mikä oli niin voimakas lauantaikokemus, että sydän tuntui melkein räjähtävän kauniista kokemuksesta. Eilen Timppa ylitti itsensä tekemällä käsittämättömän hyvää kermaviilikastiketta, jota nautimme pallaksen kanssa. Sain aivan käsittämättömän ilahduttavaa palautetta Coloriasta, ihmiseltä, joka ei kuulemma yleensä palautteita laita.
Eiköhän se tästä.

asdjfjkeefiu

Elän lahnamaisesti. Ei saa mitään aikaan. Väsyttää tämä tahaton toimettomuus, huoneesta toiseen päämäärätön vaeltelu. Yritän olla lukematta Harry Potteria liian nopeasti, ettei käy niinkuin viimeksi: päivässä ohi ja sitten taas piiiiiitkä odotus. Ei meinaa onnistua, alkaa loppu häämöttää. (En spoilaa, mutta *MIKSI? MIKSI????*)

Työt eivät juuri edisty. Aina, kun pääsen moodiin, ukkonen ilmoittaa olemisestaan ja sitten pistän koneen päältä pois salaman iskujen pelossa.

Tänään kone oli toimeton koko päivän - itse nousin seitsemän maissa illalla pääkivun voittajana. Ja taas väsyttää.

Coloriaan on tullut muutamia palautteita (♥♥♥) ja kyselyitä. Yllättäen lyijyvalkoisesen käytöstä on kysytty viisi kertaa (hyvä homeen estäjä, mutta kielletty maaliaine). Olen yrittänyt ohjailla ihmisiä tietojeni mukaan jonnekin, mutta mikähän olisi se oikea paikka, mihin ihmiset pitäisi ohjata? Ympäristövirasto? Onko sellaista? Pitäisi varmaan jaksaa ottaa selville. Hjälp, hjälp!

Minä, epäempaattinen miehinen androgyyni nainen

En jaksa rustailla koskaan noita 'olet sielultasi amerikkalainen pueblo-intiaani' -testejä, mutta palvomani BBC:n tiedesivuilla roikun harva se päivä testailemassa. Tänään testasin, ovatko aivoni keskimääräisen naisen vai miehen. Häkellyttäen luin ensimmäiset miehiset tulokseni, mutta onneksi sijoituin loppujen lopuksi puoleen väliin skaalaan. Ja saihan sitten vihdoinkin tuon lukea: Your personal brain score: 0


Tässä koko paljastava litania. Talletuksena ensi talvelle, kun luen, mitä olen kesällä saanut aikaan.
-------
Angles / This task tested your ability to identify the angle of a line by matching it with its twin. This is a spatial task, which looks at how you picture space.
Your score: 18 out of 20
Average score for men: 15.1 out of 20 / Average score for women: 13.3 out of 20
You have more of a male brain. On average, men outperform women in this task and those with more mathematical knowledge tend to score quite high as well. In past studies, 60 per cent of the people in this range were men.
---------------
Spot the difference / This task tested your ability to identify which objects changed position. You lost points, if you incorrectly identified objects.
Your score: 79%
Average score for men: 39% / Average score for women: 46%
If you scored between 67 - 100%: Those with a female-type brain generally score in this range. Your ability to remember where objects are may serve as an advantage to you when you're trying to find your way around places. You're more capable of recalling landmarks to get from one place to another.
---------------------
Hands / You said your right thumb was on top when you clasped your hands together.
Right thumb on top: This suggests the left half of your brain is dominant. Many studies have tried to establish whether there is a relationship between handedness and brain dominance. Some scientists believe that if you are left brain dominant, you would be more verbal and analytical.
-------------
Emotions and Systems / This task looked at whether you prefer to empathise or systemise.
Your empathy score is: 8 out of 20
Average score for men: 7.9 out of 20 / Average score for women: 10.6 out of 20
Empathisers are better at accurately judging other people's emotions and responding appropriately. If you scored 15 and above, you are very empathic and would be an ideal person to comfort people in a time of crisis. Women in general are better at empathising.

Your systemising score is: 8 out of 20
Average score for men: 12.5 out of 20 / Average score for women: 8.0 out of 20
Systemisers prefer to investigate how systems work. A system can be a road map, flat pack furniture, or a mathematical equation – anything that follows a set of rules. A score of 15 and above suggests you're good at analysing or building systems. Men in general are better at systemising.

