Kesä sairastellen / Summer sickness

Visiting relatives in #Bremen, playing tourist in #Schnoor :)

Kuva, jonka Päivi Hintsanen (@paivi.hintsanen) julkaisi 9. 07ta 2015 klo 5.14 PDT

Kesäkuun lopulla se alkoi. Kesäkuun viimeisenä sunnuntaina juna vei Vaasaan purkamaan näyttelyä ja toi pois muutamaa tuntia myöhemmin, kun näyttely oli saatu pakettiin. Matka meni kuumeessa, lämmintä teetä hörppien, kahdessa pitkähihaisessa paidassa, takki päällä ja huivi kaulassa palellen, kun kaikki muut junassa manasivat sietämätöntä kuumuutta. Seuraava maanantai tuntui jo paljon paremmalta ja tauti tuntui kaikonneen, joten sitä seuraavana päivänä uskalsi ottaa ja lähteä näyttelynpystytykseen Uuteenkaupunkiin. Matkalla kunto alkoi laskea uudelleen ja näyttelyn pystytys sujui hatarissa tunnelmissa. Kehystettyjen teosten rautalankoja olisi pitänyt kiristää tai kiinnitysmekanismeja vähän muokata, jotta teokset eivät olisi jääneet etukenossa roikkumaan, mutta jossain vaiheessa se lakkasi tuntumasta oleelliselta. Hotelliin ja vuoteeseen pääseminen muuttui tärkeämmäksi. Seuraavana päivänä vuoroin hikoilin ja palelin kuumeessa läpi pressitilaisuuden (tuli kolme toimittajaa!) ja avajaiset suht koht suoraselkäisesti, ja henkisesti avajaisissa oli kiva kesäinen fiilis, vaikka fyysisesti en juuri kurjemmaksi olisi oloani voinut tuntea. Joku ihana vieras toi avajaislahjaksi Fazerin sinistä suklaata - voi että se tuntui kaktuskurkussa ihanan pehmeältä, vaikka mitään ei enää maistanutkaan. Seuraavana päivänä podimme kuumeissamme hotellihuoneesssa huoneen luovutusaikaan saakka, vaelsimme haamuina bussiasemalle, jossa oli onneksi vain reilun kymmenen minuutin odotus, nukuttiin matka Turkuun, jossa maksettiin täysi hinta aikaisemmasta junalipusta (aiemmin hankkimamme halpaliput olivat vasta viimeiseen junaan, eikä niistä tietenkään saanut mitään korvausta takaisin). Kotiin päästyä elämä jatkui vuoteen pohjalla viime keskiviikkoon saakka, jolloin lennettiin Ryanairilla Tampereelta Bremeniin sukulaisia moikkaamaan (asiallisesti pidin maskin kasvoilla koko lentokenttähengailun ja -matkan ajan). Matkalla ensimmäinen tauti alkoi helpottaa, mutta taisin saada toisen tilalle. Kurkku ei ole enää kipeä, mutta yskä vaivaa ja nenä vuotaa. Vielä eilen mietin, että näinköhän tässä menee koko heinäkuu - mutta ehkä nyt alkaa vihdoin hieman helpottaa.

Sairastelu lienee luonnollinen osa ihmisen elämää, mutta välillä se tuntuu vain universumin kettuilulta. Kevät oli työn kannalta tosi rankkaa puurtamista ja olin odottanut heinäkuun ensimmäistä viikkoa - kaikkea kivaa - kuin kuuta nousevaa. Uudenkaupungin visiitti oli toki työmatka, mutta siihen samaan olimme suunnittelleet Oikeaa Turismia sekä Uudessakaupungissa että Turussa, vaeltelua, maisemien katsomista ja hyvää syömistä, nauttimista. Väliin jäi. Samaisen viikon perjantaina oli tarkoitus mennä Jyväskylän taiteilijaseuran taidelainaamoon pystyttämään kuukauden taiteilijaseinäni ja siinä samalla nauttia kesäpäivästä, tarjoilla kahvia ja keksiä ja juhlistaa rentoa meininkiä... (onneksi galleristi Tuija Ollikainen naputteli taulut seinälle puolestani) ja käydä illalla syömässä ystävien kanssa. Väliin jäi. Surkeinta oli sairastaa juuri ne tähän mennessä ainoat hellepäivät, kun olisi voinut istua jossain ulkona syömässä jäätelöä.

Onneksi sentään Saksan reissu meni ihan mukavasti, vaikka sateista, viileää ja tuulista sielläkin oli. Meitä siunattiin muutamalla kauniilla aurinkoisella päivällä ja grillijuhlat ensin serkun ja sitten tädin pihassa toivat jo vähän loman tuntua. Puhumattakaan turistiksi heittäytymisestä. Työasiat eivät käyneet mielessä kertaakaan.

Varsinaisen lomani piti alkaa tällä viikolla, mutta pitää hetki vielä venyttää. Kaikki hoitamattomat asiat parin sairasteluviikon ajalta ovat siirtyneet tälle viikolle, joten oli tuuria, että lomakalenterissani ei lue yhtään mitään. Tulee rauhallinen työviikko. Kunhan nyt ensin tervehdyn tarpeeksi. Vielä pitää ottaa ainakin yksi kuppi kahvia, toinen teetä ja vilkaista vähän kirjaa, ja tutkiskella sitten, jaksaako tehdä mitään...

---

It started at the end of June. On the last Sunday of June we took a train to Vaasa to pack the exhibition after it finished, and we left home a few hours later. I was fewerish during the whole trip, drinking warm tea, wearing two long-sleeved shirts and a jacked, and a scarf around my neck, and felt cold, while everyone else in the train were mumbling about the unbearable warmth. The next day I felt already much better and the flu seemed to went away, so on the following day I dared to leave to Uusikaupunki for my new exhibition set up. During the trip I started feel sicker again, and I was quite shaky while we built the exhibition. We should have tightened the wires of the framed works so that they would have hung totally straight, but at some point it didn't seem to be very important anymore. It was far more too important to get to the hotel and to bed. On the next day I both sweated and felt cold, one after the other, through the press event (three writers came) and the vernissage, in which there was mentally a very summerly feeling, even though I couldn't have been in worse shape physically. Some beautiful vernissage guest brought me milk chokolade which felt so good in my cactus throat, even I didn't taste anything at that point. On the following day we rested until the checkout time, after which there was luckily only ten minutes wait until the bus left to Turku. In Turku we had to pay full price of new train ticket (we had cheap tickets to the last train of the day, of which we didn't get anything back). After getting home, the life continued in the sick bed until last Wednesday, when we flew from Tampere to Bremen to visity my relatives (I had a mask on my face during the whole trip, so I hopefully didn't give anyone else the flu). During the trip the first flu started to get better, but I guess I catched another one on the fly. My throat does not hurt anymore, but I'm caughing and I have a runny nose. Only yesterday I was still thinking that this might take the whole July, but maybe it starts slowly to get easier.

Being sick is a natural part of human life, I think, but at times it feels just that the universe is kicking you. The spring was really hard work for me and I had waited the first week of July - everything fun - impatiently. The Uusikaupunki trip was a work trip, yes, but we had planned some touristic actions both in Uusikaupunki and Turku - wandering around, looking sceneries, eating well, enjoying. No. At the Friday of that week, I had planned to have an easy going coffee and cookies day at the Gallery Becker, when I was meant to go to set up my Artist of the month wall at the Jyväskylä Artists' Society Artotheque (we are lucky to have such a good gallerist, Tuija Ollikainen, who did the job for me) and on the evening we had planned a dinner outside with our friends. No. The saddest thing was to be sick just when those few hot days went by, while it would have been so nice to sit outside eating ice cream.

Luckily the trip to Germany went nicely, even though there was rainy, quite cool and windy too. We were blessed with a few sunny days and the grilling parties first in my cousin's and then my aunt's backyard gave some feeling of holidays. And so did the full tourism - I didnä't think about work things once.

I meant to start my actual holidays this week, but I have to take another look on that. All those unfinished businesses during those few sick weeks are still ahed, so I'm lucky not having any plans for my holidays. I will have a peaceful working week. After I get a bit better first. I still have to take at least one cup of coffee and one cup of tea, and read a few pages of some book, and then decide if I am fit to do anything...

Itse pidän vähän lomaa sillä välin, kun teokseni ovat töissä: Runonkulman galleriassa...

Posted by Päivi Hintsanen on 13. heinäkuuta 2015

Kuvitusjuttuja // Illustration Stuff

Nyt on monsterit (ja parit muut kuvitukset) kasvaneet niin isoiksi, etteivät edes mahdu kunnolla paitoihin. Tällä...

Posted by Monsterium - Kuvituksia on 26. kesäkuuta 2015

Näyttelystä toiseen // From one exhibition to another

Viime maanantaina lähtivät seuraavan näyttelyn työt Matkahuollolla kahdessa paketissa kohti Uuttakaupunkia, ensi tiistaina menen itse perässä, kunhan siinä välissä sunnuntaina käyn purkamassa ensin Vaasan näyttelyni. Uudestakaupungista palattua perjantaina sitten Jyväskylän taiteilijaseuran taidelainaamon kuukauden taiteilijan näyttelyseinän ripustustyö.

