keskiviikkona, kesäkuuta 07, 2006

soi | Pj Harvey - Dress


Bugs I. 2006.

Live Herring 2006 järjestetään tänä vuonna 16.-19.11. Teosten ilmoittaminen nettitaidenäyttelyyn on alkanut. Olen muutamiin newseihin tuon laittanut, mutta massapostitus saanee odottaa aikaa, kunnes jälleen olen vähän kevyemmän työläjän alla.

Viimeksi tänään kävi mielessä, että lopetan kaikki nuo vapaaehtoishenkiset projektini. Työ ei stressaisi ollenkaan, kun sen tekemiseen olisi vähintään tuplasti aikaa ja ehtisin paitsi harrastaa ja ylläpitää Coloriaa kunniallisesti, myös tehdä omia artsuprojektejani.

Tosin myönnettäköön, että viime päivien ajantappajaykkönen on ollut XP:n spider-pasianssi (kiitos vaan Kimmo, kun sen opetit - jos oltaisiin Ameriikassa, haastaisin oikeuteen työaikani tuhoamisesta) ja vinkeätä vetkuttelua olen harrastanut myös äärimmäisen simppelin Putkiaivotestin parissa. Huomautettakoon, että olen jälkimmäisessä varsin hyvä. Ensin mainitussa en loista, mutta ehkä se johtuu kevyehköstä araknofobiastani. En voi keskittyä, kun korteissa on spaddun kuvat, enkä halua myöntää, että se haittaisi niin paljon, että pitäisi vaihtaa korttikuviot.

Suuret on ongelmat.

I think the idea of art kills creativity.

- Douglas Adams -

tiistaina, kesäkuuta 06, 2006

soi | Brigade - Made To Wreck


Omnipotenti. 2006.

Tänään Norjassa puukirkot ovat tiukan vartioinnin kohteena, mutta latistettakoon jännityksen sekaista tunnelmaa mainitsemalla pienestä käännösvirheestä, jonka vuoksi Bruce Dickinsonkin jo joutui viime vuonna radio-ohjelmassaan miettimään Number of Beastin kohtaloa. 666 *on* nimittäin käännösvirhe. Itseasiassa pedon luku on 616 - joka on amerikkalaisin katsottuna kesäkuun 16 päivä. HETKINEN! Syntymäpäiväni? *glups* Tämän hienon aasinsiltavihjailun jälkeen ilmoitan vastaanottavani kaikenlaista pääkalloista, mutta en kuitenkaan mielelläni aitoja pääkalloja. Roinaa voi tuoda etukäteen ja jälkikäteen, sillä luultavasti olen syntymäpäivänäni toisaalla.

Ilmeisesti tuo käännösvirhe on ollut tutkijoiden tiedossa jo ties kuinka kauan, mutta jostain syystä 666 pitää pintansa. Onhan se paljon jämäkämmän näköinen kuin Aku Ankan autonnumerotyylinen (313) numerosarja. Vinkeää vain ajatella, että jossain vaiheessa kaikki 666-biisit pitäisi a) sanoittaa ja b)levyjen kannet designata uusiksi. Lisää tärkeää informaatiota asiasta: Number of the Beast (Wikipedia) + Beast's real mark devalued to '616'

Mielikuvitus on tärkeämpää kuin tieto
- Albert Einstein -

maanantaina, kesäkuuta 05, 2006

soi | Hope of The States - Sing It Out


High. 2006.

Nythän ponkaisi. Kone on edelleen pystyssä uhkauksistaan huolimatta, mutta irrationalismin kannattaja edelleen. Uuden koneen mukana tuli koneelleni ensimmäistä kertaa elämässäni Word, tuo kunnia|kas/-ton tekstinkäsittelyohjelma, jota olen vältellyt koko bittisen elämäni. Tänään englanninkielistä kirjettä kirjoittaessani oikeinkirjoitusalleviivailu alkoi syödä mieltä oikein urakalla, joten aloin suurella urhoollisuudella tutustua ohjelman asetuksiin. Tekstintarkistustyökalut-kohdassa oli rasti kohdassa "käytä nykySAKSAN oikeinkirjoitussääntöjä". Vinkeämmäksi seikan tekee se, että muita vaihtoehtoja - kuten nykySUOMEN, mikä tuntuisi loogisemmalta suomenkielisessä ohjelmassa - ei ole tarjolla. Mitä helv? Lieneekö minussa sitten nykysaksalainen sielu, kun ohjelma ymmärsi kuitenkin suomenkielisen kirjoitukseni ilman alleviivauksia. Hmph.

Luulin olevani hukassa ilman konettani, mutta nyt alkaa vähitellen tuntua, että tietokoneen läheisyydessä olen oppinut tuntemaan hukan, jollaisen olemassaolosta en ollut ollut edes tietoinen.

Metsässä olisi hyvin hiljaista, jos vain ne linnut laulaisivat, jotka parhaiten osaavat.

- Henry van Dyke -

sunnuntaina, kesäkuuta 04, 2006

II soi | Killing Joke - Invocation

Ei jaksaisi enää. Nyt tuo hieno koneeni sitten käynnistyi kiukutellen. Juuri, kun kiire on taas kovimmillaan ja muutaman kuukauden tienestit pelissä. Sain ilmoituksen, jonka mukaan koneessa on vakava hardware failure, jota ei voi korjata. Pitäisi ottaa yhteyttä paikalliseen tietokonekorjaamoon. Kone käynnistyi pienen ärinän jälkeen kyllä ja näyttäisi toimivan hyvin, mutta koko ajan on olo, että koko masiina rysähtää hetkellä millä hyvänsä. Hyvin alkanut päivä näköjään päättyy harmitukseen ja hammasten kiristykseen. Onneksi ei ole vieressä mitään helposti rikkoutuvaa (*muuta kuin tuo kone, ha ha*), muuten päätyisi roina ilmaradalle. ARGH. Nyrkkeilypussi pitänee hankkia.

Ei auta vinku markkinoilla. Onneksi voi keskittyä nyt aivan kärppänä töihin. Pakko yrittää hoitaa kaikki projektit pikapikaa kuntoon ennenkuin tämä uusi mukahieno kone vinkaisee viimeisensä. En yksinkertaisesti *suostu* uskomaan, että tämä uutuuttaan kiiltelevä kone on jo rikki. Luotan siihen, että Microsoftin laatuohjelmat ne siellä vinkuvat puhtaasti kiusan vuoksi.

Toivottavasti huomenna herään ja huomaan, että tämä olikin vain painajaista.

soi | Mumm-Ra - Song B


The Time Through Window. 2006.

Perjantaina kävin Anssin kanssa bisneslounaalla kreikkalaisessa ravintolassa (hyvä lounas). Loppupäivä muuttui shoppailuksi, niin ankaraksi, että kotimatkalla voimat loppuivat sopivasti Beckerin kohdalla. Join voimien kerryttämiseksi kahvia ja jäin samantien norkoilemaan avajaisiin asti. Mikkeliläiset tuntuivat mukavilta, vaikka hyvin kevyesti ehdimme vain muutamia sanasia vaihtaa. Kotiin tulin lopulta kahdeksan pintaan jäätelökaupan kautta kiertäen.

Eilen shoppailu jatkui pelejä ja leffoja ostamalla. Tänään tuli järkytys, kun shoppailuintoisina olimme menossa Prismaan veljen kyydillä penkomaan lisää DVD-laareja: pyhä! Kaupat kiinni! Mitä nyt? Luojan kiitos mieleen muistui, että onneksi Plantagen on sentään auki. Joten menimme sinne pahimpia shoppailuviekkareita vähentääksemme. Paluumatkalla (ostamani salvian lahjoitin äidille) katselimme hieman säälien muita kymmeniä autoilijoita, jotka epätoivoisina etsivät paikkaa, jonne mennä shoppaamaan.

---
Viikonloppuun on mahtunut shoppailun lisäksi aika paljon elämää suurempia asioita. Lähinnä muiden, minä yleisönä ihmettelemässä. Mutta on se hassua ajatella, kuinka parin päivän sisällä joku voi osoittautua sielultaan kymmenen kertaa suuremmaksi ihmiseksi kuin olisin osannut kuvitella ja samaan aikaan joku toinen, toiseen asiaan liittyen, voi kadottaa täysin kaiken kunnioitukseni.

Ihmisruletti jatkukoon.

Kuviteltujen asioiden lohtu ei ole kuviteltua lohtua.

- P.D.James -

torstaina, kesäkuuta 01, 2006

soi | Automatic - Monster


The Light Compressor. 2006.

Välittämö-palaveria ja Välittämö-päivityksiä. Ja Välittämö-asiaa: vaihdan muuten *laadukkaat ja hienot kotisivut* Muumipeikko unelmoi tai Muumi Fazer -mukiin. Ihan vihjeeksi vaan, että Muumipeikko unelmoi -mukia saa parilla sadalla eurolla (allekin) silloin tällöin huuto.netistä ja muualtakin. Oma laiskuuteni ja en kyllä mukista kahta sataa maksa on minut tähän vaihtokauppaan ajanut, käyttäköön joku hyväkseen. Tämä tarjous on muuten voimassa jatkuvasti (ellei mukia oteta jostain syystä uudelleentuotantoon).

