keskiviikkona, heinäkuuta 13, 2005

Meilläpä on uusi pesukone


Valoissa 1.

Devilish actions. Se aiemmin paholaiseen rinnastettu kuva on löytänyt tiensä myös muihin blogeihin (esim.) ja yleensä taustakuvaksi. Itse kyllä suosisin jonkinlaista muuta käyttöä, on niin vaikea lukea tekstiä tuon alta. Tuota nimenomaista kuvaa on ladattu ihan käsittämätön määrä. Jostain amerikkalaisesta goottiyhteisöstäkin tuli oikein lupakysely kuvan käyttöön jossain omassa lehdessään - suostuin, vaikkakin huomautin, että tuosta ei painokuvana kovin hyvälaatuista tule. Kyseessä on kuitenkin vain jonkun pienen skenen zine, joten jos itse ovat tyytyväisiä. Olen saanut aikaiseksi jonkinasteisen kuvahitin siis. :D

Eilinen päivä meni päättömän haahuilun parissa. Aamulla (=Greenwichin aikaa) ajattelin aloittaa työt pirtsakkana ja energisenä, mutta lento loppui lyhyeen, kun verkko tippui ja jäin tyhjän päälle. Onneksi Aalto-museo on vieressä ja sieltä löytyy lounas/kahvi-aikaan seuraakin ja kahvilasta oivaa lounasta. Kiertomatkalla kävin oikein RUOKAKAUPASSA, koska jääkaappiin on mukava ostella kaikenlaista, kun se on vielä niin puhdas kuin olisi jonkun muun.

Tänään Hanna poikkesi Kuopion matkallaan Jyväskylään ja kävimme Katariinan kammarissa (vai mikä lie) kahveella ja - öh - pullalla. Olipa mukava vaihtaa kuulumisia pitkästä aikaa. Ja toivottavasti pian uudelleen. (Hannan työkoti löytyy osoitteesta Superstar Collective - heti sinne kaikki mainostoimistopalveluita kaipaavat!)

Otsikko kertookin kaiken muun oleellisen.

tiistaina, heinäkuuta 12, 2005

Päivänsäde Menninkäinen


Valoissa 2.

Tällä hetkellä voin varsin hyvin siihen nähden, että minulta jäi kaksi hotelliaamiaista miltei tyystin väliin. Hotelliaamiaiset ovat kuitenkin suurinpiirtein elämän suuria kohokohtia. Lieneekö tässä auringonpistoksen jälkiaaltoilua päässä vai mitä - sukujuhlainen viikonloppu Tampereella kului lähinnä murjottaessa ja norjan tehokurssilla, kun aurinko kävi käsiksi (säteeksi?) Aurinkoa on aina mukava ikävöidä, kun sitä ei näy, mutta kun se tulee näkyviin, voi vain piileskellä. Viisi minuuttia auringossa, sen jälkeen on iho karrella ja aivosolut vellovat sulassa rasvaliemessä. Perjantaina vaelsimme kaunista rantareittiä, nautimme grilliruokaa ja mansikoita ja jäätelöä. Lauantaina yritin toipua puoli yhteen asti, sitten kävimme syömässä, pikashoppailimme hieman ja järvellä kelluimme reilut kolme tuntia - ja jos säteilykestävyyteni olisi kovempaa luokkaa, kaikki olisi varmaan päättynyt paremmin. Sunnuntain olisin mielelläni jättänyt väliin ja tämä päiväkin on kulunut pimeässä kylpyhuoneessa kylmän ammeen pohjalla.

Kun on nurina alkanut, pistetään sitten koko laidallinen: kirjojakaan ei pitäisi avata. Kirjakaupassa vilkaisin Arabian muuminäyttelyyn liittyvää kirjaa ja näin hienon Muumi unelmoi (?) -mukin, jota on painettu vain 2005 kappaletta. Eihän sitä enää mistään saa. Soitin epätoivoissani Arabian tehtaanmyymäläänkin, mutta toivo on mennyttä: mukit olivat loppuneet kahdessa viikossa.

...
No, sukulaisia oli sentään mukava nähdä ja puhuin jopa sanan saksaakin. Kyllä minusta vielä kosmopoliitti tulee.

torstaina, heinäkuuta 07, 2005

Oudon epäolennainen olo.


Valoissa 3.

Huomasin, että viimeiset merkintäni ovat johdattuneet kodinkoneisiin, joten palatakseni tähän henkevyyden täytteiseen elämääni: späm-artsuiluni Uninvited words on lähtenyt kohtuullisen hyvin leviämään maailmalle. Vielä ei ole kuvia kukaan lähettänyt omista installaatioistaan, mutta tilastoista olen seurannut kävijämäärän kivaa kasvua ja Kanadasta joku lähetti kiitoksia hyvästä lenkkeilyäänimaailmasta... Joitakin päiviä sitten sain ilmoitusta, että joku intialainen kouluporukka olisi aikeissa koota installaation jonnekin Intian syvään viidakkoon (!) kouluretkellään - ilmoittelevat tarkemmin myöhemmin. Sen sijaan Chicagoon Open Source / Open Ear -festareille (messhall.org + osoe.net) installaation pystytys on varmistunut: se pystytetään elokuun ensimmäisenä ja on pystyssä noin viikon.
Tänään pistin kutsua seuraavalle H. Silakka-vieraalle, jonka toivon ottavan kutsun vastaan siitä huolimatta, että olen näin myöhään liikkeellä. Pitäisi nyt kiskaista itsensä niskasta jälleen selkärankaista jäljittelevään asentoon, jotta homma tulisi kunnolla hoidettua.

---

Eilen todistin BBC:ta kuunnellessani Olympialaisten mukanaan tuomaa riemua, tänään olen seurannut vahingoksi epäillyn metroräjähdyksen muuttumista terroritekojen sarjaksi. Ulkoa aurinko tungettelee sisään ja etäinen linnunlaulu kaikaa liikenteen lomasta samalla, kun radiossa epäuskoiset räjähdysten silminnäkijät kertovat tilanteesta ääni vavisten. Niin kaukana, mutta niin lähellä.

---

Toivottavasti Lontoon kaverit ovat välttyneet onnettomuudelta.

tiistaina, heinäkuuta 05, 2005

Meilläpä on vanha pesukone


Valoissa 4.
Uuden jääkaapin luoma hehkeä elämänillusiomme sai katkeran lopun pari tuntia sitten. Puhtaamman elämän imussa latasin koneeseen valkoisia lakanoita ja kuvittelin kuinka niitä kesätuulessa asettelisin kuivumaan kuin vanhassa Suomi-filmissä ikään. Mutta kone oli toista mieltä: sanoi runks ja kronks ja alkoi vilkutella valojaan, jolloin minä tempaisin koneen pois päältä ja töpselin pois seinästä. Sitten se alkoi vihamielisyyksissään lykätä myrkkykaasua ilmoille. Avasin ikkunat ja pienen sompailun jälkeen tilasin hätänumerosta itselleni kolme uljasta palomiestä katsomaan pillit ulvoen, onko tulipalon vaaraa. Ei ollut, mutta kone on entinen. Hajukaan ei kuulemma tapa, kun näköjään suurimman haisutason yli selvisin hengissä.

Polyannaillen olen itseasiassa tyytyväinen, ettei tänään tarvitse enää pestä pyykkiä ja pian saatamme saada uuden pesukoneenkin (mikäli sellaisia matalia malleja vielä löytyy jostakin...).

Ennen kaikkea pidän tätä korkeamman voiman merkkinä siitä, etteivät kotityöt ole minua varten. Pitäisi ihmisen pysyä ruodussaan ja niin aion nyt tehdä: Ulla tulee parin tunnin kuluttua haistelemaan katkujen jäännöksiä ja katsomaan photoshopilla luomaani näyttelylayoutin alkua...

maanantaina, heinäkuuta 04, 2005

Meilläpä on uusi jääkaappi


Valoissa 5.