Näyttely suhahtaa loppuun aina ihan käsittämättömän nopeasti. Näyttelyaikani Vaasassa on ilmeisesti vähän normaalia pidempi, mutta silti sitä tuijottaa silmät ammollaan kalenteria ja ihmettelee, että joko se nyt on kuitenkin loppumassa.

Ilmeisesti näyttely ei olr ollut mikään hirveä yleisösuksee, enkä tiedä, onko missään lehdessä ollut siitä kritiikkiä. Pohjalaisessa julkaistiin kyllä muutama viikko sitten pieni puffijuttu, joka oli kirjoitettu lehdistötiedotteeni pohjalta, muista jutuista en tiedä. Henkilökohtaista palautetta on tullut poikkeuksellisen vähän ja yhtään työtä ei ollut eiliseen mennessä mennyt kaupaksi. Edellä mainittujen asioiden perusteella tätä näyttelyä voisi tietenkin pitää jonkinlaisena epäonnistumisena ja kai se noiden tavoitteiden mittapuulla laskettuna sitä olisikin, mutta itse olen niin onnellinen siitä, miten kokonaisuudesta muodostui kovan puurtamisen jälkeen juuri sitä mitä pitikin - "Sehnsucht" on tasapainoisin näyttelyni pitkään aikaan, eikä siellä ole esillä yhtään kompromissityötä (vaikka tekniikan kanssa kompromisseja joutuikin tekemään); olen niin tyytyväinen saavutukseeni, etten oikein osaa murehtia kunnolla edes hiljaisuudesta sen ympärillä. Kyllä silti vähän jännittää nähdä vieraskirja: onkohan siellä yhtään kommenttia ...tai edes yhtään nimiä?

Uudenkaupungin näyttely on jo niin lähellä, että ajatukset ovat melkeinpä vain ja ainoastaan sen parissa. Maanantaina pakettien mukana ei lähtenyt ihan kaikki, vielä pitää vähän säätää ja vääntää, kirjoittaa lähetyslistaa ja miettiä pelikuvioita valmiiksi. Jospa tällä kertaa osaisi toimia niin, että ehtisi nauttia pienestä kauniista kaupungista turistinakin vähän aikaa, eikä vain vajoaisi pystytyksen ja avajaisten jälkeen zombiemaiseen olotilaan, kuten tavaksi on tupannut käydä.

EDIT myöhemmin: Vaasassa vieraskirjassa oli nimiä ja kommentteja nostamaan mielialan kattoon ja teoksiakin meni kaupaksi. Joten kaikin puolin onnistunut näyttely. Ja kerrankin osasin pystyttää näyttelyn Uudessakaupungissa niin, että turismille olisi ollut aikaa, jos vain tauti ei olisi vienyt mukanaan... Mutta se onkin jo oma tarinansa.

---

Last Monday my new exhibition works took off towards Uusikaupunki by bus, on next Tuesday I will follow them, and in between, on Sunday, I'll go take down my Vaasa exhibition. After coming back from Uusikaupunki, on next Friday, I will hang my Jyväskylä Artists' Society's Artotheque artist-of-the-month miniexhibition at the Gallery Becker back in Jyväskylä.

Exhibition time itself ends always unbelievable fast. My exhibition time in Vaasa is a bit longer than average, I guess, but still I just stare at my calendar and I wonder, how can it possibly be ending already.

I guess the exhibition hasn't been a grand success (not reaching a lot visitors), and I don't know, if there has been any critique at all in any newspapers. There was a short introduction story in a local newspaper a few weeks ago, which was written based on my press release, but I don't know about other articles. I have received far less personal feedback than I do normally and not one work had been sold until yesterday. According to those facts, I should probably consider this exhibition to be a failure of some kind, and probably it is, if you look only to those facts, but I myself am so happy about how the exhibition layout is just what it was supposed to be - 'Sehnsucht' is my most balanced exhibition for a long time and not one "filling" or compromise work is shown (even though I had to compromise with a technique a little bit); I'm so pleased about my work, that I don't find myself worrying even about the silence around it. Still I'm a little bit excited to see, if there are any comments in my guest book ...or any names.

The Uusikaupunki exhibition is already so close ahead, that my thoughts are almost only there. On Monday everything did not leave the studio, so there's little bits and bobs still to remember, and small preparing jobs to do and I still have to plan the set up process. I wish that this time I can make everything go in a way, that I could have some time to enjoy this beautiful small town even for a while, instead of going to the zombie mode after the exhibition opening, like it has been for a couple of times lately.

EDIT later: There were a lots of names and comments in my Vaasa exhibition guestbook, and I was so happy about it... and a few works were sold. So, very successful exhibition in every way. And, this time I was so well prepared with Uusikaupunki exhibition that would have had time for some tourism in Uusikaupunki, if I hadn't got sick... But that's a whole different story.

Utu ja Aamu // Mist and Dawn

Utu ja Aamu -sarjojen e.v.-vedokset löytyvät kehystettynä Jyväskylän taiteilijaseuran taidelainaamosta (Galleria Becker)...

Posted by Päivi Hintsanen on 14. kesäkuuta 2015

Värikki-vahakyniä / Wax crayons

Kun mieli on jähmettynyt, käsillä tekeminen auttaa. Kuluneella viikolla olen tehnyt pari päivää jotain ihan muuta: Värikki-vahakyniä (joita löytyy Jyväskylän taidemuseon lisäksi myös Emalipuu-kaupasta Höyry-gallerian yhteydestä, Korpilahdella), jatkanut virkattuihin isoäidin neliöihin pohjautuvaa Granny's Legacy -projektia uusien ideoiden kehittämisellä (joista lisää myöhemmin) ja iltaisin tv:n ääressä olen valmistellut pilalle menneitä vedoksiani uusiokäyttöön ja virkannut kasvivärinäytteistäni pieniä lappusia, jotka on helpompi säilyttää ja joita on helpompi käyttää luennoilla yms. Olo on helpottunut, kun ei tunne itseään ihan totaalisen aikaansaamattomaksi, vaikka ei juuri sitä saisikaan tehtyä, mitä pitäisi. Ja aika ihanaa, kun koti tuoksuu mehiläisvahalle.

When my mind is complete empty, crafting helps. During the last weeks I've spent a few days doing something completely different: Värikki wax crayons (which can now be found in the Jyväskylä Art Museum shop as well as from Emalipuu shop at downstairs of Höyry gallery in Korpilahti, near Jyväskylä); I also continued my Granny's Legacy project, which is all about crotcheted granny's squares (more about that later, and during evenings, while watching tv, I've been preparing my bad prints to reusing purposes, and I've been crotcheting small patches of my natural dye sample yarns - they'll be easier to store and easier to use in my lectures etc. I've not really done anything I should have done, but still I'm quite relieved after doing everything else - I'm not completely useless. And I love when my home smells bees wax.

Kesä ja loma <3 mutta älä jää tuuleen makaamaan!Lomapuuhaksi värittely Päivi Hintsasen Värikki-vahaliiduilla (nyt...

Posted by Jyväskylän taidemuseo on 13. kesäkuuta 2015

Näyttelyjen välinen lamatila // The Standstill between two exhibitions

Näyttelyn pitämisessä kehittyy takaperin: yleensä, kun tekee jotain tarpeeksi monta kertaa, asiat tuppaavat helpottumaan ja nopeutumaan rutiinin syntymisen myötä, mutta näyttelyjen järjestämisen kohdalla tuntuu olevan tismalleen päin vastoin. Mitä useammin näyttelyitä pitää, sitä tahmeammin valmistelut sujuvat, sitä enemmän on ongelmia varsinaisessa ripustusvaiheessa ja sitä kauemmin näyttelypystytyksestä toipuminen tuntuu kestävän. Myös näyttelyn huolellinen suunnittelu tuntuu korreloivan suoraan näyttelyn mikä-voi-mennä-pieleen-menee-pieleen-pahimmalla-mahdollisella-tavalla-ja-suunnitelmista-ei-varmasti-ole-mitään-apua-lällällällälieruu-kertoimeen. Siis juuri nurinkurisesti - näyttelyiden ripustuksesta selvinnee parhaiten, kun ei tee mitään suunnitelmia, koska mitä nopeammin pää saadaan tyhjäksi kaikista tyhjistä valmisteluskenaarioista, sitä nopeammin päästään ripustuksen kimppuun uusilla suunnitelmilla, jotka pitää tehdä joka tapauksessa.

Nyt on jo viikko Sehnsucht-näyttelyn avajaisista Black Wall Galleryssa, Vaasassa, ja edelleenkin kaikki arkisetkin toimet tuntuvat melkein ylivoimaisilta. Tosin tällä kertaa näyttelyyn oli sekä henkisesti että fyysisesti ladattuna niin paljon enemmän kuin moneen muuhun näyttelyyn, että ymmärrän kyllä, mistä tämä väsymys kumpuaa. Antaisin itselleni pari vapaapäivää, ellei olisi sitä seuraavaa näyttelyä edessä: Uuteenkaupunkiin menevät työt ovat parhaillaan kehystyksessä, julisteita, tiedotteita ja sen sorttista pitäisi pykätä kiireellä kasaan. Ja jotenkin itsensäkin pitäisi saada taas ihmismäiseen kuosiin ennen seuraavaa lähtöä. Onneksi vielä pari viikkoa palautumisaikaa (ja rästien altasuorittamisaikaa).