Ensimmäinen yhteenotto tietokoneen kanssa. Tai lähinnä vikuroivan virusohjelman, joka nyt on asettunut kohdalleen - kolmen ja puolen tunnin aktiivitaistelun jälkeen. Taas kävi klassinen: live updated ei päivittänyt, virheilmoitusta pukkasi ja viidennen yrityksen jälkeen soitin toisen kerran Symantecin asiakastukeen: ongelma loppui sen siliän tien. Ensimmäisellä soittokerralla muuten, kokonaan ennen tätä asentelusessiota, langan päässä oli mies, joka ei ollut ongelmastani kuullutkaan. Onneksi on netti avuliaita ihmisiä täynnä: minua auttoi joku namibialainen teinityttö, joka postasi vastauksen kysymykseeni puoliminuuttia sen jälkeen, kun olin ehtinyt sen foorumille laittaa. Kiltti kone, sanon minä nyt ja silitän sen hopeista pintaa nöyrtyneenä.

The universe doesn't give you points for doing things the easy way.

- Babylon 5 -

keskiviikkona, toukokuuta 31, 2006

soi | Killing Joke - Love Like Blood




AARGH. Pää meinaa irrota joka kerta, kun radiosta tulee Love Like Blood.

Pää meinaa irrota muutenkin. Hedari saa maailman väräjämään ympärillä. Piti tänään kirjoittaa Live Herring -raha-anomusta, mutta tein tunti sitten päätöksen, että jätän tänä vuonna sikseen. Itse hakemuspaperi on ollut valmiina jo useita päiviä, mutta liitteet vielä puuttuvat ja raaka totuus raahaa minut töiden pariin nyt, kun taas pystyn istumaan koneen ääressä rajallisia aikoja. On jo vähän parempi olo kuin muutama tunti sitten, mutta edelleen käveleminen laittaa diskopallon pyörimään päässä.

Ensimmäistä kertaa viime tippaan jättäminen ei johdu aikaansaamattomuudesta vaan siitä, että ei ole yksinkertaisesti ollut aikaa. Ajan saamattomuudesta siis.

Kaada se litku takaisin lehmään! Se ei kelpaa edes kannen pesemiseen!

- Joe-poika Singaporesta, Aku Ankka -

maanantaina, toukokuuta 29, 2006

soi | You Say Party! We Say Die! - The Gap (Between The Rich And The Poor)


Forest. 2006.

Kerrankin olen ennen yhdeksää hereillä - ja ollut jo tunnin. Ehtinyt ihastuttaa hyvä kahvi, joka vaihteeksi valui pannuun - ja surustuttaa Porvoon kirkon palo. Mutta bloggaan lähinnä sitä varten, että tähän AIKAISEEN tilanteeseen on niin hieno sitaatti.
Ihmiskunta on kautta historiansa kiinnittänyt aivan liikaa huomiotansa aikaisen linnun onnekkuuteen ja liian vähän madon epäonnisuuteen.

Winston Churchill


Niin.

Minä maan matonen lähden palaveriin.

lauantaina, toukokuuta 27, 2006

soi | This Mortal Coil - Song To The Siren


Balloons. 2006.

Virkeän kevätmusiikin tahdissa muodostelen sanoja. Uusi näppis on niin nopsakka, että en meinaa pysyä perässä. Pitänee varmaan käydä hieman lisäämässä viivettä, että pystyn kirjoittamaan vanhaan malliin.

Ai, että minne olen kadonnut? Sitä itsekin välillä ihmettelen, mutta tällä kertaa tiedänkin: hukun töihin. Tarkoitukseni oli tuon Väristyksiä-näyttelyn pystytyksen jälkeen relata ja pelata pleikkarilla sun muuta, mutta p-m. Onneksi *välillä* jopa tuntuu, että työsatsi on hallittavissa.

Viime viikolla alkoi aktiiviurani seuraavan värinäyttelyn parissa. Välillä on väriä -näyttely aukeaa taidemuseossa syntymäpäivänäni. Viikolla tapasin Sirpan ja katsoimme vähän, mitä on näyttelyyn tulossa. Siitä lisää, kunhan aika koittaa.

Ajattelin alkaa viisaaksi ja aloittaa blogissani sitaattisarjan, jotta edes vähän tulisi syvällisyyttä tähänkin foorumiin. Ensimmäisen lähdettä en tosin tiedä. Ken tietää, minua valaiskoon.
Luennoitsija kiinnitti luentosalin taululle nelikulmaisen valkoisen paperiarkin ja teki arkin keskelle pienen mustan pisteen. Hän kysyi opiskelijoilta, mitä he näkivät.
— Mustan pisteen.
— Eikö kukaan teistä näe isoa valkoista neliötä? kysyi luennoitsija.

sunnuntaina, toukokuuta 21, 2006

soi - BBC Radio 2: 50 Years Of Eurovision



Euroviisuhuumassa kuuntelen parhaillani vaihteeksi BBC Radio 2 -aseman Euroviisuhistorian kertausta: www.bbc.co.uk/radio2 Ohjelma ladattavissa vielä muutamia päiviä sivun oikeasta reunasta. Ding Ding Dong.

Yläkaupungin yö toi mukanaan taas vakiokammotusilman, joten oli ihan hyvä tekosyy istua koko lauantai kotona ja katsella Euroviisuja. Menin jälkeenpäin tsekkaamaan Eurovision.tv:n sivuilta semifinaalipisteetkin - Lordi itseasiassa voitti senkin ja ihan samalla pistemäärällä. Loppuyön suunnittelin strategiaa, miten voin tunkea itseni vapaaehtoiseksi työntekijäksi ensi vuonna. Oi, mikä kitschielämän täyttymys!

Uusi kone on muuten pöydän alla ja hurisee niin hiljaa, ettei meinaa saada nukuttua. Tein jo uskomattoman flash-spektaakkelin uudella flash-ohjelmallani, mutta yleisö ei ole vielä valmis kohtaamaan sitä, joten säilyköön arkistoissani. Illustratoria kokeilin kevyesti ja muokkailin hieman tekemiäni värityskuvia. InDesignia en ole vielä uskaltanut avata.

GearWorksin kuitenkin sain asennettua ja uudet kaiuttimet vaihdoin takaisin kymmenen vuoden takaisiin Justereihini - vähän botnea takaisin ääniin.

Niin, ja tulihan se Väristyksiä-näyttelykin melkein valmiiksi. Avajaiset olivat Suomen käsityön museolla viime keskiviikkona ja aika paljon oli porukkaa paikalla. Näyttely on auki syyskuun puoleen väliin, joten aika massiivisen tekosyyn saa keksiä, jos väliin jättää. Vielä on vähän hiottavaa.

Käsityön museolla on nyt myynnissä värityskuviani, joita myydään myös Beckerillä ja Pienessä kamarissa. Museolle tulee lähiaikoina myös ompelukuvakokeiluni... Timppa joutui tänään parsinneulaostoksille, jotta pääsen kokeilemaan kuvia käytännössä. Jos kaikki menee hyvin, niitä on sitten saatavissa viikon sisällä museosta.

Kirjoitettavaa olisi viiden elämän edestä, mutta pakko kai varsinaisten töiden pariinkin on palattava jossain vaiheessa. Sunnuntai on arkeni alku.

tiistaina, toukokuuta 16, 2006

soi | ...hei.... missä musiikki?


Eilen oli hyvä mieli, mutta kumminkin koko päivän outo ilkeysvinku päällä. Kytkin sen tänä aamuna pois.

Tauoilla olen piirrellyt värityskuvia Käsityön museon kauppaan - tällä kertaa jopa skannaan ne itselleni. Pieneen kamariin mennyt satsi jäi skannaamatta ja se satsi oli mielestäni paras. Tähän mennessä.

Ompelukuvasetit saan tehtyä varmaan vasta pari päivää näyttelyn auettua. Avajaisten jälkeenhän on hyvää aikaa, kun konekin lähtee huollon kaitoja polkuja kuljeskelemaan keskiviikkoaamuna. Ja on sillä tiellään varmaankin jonkin aikaa. Tämä myöskin merkkinä ystäville/tutuille/kaikille, keneen minun olisi pitänyt tai pitäisi olla yhteydessä sähköisesti tahi muuten: sulkeudun sähköpostisen maailman ulkopuolelle hetkeksi. En siis ole (todennäköisesti) kadonnut tahi pahasti vahingoittunut, jos ei kirjaimia blogiin lisää tule.

soi | Johnny Cash - Mercy Seat


Hieno päivä, sydäntäsärkevä ilta. Semiaktiivisen etsintäsessioni jälkeen näin Arabian kirpparilla "Muumi unelmoi" -mukin tarjolla. Meilasin ja kysyin hintaa. Tässä vastaus: Hintapyyntö on 200€ sehän on harvinaisuus.
Pakko kai toivoa, että joku ystävällinen ihminen sen joskus vielä jättää orpona oveni taakse odottamaan.

---

Niin joo - se näyttely: kirjoittelen / korjailen näyttelytekstejä. Huomenna lienee kiireisin päivä näyttelyn suhteen ja keskiviikkona todennäköisesti aivolisäke pullahtaa. Silloin aamulla pitää yrittää saada kone huoltoon ja päättää, mitä ohjelmia siihen tilaisi... Parin tonnin ohjelmapakettia suunnittelen, mutta en tiedä, kestääkö sielu sellaisella rahasummalla shoppailua. Hirvittää ajatellakin, kuinka paljon jäätelöä sillä rahalla saisikaan. Jäätelö on kuitenkin paljon mukavampi hyödyke.

maanantaina, toukokuuta 15, 2006

soi | Bluetonic - Bluetones


Summer Rain. 2006.