--------------
Eyes / This task tested your ability to judge people's emotions.
Your score: 8 out of 10
Average score for men: 6.6 out of 10 / Average score for women: 6.6 out of 10
Your result suggests you are a good empathiser, sensitive to other people's emotions. Women generally fall into this category.
------------
Faces / This task looked at how you rate the attractiveness of a series of faces. The images you looked at were digitally altered to create slight differences in masculinity.
Your choices suggest you prefer more masculine faces.
---------------------
3D shapes / This task tested your ability to mentally rotate 3D shapes.
Your score: 11 out of 12
Average score for men: 8.2 out of 12 / Average score for women: 7.1 out of 12
Are you an engineer or do you have a science background? People with these skills tend to score in this range. Past studies have concluded that people in this range have a more male brain.
----------------
Words / This task looked at your verbal fluency.
Your score: you associated 15 word(s) with grey and you named 7 word(s) that mean happy. We are assuming that all the words you entered are correct.
Average score for men: 11.4 words total / Average score for women: 12.4 words total
Most people in this range have a female-type brain.
----------------
Ultimatum / This task asked you how you would divide money.
If you had to split £50 with someone, you said you would demand £25
So far on the Sex ID test, men have demanded 51.6% (£25.80) of the pot and women have demanded 51.0% (£25.50), on average.
Sex differences are small in this task. Demanding less than 60% of the pot (ie £30) is more typically female. Demanding more than 65% of the pot (ie £32.50) is more typically male.

Ahdistaa

Hands of Stone.

Melkein pelottavaa tuo tapa, jolla kansainväliset nettiartsupostituslistat reagoivat väkivaltatapahtumaan kuin tapahtumaan: reagoi! kommentoi! kritisoi! tee teos! Onhan se hienoa, että aktiivisuusnappulaa on käännetty kaakkoon, mutta kyllä se Spinal-Tap-11 voisi olla rajana. Ei sitä viiteentoista asti tarvitsisi vääntää. Välillä alkaa tuntua kuin tuo synkkien uutisten virta olisi vain sitä mustaa, muhevaa ravintorikasta maata, joka saa nettitaiteilijoiden viherpeukalot naputtamaan raivoisasti hiirennappulaa. Välillä tuntuu kuin syystä olisi muodostumassa itsetarkoitus.

Suurin osa teoksista on jonkinlaista uutiskollaasia, jossa uutisvirrasta poimitaan kuvia ja laitetaan niitä rinnastumaan toisiinsa. Lopputulos monissa teoksissa on sama kuin oma toimintani jonkun katastrofiuutisen aikaan: hypin tv-kanavalta toiselle etsien uutta tietoa, väliin pompsahtaa Kauniita ja rohkeita. Tai niinkuin viime talven aikana, kun yhtä-äkkiä havahdun kuolemaan naurun säestyksellä: puolet ruudusta Aasiassa kuolleiden listaa ja toinen puoli pyörittää amerikkalaista sitcomia filmed in front of live audience. Teokset kommentoivat yleensä ihmisen suunnatonta sensaationhakuisuutta ja välinpitämättömyyttä - ja paradoksaalisesti teokset näyttävät itse päätyvän juuri siihen. Toisaalta osa teoksista, jotka syntyvät tuosta maailmanahdistuksesta, on ajoittain hyvin koskettavia ja pysäyttäviä ja jäävät elämään varmaan katastrofin/sodan/attentaatin jälkeenkin. Ja osa rakentaa aika hienoa otosta maailmanhistoriastamme, kuten Ten by Ten -dokumentti, jonka arkistoja on varmasti mielenkiintoista katsoa parin kymmenen vuoden päästä: http://www.tenbyten.org/10x10.html Ja jonka maailmankuvakatsausta olen puolen vuoden ajan seurannut päivittäin.

Silti simppeli maalaismieleni kysyy kysymyksen, jota monet kysyvät aina uutisten kohdalla: miksei listalla näy kommentointipyyntöjä iloisiin asioihin? Ilmeisesti iloiset asiat eivät voi idättää taidetta.

Onneksi meillä on Sub tv, jota katsellessa voi aika tehokkaasti välttää reaalimaailman, kaikesta realitystä huolimatta.