Viime viikon keskiviikon muutaman tunnin ja torstain puoli vuorokautta kestäneen hermoja raastavan ja sekä psyykkisesti että fyysisesti kuntoa koetelleen pystytysrupeaman jälkeen perjantaiaamuna pää oli lyijyä, sisältä ja ulkoa. Kerrankin olin tyytyväinen, kun pressiin ei saapunut ketään: itse olin kyllä fyysisesti läsnä, mutta kun aivo kompuroi jo kaksitavuisissa sanoissa, niin mitä olisikaan tullut koko sen Sehnsucht-sanan ja koko näyttelyyn upottamani henkisen latauksen selityksestä. Puhumattakaan silmäpusseista, jotka olisivat innostuneet sanomalehtimusteesta, jos henkilökuvan olisivat innostuneet nappaamaan. Toisaalta: kyllähän pressitilaisuuden tyhjyys harmittikin ihan oikeasti. Tuossa tilanteessa pääosa harmituksestani kumpusi lähinnä muutaman lisäunitunnin menettämisestä (olisin niin mielelläni nukkunut sen ajan, kun nuokuin pressitarjoilun äärellä), mutta etenkin jälkeenpäin tiedotuspaitsio oli kääntyä ärtymisen puolelle. Olisi ehkä kääntynytkin, jos en olisi ollut niin väsynyt. Meinasin jo, että toteutuuko tässä aiemmin tekemäni ennustus siitä, että seuraavasta näyttelystäni ei tule juttua ollenkaan, mutta pari päivää sitten Pohjalainen kertoi tekevänsä viikonloppuna jutun tiedotteeni pohjalta. No, ehkä etukäteen harkiten kirjoittamani sanat tässä tapauksessa kertovat selkeämmin näyttelyn taustasta kuin kaksitavuiset huonosti artikuloidut ja väsyneet urahdukseni toimittajalle olisivat livenä kertoneet.

Sikäli tuo pressitilaisuuden mönkään meneminen ei oikeastaan edes ihmetyttänyt, koska viimeisen kuukauden ajan ja näyttelyä valmistellessa ja ripustaessa kaikki vain meni ensin mönkään, yksikään asia ei sujunut kertaotolla. Siksi olenkin jotenkin erityisen ylpeä siitä, mitä tilassa on esillä: kaikista vastoinkäymisistä - pienistä, mutta lukuisista - huolimatta näyttelystä tuli sitä mitä piti. Tyhjässä pressitilaisuudessa oli aikaa katsoa ympärilleen ja todeta, että hyvä tuli. Ehkä se hetki olikin käännekohta: avajaisiin tuli ihmisiä ja olen saanut hyvää palautetta. Eikä yhdessäkään yksityisnäyttelyssäni ei ole koskaan ollut niin hyvää valaistusta!

---

When having exhibitions, you develope backwards: usually, when you repeat something several times, things tend to get easier and faster when some kind of routine is found, but with exhibitions it's complete opposite. The more you have exhibitions, the slower the preparation is, the more you'll have problems with the setting up process and the more it takes to get over the whole preparation-setting-up-opening thing. Also, the detailed planning seems to correlate to the what-can-go-wrong-goes-wrong-in-the-worst-possible-way-and-your-plans-won't-certainly-help-at-all-nyah-nyah-nyah-factor of the exhibition. That means, in a topsy-turvy way: you'll propably will survive building the exhibition, if you don't do any plans, because the faster you can empty your head of all the plans and scenarios, the faster you'll get to the actual work with new plans - which you have to do anyway.

Today it's already one week from the opening evening of the Sehnsucht exhibition at the Black Wall Gallery, Vaasa, and still every small chore feels overwhelming. Though this time I had to carry so much both physical and psychical things with this exhibition, that I can totally understand myself and my tiredness. I would give myself a few days off, if I only didn't have another exhibition coming: prints going to be exhibited in Uusikaupunki, are to be framed at the moment, and I should write press release, check posters and invitations as fast as I can (already late with these). And somehow I should collect myself to be somekind of person again before the next trip. Luckily still a few weeks time to recover (and make all the undone work during three weeks time).

After the few hour exhibition building work in Wednesday last week, and then over twelve-hour marathon without breaks then on Thursday, was challenging both physically and psychically, and on Friday morning I woke up with a head of lead inside out. For once I was pleased, when nobody came to press event: I was there physically but my brain stuttered already with two syllable words, so what would it have been like to explain the universe of the exhibition title 'Sehnsucht' and the tremendous spiritual load I've put in it. Not to mention about the dark bags under my eyes, which had been totally exhilarated of the printing black of the newspaper, if there would have been an artist photo. But on the other hand: I was really upset about the fact that no press was present at all. At that moment it was mostly the fact that I missed a couple extra hours to sleep (I would have been so glad to sleep the whole time, when I was waiting at the space, in vain), but afterwards I was about to get a bit irritated about it. I was already thingking that maybe my foretelling earlier of not having any newspaper mentions of my following exhibitions will come true after all, but a couple of days ago I received email from the local newspaper Pohjalainen and I found out that they will write something of the exhibition using my press material only. Well, maybe my words, written in the state of pre-tiredness will tell more clearly about the exhibition than those two syllable badly articulated and exhausted gruntings would have told.

In fact, I was a bit sad, but I really wasn't even surprised about the poor success of the press event. When I think about the last month and the exhibition preparing and setting up provess, there is nothing that did go right at first try. That's why I'm especially proud of what is now shown at my exhibition: despite of all the misfortunes - which were small but many - the exhibition is just what I had hoped. At that empty press event I had some time to look around and make a note to myself: I did well. Maybe that was the turning point: there were people at the opening party and I have received such a good feedback. And I've never ever had such a good lights in any of my previous exhibitions!

Viimehetkenpaniikki / Lastminutepanic

I thought I was over this phase many days ago... but no. Here I am editing, it's over half past one at night and the exhibition building starts tomorrow... #vaasa #vasa #vaasantaiteilijaseura #blackwallgallery #artistlife #artist #sehnsucht #exhibitionpreparation #exhibitioncomingsoon

Kuva, jonka Päivi Hintsanen (@paivi.hintsanen) julkaisi 1. 06ta 2015 klo 15.38 PDT

Avauduin aamulla FB:ssä: Viime hetken editoinnin epätoivoa. Aamulla kuolemanväsyneenä ryömin kolostani koneen ääreen viimeistelemään editointia, joka oli yöllä pakko jättää kesken, kun ei vaan päässä enää liikkunut mikään. Eikä liikkunut aamullakaan. Tässä jonkin aikaa sitten yritin raahata materiaalia vaikka tavoin aikajanalle, mutta ei. Mietin jo epätoivoissani, että miten tästä asiasta voi kysyä edes millään Premiere-vertaistukipalstalla, kun ei tule edes mitään virheilmoitusta, jonka voisi antaa johtolangaksi. Sitten tajusin, että mikään muukaan ei koneella toiminut: yritin painella vaikka mitä nappeja - ei mitään reaktiota ohjelmassa. Kunnes sitten koitti hämmentyneen ylevä hetki, jolloin ymmärsin, että pöytäkoneessani ei ole kosketusnäyttöä. Hiiren käyttö auttoi kummasti asiaan. Oh, tämä mobiilielämän aikakausi.

---

Nyt videot on - pitkän ja monimutkaisen prosessin jälkeen (ihan oma tarinansa) - DVD-levyillä ja varmuuskopioin niitä parhaillani ulkoiselle kovalevylle, jonka otan läppärin kera mukaan. Projekti on alkanut kauan aikaa sitten ja tein Verba-trilogian kaksi tänä vuonna valmistunutta videotakin perinteiseen 720x576 px -kokoon, eli ei mistään teräväpiirrosta puhuta. Tätä näyttelyä ajatellen sillä ei ole merkitystä, koska en onnistunut haalimaan kasaan keskenään samanlaisia mediasoittimia, jotka olisivat pyörittäneet materiaalini ja mihin minulla olisi ollut varaa (tämä oli saamastani apurahasta huolimatta haastava projekti!) Toisaalta: myöskään tulevaisuudessa pitänee noissa flash-animaatioissani pysytellä varsin pienissä pikseleissä: jo tämä koko, noin viiden minuutin pituisilla pikkuvideoilla, oli jo aika kitkuttavaa tekemistä. Tai ei tekemisen vaiheessa varsinaisesti, mutta elokuvamuodossa movina ulos vietäessä. Mieluummin jatkossakin pientä ja sulavaa kuin suurta ja nykivää. (Animaatiorunoni ovat tauotonta ryöppyä, niitä ei voi myöskään tehdä ainakaan tässä muodossaan useammassa pienessä erässä, jotka sitten editoisi Premieressä - kun ei ole kohtaa, josta voisi katkaista).