Niinhän sitä on, että kun on elämä tai sen korvike, ei sitä tänne ehdi kirjoittaa. Aika mennyt Väristellen.

Ooo, vaikka mitä hienoa tapahtunut ja ihan uskomattomiin ihmisiin olen törmännyt, mutta vaatisi tolstoiromaanin sivumäärän mitan, jotta voisi kertoa kaiken. Joten oletan, että suurin osa hienouksista tulee vielä esiin tulevassa elämässäni lähikuukausina ja todennäköisesti olemiseni rauhoittuu sen verran, että saan jälleen blogattuakin asioita.

Hienosta ostoksestani on kuitenkin pakko kertoa: löysin kahdella kymmenellä eurolla marketista Gary Grant -boksin, jossa on viisi GG-elokuvaa. Kassalla hinta laski alle kolmeentoista euroon. Sadepäivien ohjelmaan on siis varauduttu.

(Tuleepa BBC6:lta *niin* mukavaa musiikkia töitä tehdessä. Uriah Heepiakin soittivat - tuli ihan lapsuus mieleen.)

Colorian foorumiin oli lykätty Värikysely, kosmetiikan värinimistä. Käykää vastaamassa!

maanantaina, toukokuuta 08, 2006

soi | Killing Joke - Love Like Blood


Life. 2006.

Pää on vähän vaivannut olemassaolollaan, mutta ainakin tuosta tuntemuksesta voi tehdä varsin vahvan päätelmän sen olemassaolosta. Olen silti kohtuullisen tyytyväinen tekemisiini: töitä olen saanut hoidettua alta pois viime parin päivän aikana varsin huomattavan määrän. Kuin pieni tehdas täällä puhisen. Ja myös muita jonottaneita aktiviteettisuorituksia. Välittämö-galleriaankin lisäilin muutamia ilmoittautuneita taiteilijoita.

Väristyksiä haukkoo päivistäni jo sellaisia paloja, että jos tekeminen ei olisi niin hauskaa, olisin vakavasti huolestunut. Huomenna alkaa pystytys ja sinisiivet vatsassani myllertävät. Reilun viikon päästä avajaiset - toivottavasti silloin on vielä yhtä hauskaa kuin nyt.

Lauantaina viihdytin kotijoukkoja lukemalla ääneen lainassa olevaa Spektrum - der Wissenschaft / Spezial: Farben -lehteä. Pakko, kun ei muuten meinaa ymmärtää. Tämä huvi ei toistu varmaan kovin usein. Vaikka on tuolla hyllyssä mm. yksi saksankielinen orgaanisen kemian kirja viime vuosisadan alkupuolelta.

lauantaina, toukokuuta 06, 2006

soi | Wah!Heat - Seven Minutes to Midnight


Grrrr. 2006.

Jaah. Peliplaneetasta löysin parin viikon takaisen uutisen: Ratchet & Clank PSP:lle. Dämn. Daxterin seikkailukin on jo PSP:llä, joten kai tähän pitää alkaa vakavasti suhtautua. Seuraava R&C tulee pleikkari 3:lle 2007 alussa, joten sinne asti pitäisi pärjätä. Onneksi Ratchet & Clank Gadgets tarjoaa vähän hyvää mieltä.

Myös Rayman (RaymanZone.com) saa lisäjaksoa: Ubisoft on julkaisemassa joulumarkkinoille Rayman Raving Rabbids -peliä.

---
Huomattavasti terveempi oli kuin parina viimeisenä päivänä. Oli jopa häivähdys ajatuksesta havaittavissa herätessäni klo 09:10.

torstaina, toukokuuta 04, 2006

soi | The Cure - Hanging Garden


Hämmentävästä numerosarjasta 01:02:03 04/05/06 on selvitty. Mitään ei tapahtunut.

Eikä näköjään tapahdu vieläkään: sitä tavallista vain. Töitä ja näyttelyn pykäämistä.

tiistaina, toukokuuta 02, 2006

soi | Dungen - Sjutton


Model. 2006.

Henkevän Silakan toukokuun teemanäyttelynä on Alkuperäinen | Original. Näyttelyn kutsuvieraana on Katja Engblom teoksellaan Original. Aamu meni tiedotteita meilaillessa ja muun silakkaisen touhun parissa.

Olen melkein setvinyt työmeilini ja pääsin jo henkilökohtaisiinkin. Erityisesti ilahdutti, kun huomasin muutamia päiviä sitten saaneeni viestin Pirkolta Ranskasta. Kesällä toivottavasti nähdään pitkän ajan jälkeen.

Tänään pumpsahti kesän odottelufiilis oikein kunnolla päälle. En niinkään odota kuumuutta ja aurinkoa, mutta sitä kylläkin, että ikkunasta näkyy sininen taivas ja sininen vesi harmaan mössön sijaan. Ja että raskaimmat projektit ovat takana päin. Olen vakavasti harkinnut jopa muutaman lomapäivän pitämistä.

Sivuraiteena: Viime viikolla muuten huomasin Prisman mainoksesta, että siellä puutarhaosastolla myydään oopiumunikkoa ja ihan omalla nimellään oopiumunikkona. Joku muukin on huomannut: yhdellä keskustelupalstalla pohdittiin toissapäivänä, onko voiko tuosta unikosta oikeasti valmistaa oopiumia ja jos ei, niin voiko Prismaa syyttää mainonnallisesta harhauttamisesta. Kirjoittajat päättivät testata ja katsoa miten käy. Piti seuraamani tätä uraa uurtavaa mediakeskustelua, mutta hukkasin jo keskustelun osoitteen, enkä googlaten ole vielä löytänyt. Ilmoittakoon, ken keskustelun löytää.

torstaina, huhtikuuta 27, 2006

soi | Robots in Disguise - Turn It Up



Välittämö.org on sitten auki sekä verkossa että reaalimaailmassa: 00130Gallery (Korkeavuorenkatu 27, sisäpiha, Helsinki). Veikkaanpa, että jokainen taiteilija on toiminnassaan jonkinasteista vaihtokauppaa käynyt, mutta toivottavasti foorumi löytää paikkansa paitsi taiteilijoiden keskuudessa myös taiteenhankkijoiden parissa. Kunpa joku rohkea ehtisi ilmoittaa ennenkuin roger stepwolf ennättää tarjoamaan vaihtotavaraksi \/iagraa tai genuine rolex replicaa (kyllä, yön aikana oli Colorian vieraskirjaan tullut pari spammia).

Päivän tarpeelliset surinoinnit:
Flickristä voi käydä vilkuilemassa Välittämön pystytys- ja avajaiskuvia: www.flickr.com/photos/valittamo
Gallerian blogista voi tutkailla, mitä muuta paikalla tapahtuu: 00130gallery.blogs.fi/main

--
Eilen oli paluu kotiin, tänään paluu arkeen. Sähköpostitilanne on palautunut noin 50 vielä avaamattomaan, pöydällä lojuu kaksi avaamatonta työkirjettä ja tämä päivä on kulunut puhelimessa. Pöydällä lojuu t-d-lista, tekemättömien joukossa uusi Live Herring -sivu, mikä piti tehdä ennen Helsingin reissua. Kuitenkin oudon levollinen olo. Paluumatkalla junassa monet itselleni avoimet Väristyksiä -näyttelyn asiat loksahtivat päässäni paikalleen ja kummallinen lohdun tunne valtasi mielen. Aloitan uuden stressittömän elämän *NYT* juhlimalla vappua etukäteen syömällä munkkeja ja juomalla simaa.

sunnuntaina, huhtikuuta 23, 2006

soi | Delta 5 - Mind Your Own Business



EN OLE KIPEÄ, KOOMASSA, MITENKÄÄN MUUTENKAAN VAHINGOITTUNUT TAHI KUOLLUT! (Ja vastaan posteihin heti, kun kykenen tuottamaan järjellisiä lauseita - vrt. ed. entryn lauseenmuodostus). Kiitos vaan kysymästä. Olen tehnyt täyttä päivää työprojektien kanssa, toista täyttä päivää Väristyksiä-näyttelyn kanssa, kolmatta täyttä päivää Välittämö-näyttelyn kanssa ja sivutöitä Elävän Silakan kanssa. Nuo vä-alkuiset ovat kaikkein rankimpia, kun sompailen niissä omilla rajamaastoillani: teen jotain jopa käsilläni.

Tällä viikolla oli muutama Elävä Silakka -palaveri (ensimmäinen piti sisällään niin herttaisen siilin ja niin herkullista teeleipää, että varsinainen asia jäi itseltäni vähän paitsioon). Suunnitelma oli saada näyttelyyn ilmoittautumislomakkeen esille ennen Helsinkiin lähtöäni, mutta tällä hetkellä näyttää siltä, että tavoitteeni ovat universumin peruslakeja vastaan. Vaatisi varmaan jonkin asteista ajan hidastamista. Jokseenkin lohdullista kuitenkin, kun tietää, että tänä vuonna jo tässä vaiheessa tiedetään, että luennoitsijoille voidaan jopa maksaa.