Päivä on ollut jokseenkin kummallinen: melkein oikeaa ruumiillista työtä. Aamulla piti herätä jo kukonlaulun aikoihin (kello oli soimassa kahdeksalta ja 45 min sen jälkeen oli viimeinenkin taloutemme selkärangaton noussut vuoteesta ylös). Jääkaapin puhdistusprojekti alkoi itseasiassa jo eilen vanhentuneen ja epätunnistettavan poisheittämisellä - jonka jälkeen huomasimme, ettei meillä oikeastaan ole ruokaa lainkaan. Aamulla sitten pakkasimme pari jääkaapinjäämää - lähinnä chili- ja currytahnoja yms. - kylmälaukkuun, lonksuttelimme kaapin kolostaan ja sulatimme. Ja häpeällisyyden vuoksi siivosimme suurimmat tahrat pois, vaikka kaatopaikallehan tuo kaappi todennäköisesti suoraan matkaakin. Uusi kaappi kuorittiin paksusta styroksipanssaristaan ja jätettiin tutustumaan uuteen asuinympäristöönsä.

Sillä välin kun jääkaappi tasoitti nesteitään, menimme me tasoittamaan omiamme Lounaispuiston grillille (...edellinen lause toimisi *niin* paljon paremmin kuluneella junttifraasiakselilla, jos olisin juonut muutakin kuin vettä). Grilliltä näköjään saa hyvän fetasalaatin kohtuuhinnalla, suosittelen. Seuraavalla kerralla pitää varmaan kokeilla tapas-listaa, kun mustekalarenkaat ja scampit houkuttelivat. Ruoan jälkeen maistui jäätelökin ja seuraakin tuli: Jari T oli ohikulkumatkalla, mutta järkisyistä keskeytti matkansa ja liittyi seuraamme. Mukava turinoida niitä näitä ja nauttia kesäterassista. Jari tuli vielä saattelemaan meitä kotiinpäinkin ja samalla tarkastutti Jaakon ja Timpan Pätkiin. Terassilta sillan alle, niinhän se menee.

Kotona jääkaappiprojekti jatkui nitkuttamalla jääkaappi paikalleen (liian monimutkainen projekti kuvailtavaksi), siirtämällä ruoat takaisin jääkaappiin ja pakastimeen ja loppusilauksen virkaa toimitti edellisen jääkaapin ovesta uuden oveen läimäisty Muumilaakson kartta, joka kaikessa kuluneisuudessaan heti toi takaisin hieman elähtäneen keittiön tunnelmaa.

Olen yrittänyt pitää linjanani kirjoittaa tähän blogiin pelkästään artsuiluprojekteistani ja jättää työelämäni kerrottavaksi toisenkielisenä toisaalle ja lopun elämän omaksi elettäväkseni, mutta koska uuden jääkaapin virittely suorastaan mullisti pienen universumimme, pakko on näköjään purkautua. Uuden elämän imussa myös tiskasin illalla suuren kasan vanhoja tiskipöydällä iät ajat seisoneita säilykepurnukoita ja tänään ostin alakertamme kirpparilta jokseenkin 70-lukuhenkiset *KUKKAverhot*, jotka nyt koristavat keittiötämme. Ihan kuin asuisimme jossain muualla.

Muutenkin tänään on ollut sellaista vieraan paikkakunnan meininkiä. Huomasimme pari päivää sitten, että joku oli haukannut palan Postin talosta pois ja tänään oli pakko soittaa Jyväskylä-neuvontaan ja tiedustella postin sijaintia... Spam-soundtrackia lähdössä villiin Chicagoon - siitä enemmän myöhemmin. Nyt olen liikaa jääkaappimme lumoissa. Menen tuijottamaan sitä.

perjantaina, heinäkuuta 01, 2005

There's A Lady Who's Sure All That Glitters Is Art


Stairway To Heaven.

Työprojektit ovat edistyneet hieman kökköisästi. Löysin pari päivää sitten aapeli.comista värivaltaus-pelin, johon olen jäänyt koukkuun. Viime yönä oli tavallista mukavampi pelisessio jonkun nimimerkin kanssa, jonka kanssa tuli pelatessa chatattuakin jotain pelatessa. Kaiken lisäksi olimme aika tasaveroisia pelaajia, joten ei tarvinnut hävetä tai turhaantua. Tämänpäiväiset yritykset ovat olleet vähän epäonnistuneempia: pari kertaa olen hävinnyt niin helposti, että vastassa lienee ollut kasvi; pari kertaa hävinnyt niin hurjasti, että lienen itse ollut kasvi.

Tämänpäiväiset saavutukseni ovat tähän mennessä olleet melko köyhät: Photoshopin ja DreamWeaverin olen avannut ja Anssille mailaillut H.Silakasta, sukuhistoriastani ja Aidan juonen typistettynä (!)

BBC6 juhlii päivääni soittamalla Pixiesin Velouriaa, mistä lähetän nyt Gideon Coen tuuraajalle Andrew Collinsille kiitokset sähköpostitse - leiska kun valmistui biisin soidessa kuin sattumalta. [10min myöhemmin] IIK. Siellä se Andrew nyt lukee viestiäni ja nimenikin sanoi oikein!

---
Mihin yrittänyttä ei laiteta?
Mietin vaan.

torstaina, kesäkuuta 30, 2005

Rankat avajaisjatkot alkavat käydä voimille



Eilinen Colorian ylläpitopäiväni kilpistyi siihen, että töitä pukkasi sähköpostilla lisää enemmän kuin ehdin alta pois suorittaa. Ja sitten olikin jo ilta ja piti lähteä edustusreissulle Jämsänkoskelle, jossa avattiin Jyväskylän taiteilijaseuran taiteilijoiden (Halttunen, Ishiyama, Pehkonen, Sälekivi, Vaasala) vierailunäyttely Taidetalo Pöllölässä. Kuvassa otetaan potrettia Keskisuomalaiseen - kaikki taiteilijat läsnä tavalla tai toisella.

Avajaisista lähtiessämme päätimme lähteä Jämsään katsomaan Siltojen välissä -ympäristötaidenäyttelyä, mutta jotenkin auto veikin toiseen suuntaan - paikallisen ympäristötaideteoksen äärelle ihmettelemään.

Aikamme kosken äärellä keikuttuamme otimme toisen yrityksen kohti Jämsää ja tällä kertaa pääsimme perille keskeytyksettä. Avajaistarjoilun (limsaa ja sipsejä) synnyttämän makeannälän kävimme tappamassa Jämsässä torikahvilassa (oliko se tori?). Suosittelen! Yhden reilunkokoisen pallon jäätelöannos kaikkine krumeluureineen (kastike, nonparellit, vohvelinpala ja sateenvarjo) maksoi euron! Karjalaisen Pertin Apteekkarin yrttimaalla kävimme nuuhkimassa rohdosyrttejä ja kädet mintulta tuoksuen ja korianterin vivahde nenässä jatkoimme kohti varsinaista kohdettamme, Siltojen välissä -ympäristötaidenäyttelyä. Siis kävelyä hiljaisen joen rinnalla rantaa pitkin, keinumista taiteella ja bonustarjouksena hyttysen pistoja. Kotiin ehdittiin parahiksi katsomaan tositelevisiota, eli päivä oli loppujen lopuksi täydellinen.

Todellista extreme-elämää!

tiistaina, kesäkuuta 28, 2005

Korttipeliä, kvarkkiteoriaa ja seitikkejä. Ja julkinen kriisi.


Juhannuksena ajattelin repäistä elämässäni oikein riehakkaasti: menimme vanhempieni luo, jonne otin mukaan valkoista ja harmaata villalankaa sekä vanhan, kauan suljettuna pysyneen kannettavan tietokoneeni. Viime kesän värjäyskurssilla hankkimillani taidoilla loihdin aika muhevan värisiä lankoja - ja mikäli blogin uusi ominaisuus, suoraan levyltä loudaus onnistuu, kuvakin on näkyvissä. Sössin keitellen mataran juuria ja seitikkejä ja aina välillä istuin kannettavani viereen kirjoittelemaan värijuttuja. Kaikkein extreme-luonteisimmat asiat, kuten nokkosen keräyksen, delegoin Timpalle (nokkosvärejä ei tuossa näykään). Mutta olihan tuo villin ja kokeilevan nuoruuden moodi mukana aika ajoin minullakin: välillä pelasin ristiseiskaa joko isän ja Timpan kanssa (silloin kun jälkimmäinen oli saatavilla, maalasi kiireellä ja intensiivisesti aika suuren osan juhannuksesta työhuoneellaan) tai isän ja äidin kanssa.