Tuo mediasoittimen hankkimisprosessi oli melkoisen koominen sessio ja kolmen aktiivipäivän jälkeen tajusin onneksi jättää sikseen, muuten en varmaan olisi ehtinyt saamaan projektia edes valmiiksi. Tutut suosittelivat jos minkälaisia kolmenkympin soittimia, mutta kun tutkin tarkemmin, a) niitä ei enää ollut joko saatavilla, tai b) kun tutkin kommentteja ja käyttökokemuksia, kävi aika pian ilmi, että tällaiseen näyttelykäyttöön niitä oli edes turha miettiä. Onneksi muistui mieleeni Live Herringin vuoden 2011 tapahtumaan hankitut dvd-soittimet - joten ei muuta kuin materiaali dvd:lle ja that's it. Tosin, koskaanhan mikään ei ole niin yksinkertaista: olin unohtanut näiden editoimattomien vuosien aikana, että toistimet, televisiot ja/tai tykit nappaavat PAL-kuvan pinnasta ihan ison prosentin, ja runoistani rajautui aika turhauttavan suuri määrä pois. Otti useamman hetken itkien, riipien, miettien pää höyryten ja nettiä läpi selaten, ennenkuin muistin, että kannattaa pakottaa 720x576 PAL widescreen-formaattiin: ylhäältä ja alhaalta varmaan häviää pari pikseliä, mutta se ei ole niin tuhoavaa kuin 10% häviäminen sivuilta - ja mustat palkit saa kyllä peittoon pahvilla vanhaan malliin. Tämän oivalluksen tehtyäni suurin stressi petollisesti hävisi, vaikka varmaan vielä pahin on edessä ripustusvaiheessa.

Itselleni näissä Verba-trilogian videorunoissa se kaikkein tärkein on sisältö, siksi tuntuu oudolta puhua niistä niin tekniikkakeskittyneesti. Tosiasia kuitenkin on, että tekniikka pitää saada kuntoon, jotta sisältö ja se olennaisin näyttää siltä kuin pitäisikin ja tulee esiin niinkuin on tarkoitus. Vaikeinta videohommissa on aina löytää se keino, millä yhdistää omat resurssinsa omiin vaatimuksiinsa. Epätoivoisimmalla säätöhetkellä olin jo luovuttaa ja ajattelin, että eihän se haittaa, jos osa leveydestä rajautuu pois - mutta kun nyt katsoin teoksia uudelleen, oikein hävetti, että sellainen ajatus oli edes käynyt mielessäni. Visuaalisesti rakennetuissa runoissa kuvan tasapainollakin on merkitys ja vaikka näyttelytilanteessa satunnainen galleriavieras ei olisikaan huomannut kuvan rajautumista ollenkaan, lopputulos ei olisi ollut sitä, minkä halusin näkyville.

Mikä lohdullinen hetki löytyikään tästä päivästä, kun lopulta istuin aamupäivällä työtilan lattialla kuuma kahvikuppi kädessäni, kun projektori tikitti pinnatuolilla kuvaa seinään raivattuun tyhjään kohtaan, ja kun vihdoin pystyin toteamaan itselleni, että ehkä saan sittenkin esille sen, mitä ajattelin.

ps. Sehnsucht-näyttelyn tiedote ja lisätietoa myös videoista löytyy nettisivuiltani

---

This morning I FBd: The last minute editing despair. This morning I was dead tired when I tried to continue the editing process, which I had to leave last night after my brain stopped working. And my brain didn't work this morning either. I tried to drag and drop some editing material to timeline in editing program, but nothing happened. I was desperate: how could I even ask anything in any Premiere support page, when I don't even get any error messages or such to give as a clue. Then I realized, that nothing else was working too: I tried to push all the buttons, but no reaction at all. Until the moment of sublime astonishment, when I finally understood that there's no touch screen on my table computer. Using mouse did help in mysterious way... (This mobile age...)

---

The videos are - after long and complicated process (which is a whole different story) - saved as DVDs and at the moment I'm making backups, which I will take with me in case of... The project has started a long time ago, so I made the two videos of Verba trilogy in same format as the one before, to 720x576 px size - so not any high definition video. In this exhibition that doesn't really matter in any way, because I couldn't get enough identical media players which would have played my material and which I could have afforded (this was actually really challenging, even though I have a grant for this exhibition and more financial resources to use than normally!) On the other hand: I think I have to use quite small resolution in my future flash animations too: even in this small size making five minute videos was quite slow. Not necessary in the process of making but exporting movs was using everything my computer could give. So, rather small and smooth than big and bulky in future too. (My animated poeams are non stop flood of words, I can't make several small flash animations and then combine them in Premiere - I simply don't have any scene I could cut the animation).

The process of getting the media player was quite a comical session and after three active days I realized that it would be better to leave the whole thing, otherways I wouldn't have time to finish the whole process. My friends recommended me all kinds of thirty euro players, but when I took closer look at the players, a) they were not available anymore, or b) when I read comments and user experiences I quite fast realized that these wouldn't help me in my exhibition use. I was glad to remember the dvd players that we bought for the Live Herring 2011 event - so I planned to burn the material on dvds, and that's that. Of course, nothing ever is as simple: during these un-editing years I had forgotten the fact that most players, tvs and/or projectors cut several percentages of PAL videos, and too much of my poems was cropped out in this process. It took several big moments when I was crying, thinking my head off and browsing the internet like a madman, before I remembered that I should force the 720x576 pixel film to PAL widescreen: some pixels are cutted from the top and from the bottom, but it's not as destructive as missing 10% from the sides - and the black bars can be blocked with cardboard like in old days... After this realization the biggest stress vanished, although the biggest problems are probably ahead at the stage of setting up the exhibition.

For myself the most important thing with these Verba trilogt videos is of course the content, that's why it feels so strange to write about them so technology centered words. Still the fact is, that the techbology must work, so the content and the most essential of all will be delivered as it should be. The most difficult thing with these videoworks is to find the means to combine the resources in use to my own requirements. At the most desperate moment of endless seeming tuning I was quite ready to give up and I thought that it wouldn't really matter, if some of the content width is cropped out - but now, when I rewatched the videos, I'm ashamed of my thoughts. When the poems are built visually, the balance of the words and of images means everything, and although the random exhibition guest would propably paid no attention to the cropping of the image, the result just wouldn't be the same I wanted to exhibit.

What a comforting moment I found in mids of this day, when I finally sat down in forenoon, with a hot coffee cup on my hand, when the projector sitting in a wooden kitchen chair reflected the image to the emptied wall space, and when I finally could state to myself that I propably could deliver what I would like to.

ps. The press release of the Sehnsucht exhibition and more information on these videos can be found on my web page

Sehnsucht - Näyttelyn avajaiset 5.6. klo 18-20 / Exhibition opening at June 5, 6-8pm

Tervetuloa - Welcome!

Edelleen editoimassa. Muutama niukka tunti aikaa saada valmista, sitten lounaan kautta testiprojisointiin. Vaan täytynee vielä varata testailulle toinenkin päivä - olen vielä aika kaukana valmiista ja tuskin parissa tunnissa ihmeitä teen... Normaalisti olisin tässä tilanteessa paljon stressaantuneempi, mutta nyt olen suorastaan levollinen. On melkein vaikea käsittää itsekään, kuinka paljon tekemisen ja työn laatuun on vaikuttanut se, kun on voinut keskittyä vain ja ainoastaan tähän, häiriöittä. En ole aiemmin oikeastaan edes ymmärtänyt, kuinka paljon jatkuva pientenkin asioiden tulva rikkoo keskittymiskykyä ja hidastaa ja hankaloittaa tekemistä. (Vähän tosin pelottaa, millainen läjä viestejä sähköpostista löytyy, kun sen avaan tämän urakoinnin päätteeksi, mutta toisaalta vakuutan itselleni, että viikko viestinten ulottumattomissa on aika säälittävän lyhyt aika. Ehkä seuraavan kerran aikaa mitataan viikoissa tai kuukausissa.)

---

Still editing. Only a few short hours to finish the project, and then some lunch and off I go to the test projecting. However, I'm quite sure that I have to book another day for the testing - I'm still quite far away from finishing the video and I can hardly do any wonders in two hours time (oh, one!)... Normally I would be much more stressed out in this situation, but now I'm almost peaceful. It's almost difficult to comprehend how much it has affected to the quality of my working process (and also result), when I have been able to concentrate only to this, without any disturbances. I actually have never before understood, how much a constant "flood" of even small matters breaks the ability to concentrate and how much it slows down the process and makes everything harder. (Though I'm a bit worried about the moment when I'll open my email after this offlien week - but then I convince myself, that one week without reading email or communicating with other media is rather patheticly short time. Maybe the next time the offline period will be measured in weeks or in months.)

Ei tule julistetta / No poster for me

Trying to get the poster right. I always take b&w A4 prints to test the contrast and readability. Oh, and I have only b&w laser printer to use :) (I don't want to use my expensive A3+ printer with pigment inks to this purpose... Next to the printing house to get the real proofs. #exhibition #exhibitioncomingsoon #artist #art #artistlife #exhibitionpreparation #vaasantaiteilijaseura #blackwallgallery #vaasa #vasa

Kuva, jonka Päivi Hintsanen (@paivi.hintsanen) julkaisi 26. 05ta 2015 klo 2.38 PDT

Olen niin niin niin väsynyt tähän jatkuvaan yritykseen hoitaa asioita siinä kuitenkaan onnistumatta. Kaiken saa tehdä useampaan kertaan, ja sittenkin työ etenee korkeitaan puolitiehen tai jää kokonaan hoitamatta. En tiedä, kuinka rautalangasta vääntäen pitäisi asiat vääntää "ammattilaisille", että homma oikeasti sitten sujuisi. Koko toukokuinen näyttelynvalmistelutaival on ollut näitä pieniä "sinne päin" -asioita yhdessä jatkuvassa, väsyttävässä ketjussa, viimeisimpänä yritykseni tehdä näyttelyjuliste.