Väristyksiä-näyttelyn puitteissa on palaveerattu ja mietitty ja sain pienen pakokauhuahdistuskohtauksenkin jo yhtenä yönä. Mutta tilasomistus-opiskelijoiden taidonnäytteiden jälkeen rauhoituin suuresti - homma on kokolailla hanskassa. Näyttelystä tulee hieno - ja ennenkaikkea outo. Petkuhuiputusta.

Välittämön ensimmäinen näyttely aukeaa tiistaina Helsingissä paikkanaan 00130Gallery (Korkeavuorenkatu 27, sisäpiha), avajaiset on tiistaina 25.4 klo 17-19, tervetuloa! Tarkoituksenani oli alunperin tehdä sinne tietokonejuttu, joka olisi tykillä heijastettu kuparipinnalle, mutta aika on ollut niin kortilla, että tykin hankkiminen jäi sikseen. Sitten ajattelin pistää esille Oblivion -työni pienellä installaatiolisäyksellä, mutta tietokoneongelmat iskivät projektin puihin. Joten lopulta päädyin vaihtamaan tietokoneen osuuden käsin tehtyyn. Eli: tietokoneteoksen sijaan esille tuleekin käsintehty installaatio. Nyt enää jännittää, säilyvätkö ikkunapokan lasit ehjinä. Etenkin ne puoliksi rikkoutuneet, jotka näköjään helähtelevät pienistäkin töytäisyistä. Eli voi olla, että paikan päällä koetaan vielä yksi metamorfoosi.

lauantaina, huhtikuuta 15, 2006

soi | Polysics - I Me My Mine


Kuvassa vihreä pääsiäisporomonsteri syö talven hengen välipalakseen.

Keskiviikkona tilttasi aivan täysin. Tiistain olin vielä yllättävän pirteä ja vaikka värikurssista taisi muodostua melkoiseksi dadaistiseksi nonsenseistunnoksi, hauskaa meillä ainakin oli. Ainakin minulla. Ja yhden oppilaan sain nurkkaankin, joten kurssin tavoitteet täyttyivät. Torstaina ja perjantaina olin taas ihan työkunnossa ja viime yönä pääsin taas normaalin valvomisrytmiin: kuudelta nukkumaan ja kymmeneltä ylös, se on sellainen nörtin lauantai. Ja pääsiäinen.

Tiltti-keskiviikkona valmistelin työtä Välittämön näyttelyyn hiomalla vanhoista valokuvista kasvoja pois. Ostin kuvat joskus kirpparilta markalla, joten tuttuja tai sukua nuo kuvien ihmiset eivät ole. Jossakin välissä hiomisprojektia alkoi tuntua siltä kuin suorittaisi järjestelmällistä massamurhaa: siinä hioessa katsoi kuyvien ihmisiä ja heidän kasvonpiirteitään paljon tarkempaan kuin aiemmin. Nyt muutamien päivien jälkeenkin poden outoa jomottavaa syyllisyyttä, kuin olisin tehnyt suuren rikoksen. Ainakin peruuttamattoman.

--

Pääsiäinen kuluu Väristyksiä -näyttelyn parissa. Siitä jaksaa sentään olla innostunut, vaikka pakolliset työt ovatkin lykänneet käsikirjoittamisvaihetta. Paineita kertyy vähän siitä, että muiden työ riippuu tekemisestäni. Mutta hyvä omatunto sikäli, että viime viikolla ei ollut varmaan minuuttiakaan, jonka olisin voinut käyttää tehokkaammin. Jos tätä jatkuu, muutun cyloniksi.

maanantaina, huhtikuuta 10, 2006

soi | Scott Matthews - Elusive


Code. 2006.

Aamulla Välittämö-palaveria ja sen jälkeen heti putkeen Väristyksiä-näyttelyn kokousta. Yritin yöllä töiden jälkeen tarkistaa välttämättömimmät em. projekteihin kuuluvat tehtävät, mutta kynttilä alkoi sammua puoli viiden maissa aamulla. Tuntuu kuin seisoisi puoliksi yhdeksässä ilmansuunnassa yhtäaikaa. Yhtälön mahdottomuus kuvannee parhaiten hajanaista olotilaani.

Olen niin järjettömän väsynyt tästä useamman viikon työkasaumasta, ettei päässäni pysy mikään ja on hankala ymmärtää simppeliäkään lausetta. Jostain syystä mielessäni hohtaa kirkkaanvihreänä heinäkuun 15. päivä, jota odotan kuin kuuta nousevaa. Mitä silloin tapahtuu? Kalenterissani ei ole merkitty mitään sille päivälle, enkä suurin surminkaan muista, että olisin suunnitellut tekeväni heinäkuussa yhtään mitään. Kesän zeniitti?

Eilen ei tullut ainoatakaan vastausta Colorian kyselyihin - tätä ei ole tapahtunut moneen kuukauteen. Sen sijaan yksi palaute, jossa vihjaistiin, että kiinankieliset värisanat ei ole kaikki ihan oikein. Palautteen lähettäjä ei kuitenkaan lahjoittanut sen enempää informaatiota, joten jos joku siellä osaa kiinaa, kaikki apu vastaanotetaan. (Tänään Coloria on taas elänyt, ei pidä minun siis huolestuman.)

Päivän piristeenä oli odottamassa mukava positiivinen palaute: joku pitää kuvistani. Hassua, kuinka pienestä viestistä voi tulla NIIIIIN hyvä mieli.

Pitäisi vielä jaksaa valmistella hieman huomista kurssia. Onneksi menen puhumaan väreistä (kai? toivottavasti!?) ja kuulemani mukaan varsin pätevälle porukalle.

sunnuntaina, huhtikuuta 09, 2006

soi | X-Ray Spex - Art-i-ficial


In. 2006.

Palmusunnuntai jo? Jos tätä vauhtia menee, kesäkin on kohta taas ohi.

Eilen (tosi-tv:tä katsoessani) tartuin Erno Paasilinnan Timo K Mukka -kirjaan, jonka Timppa oli jättänyt pöydälle (tai jos ollaan eksakteja: kaapelikelalle) lojumaan. En jaksa romaaneihin oikein tarttua (Harry Potteria lukuunottamatta), mutta nuo elämänkerrat näköjään menevät minunkin seulani läpi. Kirjallinen vastine tosi-tv-riippuvuudelleni? Kieltämättä kyllä toisi lisämakua ja yllättävyyttä tuohonkin kirjaan, jos siitä voisi jonkun äänestää pois.

BBC on taas virkistänyt sunnuntaita. Olen kuunnellut viikon takaista Stuart Maconien Freak Zonea (teemana Post punk special ja paljon trackseja X-Ray Spexilta). Mukavaa työrytmiä. Uutisetkin ovat huvittavia: Englannissa jahdataan jotain tappajapupua (ei kylläkään ole tappanut vielä ketään, mutta on noista haastatteluista päätellen ainakin leijonan kokoinen ja syö kasvimaat tyhjäksi) - nyt jäi epäselväksi olivatko jo saaneet sen kiinni vai eivät.

Tänään on ilmeisesti sivulauseinen ja sulkeinen päivä. Ei liene paras lähtökohta kirjoitushommiin, joita tänään pitäisi hieman harjoittaa. Pitänee aloittamalla Väristyksien parissa ja lykätä kirjoittamiset myöhemmäksi illaksi.

torstaina, huhtikuuta 06, 2006

soi | Python Lee Jackson - In A Broken Dream


Onnellinen pupu vai typertynyt kala?



Eilinen workshop ei ehkä sittenkään mennyt niin huonosti kuin mitä alkupäivä enteili, vaikka en edelleenkään oikein ollut parhaimmillani. Ilta meni koomassa television ääressä, vaikka olisi pitänyt tehdä vaikka mitä projektimatskua valmiiksi. *häpeissään*

Tänäaamuna eilinen sähköpostikatastrofi ei tuntunutkaan enää niin hirveältä. Oli aika rentouttavaa avata sähköposti, kun viestien määrä oli ihan järjellä käsitettävässä mitassa. Yllättävä käänne. Tämä on nyt varmaan sitä paljon puhuttua reality-elämää: pitää huomennakin varmaan herätä, että näkee, mitä tapahtuu.

Jonkin aikaa sitten osallistuin JavaMuseon haastatteluprojektiin ja nyt ovat sanat löytyneet verkkoon saakka: JIP - JavaMuseum Interview Project. Vähän vääntyneessä muodossa, mutta se sallittakoon.

keskiviikkona, huhtikuuta 05, 2006

soi | Khoma - Medea


Silenced. 2006.

(Huutoa, kiljuntaa, kirkumista).

(Jos luet tämän entryn ja olet laittanut minulle viimeisen viikon aikana sähköpostia, johon et ole saanut vastausta, pistä uudelleen tulemaan.)

Eilen oli pakko jättää työt kesken ja mennä nukkumaan jo kolmen maissa, kun tuntui, että aivokuori irtoaa muuten. Mikä kostautui: aamulla, kun yritin jatkaa töitä, oli sähköpostit kadonneet. Joukossa vielä yli viisikymmentä töihin liittyvää avaamatonta postia. Jos luterilainen työmoraali olisi tatuoitu mieleeni, tältä katastrofilta olisi voitu välttyä.

Työpostien häviäminen tietenkin harmittaa, mutta niitä voi sentään pyytää uudelleen ja eivätköhän ihmiset kontaktoi, jos huomaavat, ettei mitään tapahdu pyynnöstä huolimatta. Mutta joukossa tuhoutui myös ainakin pari kymmentä Coloria-palautetta, joita en ehtinyt lukea. Ja kaikkien Coloria-kyselyiden vastauksia melkoisen paljon.