Villiä imagoani lisännee tieto siitä, että suurin yksittäinen asia, mitä Colorian puitteissa tutkin, liittyi alkuaineiden ominaisspektreihin, kvantteihin ja kvarkkiteorian väriominaisuuksiin. Viikonlopun aikana minulle valkeni mm. että esimerkiksi planeettojen koostumuksen, koon ja massan ja melkein kaikki voi määritellä niiden värin perusteella... Vaikka kvarkkien yhteydessä mainitut kolme väriä eivät ole värejä yleisesti ymmärretyssä muodossa, pakkohan tästä on Coloriassa juttua olla: Murray Gell-Mannin mukaan ydinvoima ei ole perusvoima, vaan epäsuora seuraus kvarkkien ja gluonien (värikentän kvantti on gluoni; kvantti on sähkömagneettisen säteilyn välittäjähiutanen) vuorovaikutuksesta syntymästä värivoimasta. Sain jutun aluilleen, mutta vaatii vielä aika paljon sisäistämistä ja lisäaivokapasiteetin käyttöönottoa. Sunnuntaina kotiin lähtiessä säikähdin tajutessani päättyvän juhannukseni sisälmyksien koosteen.

Toinen viikonlopun kavahdus räiskähti silmille kannettavan koneeni uumenista. Löysin kannettavaltani kirjoittamiani novelleja ja raakileromaaneita, 6-15 vuotta vanhoja. Irtokorpuilla jossakin kaapin uumenissa on varmaan tuhansia sivuja joskus innolla kirjoitettua proosaa, mutta nykyiselle koneelleni en ole koskaan niitä jaksanut siirtää ja vähintään viiden vuoden kirjoitustauon ansiosta olin melkein unohtanut moisia kirjoittaneeni. Joten äkillinen tapaamiseni vanhojen sanojeni kanssa oli aika häkellyttävä. Luin parikymppisenä kirjoittamiani tekstejä kateellisena muinaiselle itselleni: pää on luonut sanoja kauniisti ja välillä rumastikin, mutta soljuvasti ja iskevästi. Olen oikeasti osannut kirjoittaa! Tätä havaintoa seurasi melkein-kriisi, joka on edelleen päällä: minkä ihmeen vuoksi olen lopettanut kirjoittamisen? Nykyään kaikenlainen kirjoittaminen takkuaa ja parhaimmillanikin tavoitan keskinkertaisuuden. "Asiakielen" kirjoittaminen onnistuu joten kuten - ja ovathan Coloriankin kaikki sadat (!) sivut tekstiä - mutta proosan puolella irtoaisi tällä hetkellä varmaankin vain täysin abstrakti expressionismi, jossa ei olisi väliä muodolla tai juonellakaan. Miten ihmeessä sitä on joskus osannut kuljettaa tarinoita eteenpäin niin luontevasti ja tuorein lausein? Leijun fraasiliemessä kierrättäen muiden lausekeksintöjä vailla omia kielikuvia ja hymiökieli tuntuu luontevammalta kuin puhdas suomenkieli. AARGH! Ja sarjakuvakieltäkin vielä.

Mikä melkein-kriisi tämä on? *Tämä taitaa olla ihan oikea kriisi*. Yritän lohduttaa itseäni sillä, että kaikkea ei vain ehdi tässä aika-avaruusjatkumossa. Ja olenhan onnistunut sisällyttämään kirjoituksiani nettiteoksiini. Esimerkiksi parikymppisenä kirjoittamani (ja aluksi vuonna 1996 itsenäisesti verkossa julkaistu) Rakastaja on ujutettu osaksi 1940-Hiljaisuus -teosta. Niistä olen aika ylpeä edelleen, molemmista kokonaisuuksista.
Angsti tämän päivän osalta loppukoon tähän.

---
Pienenä anekdoottina mainittakoon: viime viikolla puoliunissani aloin miettiä, josko Venäjän duumalla ja suomalaisella tuumailulla olisi yhteistä sanojen alkuperää ja onhan niillä: duma tarkoittaa 'ajatella'. Sikälikin hassuhkoa, etten mennyt tuota tietoa varta vasten etsimään, vaan löysin sen seuraavana päivänä, kun yritin etsiä Venäjän Valkoisen talon (parlamenttirakennuksen nimi) venäläistä nimeä. Enkä löytänyt - vihjeeksi vain niille, jotka sen tietävät.

keskiviikkona, kesäkuuta 22, 2005

Tyhjänpäiväisyyttä


Valoissa 6.

Tyhmyydestä voisi sakottaa ihan oikeasti. Ehkä tulisi sitten vähän ennakoituakin. Kuuntelin tuossa Bruce Dickinsonin Rock Showta BBC6:lta ja siellä soittivat biisin, jonka olen muutamaan kertaan kuullut ja miettinyt, että mikähän mahtaisi moisen biisin soitella - olisipa kiva kuulla livenä jne. Nyt se sitten selvisi: Mew, joka olisi ollut Provinssissa, mutta joka jäi jostain syystä tsekkaamatta. Hmph. (On muuten ärsyttävää, kun ei voi edes enää ascii-hymähdellä rauhassa, kun meinaa tulla hmph:in sijaan aina html. *GRRRR*)

Työt odottavat, mutta nyt niiden on pakko. Colorian kanssa olen puuhastellut muutaman tunnin, ettei se nahistu täysin. Sain tänään ♥ihanan♥ muistutuksen siitä, ettei Coloria ole pelkkää aikani tuhlaamista: postiluukusta laskujen kerta tömähti lattialle Arturo Péres-Reverten Vääräuskoisten veri -kirja, jonka kääntäjä Satu Ekman lähetti kiitoksena pienestä avusta. Tuli taas uskomattoman hyvä mieli. Juhannuslukemista!

Menen huomenna tapaamaan Mikkoa Käsityön museolle työasioissa (...ja jäätelöannoksen toivossa) ja ajattelin samalla kuvata museon tilat ensi kesän värinäyttelyämme varten. Voisi taas vaihteeksi panikoitua, niin tasapaino säilyisi.

tiistaina, kesäkuuta 21, 2005

Näytä pääkalloiselta!


Post-festariterveisiä.

Provinssissa otin teemakseni pääkalloteepaitaisten ihmisten kuvaamisen, mutta sen verran myöhässä idea tuli, että ehdin tallentaa vain reilut 40 ihmistä paitoineen. Festarioleminen kuitenkin sai uutta potkua teemakuvaamisesta, joten ajattelin jatkaa sitä tulevaisuudessa. Yritän parin viikon sisään pykäistä jonnekin kallosivun, jonne tulee kaikkea muutakin pääkallollista. Olen tuota kalloteemaa suunnitellut jo vaikka kuinka kauan, mutta ei näillä vapaa-ajan plörinäprojekteilla paljon ole sijaa nykyolemiseni majatalossa. Mukava sentään, että silloin tällöin tulee tempaistua jotain huvillista projektia.

Aamulla etanaposti toi kolme laskua ja Elävälle silakalle Taiteen keskustoimikunnan kieltävän avustuspäätöksen (joka tosin ei ollut suuri yllätys, Anna kertoi päätöksestä Provinssirockissa) - nyrkkiä päähän Elävälle silakalle siis. Tapahtuma onneksi porskuttaa siitä huolimatta, että alla on edelleen nollabudjetti. Onneksi nuo yhteistyö eri tahojen kanssa tuntuu luonnistuvan kohtuullisen kiitettävästi ja antaa jotain toivoa projektille. Ei voi kuitenkaan mitään sille, että kaikesta henkisestä tuesta huolimatta alkaa tuntua vähän suossa tarpomiselta. Pitänee kaikesta huolimatta jatkaa: tällä viikolla on tarkoituksena päivittää yliopistolta tullut esittely ja alkaa linkitellä sivustoa tiedotuspalstoille.

Sähköposti sen sijaan toi (parin pakollisen spämmin lisäksi) iloisen uutisen Chicagosta. Uninvited Words -installaationi ilmeisesti rakennetaan sinne ensi kuun lopulla. Purkaudun pikkutarkemmin asiasta, kunhan varmistuu ja yksityiskohdat ovat selvillä. Olen myös saanut viestejä yksityisiltä ihmisiltä, jotka ovat ilmoittaneet pystyttävänsä installaation lähiaikoina. Pitäisi vielä jostain tempaista aikaa rakentaa kunnon kuvaosio, johon kuvat olisi helppo lähettää ja julkaista. En halua lähteä mihinkään vertaisverkkosysteemeihin tuon projektin kanssa ja ainakaan tähän mennessä en ole löytänyt tarpeeksi hyvää photoblogia. Vihjeet tervetulleita.