Itselläni on mahdollisuus printata pienissä määrin muutamia A3(+)-kokoisia näyttelyjulisteita ja olenkin tehnyt niin muutaman edellisen näyttelyn kohdalla. Ei ole maailman fiksuinta käyttöä pigmenttimusteprintterille, mutta toisaalta pienten määrien kohdalla ei välttämättä sen kalliimpaa kuin muualla tulostuttaminenkaan. Nyt kuitenkin halusin säästää aikaa ja printtauttaa posterit vähän jämäkämmälle hieman hohtopintaiselle paperille, jota olen aiemmin käyttänyt flyereihini, joten vein julisteen pdf-tiedostona painoon/digitulostukseen. Leikkausvaramerkkejä yms. tiedostoon en merkinnyt, koska julisteeseen oli tarkoituskin jäädä valkoinen reuna, mutta värit säädin huolella ja tallensin koko tiedoston painotalon ohjeistuksen mukaisesti CMYK-muodossa oikeaan Fogra-väriprofiiliin (ja kyllä, olen tehnyt tämän kymmeniä kertoja aiemminkin). Kiikutin tiedoston painoon eilen ja tänään menin sovitusti puolelta päivin katsomaan oikovedosta.

Se oli ihan järkyttävä. Mietin ääneen, miten ihmeessä hienovaraisesta miltei harmaasävyisestä ja vähäkontrastisesta kuvasta tulee läpeensä sinivihreä ja paljon jyrkempi väriskaalaltaan. Virkailija vakuutti, että kuva on kyllä tulostettu juuri siitä tiedostosta, jonka sinne toimitin. Ihmettelin edelleen, että miten voi olla mahdollista, kun kaikkialla muualla painatus on onnistunut (myönnettäköön kyllä, että sävyheittoa on ollut joskus vihreän tai magentan suuntaan, mutta ei niin, että kaikki muut värisävyt ja niiden väliset suhteet ovat kadonneet - kuva ei ollut vain vähän väärän sävyinen vaan kauttaaltaan toisen väriseksi toonattu). Joten meitä "palvellut" nainen meni jututtamaan kuvan printtaajaa takahuoneeseen ja palasi hetken päästä kolmen taitetun vedosversion kanssa.

Että "kuva on kyllä tulostettu juuri siitä tiedostosta, jonka sinne toimitin"? Ei ihan mennyt, niinkuin meille kerrottiin. Saamani oikovedos ei siis ollut suoraan toimittamastani tiedostosta, vaan se oli siis täysin printtaajan aikaansaannosta. Tällä kertaa selitys oli, että kuvaa piti muokata, koska suoraan tikulta printattu kuva oli niin vaaleanpunainen. (Kuten jälkikäteen kirjoittamaani palautteeseenikin sanani asetin: "Miten ihmeessä voi kenenkään päähän juolahtaa lähteä sorkkimaan valmista kuvamateriaalia ilman minkäänlaista mallia siitä, millainen kuvan pitäisi olla?")

Vertailimme kuvia sekä sisävalossa että ulkona ja ero oli ihan suunnaton. Kolme hylättyä printtiä olivat kaikki parempia kuin meille oikovedokseksi tehty kappale ja niistä olisin varmaan peräti kaksi päästänyt läpi jatkoprinttaukseen, jos niitä olisi tarjottu oikovedoksena. Me emme väitettyä vaaleanpunaista toonia löytäneet mistään.

Valitsin yhden alkuperäisistä printeistä ja ajattelin, että mennään sillä eteenpäin. Mutta oli jotenkin äärimmäisen työlästä selittää, mitä halusin, koska tuntui, että puhuin kieltä ymmärtämättömälle tulkille - "asiakaspalvelijamme" jopa jossain välissä (kun ihmettelin paperiin ilmestynyttä sinistä toonia) sanoi, ettei tiedä asiasta mitään. Jonkinlainen ihmeellinen teflon-vastailu ja koko tilanteen absurdius vaan yksinkertaisesti lannisti niin totaalisesti, etten jaksanut kysyä, voisinko puhua suoraan henkilölle, joka julisteet printtaa. Näin silmissäni sitä rautalankamallia, mikä pitäisi yrittää vääntää ja itseäni jälleen seuraavana päivänä katsomassa uutta oikovedosta... - ei. Liikaa. Tuossa tilanteessa en tajunnut, että minun ei todennäköisesti olisi tarvinnut muuta kuin pyytää, että käyttäisivät sitä alkuperäistä tiedostoa, jota oli tarkoituskin käyttää.

Aiemmin, ihmetellessäni oikovedoksen totaalisen sinistä toonia ja miksei sitä muualla ole tullut, asiakaspalvelija kysyi, että "miksi et sitten printtaa muualla?" ja se jäi päähäni soimaan: asiat vain loksahtivat paikalleen. Tosiaan, miksi en? No, siksi, että tällä hetkellä ei ole aikaa - mutta toisaalta, miksi maksaisin huonosta jäljestä ja oman aikani tuhlaamisesta? Joten ilmoitin, että tämä oli sitten tässä. Jos en ehdi itse tulostella julisteita muutamaa kappaletta, menen sitten ilman julistetta.

Maksoin tästä huvista kympin, enkä oikein tiedä mistä ja miksi. Omaa tyhmyyttäni lähinnä: en tajunnut vain lähteä maksamatta ja että jos en saa tilaamaani tuotetta (vein tiedoston sinne tulostettavaksi sellaisenaan, en muokattavaksi), minun ei olisi tarvinnutkaan maksaa.

En välttämättä odottanut missään vaiheessa, että olisin jonkinlaisen anteeksipyynnön aineiston mokaamisesta / aikani turhasta viemisestä / yms. saanut, mutta edes jonkinlainen pahoittelu olisi ollut paikallaan. Mutta eipä virkailija/"asiakaspalvelijaa" näyttänyt hitusen verran kiinnostavan, pidinkö vai peruinko tilauksen. Ihan yksi ja sama ilmeisesti. (Mikä asenne ajoi minut kirjoittamaan palautteen ja tämän blogikirjoituksenkin.) Ainakin on selvää, että yhtään en enää tuolle ko. firmalle tilauksiani vie enkä aikaani anna. Sääli, koska se sijaitsee mukavan lähellä keskustaa, sopivan kävelymatkan päässä - mikä on varmaan syy, että olen siellä tähän asti useamminkin käynyt, vaikka samantyyppisiä kömmähdyksiä on ollut aiemminkin, milloin tulostimen ja milloin minkäkin syy. Nyt sen viisauden vihdoin oikein ymmärsin: mukavuudenhalu on laadun paras vihollinen.

---

Jotta ei pelkkää huonoa, jokin sentään toimiikin. Matkahuollon kuljetusseurannasta näin, että pakettini ovat saapuneet perille. Klo 12:54 tosin, kun vastaanotto/jakeluajaksi olin merkinnyt 13-18, mutta pääasia, että ne on saatu perille ja joku on ne siihen aikaan vastaanottanut. (Olen hukannut sisäisen Polyannani: tasan viikon päästä näen, onko jotain tippunut matkalla tai mennyt rikki lukuisista "varovasti" -tarroista huolimatta).

Työni videoeditoinnin kanssa jatkuu. Niukka aikataulu kaiken kanssa on yksi syy siihen, että tuo painotalon kanssa pelleily risoo niin kovasti: olisin voinut senkin ajan käyttää muuhun, kun kaikki tekeminen on kilpajuoksua kellon kanssa. Olen käytännössä eristäytynyt kaikista viestimistä voidakseni keskittyä nyt, vain ja ainostaan tähän oleelliseen, ja sen myös teen. Jatkan editointia.


----


I'm so fed up with this continuing process of trying to get things done without succeeding. I have to do everything several times, and even then the work is done only half way, if not even that. I don't know how clearly I should spell things to "professionals", if I would like to get things done at one time. This whole exhibition preparation time in May has been full of these "almost there" things in one persistent, wearing sequence, the latest one being my attempt to order an exhibition poster.

I have a possibility to print small amounts of A3(+) sized exhibition posters myself, and I have done just so with the few exhibitions before. It's not the most recommended use for a pigment ink printer, but on the other hand, when it is about small amounts, it's not necessery more exprensive than printing somewhere else. But now I wanted to save some time and have the posters printed to a bit thicker and a bit pearly paper, which I have earlier used for my flyers, so I took the poster pdf file to the printing house for digi printing. I didn't use any cutting markings etc. in the file, because it has a while border in it, but I took especial care to adjust the colours right and saved the file as CMYK with a right Fogra colour profile like it was written in the printing house guidance book (and yes, I have done this dozens of times before). I took the file to the printing house yesterday, and today noon I went to view the proof, as agreed.

It was absolutely horrible. I thought out loud, how in the world could the subtle, almost gray toned image with only a small contrast become totally blue and green shaded and much more steep contrast. The "customer servant" assured, that the image has been printed using the file I had provided, just as it was. I still wondered, that how can it be possible that in many other places the printing has succeed with that file (yes, I admid that there has been some green or magenta tones in other prints too, but not in a way, that all the other tones and the relations between shades have vanished - this wasn't just wrong shade but toned throughout to a different colour). The customer servant went to the backroom to talk with the printer and after a few moments came back with three other print proofs.