Onneksi sentään olen ehtinyt suuren määrän viesteistäni jakaa eri hakemistoihin ja suuren määrän pistää talteen, joten *ihan kaikki* ei sentään kadonnut. Katastrofi lienee siis vain puolittainen? Tällä hetkellä ei tunnu siltä. Näin alkanut päivä jatkaa näin alkanutta viikkoa, mikä myös enteilee sitä, että jatkossa ei ole muutoksia vähään aikaan. Seija juuri muutama päivä sitten muistutti, että huhtikuu on kuukausista julmin.

Pitäisi vielä yrittää vetää workshop tässä tilassa, aivot denaturoituneina. Kaikki aito katoaa tässä muovimaailmassa. Ajatuksetkin ovat enää vain ajatuksen kaltaisia aivovalmisteita.

tiistaina, huhtikuuta 04, 2006

soi | N.E.R.D - She Wants to Move



Työt vievät, minä vingun.

Varsinainen valitus löytyy tulevaisuudessa työblogistani, mutta täällä jotain sivuavaa: pistin viikonloppuna uusiksi Värjärikillan kuvasivua ja kesäisten aurinkokuvien ja värien innoittamana ilmoittauduin ensi kesän värjäriviikolle. Värjäriviikko järjestetään kesäkuun ja heinäkuun vaihteessa, päällekkäin Timpan Beckerin avajaisten kanssa. No, yritän olla ainakin henkisesti läsnä, ellen fyysistä olemustani saakaan paikalle raahattua.

Kuun vaihteessa vaihtui Henkevän Silakan näyttely: tämän kuun teema on Syy / The Reason ja kutsuvieraana helsinkiläinen Vadelma.

Tänään meni koko päivä värinäyttelyn suunnittelun tiimoilla. Muut tapaamiset (onneksi) peruuntuivat. Pää on valmiiksi aika täynnä tavaraa. En halua tietää mitä.

torstaina, maaliskuuta 30, 2006

soi | Winterville - Breathe

(en tiedä onko tämä jo virallisesti luovutettu eteenpäin, kun mielenosoituskin taisi olla jo eilen, mutta kai tätä sähkölistaa silti voi kasvattaa)

Allekirjoita adressi taideaineiden opetuksen puolesta - www.uiah.fi/kooma

keskiviikkona, maaliskuuta 29, 2006

soi | Lost Alone - Blood Is Sharp


The Sun. 2006.

Eilen olin vetämässä workshoppia. Onneksi en ollut sen osanottaja, olisin tylsistynyt kuoliaaksi. Piti pinnistellä, että kykeni fokusoimaan ajatukset, pää painoi tonnin. Sikäli outoa, että yleensä sentään jossain vaiheessa pääsee flowhun kiinni, vaikka alkaisikin jotenkin kankeasti. Kotimatkakin oli tarpomista nilkkoihin asti ulottuvassa lumessa: olisin varmaan jäänyt matkan varrelle, ellen olisi saanut henkistä vetoapua Liisasta. Juttuseura auttoi kotiin saakka.

Eilinen siis jatkoi viime viikon lopulla alkanutta lamalinjaa, eikä tämäkään päivä todennäköisesti tee poikkeusta: peruin kaikki tapaamiseni (myös maanantaina). *Pakko* pysytellä pystyssä jonkin aikaa ja hoitaa pari pisimpään odottanutta työhommaa alta pois, mutta jospa silti ehtisi tänään suorittaa pakollisen podennan edes jotenkin.

Jonkinlaista henkistä taukoa alkaa olohuoneen valloittanut lankojen rullailuprojekti - vai mitä se on? Kun kieritetään lankaa kerälle. Ihanan aivotonta toimintaa.

sunnuntaina, maaliskuuta 26, 2006

soi | Snow Patrol - One Night Is Not Enough


Breathe. 2006.


Onpa viikko syöksähtänyt. Työt ovat niitanneet minu(u)t(eni) pöytään kiinni. Rästihommia ei vähentänyt se, että eilen tuli vietettyä koko päivä vapaalla, vanhempien hoivassa, ristiseiskaa pelaten. Ja perjantaikin kului oudosti: menin torstaina nukkumaan pitkälle ennen kymmentä ja heräsin vasta perjantai-iltana hieman ennen seitsemää. Lieneekö unirästejä?

Tai sitten kaikki johtuu torstain palaveripaikkojen huonosta pullatarjoilusta.

Onneksi ennen on sentään tiedetty asiat, joiden toteaminen vaikuttaa kuluttajan päätökseen pysyä erossa keinotekoisista elintarvikkeista: Kaupassa on usein saatavana keinotekoisia hedelmämehuja, jotka ovat valmistetut sokerisiirapista, sitruunahaposta ja hedelmäesanssista. Ne värjätään pääasiallisesti aniliiniväreillä. Tällaisesta mehusta voidaan korkeintaan valmistaa huokeata hedelmäjäätelöä tai muuta sentapaista. Hiilihappopitoisiin vesiin ja limonaadeihin ne eivät lainkaan sovi, sillä röyhtäyksissä, jotka aina seuraavat hiilihappoisten juomien nauttimista, tuntuu voimakkaasti epämiellyttävä amylieetteri, joka on pääaineosana mainituissa hedelmäesansseissa. Yleensä on keinotekoisia mehuja vältettävä, ne kun sitäpaitsi eivät ole paljoa huokeampiakaan kuin oikeat hedelmämehut. [Flack & Stigell Kemiallisteknillinen käsikirja. WSOY, Porvoo 1923]

Samassa kirjassa on muuten suomenkielinen sana, josta en millään meinannut ottaa tolkkua: ananasesanssi. Jos olisin ilkeämielinen ihminen, alkaisin tältä istumalta jalostaa lukukirjaa lukuhäiriöiselle *grin*. (Sanahirviöehdotukset tervetulleita).

maanantaina, maaliskuuta 20, 2006

soi | Khoma - Stop Making Speeches



Keskittymiskyky on tiessään, kun ajatukset poukkoilevat pingpong-pallojen tavoin kallon laidasta toiseen. Kolina kuuluu. Pään täysraffinoiminen olisi paikallaan.

Lepidohobia -projektiin on tullut yhdestoista osanottaja, Evie. Ennen joulua sain kuvan ja tarinan myös Raneeshalta, mutta hän muutti mieltään kuvan julkaisun suhteen. Tarinoita on tullut jo useampiakin talteen kerättyä, ehkä saan ne jossain välissä omille sivuilleen.

Vastailin juuri sähköpostitse pieneen haastatteluun. Nyt pitäisi kalibroida aivo takaisin työmoodiin.

Kalaharin autiomaan nimi tulee tswanan kielen sanasta kgalagadi, joka tarkoittaa suurta janoa.

soi | Lacuna Coil - Our Truth



Pieni omantunnon kestokolkutus vaivaa: olen hoitanut vähän huonosti näitä meneillään olevia projekteja. Työasiat ovat jyränneet sen verran voimakkaasti kaiken vapaaprojekteilun päälle. Tai itseasiassa: työasiatkaan eivät jyräisi, jos tuo sadomasokismiin perustuva suhteeni koneeseeni voisi kasvaa edes hiukkasen terveemmälle pohjalle. Yksilöidynpää valitusta kirjoitan todennäköisesti työblogiini lähiaikoina; näillä asetuksilla saavutan nollapisteen loppuviikosta ja avaudun sitten syvemmin turmiollisesta kone-elämästäni.

Onneksi nörttilauantailtani sentään päättyi ultrarentouttavaan tv-hetkeen: FST lähetti Ruotsin euroviisukarsinnat. Oi, mitä autuasta turhuutta! Jos olisin televisiomoguli, perustaisin kanavan, jolta tulisi vain ruotsalaisia euroviisuiluja.

---
Rekisteröin itselleni uuden domainin: skullstation.org.
Siellä ei ole vielä mitään.

lauantaina, maaliskuuta 18, 2006

soi | Pink Floyd - Comfortably Numb



Päivä oli jokseenkin museaalinen. Ensin piipahdin taidemuseolla työasioissa (siellä on sitten fiksuja ihmisiä!) ja sen jälkeen Käsityön museolla pohtimassa Väristyksiä-näyttelyä. Alkaa olla jo vähän painetta sen suhteen, mutta onneksi muut ovat asiantuntevia. Minulle jää huuhailu mystisten muistiinpanojeni kanssa. Muutama viikko sitten kaivoin hyllystä esiin mustakantisen vihon ja pesuainepakkauksen mukana tulleet värikynät. Mukavaa, kun voi pidellä jotain konkreettista aikaansaannostaan käsissään, vaikka luonnosteni esittely palavereissa olisikin antikliimaksien ketju. (Grrrr.)

Kotiin tultuani ajattelin pitää aktiivisen työrupeaman ja lyhentää sähköpostiani noin viiteen kymmeneen lukemattomaan viestiin, mutta mitä vielä: tosi-tv vei mennessään. Reality-iltaman päätteeksi toiseen ääripäähän: päivän parkuelokuvana katsoimme juuri Finding Neverland -leffan. Parasta kai vain mennä nukkumaan - kaikenlainen lisähäröily teknologian ääressä latistaisi vain synkeähkön toiveikasta tunnelmaa.

torstaina, maaliskuuta 16, 2006

soi | Polysics - I Me Mine


Kohtalainen vetelyys. Harry Potterin luin jo englanniksi heti sen ilmestyttyä, mutta siitä huolimatta odottelen täällä kärsimättömästi, milloin Harry Potter -kuriirini tuo luettavaa.