----
Ennenkuin syöksyn täysin television uumeniin, hieman arkipäivää: unohdin maksaa toukokuun alvini (kokonaiset 2,33€) ja soitin verotoimistoon kysyäkseni, miten pitäisi menetellä, kun en ymmärrä ohjeista mitään. Setä siellä sanoi virallisesti, että kirjan mukaan tuosta pitäisi maksaa veronlisäystä, mutta jos summa on alle kolme euroa, ei varmaankaan tule mitään seuraamuksia. Kolmen päivän viive tuskin lisää tuon alkuperäissumman korkoa yli kolmen euron millään, mutta mistäs sen nyt tiedän - setä alkoi laskea ja linja katkesi. Kadotin siis yhteyden verovirastoon. Maksoin silti ja rustasin epämääräisiä merkintöjä viestikenttään. Kohta varmaan ajaa veropoliisi pihaan ja pidättää. *LOL*

Meilläpä on uusi pesukone

Valoissa 1.

Devilish actions. Se aiemmin paholaiseen rinnastettu kuva on löytänyt tiensä myös muihin blogeihin (esim.) ja yleensä taustakuvaksi. Itse kyllä suosisin jonkinlaista muuta käyttöä, on niin vaikea lukea tekstiä tuon alta. Tuota nimenomaista kuvaa on ladattu ihan käsittämätön määrä. Jostain amerikkalaisesta goottiyhteisöstäkin tuli oikein lupakysely kuvan käyttöön jossain omassa lehdessään - suostuin, vaikkakin huomautin, että tuosta ei painokuvana kovin hyvälaatuista tule. Kyseessä on kuitenkin vain jonkun pienen skenen zine, joten jos itse ovat tyytyväisiä. Olen saanut aikaiseksi jonkinasteisen kuvahitin siis. :D

Eilinen päivä meni päättömän haahuilun parissa. Aamulla (=Greenwichin aikaa) ajattelin aloittaa työt pirtsakkana ja energisenä, mutta lento loppui lyhyeen, kun verkko tippui ja jäin tyhjän päälle. Onneksi Aalto-museo on vieressä ja sieltä löytyy lounas/kahvi-aikaan seuraakin ja kahvilasta oivaa lounasta. Kiertomatkalla kävin oikein RUOKAKAUPASSA, koska jääkaappiin on mukava ostella kaikenlaista, kun se on vielä niin puhdas kuin olisi jonkun muun.

Tänään Hanna poikkesi Kuopion matkallaan Jyväskylään ja kävimme Katariinan kammarissa (vai mikä lie) kahveella ja - öh - pullalla. Olipa mukava vaihtaa kuulumisia pitkästä aikaa. Ja toivottavasti pian uudelleen. (Hannan työkoti löytyy osoitteesta Superstar Collective - heti sinne kaikki mainostoimistopalveluita kaipaavat!)

Otsikko kertookin kaiken muun oleellisen.

Päivänsäde Menninkäinen

Valoissa 2.

Tällä hetkellä voin varsin hyvin siihen nähden, että minulta jäi kaksi hotelliaamiaista miltei tyystin väliin. Hotelliaamiaiset ovat kuitenkin suurinpiirtein elämän suuria kohokohtia. Lieneekö tässä auringonpistoksen jälkiaaltoilua päässä vai mitä - sukujuhlainen viikonloppu Tampereella kului lähinnä murjottaessa ja norjan tehokurssilla, kun aurinko kävi käsiksi (säteeksi?) Aurinkoa on aina mukava ikävöidä, kun sitä ei näy, mutta kun se tulee näkyviin, voi vain piileskellä. Viisi minuuttia auringossa, sen jälkeen on iho karrella ja aivosolut vellovat sulassa rasvaliemessä. Perjantaina vaelsimme kaunista rantareittiä, nautimme grilliruokaa ja mansikoita ja jäätelöä. Lauantaina yritin toipua puoli yhteen asti, sitten kävimme syömässä, pikashoppailimme hieman ja järvellä kelluimme reilut kolme tuntia - ja jos säteilykestävyyteni olisi kovempaa luokkaa, kaikki olisi varmaan päättynyt paremmin. Sunnuntain olisin mielelläni jättänyt väliin ja tämä päiväkin on kulunut pimeässä kylpyhuoneessa kylmän ammeen pohjalla.

Kun on nurina alkanut, pistetään sitten koko laidallinen: kirjojakaan ei pitäisi avata. Kirjakaupassa vilkaisin Arabian muuminäyttelyyn liittyvää kirjaa ja näin hienon Muumi unelmoi (?) -mukin, jota on painettu vain 2005 kappaletta. Eihän sitä enää mistään saa. Soitin epätoivoissani Arabian tehtaanmyymäläänkin, mutta toivo on mennyttä: mukit olivat loppuneet kahdessa viikossa.

...
No, sukulaisia oli sentään mukava nähdä ja puhuin jopa sanan saksaakin. Kyllä minusta vielä kosmopoliitti tulee.