So... " the image has been printed using the file I had provided, just as it was"? Really? Where did the three proofs come out then? The proof that I was given was not from the original at all, but totally "photoshopped" by the printer. This time the explanation was, that the original file was photoshopped, because the printed proof was so pink. (As I wrote afterwards to my feedback: "How can anyone think about photoshopping the original material without any example of what the picture should look like?"

We compare the proofs both inside and out and the difference between the proof they offered me and the three other proofs was enormous. The all three rejected prints were better than the one the printing house offered me as a proof. We didn't find any pink tone in any of them.

I selected one of the original prints and thought that we should go on with that one. But it was somehow extremely laborious trying to explain what I wanted, because I felt, that I spoke a language that the "interpreter" between me and printer didn't understant. She even said (when I wondered about a blue tone through the whole paper) that she doesn't know anything about this. Somekind of strange teflon replying and the absurdity of the whole situation was simply so discouraging, that there just wasn't enough power in me to request, if I could speak straight to the person in charge of the printing process. I saw the horrible endless explaining procedure and then I imagined myself viewing the proof again next morning... no. Too much. At that point I just didn't realise, that propably I had only needed to ask the printing house to use the original file, that they were supposed to use originally.

One moment before, when I was wondering about the blue tone of the prints and why the prints in other places didn't have that tone, the customer servant asked me straight (and not very polite, really): why don't you print these somewhere else? - and this got stuck to my head. Really, why not? Well, at this moment, because I don't really have time enough - but then, why should I pay anything of a bad outcome and wasting my time? So, I just said shortly that this was it, I don't need their "services" again. If I don't find time to print the few posters myself, I will continue the process without one.

I paid 10 euros of this fun, and I really don't know of what and why. Mostly because I was so tired and stupid: I just didn't realise that I could just walk out without paying the proofs and the work for it: I took a file to be printed as it was, and I didn't get that.

I didn't necessarily expect any apologies (of messing my well prepared material / wasting my time etc.) in any point, but I expected to get some kind of regret. But the customer servant wasn't really interested a bit about if I keep or cancel the order. Apparently it was just the same for her. (Which attitude got me to give them written feedback and write this blog article.) At least it's now clear, that in future I won't take any of my printing stuff to the printing house in question. Which is a bit pity, because their office is situated in quite nice place near the town center, just a good walking distance away - which is probably the reason why I have used the printing house, even though same kind of colour mistakes has happened before (sometimes the reason has been with bad printers, sometimes with something else). But now I finally understood the wisdom: trying to get everything easily is the biggest enemy of quality.

---

Not everything is bad, something is quite working too. From the tracking info of the transport services of the bus company I can see, that my shipment has arrived and delivered in Vaasa. Though at 12:54, when I had specially written down to be delivered between 1pm and 6pm - but the main thing is that they are now delivered and received. (I have lost my inner Polyanna though: I have to wait one full week to see, if something has been broken during the trip).

My work with video editing continues. This tight time schedule is one reason to why I'm so fed up with the printing house and my poster: I could have used the time to something else now, when my work is racing with time. I have practically isolated myself of all media (email etc) just that I can concentrate now, only and just to this most essential job, and this I will do. I will continue with editing.

Sehnsucht

Olen jo useamman päivän ajan yrittänyt takoa Black Wall Galleryssa, Vaasassa, ensi viikolla aukeavan näyttelyn tiedotetta kasaan. Tai lähinnä väistellyt sen kirjoittamista. Paperilla on ollut jo parin viikon ajan irtonaisia lauseita toisensa perään, mutta ei mitään, mikä sitoisi ne yhteen, ja tuntuu, että asiakin on siinä välissä hävinnyt. En tiedä, miksi. Ikinä ennen näyttelytiedotteiden kirjoittaminen ei ole ollut minulle yhtä vaikeaa. Usein se on melkeinpä ollut aina mukavin osuus koko näyttelypusaamisessa - kirjoittaminen on ollut itselleni aina helpoin tapa ilmaista itseäni ja näyttelytiedotteiden koostaminen yleensä sellainen yhteen kokoava, puhdistava hetki, kun kaikki muu on valmista. Teksti on yleensä soljunut luonnollisesti ja laveasti, kun vain sormeni olen iskenyt näppäimistölle. Suurin ongelma on yleensä ollut tekstin editointi tarpeeksi lyhyeksi, ei se, ettei sanoista muodostu lauseita. Tämä on ollut siis vieras ja käsittämätön uusi tunne, ja vähän pelottavakin.

Tänään sain vihdoin jotenkin itseni fokusoitua niin, että tiedote alkoi syntyä ja on oikeastaan oikolukua (ja omaa lyhyttä esittelyä) vaille valmis. Sillä mennään, vaikka sisäinen kriitikkoni vähän muriseekin edelleen.

Vielä olisi tämän päivän urakkana kutsarin, julisteen yms. tekeminen ja eteenpäin lähettäminen. Tuntuu vain, että tuon kirjoitusurakan jälkeen olen niin puhki, että mieluummin heittäytyisin kirja kädessä parvekkeelle.

---

For a several days now I have tried to put together an exhibition press release of my following exhibition at the Black Wall Gallery in Vaasa, Finland, opening next week. Or rather: I have been avoiding writing the whole thing. For a few weeks time already, there have been separate sentences here and there, but nothing that could bind them together, and I feel that the whole subject has vanished in between lines. I don't know why. Never before I have had as much difficulties to write exhibition introductions or press releses. Usually the writing process has been the most enjoyable thing of the whole exhibition project - for me writing is the easiest way to express myself and writing about my own exhibition has been some kind of assembling, even catharsis, when everything else is finished. I have found it easy to write, naturally and narratively, when I just have laid my fingers on the keyboard. The biggest problem, until now, has been to edit the text short enough, but not, that I can't form sentences that make any sense. This has been a new, unexpected and totally incomprehensible experience for me, and a little bit scary one.

Today I managed to focus myself enough to write, and the press release is now finished, only proofreading (and my own artist introduction) missing. I will use this, even though my inner critic is still somewhat gnarling.

I should finish the exhibition opening invitation and poster designs today, etc. I just feel that after this writing sessiopn I'm so exhausted that I would much better spend the rest of the day on my balcony with a good book.

Juhla / Celebration

A grant. Celebration. :)

Kuva, jonka Päivi Hintsanen (@paivi.hintsanen) julkaisi 22. 05ta 2015 klo 7.47 PDT

Nyt kun tämä on julki ja lehdessäkin lukenut, uskaltanen sanoa ääneen myös minä: sain Taikelta näyttöapurahan, viiden kuukauden työskentelyyn (lisätietoja Taiken sivuilta). Aika iso juttu! Sain kuulla tämän jo ihan hyvän aikaa sitten, joten ensimmäisen kuulemisen riemu on jo ohitettu (vaikkakaan ei täysin laimentunut), mutta jonkinlainen rauhallinen autuus säilyy varmaan koko apurahan ajan.

On ollut sen verran työtä monella rintamalla, etten ole oikein ehtinyt asiaa juhlistaa, mutta tänään tuo apuraha sai toimia hyvänä syynä mennä syömään vanhempieni kanssa. Nautimme sisäsuomalaisen saaristolaispöydän antimista Jyväskylän Asemaravintolassa, joka oli varsin positiivinen kokemus kaikin puolin - aiemmin en ole paikassa käynyt, mutta tulevaisuudessa tulen varmasti käymään. Siinä istuimme auringonpaisteessa, lämpimässä, kun ulkona maailma oli muuttunut jo ihan vihreäksi - ja jotenkin heräsi toivo ylivoimaiselta tuntuvan urakan toteuttamisestakin. Eiköhän kaikki järjesty.

Viikonloppuna on luvassa editointia ja toivoakseni Verba-trilogian viimeisen videon valmistuminen. Sittenpä kaikki on muutamia testejä vaille valmista Vaasan parin viikon päästä aukeavaa näyttelyä varten (lukuunottamatta ripustusta, jota vähän aamuyön hetkinä kauhistelen).

---

Now this is public and printed to a newspaper even, so I dare to say it out loud: I got a five months working grant from the Arts Promotion Centre Finland. This is huge! I learned this a few months ago, so I've passed the biggest hysteric joy of hearing this for the first time (although I'm as happy now as I was when I heard about this), but some kind of peaceful bliss will continue through this whole grant working period.

There has been so much work to do, it has consumed all my time, and I haven't really celebrated this in any way - but today this grant was just a perfect excuse to have a dinner with my parent. We enjoyed the rich fish and seafood "smorgasbord" at the Jyväskylä Asemaravintola (old railway station house now working as a restaurant), which was absolute positive surprise - I haven't visited the place before, but in future I will absolutely take more visits there! There we sat, the sun shining warmly through the window glass to our table, when the world outside was already green, ready for the summer - and somehow I just found a new kind of hope. I just know I can manage these few overwhelming projects I'm working with right now.

Next weekend I'll be working with editing and hopefully finishing the last part of Verba trilogy. Then just a few tests, and everything will be ready for the exhibition in Vaasa, opening in a few weeks time (except the set up process, which has kept me awake a few times at early morning hours).

Elämä ulkona, minä sisällä // Life outside, I inside

Nämä Poissa-sarjan vedokset myynnissä puoleen hintaan (á 35€, norm 70€) Jyväskylän taiteilijaseuran taidelainaamon /...