Eilen kävin Annan kanssa harjoittelemassa korrektia avajaiskäyttäytymistä Käsityön museolla, jossa aukesi Skärgårdssmak -näyttely. Ei ollut valtavasti sakkia, mutta huimaavan hyvää lohta tarjolla. Näyttelystä itsestään jäi parhaiten mieleen muutamat suuret valokuvat. Tuli meren maku suuhun. Suunnaton polte lähteä taas Ahvenanmaalle pyöräilemään, on ehtinyt tulla jo melkein kolmen vuoden tauko edellisestä kerrasta.

Olen jossain välissä poiminut jostakin tällaisenkin faktan työpöydälleni: Rooman valtakunnan ensimmäisiin lääkäreihin lukeutuva Scribonius Largus kirjoitti v.46, kihtikipu paranee seisomalla elävän sähkörauskun päällä kostealla rannalla niin kauan, että jalat ovat tunnottomat polviin saakka.

maanantaina, maaliskuuta 13, 2006

soi | Elastica - 2:1



Kaikki, jotka seuraavat verkkotaidetta, huomio! Osallistukaa Soilen pro gradu- tutkimukseen: www.webgalleria.net/06tutkimus1.htm

Romaanit eivät maistu, mutta kummallisiin kirjoihin on tullut kajottua, Mikolta on lainassa WSOYn vuonna 1956 julkaisema Liisa Ratian kokoama Kotikemistin reseptikirja, jossa on mm. oivallinen torakoiden hävittämisohje, jonka nyt siteeraan tähän perinteisen hernerokkapäivän kunniaksi.

Tarvitaan: booraksia 2,0; salisyylihappoa 1,0; hernesosetta 9,0; olutta; rasvaa.

1. Booraksi ja salisyylihappo sekoitetaan, lisätään hernesoseeseen ja "maustetaan" hiukan rasvalla ja oluella. Taikinasta tehdään pieniä palloja, jotka sijoitetaan torakoiden oleskelupaikkoihin. Seuraavana päivänä kerätään kuolleet torakat ja poltetaan ne.
2. Malja täytetään kolmannen luokan oluella ja asetetaan niin, että torakat pääsevät sen reunalle. Ne juovat olutta hillittömästi, juopuvat, putoavat maljaan ja hukkuvat sinne.

sunnuntaina, maaliskuuta 12, 2006

soi | Paul Weller - Blink & You'll Miss It


Perjantaina kotimme pääkalloistaminen jatkui. Ostin keittiöhengettärelle tarpeellisimmat tavarat: mustat pääkallokumihanskat, pääkallotiskirättejä, pääkalloserviettejä ja mustan pääkallokassin. Helsingistä mukaan tarttui pääkallolaastariakin, joten nyt voin turvallisin mielin puukotella vaikka sipulia hienoon pääkalloniittiastiaani, jonka sain Timpalta joululahjaksi (pääkallopahvirasiassa).

Siinä se olikin sitten post-Helsinki-elämän kulttuurianti. Paitsi: kävin perjantaina Annan kanssa Keski-Suomen museossa katsomassa Annan tädin, Leena Krügerin näyttelyn Ortlosigkeiten – Välitiloja. Mukavan helposti lähestyttävä näyttely, jonka tällainen visuaalista väsymystä kärsivä raatokin kykeni vastaanottamaan positiivisin mielin.

---
Voi, kun on kiva, kun on ystäviä, jotka välittävät. Suora lainaus: Väri-ihmiselle jotain koboltinsinistä. Kiitos Ville. Tietoisuutta häiritsee suunnattomasti, että nyt tiedän tuollaisenkin domainin olemassaolosta. Poden kutinaa ja unettomuutta vielä vuodenkin päästä.

torstaina, maaliskuuta 09, 2006

soi | Matchbook Romance- My Mannequin Can Dance


Palasimme eilen illalla Helsingistä vapautuneina ja onnellisina täyspainoisen lomailun jälkeen. Maanantai-aamupäivällä sompailimme SeaLifeen ottamaan taiteellisia kalakuvia ja katsomaan, kuinka piraijoita ruokitaan. Mutta olivat mokomat vielä ihan vauvoja, joille syötettiin vain pieniä palasia - joten mitään massamurha-lehmän-syöttö-spektaakkelia ei ole odotettavissa vielä vähään aikaan.

Illalla Depeche Mode oli suurenmoinen ja onnistuin teinikiljumaan ja -hyppimään itseni melkein samanlaiseen riekalekuntoon kuin mitä Robbien keikalla muutama vuosi sitten. Keikan jälkeen vääntäydyimme Säveleen keräämään voimia, jotta jaksaisi kävellä kymmenen minuuttia Janin kämpille. Kokovartalokolotuksen myötä löysin itsestäni paljon lihaksia, joiden olemassaolosta en ollut aiemmin tietoinen.

Tiistaina suoritimme pakolliset artsushoppailut ja Nightmare Before Christmas -jahdin (ostin Kampista jostakin *hienon* laukun itselleni), jonka jälkeen Evis luotsasi meidät syömään Santa Fehen. Itseasiassa: jouduimme keskelle huimia suurkaupungin tapahtumia. Olimme juuri tulossa ratikalla Hakaniemeen, kun Evis soitti Timpalle, että emme kai me vaan ole metrolla tulossa - joku ammuskelee siellä. Ammuskelijaa emme nähneet, mutta poliisit piirittämässä kyllä, joten mitä tekee kunnon turisti?

--
Mitäs muuta? Veljelle vein kasvihuoneen (!) ja otin taiteellisen kuvan (esillä tuolla toisessa blogissani, jossa myös teinityylinen OMG-tilitys keikasta), jouduin katsomaan/kuuntelemaan pelipianistia, mutta koska sain katsoa vähän tositeeveetä vierailullani, en jaksa sen enempää asiasta valittaa.

Niin - ja matkalla välttelimme onnistuneesti kaikki näyttelyt. No, melkein. Timppa kävi työasioissa galleriassa ja Taidemaalariliiton kaupasta jouduttiin poistumaan galleriatilan kautta. Mutta vältin kyllä tiukasti pälyilemästä sivuilleni.

sunnuntaina, maaliskuuta 05, 2006

soi | The Strokes - Heart In A Cage



Henkevän Silakan tämän kuun teemana on Suuret ajatukset, kutsuvieraana Oona Tikkaoja teoksellaan Unelma-arkisto. Menkää ja osallistukaa Oonan työhön!

Depeche Modeen piti varautua kuuntelemalla ko. orkesteria etukäteen, jotta voi taas häiritä muita lyyrisellä ulkoaosaamisella joukkolaulutilanteissa, mutta a) Sparksin Hello Young Lovers löysi perjantaina luokseni ja b) tänään on ollut ikävä Tehosekoitinta. Ei oikein siis DM-tunnelmissa.

Vielä.

tiistaina, helmikuuta 28, 2006

soi | Howling Bells - Wishing Stone



Kiinnitin huomiota siihen, että Uninvited words -sivuilla on käyty epänormaalia enemmän tässä kuussa, joten hakusessio syyn selvittämiseksi oli paikallaan. Varsinaista syytä en suurelle kävijämäärälle löytänyt, mutta sen sijaan googlaushaaviin tarttui melkoinen 168-sivuinen Readme 100 - julkaisu, jossa Uninvited words on mainittu Alessandro Ludovicon tekstissä Spam, the economy of desire. Julkaisutiedot vaikuttivat niin *hienoilta* (This book is published as a part of README 100 — Temporary Software Art Factory Festival for Software Art and Cultures, Organised by: Hartware MedienKunstVerein,Dortmund, Germany, 2005), että kutsuin Timpan katsomaan. Skrollattuani kohtaan, jossa nimeni mainitaan, yleisöni pettymys on suuri: Ai. Mä luulin, että se koko kirja oli susta. ¬_¬ Hmph.

Kohtalaista huvittuneisuutta kylläkin aiheutti tuo varsinainen lause. This ‘uncertainty’ is strictly connected to the words and phrases composition, and the data cloud of these very words can be observed in the online work ‘uninvited words’ by Päivi Hintsanen28 in a sequential classification that reveals the recurrence of terms and at the same time the unsuspected richness of used language. O_o Ööö. 'Hyphen hyphen hyphen...'?

Muutenkin on ollut varsin mieltä ylentävä päivä: Live Herring festari on saanut myös Taiteen keskustoimikunnan avustusta - ja kohtuullisen reippaasti vieläpä. Kaikki kunnia ja kiitos.

sunnuntaina, helmikuuta 26, 2006

soi | Squeeze - Take Me I'm Yours



Torstaina oli pieni palaveri Live Herringistä ja TAAS on hengenhätä-deadlinet hakemuksille - maaliskuuhan on jo parin päivän päästä. Maanantaina tapaamme seuraavan kerran, kuten myös värinäyttelynkin tiimoilta. Samalla huomasin, että olen taidemuseolle ilmoittanut, että ensi viikon alussa on tapaaminen toisen värinäyttelyn tiimoilta ihan jees - muistamatta, että mehän kökimme tuolloin Helsingissä. Pää sekaisin, eikä hulina ole edes alkanut.