Yritän purkaa työjuttuni alta pois, mutta vakaa päätökseni on, että tällä viikolla tuhlaan hyppysellisen aikaa myös Colorialle sekä kesäilmalle.

perjantaina, kesäkuuta 17, 2005

Terveisiä provinssista!

Nörtti se löytää koneen mistä vaan!
Turbonegro aloittaa tunnin päästä, sitä ennen pitäisi yksi pehmis syödä. Suuret ovat aikeet.
Onneksi onnistuin Timpankin nakittamaan tuohon toiselle koneelle vierelleni...
ROCK!

Loppukaneetiksi

Ihan vain halusin ennen nukkumaanmenoa kiittää teitä virtuaalionnittelijoita muistamisesta rypyttäytymiseni johdosta. Kiitos!
Provinssi-rokkikin onnitteli ja toivotteli tervetulemat, joten tottelen: reilun kuuden tunnin kuluttua ylösnousemus ja junaan astumus. Hyvissä ajoin, jotta ehtii levätä hotellilla.

Itse syntymäpäiväjuhlinta huipentui ruokailuun Memphisissä. Pääruokien sijaan tilasimme Timpan kanssa kaikki alkuruoat yhtä lukuunottamatta. Pöytä - eh, kaksi pöytää - oli jokseenkin täynnänsä: yksitoista kuunsirpin muotoista astiaa pikkuruisine dippiastioineen. Hyvää oli ja vaihtelevuudesta pisteet.

Tämän lykkäsin illalla verkkoon ja olen sitä nyt pari tuntia säätänyt:
www.liveherring.org.

ROCK!

torstaina, kesäkuuta 16, 2005

Kutsumattomia sanoja


Siellä se on. Uninvited words. Megalomaanista 11 tunnin spämmipölötystä en saanut verkkoon saakka, mutta tein hieman kevyemmän n. 5Mbn version, joka kestää noin 20 minuuttia. Onhan sitä siinäkin.

Tuplajuhla tänään: syntymäpäivä ja nimipäivä - ja ikään sopivia lahjoja: kaksi pleikkaripeliä. Sly II ja Sonic Mega Collection - tiedän, mitä teen ensi viikolla, kun työtilanne alkaa hieman rauhoittua. Rästihommien lomassa lohdutan sitten mieltäni istumalla koneen edessä. Odottelen pilvisiä päiviä (ei häikäise niin paljon ja omatunto ei pääse karjumaan kauniista auringosta ulkona).

Tänään ei vielä pelaamaan ehdi, eikä vastaanottoakaan tänä vuonna ole. Artsuisen tukitoiminnan puolella tehtävänä vielä Elävä Silakka -tapahtuman submit-lomakkeen koodaaminen ja työpuolella pari pakollista päivitystä. Tehtävä tänään, koska huomenna alkaa pitkä viikonloppu ja se varsinainen synttärijuhla. Onneksi bileeni organisoi joku muu: tällä kertaa Selmu, joka ystävällisesti kutsui bileisiin Marilyn Mansonin ja Nine Inch Nailsin, ihan niinkuin joskus heiltä toivoin.

Posti ei muuten tuonut yhtään paperista korttia, mutta virtuaalikorttia pukkaa viiden minuutin välein. Olen täysin bittiintynyt.

Ikääntyvä kuittaa ja loggaa ulos.

keskiviikkona, kesäkuuta 15, 2005

HUOM! Te kaikki iloiset mesenaatit siellä!


Valoissa 7.


Koodailen parhaillani Elävän Silakan osallistumiskaavaketta verkkoon. Sen jälkeen pitäisi varmaan lähettää projektilaisille ja yhteistyökumppaneille jonkinasteista raporttia siitä, mitä on tapahtunut. Eilen puhuin Paula S:n kanssa alustavasti oppilasyhteistyöstä JAOn kanssa. Toivottavasti toteutuu; seuraava palaveri opettajien kanssa asian tiimoilta pidetään elokuussa. Elävän Silakan lisäksi puhuin Henkevästä Silakasta. Uuden gallerian yhtenä tavoitteena on esitellä uusia tekijöitä ja koota opetuspaketteja verkkoon. Sovimme, että JAOn oppilaat ovat kerran vuodessa, joulukuisin, kutsutun taiteilijan paikalla. Katsotaan, jos tähän voisi liittää vielä jonkun asteista nettitaideluentoa tai -kurssia.

Elämä molempien silakoiden kanssa on ollut sikäli lohdullista, että kaikki, keneltä olen kysynyt ovat olleet vastaanottavaisia ideoille - yksikään ei ole vielä lyönyt ovea kiinni. Vielä kun joku iloinen mesenaatti jostain löytyisi - joka maksaisi Elävälle silakalle sen verran rahaa, että voisimme palkata koordinaattorin. Projektista varmaan tulisi moniulotteisempi ja meillä pro bono -ihmisillä säilyisi jokin kosketus todellisuuteen vielä projektin jälkeenkin. (Vinku, vinku.)
Olen näköjään kytkeytynyt oikeaan taiteilijamoodiin...

Spämmiprojektini eteni eilen hurjasti huolimatta äänen kanssa pelehtimisestä. Eihän se seitsemän gigan wav mihinkään suostunut kääntymään. Seivasin uudelleen huonompilaatuisena ja johan tippui tiedostokokokin reiluun gigaan (...!) Luulin ensin, että tiedosto oli liian suuri, eikä koko juttu ollutkaan kääntynyt konepuheeksi, kun RPn soittoaika näytti yhtätoista minuuttia 24 sekuntia. Kuuntelin konepölinää yksitoista minuuttia 24 sekuntia, jonka jälkeen ääni vain pulputti pulputtamistaan. Pituus onkin 11 TUNTIA 24minuuttia ja 55 sekuntia. Viiden maissa eilen pistin lataamani ilmaisohjelman konvertoimaan wavia mp3-muotoon, mutta siinä se rouskutti filettä vielä tänä aamunakin, kun heräsin. Tein kitkerän johtopäätöksen ja latasin toisen ohjelman - joka ystävällisesti antoi konvertoimisajankin. Joka tuskin kuitenkaan pitää paikkansa. Näyttää kuitenkin prosenttiluvun, joka koko ajan näyttää kasvavan, eli toivoa vielä on. Rouske on kuitenkin kova. Kone varmaan itkee Guatemalan verta tämän prosessin jälkeen.

Itse asiassa, haluaisin embedata esim. RPn sivulle ja äänifileen jotenkin streamaamaan sivulta, mutten ole vielä moiseen vaihtoehtoon sen syvemmin perehtynyt. Katsoin verkosta jotain softia, mutta sitten tuli sisältämisseinä vastaan ja päätoiminnot jäätyivät. Joten jos joku iloinen henkinen mesenaatti siellä tuntee streamausjutut ja kertoo, miten tästä helpoimmin selviäisin ilmaiseksi, johan olisi vinkeää.

tiistaina, kesäkuuta 14, 2005

Kalateemalla jatketaan


Valoissa 9.

Henkevän Silakan tiedotteita postittelin eilen eri yhteistyöporukoille. Marialta sain Lean haastattelun käännettynä englanniksi; pari juttua pitää vielä tarkistaa ja sitten saamme sen verkkoon saakka. Pian lähden palaveeraamaan yhteistyökuvioista. Elävän silakan call for -sivu on melkein koodattu, mutta pitää vielä hioa loppuun saakka.

Spämmiprojektini realisointi on alkanut. Latasin eilen verkosta text-speacherin ja ohjelman, joka muuttaa fileitä wavista mp3-muotoon. Luetutin spämmitekstini waviin, mutten saanut ainakaan wav-muodossa aukeamaan. Ehkä kyse oli koosta: tiedosto vei tilaa mukavat 7 gigaa. Jos ei toimi, voisin kokeilla monona ja muutenkin huonommalla laadulla, kun ei tuon koneäänen kanssa niin äärimmäisen tarkkaa ole. Tällä hetkellä kuitenkin kokeilen, vääntyykö wav kunnolla mp3:ksi, mutta näyttää vähän pykivän. Jännittää vähän, miten tässä käy ja kuinka monimutkaiseksi menee.

Sikälikin merkittävä päivä, että Henkevän Silakan oma info-email on vastaanottanut ensimmäisen spämminsä tänään klo 11.06. Eikä osoitetta ole vielä edes levitelty mihinkään.

maanantaina, kesäkuuta 13, 2005

Kalan läpytystä


Valoissa 8.