Posted by Päivi Hintsanen on 10. toukokuuta 2015

Ulkona on ihana ilma! Aurinko, puissa vihreää, ei sada, linnut laulavat... ja minä istun sisällä, koneen ääressä ja editoin videorunoja. Ei ole pitkään aikaan ollut näin hankala keskittyä työhön kuin nyt. Näiden kahden videon tekeminen on mielekästä, mutta haastavaa, sekä teknisesti että sisällöllisesti. Kokonaisuuden käsittely vaatisi juuri sellaista keskittymiskykyä, jota ei päästäni tällä hetkellä vain löydy. Koneen muistin käyttökin on äärimmillään. ...Yritänköhän nyt keksiä hyviä tekosyitä lintsata ja lähteä ulos?

What a wonderful weather outside! The sun, the green in trees, not raining, birds singing... and myself sitting inside, next to computer, edition video poems. I can't remember the last time it was this hard to concentrate on working. Making these two videos is a meaningful and fascinating project for me, but at the same time very challenging, in both technical aspects and contentwise. Right now I could use the concentration abilities that I just don't have at the moment. And the computer memory is running out. ...Am I trying to find some good excuses to cut the work and leave out?

Pinterest

Follow Päivi's board Art Portfolio / Päivi Hintsanen on Pinterest.

Kiireisen viikon kiireinen viikonloppu. Tiistain jälkeen olen käyttänyt enemmän päiviä kuin kalenterissa on. Yksi kokonainen päivä meni ensi kesän näyttelyrupeamien käytännön asioita järjestäessä, mm. matka-aikatauluja setviessä: sähköposti piippasi innoissaan, kun kaikki kaksitoista matkalippua tipahtelivat postilaatikkoon yksi kerrallaan. Pari päivää meni teoksia pakkaillessa ja signeeratessa, vaikka oikeasti olisi pitänyt jo paljon aiemmin keskittyä viimeistelemään kahta Verba-sarjan videorunoteosta, jotka ovat tulossa Vaasaan esille kesällä. Siihen tämä viikonloppu meneekin, ja kaikki mahdollinen aika ensi viikolla. Onneksi on apua elämän kiireissä: Tampereella Tyttö-näyttely loppui torstaina ja Timo kävi puolestani hakemassa työt pois, kun itse en ehtinyt (tuli halvemmaksi käydä junalla paikanpäällä kuin lähettää Matkahuollolla tai postitse).

---

The busy weekend of the busy week. After Tuesday I've been using more days than there are in my calendar. I spent one whole day organizing the tiny littlest things regarding to the following summer exhibitions, for example figuring out the timetables: my email went grazy giving the sound signal with every twelve train tickets I ordered. I spent couple of days packing and signing my prints, even though I should have really started finishing with my Verba video poems much earlier than now; they will be exhibited in Vaasa in June. This is how I'm spending my weekend, and all the available time next week. Happy to have some help in these busy moments of life: the 'Girl' exhibition in Tampere ended last Thursday and Timo went to get my works back, when I didn't have any time myself.

Ensimmäinen kevätpäivä // The very first spring day

After long grey winter... #spring, finally!

Kuva, jonka Päivi Hintsanen (@paivi.hintsanen) julkaisi 5. 05ta 2015 klo 4.58 PDT

Tänään olen työskennellyt omien valmiiden kuvieni kanssa enemmän kuin pitkään aikaan. Yksi Poissa-sarjan vedos on tulossa erään kirjan kanteen (josta myöhemmin lisää); aamulla käsittelin kirjankansitiedostot valmiiksi ja lähetin ne eteenpäin. Sitten pakkasin Kuningattaren kuolema -vedoksen pakettiin asiakkaalle. Vähän myöhemmin kävin Beckerillä kuvaamassa Memento-työn viimeistä vedosta, tai pikemminkin sen kehyksiä teoksesta kiinnostuneelle (ja olin samalla Jyväskylän taidelainaamon kuukauden taiteilijan, Timo Sälekiven, assarina.

Kotiin päästyä oli jo vähän puhti pois, mutta koska parin viime viikon aikana olisi ollut useammankin kerran tarve jonkinlaiselle omien teosteni koostesivulle, päätin samalla aloittaa sellaisen koostamisen Pinterestiin. Nyt vain muutama kuva, mutta päivitän aktiivisesti. Saa tykätä ja pinnata omille boardeilleen, mutta jättäkää info paikalleen!

https://www.pinterest.com/kuvituksia/art-portfolio-p%C3%A4ivi-hintsanen/

---

Today I've worked with my own images more than in a long time. One of the prints from Absent series is selected to be in one book cover (of which more later); this morning I finished the book cover files and sent them to the publisher. Then I packed The Death of the Queen print, to be shipped to its new owner. A bit later I visited Gallery Becker to take some photos of my last print of Memento, or rather its frames to someone interested (and also, I worked as an assistant to Timo Sälekivi, who is now the artist of the month of the Jyväskylä Artists' Association Artotheque).

After I returned home, I was already a bit tired, but because during the last few weeks there has been need for some kind of one look compilation page of my artworks, I decided to start to make one in Pinterest. Now only a few pics but will be updated regularly. Please like and pin to your own boards as you will, but keep the basic info attached!


https://www.pinterest.com/kuvituksia/art-portfolio-p%C3%A4ivi-hintsanen/

Vienosti huvittuneita monstereita II // Slightly Amused Monsters II

Oooh - what a elegant choice for a summer festitive clothing for every respectable citizen!T-shirts (mens or womens...
Posted by Monsterium - Kuvituksia on 4. toukokuuta 2015

Vienosti huvittuneet monsterit -teepaitakokoelma nyt valmiina, saatavilla myös muina tuotteina. Vilkaisepa kokoelmaa Soc6-kaupassani

---

Slightly Amused Monsters T-Shirt Collection now available (and some other stuff too) - View the collection at my Soc6 Shop

Aamuhämärä // Twilight

Vuosien saatossa laatikoihini on kertynyt lukuisia koevedoksia ja muita kuvamateriaalia, joita en ole työstänyt lopullisiksi vedoksiksi saakka. Kalliit laatupaperit ja pigmenttimusteet ovat tehneet tästä kuvapinosta arvokkaan ja olen siksi(kin) jo muutamien vuosien ajan miettinyt, miten voisin hyödyntää materiaaleja uusiin teoksiin. Olen työskennellyt uusiokäyttötekniikoiden kanssa jo kuukausia, ja vaikka uudet kokeilemani tekniikat ovat vielä tähän mennessä ottaneetkin takapakkia, onneksi on vanhat tekniikat olemassa. Uusien Aamuhämärä-sarjan vedoksissa olen hyödyntänyt pigmenttimustevedostamisen lisäksi perinteisiä paino-, piirros- ja maalaustekniikoita.

Katso koko sarja nettisivultani: www.paivihintsanen.fi/twilight

---

During the past years I have saved dozens of proof prints and other printed material, which I haven’t finished as final artworks. High-priced quality papers and pigment inks have made this pile of pictures very expensive and that is one of the reasons why I have thought about how to re-use these materials for new artworks. I have studied re-use techniques already for months, and although some of new techniques I have tried to develope, have not proven to be good ones, I’m glad there are some old techniques which I can use. In making these works from Twilight series I have used some traditional printing, drawingf and painting techniques in addition to pigment ink prints.

View the whole series at my webpage: www.paivihintsanen.fi/twilight

Vienosti huvittuneita monstereita... / Slightly Amused Monsters...

Jo on ollut henkistä turbulenssia. Vuoron perään hyviä ja huonoja uutisia, tasaiseen tahtiin. Tässä, vuoroin matkalla ylös ja vuoroin alas, olen yrittänyt työstää sekä uutta teossarjaa että kesäkuussa Vaasan taiteilijaseuran Black Wall Galleryyn tulevaa näyttelyä. Torstaina tie vei kangaskaupan kautta Tourulaan Timpan työhuoneelle, jossa päivä sujui testatessa erilaisia projisointimateriaaleja. Lopullinen hyvä projisointimateriaali kuitenkin löytyi Rinkisen Anun (Popper Design) avulla: satuin käytävällä häneen törmätessäni kertomaan ohimennen missioni ja Anulle tuli mieleen viskoosipellavasekoitekangas, jota voisin kokeilla. Läpiprojisointi onnistui loistavasti ja tekstiilin pinta kuljettaa kuvaa lempeästi. Toivo heräsi vaikeiden prosessointien jälkeen uudelleen. Suorastaan riemukkaissa fiiliksissä elelin iltaan saakka, kunnes hampaastani lohkesi palanen - se ja sitä seurannut hammaslääkäripäivystysmatkailu onkin sitten ihan toinen juttu, jonka synkissä jälkimainingeissa elelin vielä aamulla (vaikka oli hyvä hammaslääkäri, eikä sattunut, mutta kauhu on näköjään juurtunut syvälle...) - kunnes posti toi iloisen uutisen, joka muutti koko tulevan viikon suunnan parempaan. Päivällä istuin olohuoneen ikkunan ääressä auringon paisteessa ja söin blinejä lounaaksi - ja mietin, että ilman näitä äärifiiliksiä surusta ja pelosta riemuun ja onneen, ja päin vastoin, elämä olisi aika paljon tylsempää.