Perjantaina hengasin taidetoimikunnassa ja edistin suuresti mm. tanssitaidetta (kai?). Hienon nimen keksin I-P:n projektille ja muutenkin olin niin henkevä, että poislähdettyäni ei riittänytkään enää mitään annettavaa kenellekään koko viikonloppuna. Eilisen menimme vierailulle vanhempieni luo, jossa suoritin nukkumista sohvalla ja vanhalla sängylläni. Ja nukkumisen tauoilla syömistä.

Vastailin tänään sähköisesti Wilfried Agricola de Colognen (JavaMuseum) haastatteluun. Tänään ei ole oikein englanninkielinen päivä ja muutenkin laiskottaa, joten jälkeenpäin ajatellen saattoi tulla melkoinen surrealistinen nonsensepläjäytys lähetettyä.

Onneksi on tositeevee tasoittamassa vähän tätä kulttuuririepotusta.

keskiviikkona, helmikuuta 22, 2006

soi | Placebo - Because I Want You



No johan nyt. Soittelin Seijalle taidetoimikuntaan ihan muissa asioissa, kun mieleen juolahti kysyä apurahoista: Live Herring on saanut jonkin verran apurahaa tapahtuman järjestämistä varten. Yliopisto ei tänä vuonna järjestä luentoja, mutta lupasi tukea muilla tavoin. Innostuneita järjestäjiäkin on ilmoittautunut. Tämähän alkaa näyttää valoisalta. Ehkä tänä vuonna tapahtuman jälkeen ei seuraa kuukauden koomaa ja kaikenlainen henkinen tärinä jää vähemmälle.

Viime viikonloppuna ostamassani Kemiallisteknisessä käsikirjassa on hyödyllinen luku Valostavat aineet, jossa neuvotaan tekemään pimeässä loistavia aineita ja mm. punaisen värisenä valostava kivi, vaaleansinisen värisenä valostava kivi ja sinipunaisen värisenä valostava kivi. Toiseksi viimeiseen käytetään mm. uraninitratiliuosta ja viimeisenä mainitun kohdalla mainitaan: Vanino'n ja Lambrecht'in mukaan voidaan edellisen loistokykyä huomattavasti kohottaa lisäämällä siihen pieni määrä talliumsuoloja. Oivia neuvoja tällaiselle kotiaskartelijalle! Vieraat, ottakaa mukaan geiger-mittarit, kun tulette seuraavan kerran. Meillä kiiltää ja kimaltaa!

tiistaina, helmikuuta 21, 2006

s-track | Hot Chip - Over and Over


Hohoi, aika? Missä? Toivontai?

Eilen vastailin yhteen nettitaidetutkielmaan, tänään jatkan toisen parissa. Henkevään Silakkaan olen luonnostellut nettitaidekeskustelupalstaa, mutta projekti on vielä ihan alkuvaiheissaan.

Coloriaan olen joitakin pieniä päivityksiä tehnyt ja postiin vain tulee koko ajan lisää kontakteja ja kysymyksiä. Nyt on pakko nostaa vähäksi aikaa kädet pystyyn niiden suhteen ja tehdä töitäkin alta pois, että ehtii nauttia tulevasta Depeche Moden keikasta rauhassa, eikä tarvitse palata Helsingistä heti seuraavana aamuna hehkuvassa kiireessä.

Pöh.

perjantaina, helmikuuta 17, 2006

s-track | Electric 6 - Rock N' Roll Evacuation



Tiistai-iltana menin ensimmäistä kertaa elämässäni vapaaehtoisesti kuuntelemaan jazzia. Luovan Foorumin järjestämällä reissulla Viitasaarelle tuli tutustuttua Miekkaniemeen, mikä jo itsessään oli kokemus. Jazz on edelleen turhan harhailevaa musiikkia makuuni, mutta voinpahan nyt leuhkia nähneeni Bill Connorsin ihkaelävänä. Hieman tosin häiritsi, kun kesken keikkaa tajusin Connorsin jonkinasteisen samannäköisyyden Babylon 5:n PSI Corpsin telepaatti Besterin kanssa.

Keskiviikkona kävin väriaiheisessa palaverissa sekä taidemuseolla että Käsityön museolla. Ei varmaan enää kauan täysmittaisen paniikin laukeamiseen. Hieno idea tosin tuli mm. opetuspakettiin - toivottavasti vain osaisi toteuttaa sen yhtä hyvin kuin sen mielessäni näen.

Sekä Galleria Henkevä Silakka että Elävä Silakka -tapahtuma ovat kiinnostaneet viime aikoina tutkijoita ja yliopisto-opiskelijoita. Galleriaan on tulossa ainakin yksi kysely esillekin, galleriavierailijoiden vastattavaksi. Arvokasta sekä gallerialle, tapahtumalle, että koko suomalaisen nettitaiteen tutkimukselle.

--
Coloria odottaisi tuolla valtavan matskumäärän kanssa päivittämistä, mutta saa odottaa. Palaan hyperventiloimaan työprojektien pariin.

tiistaina, helmikuuta 14, 2006

s-track | Johnny Cash - Hurt



Jaaha. Sähköpostiliikenne tyssäsi, kun olin lähettelemässä ystävänpäiväkorttia. Löytänee tiensä perille tätäkin kautta: Hyvää ystävänpäivää!

Henkevän Silakan tämän kuun näyttely on varsin monimuotoinen. Varsin vinkeä on Katja Engblomin Where are you? - Missä sä oot?, menkää katsomaan!

maanantaina, helmikuuta 13, 2006

s-track | Two Gallants - Steady Rollin'



Sain eilen Evieltä tarinan ja kuvan Lepidophobia -projektiin. Tänään käsittelin kuvan ja tein sivun valmiiksi, odotan vielä Evien kommentteja ja lupaa julkaista kuva.

Coloria on tuonut taas uusia ulkomaan kontakteja. Eräs Colorian virolainen lukija on lähettänyt minulle suuren määrän virolaisia väreihin liittyviä sanontoja. Vielä pitäisi kääntää ne. Meksikolaisen antropologian ja historian kansallisen instituutin, INAHin emeritusprofessori Constantino Reyes Valerio antoi luvan käyttää kuvia hänen kirjastaan De Bonampak al Templo Mayor. Historia del Azul maya en Mesoamérica. Kuvat on nyt lisätty mayasininen-sivulle.

Teija viskasi vinkeällä vinkillä: Animaux. Luonto-opetusta löyhäpäisille.
Irtolauseita pää täynnä.

sunnuntaina, helmikuuta 12, 2006

s-track | Sparks - Rock, Rock, Rock

Toissapäivänä vietin laatuaikaa Luovan foorumin henkilöiden kanssa. Kävimme bisneslounaalla uudessa Praguessa ja jatkoimme korkeatasoista keskustelua vielä toimistollakin. Pakko oli kahvin jälkeen karata, kun henkevyyden yliannostus kävi liian vahvaksi psyykelleni.

Tänään piipahdimme kirjamessuilla, mutten löytänyt mitään tarpeeksi isokuvaista tai mielenkiintoista. Iltapäivä sujui Jalin ja Suklaatehtaan kanssa ja nyt on karkkinälkä.

Colorian sivutoimituunaaminen on jatkunut aramean, aikansa englannin, värisanoilla. Jotenkin päädyin tälle sivulle: Feng Shui for Car Colour. Jees.

torstaina, helmikuuta 09, 2006

s-track | Sparks - Dick Around



Tänään on Iiris-palkinnosta ollut ilmeisesti jonkinlainen maininta jossakin lehdessä. Olen saanut koko aamupäivän onnittelupostia ja Coloria-palautetta. Harmittaa, kun yhden palautteen jättäjä ei ollut pistänyt mukaan yhteystietojaan: Muistan vanhan lastenkirjan Maalarikissat, jossa esiteltiin maailman kaikki värit. Olisin niiiiiin tahtonut kertoa hänelle, että Kasi ja Masi olivat pienelle minälleni suuria sankareita ja etenkin avaruuskuva oli tosi hieno (Kirjoittaja Marguerite Brown, kuvittajat Alice ja Martin Provensen, julkaistu Tammen kultaisessa kirjastossa 1975).

Eilen otin ratkaisevan askeleen ja *vihdoinkin* uskalsin kuunnella Robbie Williamsin uuden levyn, joka ei edes ole enää uusi. Ostin sen heti ilmestymisensä jälkeen (marraskuussa) ja sitten olen siirtänyt sitä vähä vähältä lähemmäs cd-soitinta (tosin Timppa on välillä kyllästynyt sen viikkokautiseen lojumiseen ja siivonnut sen takaisin hyllyyn). Eilen sitten sain sen soittimeen asti. Hmph. Aion silti ostaa seuraavankin levyn.

keskiviikkona, helmikuuta 08, 2006

s-track | Rakes - All Too Human


Testasin tuota Runen käyttämää ammatinvalintasivua - sopivin ammatti kirjailija. Hmph. Mutta kun testasin nimellä, jonka olen suunnitellut itselleni vaihtaa (tässä joskus, seuraavan 60 vuoden kuluessa), ammatiksi tuli koronkiskuri. Onneksi on vaihtoehtoja.