Olkoon tämä tällainen yleisluotoinen merkintä, kun tarkoituksena on lähinnä pakoilla vaikeita työtehtäviä, eikä mitään oleellisen merkittävää ole tapahtunut.

Kesä on huomattavasti rauhoittanut Colorian käyttöä: palautetta tulee vain keskimäärin yksi per päivä ja muutenkin kyselyt ja muu on vähentynyt. Ensimmäisen kerran varmaan kolmeen kuukauteen uhrasin viime lauantaina Colorialle muutaman tunnin. Ei oikeastaan olisi ollut aikaa, mutta jotain pitää joskus tehdä mielenterveytensä pystyssä pysymiseksi. Mutta kun pistää pikkusormensa jakoon... Addiktoitunut olo. Pitää oikeasti taistella, että saa pidettyä kätensä irti tuosta perhanan värisaitista.

Tasapainoilen nyt työn, artsuilun ja artsuhenkisen tukitoiminnan välillä. Pitäisi-osasto on kasvanut melkoiseksi, mutta onneksi se tällä kertaa näyttäisi pienenevänkin, kun hommia hoitaa alta pois.

Omaa spämmiprojektianikin olen saanut lykättyä askeleen eteenpäin. Pyrkimyksenäni on lykätä se tuohon Silakan näyttelyyn vielä tällä viikolla, mutta laiteriippuvuudestani johtuen lienee parempi olla vannomatta mitään.

Musiikkimeemeistä vielä mainittakoon, että omat milloisetkin/silloisetkin päässä tai koneessa soivat biisit löytyvät työblogistani. Tällä hetkellä kuuntelen BBC2:lta eilistä Elaine Paigen musikaaliohjelmaa, missä juuri nyt tulee BeeGeesin How Deep Is Your Love. ¬_¬ Voisi kai sitä huonomminkin tietenkin mennä. Mutta eilen en ehtinyt kuunnella ohjelmaa livenä niinkuin normaalisti, koska eksyin tutkimaan linkkiä sivun oikeasta laidasta: Ball over Broadway (Explore the new hit Spamalot). Kysehän on siis Tonylla palkitusta Monty Python -musikaalista. Nurkkapatriootteja varmaan ilahduttaa Suomen maininta musikaalissa - koko musikaali alkaa MP-biisillä Finland / Fisch Schlapping Dance (kuulevat Arthurin aikalaiset väärin maan), joka on soinut tuolla BBC:llä varsin kiitettävästi.

Vielä irrallinen toteamus: Moni voisi ihmetellä, miksi meillä on ollut kattila vessan lattialla pari viikkoa - tai peräti kuukauden, mutta Timppa ei ole kysynyt mitään. Kovin lohduttavaa.

--

Perhana, tulee niin harvoin mitään lyyristä muotoa tänne pukattua, että pistetäänpä nyt kerrankin korkealentoista melkeinrunomuotoa. Viva Monty P!

Finland, Finland, Finland
That's the country for me!
Finland is the country where we dance
Finland is the country where we play
Here in Finland boy and girl can find a true romance
In traditional Scandinavian vay!
Schlip! Schlap!
You simply can't go wrong
With traditional fish-schlapping song
Finland, Finland, Finland
Pony trekking-
Or camping-
Or just watching TV
Finland, Finland, Finland
That's the country for me
--
(I said, "England.")

Hektisiä hetkisiä


Viikkoraportti: aika on vierähtänyt aivan käsittämättömän nopeasti. Fiksailua, vääntöä, kääntöä ja sitten vielä töitä. Elävä silakka -palaveeraamisen jälkeen seuraava päivä meni ensi kesän Väristyksiä -näyttelyn suunnittelussa + lyhyesti juttelin taidemuseon Sirpan kanssa Elävän silakan ja taidemuseon yhteistyökuvioista. Keskiviikkona, kun lounaan jälkeen istuimme Tiimarin edessä jäätelöllä, ensimmäisen kerran tuntui kesältä. (Silloin emme vielä tienneet, että Tiimarista hankkimamme patterikäyttöinen saippuakuplia ampuva pyssy ei ammukaan ihmisen mentäviä kuplia, kuten visioin, vaan lähinnä hurisee ja sitten plötsäyttää saippuavettä lattialle.) Sen jälkeen on tuntenut kokonaisuudessaan elävänsä hyvin makeutettua elämän light-versiota. Osaltaan tämä outo onnen tunne johtuu varmaan siitä, että takana on kolme aika massiivista työprojektia ja Henkevä Silakka on laskettu uudelleen vesille.

Eihän se homma tietenkään tähän lopu ja hyvä niin. Fiksausta on edelleen niin työssä kuin artsussakin ja huomenna - tai tarkemmin sanottuna tänään - on tarkoitus pistää Henkevän Silakan virallista tiedotetta eteenpäin. Elävän silakan puitteissa on tällä viikolla ainakin yksi palaveri. Festarin submit-sivua olen joutunut lykkäämään päivä kerrallaan viikolla eteenpäin, kun aika kaikesta keveydestä huolimatta vetäytyy johonkin olemattomuuden reikään. Nyt on päivämääränä 15.6. ja sen pitäisi pitää kutinsa.


Aina vain hauskemmaksi menee nämä nettikohtaamiset omien artsuilujeni kanssa. Huomasin jonkin aikaa sitten, että noita nettijuttujani on aika aktiivisesti väännetty japaniksi yahoon translaattorilla. Lopputulokset ovat joskus aika vinkeitä: klikkaa tekstiä keskellä. Ei varmaan osunut ihan kohdalleen oikean sivun valinta. Tämä se on abstraktia expressionismia jos mikä. Varsinkin, jos linkki ei enää toimi, niinkuin usein noiden translaattorilinkkien kohdalla tuppaa olemaan.

tiistaina, kesäkuuta 07, 2005

Silakka ui taas


Galleria Henkevä Silakka www.webgalleria.net on nyt uusittuna auki. Kaikki sinne rekisteröitymään ja omia rikos-aiheisia teoksia esille lykkäämään. Jonkin verran on vielä käytännön hiomista ja vääntöä, mutta perustoiminnat lienevät kunnossa. Anssi (Hyvä, Anssi!™) on vääntänyt koodia kasaan melko antaumuksellisesti jo usean ajan verran ja viime yönä minäkin lisäilin sisältöä viiteen saakka aamulla. Tänään kontaktoin kääntäjään ja pistin sopimustekstin tsekattavaksi. Ja säädin sähköpostin ja pistin tietoa bannereista. Anssi (Hyvä, Anssi!™) varmaan hionee muutamia juttuja paikalleen vielä tänään, mutta sitten jätetään hetkeksi rauhaan, ennenkuin lähtee järki tai henki.

Virallinen tiedotus asiasta lähtee vasta loppuviikolla, mutta kyllä tuolla galleriassa voi silti jo vierailla. Ensimmäisenä kutsuttuna taiteilijana on Turton Lea. Gallerian avautumisesta on pieni uutinen Keski-Suomen taidetoimikunnan nettisivulla - koska kyseessä on taidetoimikunnan tukema projekti. Kuinkahan paljon sitä itse pääsevät katsomaan, se on eri asia. Tänään nimittäin menin ylpeänä esittelemään uusittua galleriaa herra ja läänintaiteilija Castrénille, mutta kas, niinhän se olikin, että sisäasiainministeriön (?) koneilta on aika säännönmukaisesti kielletty pääsy noille galleria- ja kulttuurisivuille. Onneksi niiltä sentään toimii pääsy melkein kaikkialle muualle.

Tämän alkavan viikon teemana on palaverointi. Tänään oli harvinaisen perjantaihenkinen Elävä Silakka -palaveri. Päivämäärien kanssa saattaa jonkin verran mennä säätämiseksi, mutta epäselvyydet ratkennevat ensi viikolla. Muun ohessa yritin kovasti päteä julkkisystävilläni ¬_¬ mainitsemalla keskustelleeni Sarumanin kanssa muutamia vuosia sitten Aalto-museolla (kyllä 5 markkaa, kiitos / Ole hyvä / Kiitos on keskustelu!), mutta päteminen meni vähän hukkaan, kun puolet ei tiennyt, kenestä puhun ja loput eivät uskoneet. Epätoivon vimmalla yritin etsiä netistä edes jotain todisteita C. Leen käymisestä Aalto-museolla tai edes Jyväskylässä, mutta turhaan. Löysin sentään kuvan Leestä lukemassa Kalevalaa ja maininnan sotimisesta vapaaehtoisena talvisodassa. Pistin näitä ekoja tutkimustuloksiani alustavaksi todisteeksi paremman puutteessa, mutta... Sähköposti pukkaa tällaista: Ai, Pyydän anteeksi epäilyäni, jos olisit täsmentänyt tavanneesi Cee Leen talvisodan aikana, niin uskottavuutesi olisi kasvanut huomattaviin mittoihin. Kiitos, Sari. Mukava tietää, että ystävät tukevat vaikeissakin tilanteissa.