Tappiot voitoksi -linjalla jatkan myös kuvitusjuttujeni parissa. Tein eräälle yritykselle tarjouksen lapsille tarkoitetuista tarroista, mutta tarjoukseni / ehdotukseni kuvituksista ei mennyt läpi. En näitä Vienosti huvittuneita monstereita voi oikein pöytälaatikkoonkaan jättää, joten mikäs sen parempi syy lykätä ne kasseiksi, t-paidoiksi ja mukeiksi Society6-kauppaani (society6.com/paivihintsanen) :D

---

It has been quite a mental turbulance in my life. First good news, and then bad, repeating all the time, constantly. Here, on my way to up and then down again, I have been trying to work with my new print works and also prepare the Black Wall Gallery exhibition in Vaasa following June. Last Thursday I went to Timo's studio (via a textile shop) to test various projecting materials. The final, and the best one was found accidentally with the help of Anu Rinkinen (Popper Design): I just happened to bump into her at the hallway and told about my mission and rightaway Anu thought of mixture of viscose and linen which I should try. Projecting through it worked excellently and the surface of the textile moves the video very gently. I found a new hope after all the hard processes with this project. I was absolutely joyous during the whole evening, until my tooth broke and small piece came off. That and the following visit at the dentist are whole another story, but I was quite down and dark-minded still during this morning (I had a really good dentist and no pain at all during the procedure, but the terror sticks deep, it seems...) - until the post brought me a letter with glad news, which turned the course of this whole week to better. At midday I was sitting next to the living room window, sucking the warm sunshine in myself, and eating blinis for lunch, thinking that without these extreme feelings from sorrow and terror to joy and happines, and vice versa, my life would be much more boring.

From losing to winning - I continue with this thought with my illustration projects. A few weeks ago I made an offer for one company, of the stickers for children, but my offer / illustrations didn't get chosen. I wouldn't like to leave these Slightly Amused Monsters to my drawer, so what is the better reason to make them available as totes, t-shirts and mugs on my Society6 store (society6.com/paivihintsanen) :D

Tyttö / Girl 18.4.-7.5.2015 Galleria Ronga, Tampere

Kolme työtäni sarjasta Kasvattavia leikkejä lapsille ja nuorille (2011) on mukana AvaraTaide ryn järjestämässä näyttelyssä. Näyttelyn on kuratoinut Otso Höglund. Lue näyttelytiedote Galleria Rongan sivuilta.

---

Three works from the series Didactic Plays for Children and for Youth (2011) are shown at the exhibition organized by AvaraTaide association. The exhibition is curated by Otso Höglund.

Galleria Ronga
Rongankatu 1 C 9, Tampere (Finland)
Facebook Group

Äh. / Aargh.

Spent hrs (for days, weeks) developing a new technique, with a great joy of exploring something different and exciting, still thinking yesterday morning "This is it! I can make this work!", just to find out in the following evening, that no, I can't. The feeling of innovation has turned to overwhelming disappointment. #artist #art #prints #nocando #blah #maybetomorrow

Kuva, jonka Päivi Hintsanen (@paivi.hintsanen) julkaisi 12. 04ta 2015 klo 4.36 PDT

Pitkä ja syvä huokaus. Olen jo useamman viikon riemuinnut keksimästäni uudesta tavasta hyödyntää pilalle menneitä vedoksia (satojen eurojen arvosta paperia ja mustetta). Luulin oikeasti jo tekniikan, jolla saan vedokset uusiokäyttöön, uusien töiden pohjaksi. Tein kymmeniä pieniä testejä ja uusi tekniikka toi mukanaan myös kuvaidean, jonka halusin toteuttaa. Mutta kun lopulta pääsin oikeasti työhön... Yritin koko päivän, monin eri tavoin, sormetkin menivät haavoille, mutta sitkeyttä ei nyt palkittu.

Ensimmäisistä Suurista Epäonnistumisista on nyt muutama päivä ja olen jatkanut kokeiluja, mutta ei. On se nyt uskottava ja jotenkin saatava pää nollattua niin, että toiselle uudelle innovaatiolle - ehkä jopa toimivalle - olisi tilaa. Ja kohta se kaikki satojen eurojen arvoinen materiaali on roskissa, jos en osaa nyt vain jääräpäisyyksissäni päästää irti.

Innovatiivisuuden sijaistoimintona pakkaan olohuoneessa vedoksia gallerioihin ja kirjoittelen runokuvasarjaani valmiiksi. Otan runokuvavedokset ensimmäistä kertaa näytille (ja myytäviksi) ensi viikonlopun avointen ovien päivään, joihin osallistun. Minulla ei ole omaa työhuonetta, mutta käyn tekemässä suurempia projekteja Timo Sälekiven työhuoneella, jossa myös teosvarastoni on. Siispä tervetuloa lauantaina 18.4. klo 10-17 Tourulan taiteilijoiden tiloihin (Kivääritehtaankatu 6 A, 40100 Jyväskylä). Lue lisää sivuiltani - ja kerro kaverillekin!

---

Long and deep *Sigh*. For a few weeks time already I have been happy about a new technique I invented, to use damaged and test prints (paper and ink worth of hundreds of euros). I really thought that I have found a way to reuse the prints for new works. I made dozens of small tests and this new technique also brought a idea of picture series I wanted to make. But when I finally got to it... I tried all day, varied the technique, with my fingers bleeding, but it just didn't happen.

The First Big Failures were a few days ago and since I've been trying again and again, but no. How can I make myself to believe this and somehow reset my brain so, that there would be some space for another future innovation, maybe even for a working one. And soon, if my stubborness doesn't allow me to stop, all that material, worth of hundreds of euros, is soon in trash.

As a substitute act for my innovative work, I'm sitting in living room packing prints to some galleries and I'm writing my picture-poem series. I will show (and, hopefully, sell) my picture-poems for the first time at an open doors' day, which I take part to. I work mainly at home, but I make my most demanding and bigger projects at Timo Sälekivi’s studio at Tourula Artists’ House, where also my work archives are situated. So, welcome to visit us on Saturday April 18, from 10am to 5pm at the Tourula Artists' (Kivääritehtaankatu 6 A, 40100 Jyväskylä). Please read more from my website and please, spread the word.

Pitkä (työ)perjantai / Good (Working) Friday

[Puutarhasta / From the Garden I, II, III. Pigmenttimustetuloste, á 27x12cm (+marginaali), ed. 15.]

Kun takana on muutama aivan käsittämättömällä tavalla ylityöllistetty viikko (ilman, että silti ulospäin juuri mitään mainitsemisen arvoista on tapahtunut tai esiteltävää lopputuotosta syntynyt), ajatusmaailma pääsee vähän vinksahtamaan aiemmanlaiseksi - siihen tilaan, josta olen tietoisesti yrittänyt pyrkiä pois koko vuoden. Siis siihen, kun muutama juhlapyhä ei tarkoita itselle lomaa, vaan melkein yhtä suuren helpotuksen tuo se, että pystyy juhlapyhien aikana rauhassa työstämään kertyneitä rästihommiaan ja lupaamiaan postilloita eteenpäin, kun suurin osa muista ei ole töissä pukkaamassa lisäviestiä tilalle. (Taiteilijoiden keskinäiset projektit ovat sitten tietenkin luku erikseen, muilta taiteilijoilta tuleva viestivirta ei hiljene pyhinäkään).

Silti nyt lintsaan omista työvelvollisuuksistani, kun kukaan ei näe. Pidin maaliskuun lopulla pari väriteemaista luentoa Jyväskylän kansalaisopistolla ja nautin sekä valmistelusta että varsinaisista luennoista (joskin tosin ensimmäisen luennon pidin aivan hirveässä migreenissä ja jälkimmäisen pienessä kuumeessa ja väsyneenä - ei ehkä siksi olleet ihan nappisuorituksia). Valmistelusta jäi kuitenkin Suuri Palo kirjoittaa väriteemaisia juttuja ja nyt, pidäteltyäni itseäni koko viikon ja yritettyäni väen vängällä keskittyä muihin hoidettaviin asioihin, aion koko päivän naputtaa tarinaa värien kummalliseen historiaan liittyen. Sähköpostiohjelman ongelmien vian etsiminen ja ohjelman uudelleen asennus saa vain odottaa.

---

After having a few really over-booked weeks, filled with different jobs and processes (though not anything worth of mention happened nor anything finished to tell or show was born), my thoughts regressed back to the working mode I had earlier - of which I have tried to get rid off the whole year. That is, to that strange feeling, when the few holidays ahead are not reading "holidays" but "more time to work", and almost equally big relief comes from the fact, that I can finally finish with my undone work and write all the texts I have promised write during these days, when most of the people are not working and sending me more emails to process. (Though the projects between artists are the whole new chapter themselves, the emails from artists won't stop from coming during holidays either.)

But, nonetheless, I will skip work now, when no one is looking. I had a few colour themed lectures in Jyväskylä last month, and I truly enjoyed preparing them and also giving them (though during the first lecture I had a splitting migraine, and during the second one I had fewer and I was so tired I could barely stand - so maybe not the best show, after all.) From this short trip amongst colour I got this Enormous Urge to write about colour, and now, after holding myself back for a week and trying to force myself to the other jobs to be finished, I will now spend the whole day with colours. I really should figure out what is wrong with my email application, but it just has to wait.