Aloitin aamuni taas heprealla. Hepreankielisen kirkkaanpunaista tarkoittavan shani(y)-sanan hepreankielistä kirjoitusasua etsiessäni googlasin itseni aika virkeälle palvontasivulle my.homewithgod.com / Crimson to White (kaiuttimet päälle ultimate-kokemusta varten!) Oikeastaan aika pelottava kokemus päivän ensimmäisenä nettisivuna - huokuu eräänlaista vahvaa sitoutuneisuutta asiaansa. Siltikin, näitä extreme-sivuja harrastaessani ajattelin mennä tutustumaan myös tuon my.homewithgod.com-osoitteen tarjoajaan Build Your Home With God -sivulle, mutta yhteys Jumalaan pätkii: Build Your Home With God - service not available, connection problem.

Tähän loppui henkinen haku tältä päivältä, takaisin töihin.

s-track | Jim Noir - Bed - My Patch


Pakkanenko saa ihmiset lähettämään tuplamäärän triplamäärän postia? Hirveä määrä lukematonta sähköpostia. Alkaa vaivata se, etten ehdi vastailla kaikille vastausta kaipaaville kunnioitettavassa ajassa. Mutta mukava ennen nukkumaanmenoa kirjoitella ystäville, jotta heillä on sitten aamulla viestiä odottamassa. Yritän suoriutua jossakin vaiheessa myös työviesteistä. Aikahan on kiirettä varten, joten siinä mielessä kaikki on reilassa.

Useita työprojekteja niin hilkulla valmistua, ettei uskalla edes vilkuilla artsuilun suuntaan, ettei mikään viime hetkellä mene vikaan. Coloriaan sen sijaan olen päivitellyt töiden väliajalla hieman hepreankielisiä värisanoja. Kyrillisiä kirjaimia ja kreikkalaisia aakkosia oppi lukemaan hetkessä, mutta vaikka nuo heprean kirjainmerkit oppisikin yhdistämään äänteisiin, vähän haittaa ymmärtämistä, kun vokaalit puuttuvat ja sanat ovat nurinniskoin. Heprea on edelleen minulle... täyttää hepreaa. (Täytyy blogata tämä kai tuonne englanninkieliseen blogiinikin, niin pääsen paradoksailemaan - heprea on täyttä kreikkaa).

maanantaina, helmikuuta 06, 2006

s-track | They Might Be Giants - Istanbul Not Constantinople



Eilen illalla seurasin Jussi-gaalaa sen verran, että näin, kuinka Jarkko T Laine pokkasi itselleen parhaan kuvauksen Jussin. Tuli liikutuksesta kyynel silmäkulmaan - ja ihmetys siitä, mihin yhteystiedot ovat kadonneet. Googlaamaan. Löysinkin yhden samannimisen Jarkon sähköpostin, mutta osoittautui toiseksi Jarkko T:ksi. Outo kirjeenvaihto ventovieraan Jarkon kanssa on ollut piristys tähän muutenkin kummalliseen maanantaihin.

Kun googleen syöttää Suomen väriyhdistys, hakuohjelma viisaana kysyy: Tarkoititko "suomen vaneriyhdistys"?. Ei tuo ehdotus ole kuitenkaan niin järkyttävä kuin muutaman vuoden takainen kokemukseni saturunon kirjoittamisesta wordilla: kirjoitin ...se kiljuen juoksi vattupuskaan ja ohjelma tarjosi tilalle ihan toista puskaa. Anarkistisia lastenrunoja siis.

perjantaina, helmikuuta 03, 2006

s-track | Portishead - All Mine


Suomen väriyhdistys on tänään myöntänyt Colorialle vuoden 2006 Iiris-palkinnon. Ylistystä saa käydä lukemassa Suomen väriyhdistyksen sivuilta.

Palkintoani juhlistin tänään hengaamalla Luovan foorumin kaffeepöydässä maukkaan kaffeen ja Runebergin tortun (ja työasioiden) ääressä. Mites se menikään... Ai niin: Seura oli mukavaa ja tarjoamiset kerrassaan oivallisia.

Hieman myöhemmin pakollinen Soppabaari-vierailu ja juhlapäivän kunniaksi ostin Emily the Strange-kassin, jossa Timppa sai kantaa ostokset kotiin.

Nyt, kaikesta tästä ylevöityneenä, aion pitää pari vapaapäivää.

keskiviikkona, helmikuuta 01, 2006

s-track | Stoney - Soap In A Bath Tub



Paluu virtuaaliin. Uusi photari asentui kunnolla, mutta checkdskiä ajaessani kone ilmoitti iloisesti, että kovalevyllä on vähintään yksi vakava virhe. Soitin jo ja sovin, että veisin koneen huoltoon, mutta ei ole aikaa. Toimii kuitenkin pääosin. Ohuella jäällä ja heppoisella langalla. Tämä on nörttihenkisen extreme-elämää.

Hirveä päivä oli eilen. Piti sisällään hakulomakkeita, päänsärkyä, seisahtuneita ajatuksia ja reikiä sukissa. Melkein koko päivän kiusasin eteerisellä olemuksellani taidetoimikunnan ihmisiä. Kotiin pääsin lopulta kahdeksan maissa ja silloin kyllä alkoi tuntua varsin urhoolliselta. I-P:lle kuuluu suuri kiitos avusta ja kannustuksesta, jota ilman olisin tuskin lähtenyt juoksemaan keskustan postin 18.30 tyhjennettäville postilaatikoille. Se siitä viime tingasta.

Henkevän Silakan tänään auenneen uuden näyttelyn teema on Sokea piste | Blind Spot - vierailevana taiteilijana Jyväskylässä asuva Mikael, joka on kategorisoinut itsensä luokkaan ihminen.org. Anssi on vääntänyt Silakkaan myös mahdollisuuden lisätä teossarjoja - esimerkiksi valokuvasarjoja siis. Toivottavasti käytätte hyödyksenne. Galleriassa ei ole koskaan liian paljon teoksia esillä.

Coloriaan liittyvää Hienouttakin olen saanut kohdalleni - siitä myöhemmin lisää. Positiivinen palaute sai minut latailemaan hieman kuvia Colorian mausteeksi, ehkä ne päätyvät sivulle asti seuraavan kuukauden sisään.

perjantaina, tammikuuta 27, 2006

s-track | The Gossip - Standing in the Way of Control

Kiirettä, palaveria, aivoa suurempia asioita.

Coloriassa oli pari päivää sitten huippumäärä kävijöitä ja huomasin, että foorumille on ilmestynyt Kain lisäksi toinenkin aktiivikirjoittelija. Aiemmin on jo pitänyt kommentoida jonkin aikaa sitten Iltalehdestä bongaamaani juttua vihreistä sioista, mutta nyt kun juttu on hyvän linkkivinkin kanssa ilmestynyt tuonne keskustelufoorumille, lainaanpa Ilonan lähettämää linkkiä: BBCn sivulla on jutun lisäksi myös iloinen video. Ensi vuonna vihreää joulukinkkua?

Kädet tärisevät, otsalla kylmä hiki. Uuden photarin asennus-cd odottaa pöydällä. Lieneeköhän tämä viimeinen entryni tällä viikolla? Ohjelma-asennuksilla on tapana päättyä huonosti tämän onnettoman ihmisrääpäleen käsissä.

Päivi kuittaa ja poistuu noutamaan vahvistuskupillisen jäähtynyttä kahvia.

maanantaina, tammikuuta 23, 2006

s-track | Panic! At The Disco - I Write Sins Not Tragedies

Oho. Colorian sivumäärä on ylittänyt kuuden tuhannen rajan.

Tänään opin sen, että englanninkielen sana awkward tulee muinaispohjoismaisesta sanasta öfugr, joka tarkoittaa 'käänsi maailman ympäri'.

Ja sattumalta löysin kaupan ihmisille, jotka pitävät purppurasta ja violetista: The Purple Store.

sunnuntaina, tammikuuta 22, 2006

s-track | Sara Culler - At Least Like Melissa

Eilisen kuuntelin musikaalisävelmiä ja yritin tehdä töitä. Päivistä selviää näköjään pienemmillä vahingoilla, jos nukkuu iltapäivään asti. Tänään sunnuntaina sama on jatkunut Friday Night Is Music Night -ohjelman tunnelmissa. Ekana biisinä soittivat radiossa Imperial March -sävelmän, tuttu Star Warsista (The Empire Strikes Back). Timppa osoitti musikaalisen tuntemuksensa arvelemalla, että kappale on Spoonful of Sugar (helps the medicine go down) Maija Poppasesta. Melkoisen militantti sovitus. Mutta jos Star Warsiin olisi ympätty yksi sateenvarjon kanssa heiluva lastenhoitaja, olisi mielikuvayhteys kaikille selvä, sen verran hyvin sokerilaulu sopii imperiumin marssiin.

Perjantainen oli täynnä universumin pikkujäynää, jota en enää edes jaksa muistella. Muuta kuin ainutkertainen ruoanlaittosessioni päättyi tahattomaan liekitykseen ja ovivälikössä umpijäähän jämähtäneestä SevenUp-pullosta tuli tahaton vaahtosammutin.

Extreme-elämää.


Otin kuvan Päivin kokkikeittiöstä, mutta pitänee suojella herkkiä sieluja ja sensuroida kuva ikuisiksi ajoiksi. Sen sijaan näkymä monitorini päältä: viime viikolla saamani Sampo-possu, Osku-lohikäärme ja Kukka, joka ei kuihdu, vaikka ei muistaisi kastella (hyvin ajateltu).