Valvominen ei helpota tätä yleistä sekavuuden tilaa.

maanantaina, kesäkuuta 06, 2005

Sulkeiset


Paperia kunnioittaakseni: kokeilin toimiiko skanneri. Käytetty nenäliina ja joku kasvinrääpäle kuvassa.

Inhorealismi sikseen. Galleria Henkevän Silakan uudistus loppusuoralla. Olen käynyt uusia (vielä julkaisemattomia) sivuja kohta kohdalta läpi ja kiusannut Anssia (joka koodaa sivun) lukemattomilla pienillä huomautuksilla ja nitinällä. Olen tukkinut viikon ajan Silakka-viesteilläni sähköpostiliikennettä yhden tehospämmääjän verran, mutta ei tuo vielä ole verta itkenyt, joten eiköhän tässä vielä vähän uskalla vielä hivenen reunemmalle pukata.

Tulkoon nyt samantien raportointi. Oikeastaan koko viime viikko meni virallisia papereita kirjoitellen. Viikko sitten maanantaina tempaisin (koneen kiukutellessa aktiivisesti) countrymusiikkia kuunnellen (!) (en jaksanut vaihtaa kanavaa) Elävä Silakka -hankkeelle ensi vuodelle toimintasuunnitelman, budjetin ja rahoitussuunnitelman yllättävän kevyesti (vaikkakin rahoitussuunnitelmani voi olla ehkä liian luova apurahan jakajien makuun). Tosin: onneksi luin Sarille puhelimessa ko. paperit - toimintasuunnitelman tautonomiaa en jaksanut alkaa fiksailla, mutta viimeisen kesken jääneen lauseen ehdin korjata luettavaan muotoon. Tiistai-aamuna ehdottelin kirjallisesti kaikenlaista Elävään Silakkaan liittyvää Jyväskylän taidemuseolle - saa nähdä, miten reagoivat. Sitten juoksin levittelemässä virallisia papereitani ympäriinsä ja Beckerilläkin poikkesin (omat eväät mukana; varsinaisen kulttuuripummimisen kohde oli Aalto-museo, jossa oli pakko pysähtyä ennen seuraavaa palaverikohdetta). Loppupäivä kului sutjakasti, kun nökötimme Anssin kanssa koneen ääressä noin viisi tuntia vääntäen Silakka-asioita puolikuntoon (!). Keskiviikon virallinen paperi oli Henkevän Silakan tiedote, jonka väänsin myös englantia muistuttavaksi suoritukseksi (ihan itse) ja jota levittelin tutuille ja tuntemattomillekin. Ja sivujen tsekkaus jatkui koko loppuviikon - viikonlopunkin pönötin aika tukevasti koneen ääressä.
Tässä ohessa töitä olen ehtinyt tehdä noin yhdeksän tuntia päivässä ja katsomaan kaikki oleelliset tositv-sujaukset, joten aika tehokkaaksi olen osoittautunut.

Viime viikolla oli aikaa vapaallekin: Irja Rane lopettelee kirjallisuuden läänintaiteilijasessiotaan. Torstaina kävin kylässä ja soppaa ehdin syödä, mutta sitten lähti kyyti ja kissojen aiheuttama ihoruostekin alkoi herätellä itseään. Perjantaina pikainen lähimuseossa lounastaminen venyi viiden tunnin reissuksi, kun Timppa soitti ja ilmoitti, ettei perjantain Hesaria (ristikko+Nyt!) saa irtonumerona kuin Helsingistä! Onneksi meillä on kulttuurilaitoksia, joista sellaisen saa kauniilla hymyllä. Reissu joka tapauksessa venyi kohtalaisen leppoisaksi perjantaikävelyksi ja Vakiopaineessakin tuli käytyä piiiiitkän tauon jälkeen. Lauantain viihdepuoli hoitui ylioppilasjuhlissa naapurissa - sieltäkin koirien haamut ajoivat ennen aikojaan pois.

--
Huomasin kaiken tämän kirjoittamisen jälkeen, että yleinen häröilyni on siirtynyt myös kirjoittamisen maailmaan. Sulkujen määrä on suorastaan hyökkäävä. (!)

torstaina, kesäkuuta 02, 2005

Tältä näyttää paholainen...



Äsken repesin aivan täysin. Ei ole piiiiitkään aikaan naurattanut niin, että mahaan sattuu ja vesi valuu silmistä ja harvemmin päivä pääsee näin alkamaan. Ja syy alustuksineen: silloin tällöin joku levittelee kuviani omissa nimissään, joten semiaktiivista poliisitoimintaa tulee silloin tällöin harjoitettua. Muuten ei haittaa, jos/kun yksityiset lainailevat kuvia omille sivuilleen - tuntuu oikeastaan hienolta - mutta kun graafikonretkut somistavat portfolioitaan minun kuvillani, se on vähän eri asia. Tällä kertaa menin tsekkaamaan, kun www.xanga.com/home.aspx?user=schewning -sivulta on noudettu yhtä Beautiful Princesses-artsun kuvaa useita kertoja. Mutta kyseessä ei olekaan mitään kuvan luvatta käyttöä suurempaa kriminaalitoimintaa, vaan jonkun amerikkalaisen teinipojan blogi, johon poju on keräillyt kuvia elämänsä mausteeksi. Pakko oli tehdä vastavarkaus: yllä oleva kuva on ruutukaappaus ko. sivusta - ja jos pienestä tekstistä ei saa selvää, niin Beautiful Princesses-kuvani yläpuolella lukee: I think this is what the devil looks like. *grin*

Kyyneliä ei ole tällä viikolla muutenkaan säästelty. Kuuntelin tässä alkuviikosta apurahalomaketta naputellessani BBC2:n Friday Night Is Music Night -ohjelmaa, missä salakavalasti pääsivät soittamaan Fauren Pavanen. Biisillä on aikalailla samanlainen vaikutus kuin sillä Lumiukko-piirretyn tunnarilla (alkuperäisellä, ei Nightwish- eikä discoversiolla): itkuhan siitä tulee. Ja tulipahan todistettua, että halpa muste leviää kyynelnesteestäkin. Uusiksi meni printtaaminen. Joka muuten sujui verrattain hyvin, ottaen huomioon, että koneen mukaan printteri ei ole kiinni koko masiinassa. Edelleenkään. ¬_¬

Luovaa toimintaa tai luovaan toimintaan liittyvää hyvin epäluovaa toimintaa on harjoitettu tällä viikolla äärimmäisen paljon. Lähinnä maailma on pyörinyt Galleria Henkevän Silakan ja Elävä Silakka -tapahtuman ympärillä, joista molemmista pian lisää kuulunee. Elävälle Silakalle tempaisin tohkeissani viikonlopun aikana jo jonkinlaista graafista ilmettäkin: www.liveherring.org. Mutta ensi viikko kertonee enemmän.

sunnuntaina, toukokuuta 29, 2005

Koneeseen kytketty


Waiting For Wings. 2005.

Väsymys. Elämä 100100100010011-maailmassa risoo useammin kuin ajoittain. Typerää sinnitellä rouskuvien koneiden kanssa, jotka eivät tiedä paremmastaan ja oireilevat mitä mielikuvituksellisimmin keinoin. Koneessani on aina ongelmia, joita kukaan ei ole osannut kuvitellakaan. Siksi niitä ei kai saada korjattuakaan. Autottomalla olo on aika orpo, kun konetta pitäisi siirrellä huollon ja kodin välillä ja kun kertaakaan se yksi vieminen ja tuominen ei riitä. Rahasta en jaksa edes valittaa, kun sen kuluminen/vähäisyys/puuttuminen lienee muillekin aina yhtä ajankohtaista. Konekuolio ajaa pakkolomalle. Pollyanna-maailmassa lomapäivät muuten lomattomaan elämään ovat lottovoitto, Murphy-universumissa ne patouttavat työmäärän parin päivän varaan.

Tekeminen on ollut aika tehotonta. Elävä Silakka -tapahtumalle olen yrittänyt kirjoittaa puhtaaksi apurahalomaketta, mutta koneen temppuillessa täytynee yrittää tekstata selvästi koneella kirjoittamisen sijaan. Välillä tuntuu, että on tullut liian suuri pala haukattua ahneuksissaan, mutta eivätköhän asiat aina jotenkin tuppaannu järjestymään. Alustavaa nettisivuluonnosta olen tässä viilaillut ja sen pitäisi olla kohta valmis verkkoon laitettavaksi.

Galleria Henkevän Silakan avaaminenkin viivästyy ainakin viikolla. Gallerian piti avautua kesäkuun 1. päivä, mutta nyt näyttää siltä, ettei kaikkea ehditä ihan viilaamaan kuntoon. Ensimmäinen kutsuvierastyö on jo tullut ja haastattelukin valmis, joten kyllähän tuo elämää helpottaa. Näyttelyjuliste-ehdotuksiakin on muutamia tallessa jo aiemmilta ajoilta, eli vaikka tietokanta ei ehkä ihan heti pystyyn pykähdäkään, voiton puolella ollaan.

Olkoon nyt täysimittainen vingunta ja valitus tämä entry: yksinäisyyttäkin olen alkanut potea. Viime viikolla paistattelin huomiossa ja keräilin säälipisteitä, nyt ihmiset tuppaavat lähestymään vain raaoissa työasioissa. Myös säälin ja empatian herättämät positiivishenkiset lausannot otetaan aina tässä osoitteessa vastaan, minä en kehujen vastaanottamisessa nirsoile millään tavalla :D

torstaina, toukokuuta 26, 2005

Vinossa taas


Horisontti vinossa II. 2005.

Hilpeyden rajamailla hoipertelen. Naurattaa kovasti, mutta vielä kun tietäisi, mille ja miksi. Lieneekö joku parasiitti pääni sisällä, vai minne ne kaikki ajatuksenpoikaset ovat karanneet? Muistan, että joskus niitä on kuitenkin muutamia ollut - vai olenko muka kuvitellut kaiken?

Henkevä ja Elävä Silakka työllistävät molemmat. Toisella alkaa olla julkaisupäivä lähellä ja toisella elämän alku, joten soisi edes yhden ajatuksen nyt jotenkin täsmentyvän ja kirkastuvan. Sähköinen paperi pysyy säntillisen tyhjänä edessäni ja luonnospaperillekin olen saanut hahmoteltua vain pari ympyrää. Välillä tuntuu, että tuota painetta ja paniikkia tulee säilöttyä kuin suolakurkkuja, vaikka eivät nuo projektit ainakaan panikoitumalla etene. Sopivalla hysterialla kyllä.

Kaikesta työkiireestä huolimatta olo on vähemmän hektinen kuin pari viikkoa sitten. Kesä on hyvä terapeutti. Viime päivinä olen sentään ymmärtänyt katkaista välillä napanuoran tietokoneeseen. Tänään tapasin Teijan kirjastolla ja katselin Italian matkakuvia vaaleanvihertävänä. Myöhemmin jatkoimme yhdessä korkeakulttuuriselle kierrokselle ensin taidemuseon Holviin, sitten Suojaan ja lopulta päivän kohokohta: Tiimari. Tiimarissa oli myynnissä käsittämätön kannun muotoinen ilmapuntari, jonka toimintatapaa en ymmärtänyt. Sinne pitää mennä toistekin.

Koska omia ideoita ei ole, esitetään toisten klassikoita. Pienistä ideoista suurin hauskuus: Viimeinen sivu.

maanantaina, toukokuuta 23, 2005

Nomen est omen - PA


Horisontti vinossa. 2005.

Lauantai-iltana MOCA - Museum of Computer Art lähestyi sähköpostilla ja ilmoitti lisänneensä nimeni taiteilijalistalleen.
Kaikenlaisiin vääntöihin olen ääkkösnimellisenä tottunut, mutta tähän mennessä kuvaavin suoritus löytyy kyllä tuolta ko. taiteilijalistalta. Olen jo jonkin aikaa miettinyt nimeni muuttamista Valpuriksi, mutta tuo Ive voisi olla hyvä ääkkösetön Päivin vastine ulkomaanliikenteessä.

Viikonloppu kului sisätiloissa 24/3. Edes Euroviisuja en ehtinyt molemmilla silmillä katsomaan, koska työt veivät mukanaan. Viime aamulla viiden maissa ihmettelin, kuinka lamppu alkoi yhtä-äkkiä niin kovasti häikäistä - mutta aurinkohan se sitten olikin. Aamusella klo 6.30 päivittyi vihdoin noin vuoden työrupeama (kaikkine sälöineen) verkkoon. Kun noin tuntia myöhemmin kömmin vuoteeseen, ulos olikin ehtinyt tulla sadesää. Päivä on sekä työn että artsuilun osalta mennyt vähän ontuen: sisälmykset luulevat saaneensa Batterya useampiakin tölkillisiä, mutta mieli tietää, ettei niin ole.

Muutaman puhelun sentään sain hoidettua ja yhden ikävän sellaisen vastaanotinkin: Avekilta setä soitteli ja sanoi, että tältä keväältä on rahat jaettu, ei siis Elävälle Silakalle minkäänlaista elantoa sieltä taholta.

PA Ive Hintsanen kuittaa tältä erää.

sunnuntaina, toukokuuta 22, 2005

Sunnuntaityöläinen

Enkähän ole nyt täysin manifestoitunut, joten palaan omaan arkeeni.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
Ei tapahdu mitään.

torstaina, toukokuuta 19, 2005

Miten kehtaan kutsua itseäni taiteilijaksi


Huurupää. 2005.

Jatkettakoon vielä mässäilyä samalla aiheella (minulla ja termistölläni), kun tuosta käyttämästäni artsuilu-termistäni on näköjään Maijan blogissakin juteltu ja osittain keskustelu on liukahtanut blogistani sähköpostiini. Joten vastaanpa nyt sitten suuren tuntemattoman kysymykseen.

Kehtaan kyllä kutsua itseäni taiteilijaksi, vaikka en itseäni varsinaisesti Taiteilijana pidäkään. Ei minuun kovasti satu, jos joku minua taiteilijaksi kutsuu, mutta itse pyrin silti aika intensiivisesti välttämään tuon vaateliaan tittelin käyttämistä itsestäni - poikkeuksena sähköpostini allekirjoitus, jossa englanninkielinen new media artist matkaa joka viestin mukana maailmalle luoden kaipaamaani hienostunutta ja ylevöitynyttä imagoa.

Taide -sanalle ladataan joskus vähän liikaa merkitystä. Juuri sellaista, joka saa tekeleitteni kohdalla jotkut ihmiset hyppimään seinille ja kirjoittamaan sähköpostia sormet verillä otsasuonen sykkiessä epäoikeudenmukaisuuden tunteen tahtiin. Itse pidän enemmän artsu -sanasta. Se suhtautuu *kaikkeen* vähän kevyemmin ja huumorintajuisemmin, vähemmillä vaateilla. Se sopii myös omaan kevyen henkevään luonteeseeni paremmin kuin luonteentaan sanana kuivempi taide. Artsussa on sitä paitsi r-kirjain, mikä aina on mujeeta.

Teen artsuilujuttuja pääasiassa itselleni ja oman itseni vuoksi. Kun teen omia teoksiani, en keskity tekemään taidetta vaan lähinnä saamaan idean pois systeemistä. On puhdistavaa tehdä välillä jotain muutakin kuin standardikoodia nettisivuasiakkailleni tai lineaarista, kaavaan sidottua esittelytekstiä aaneloselle.

Sinänsä kummassakaan sanassa (taide vs. artsu) ei ole mielestäni itseisarvoista negatiivista latausta, kyse on vain termin paino(tus)arvosta. Kyllä minä ilahdun ja käyn juhlajäätelön ostamassa ja leuhkistun kerta heitolla, jos joku vakavahenkinen taiteentutkijasielu julistaa artsuteokseni elämää suuremmaksi taiteeksi. Tuskin silloinkaan luopuisin turvallisesta artsuilusta.

Ei kenenkään kannata olla peloissaan, vaikka joku teoksistani taiteena puhuisikin. Eivät ne ihan heti kohta Garnegie Halliin ole päätymässä.

Jos se ketään lohduttaa, niin kehtaan kutsua itseäni myös astronautiksi.

keskiviikkona, toukokuuta 18, 2005

Kirkolle turpaan?

Missioni tältä päivältä on täytetty. En ole saanut tänään ketään kääntymään hymiökielen kannalle, mutta yhden (?) anonyymin olen saanut aivan kiehumispisteeseen. Anonyymi kommentoi edellisen blogaukseni kommentissa kirkko/Raamattu/yhteiskuntakritiikittömyyttäni ja sai vastauksestani lisäpontta siinä määrin, että koko kommenttiraita alkaa olla sotatannerta. En jaksa naukua siellä syrjäkujalla, vaan siirrän fleimausosaston näyttävästi etusivulle.

Mutta otetaan nyt sitten vakavasti vakavammin: tosiasiassa tätä samaa on aikaisemminkin kyselty ja ihmetelty, kukaan ei ole kuitenkaan aikaisemmin kysynyt suoraan. Lukeeko jossakin mediataiteen lukuoppaassa, että genreen kuuluu mättää kirkkoa, Raamattua ja yhteiskuntaa oikein olan takaa? En oikeastaan ole koskaan ottanut tästä paineita, koska en pidä itseäni varsinaisesti taiteilijana ja työni vain ovat ...jotain, jota en tee mediataiteen tee-se-itse -käsikirja kädessäni.

Kirkko ei koskaan ole tehnyt minulle mitään niin pahaa, että jaksaisin sitä artsuilussani kritisoida sen enempää. Olen kyllä lukenut (todennäköisesti katsonut televisiosta, mutta lukenut kuulostaa paljon vakuuttavammalta) kirkon verisestä historiasta ja sen vallanhimosta, mutta historia on kuitenkin historiaa ja näyttää samanlaiselle veri/suolenpätkäsössölle melkein kaikista kulmista katsottuna. En kyllä epäile, etteikö kirkon sisälläkin esiintyisi väärinkäytöksiä ja valtapeliä ja etteikö se yrittäisi käyttää vaikutusvaltaansa vääntääkseen asioita omalle mallilleen. Onhan se suuri laitos, eikä viattomia tässä maailmassa kuitenkaan useita yksilöitä ole, jos on lainkaan. Välillä 'suvaitsevaisen' kirkon linjavedot kyllä ihmetyttävät: pari vuotta sitten kauneimmista joululauluista katosi omasta mielestäni kaunein joululaulu Varpunen jouluaamuna - varpusena uudelleensyntymiseen viittaavaa olit pieni veljeni, tulit taivahasta ei saa kertoman mukaan kirkossa toistella. Mutta minulle *henkilökohtaisesti* kirkko ei ole tehnyt suurempaa pahaa ja koska se ei elämääni sanottavasti haitaakaan, olisi aika tekopyhää kehittelemällä kehittää syytä liittyä 'ensimmäisen kiven heittäjiin'. Pahempiakin kohteita on. Ja sentään uskoa tonttuihin ei ole menetetty, vaan niistä kuulee yhä tiptaptiptap-lauluissa kirkon katon suojissakin.

Raamatustakaan en tiedä tarpeeksi edes läimiäkseni sitä. Aloitin joskus ala-asteikäisenä Raamatun lukemisen kannesta-kanteen suoritusprojektina, mutta taisin jäädä jumiin jonnekin Vanhan testamentin sukulistoihin. Sen minkä tiedän, on, että Raamattuahan voi lukea myös rauhan kirjana. Eikö se siellä sanottu, että joka miekkaan tarttuu se miekkaan hukkuu? Jos sinua löydään, käännä toinen poski; Jos joku vaatii sinulta paitaa, anna hänelle myös takki; Rakasta vihollisiasi... (*Tunnustus*: googlasin vähän). Ei kai se Raamatun syy ole, miten sitä tulkitaan?

Ja yhteiskunta? Miten olisi, jos viikon ajan keräisin jonotusnumeroita ihmisiltä eri kohteista (pankit, työvoimatoimistot, kela, juna-asema jne), kysyisin heidän lempiväriään, värittäisin laput sen mukaan ja laittaisin installaationa roikkumaan jonnekin julkiseen tilaan, näkyvälle paikalle? Tai värin sijaan kirjoittaisinkin lappuihin nimet, tulisi lisää persoonaa peliin. Jonotusmobiili, laadukasta taiteellista kritiikkiä nyky-yhteiskunnasta.

Kirkko, Raamattu ja yhteiskunta olisivat tietenkin paradoksaalisen helppoja vaikeita aiheita sinänsä. Helppoja siksi, että perusikoneita rikkovia installaatioita ja viritelmiä on helppo rakentaa. Vaikeita siksi, että se on vaikeaa tehdä vakuuttavasti. Olen nähnyt kymmeniä teoksia sekä Suomesta että ulkomailta, joissa Raamattu tai maan lippu on aseteltu johonkin siihen perinteisesti kuulumattomaan kontekstiin (hiekkaa, verta, nauloja, suolenpätkiä) - ja voilá, instant art. Osasta teoksia näkyy selkeästi, että taiteilija on pohtinut asiaa pitkään ja lähtökohtana on muutakin kuin nyt pitää keksiä jotain ristiriitaista, jotta kantaaottavuuteni tulee ilmi. Asia tulee sydämestä ja se näkyy. Mutta iso osa noista teoksista on selkeästi näennäiskritisoivia: tehty tekemisen vuoksi, ei sanomisen vuoksi. En sano, etteivätkö nuo ärsytä-ja-hallitse -kaavalla tehdyt vaikuttaisi katsojaansa, mutta jos joku niitä jo tehtailee, miksi minun pitäisi?

Ei kai yhteiskunta-/Raamattu-/kirkkokriittisen työn tekeminen omalla kohdallanikaan mahdotonta olisi, mutta en oikein näe itseäni huitomassa sokkona asiasta, josta en oikein tiedä. Sitten hyvällä tuurilla pääsisin julkkikseksi televisiohaastatteluun, jossa huonolla tuurilla haastattelija tietäisikin asiasta enemmän kuin minä ja saisi minut pussiin puheissani ja joutuisin poistumaan tilasta häntä koipien välissä televisiotalon takakujalle sumun ja roskien sekaan, häpeäisin palata kotiin, enkä koskaan enää kehtaisi mennä edes taiteilijaseuran pikkujouluihin, jossa sentään saa hyvää riisipuuroa. Jonotusmobiilin ehkä voisin kootakin, aihe on tarpeeksi lähellä ja tykkään väritellä paperilappuja. Mutta kun itselleni kirkosta tulee mieleen lähinnä kauneimmat joululaulut -laulusessiot, olisi ihan oikeasti läpinäkyvän teennäistä alkaa roiskia verta kirkkorakennuksen tiilille ja porata Raamattuun reikiä manifestina kirkon sotaisuudesta. Sen tehköön joku oikeamielisempi, jolla on oikeasti tunnetta ja ajatusta tekemisiensä taustalla.

Sitäpaitsi, ärsyttääkin saa jo aika paljon, ennenkuin herättää haluamansa reaktion. Jeesuskin on uitettu pissassa jo viisitoista vuotta sitten (Serrano) ja muutamat performanssitaiteilijat tuolla verkossa uhosivat ennen pääsiäistä matkaavansa Filippiineille naulauttamaan itsensä ristille syvästi uskovaisten rinnalla - joten eiköhän se ole jo kaikki nähty. Alkaa puuduttaa.

Jälleen pääsin hienosti ylevistä aiheista alaviin, taivahalla loistavista risteistä vessanpöntön uumeniin. Hallan vaara.

--
Tärkeä post scriptum analyyttiseen tekstiin: ...luennolla? Mainittiin minut? Tämä on itserakkaalle kaunis päivä: näin paljon huomiota ja luentoprinsessaus.
*Ihailee itseään peilistä ylpeänä*.

tiistaina, toukokuuta 17, 2005

Uni - mitä se on?

Oli kerrankin pakko blogata, kun olen näin *aikaisin* liikkeellä. Paitsi että oikeasti on myöhä ja menen nyt nukkumaan. Elämä on tuolla jossain.
Non plus ultra.

lauantaina, toukokuuta 14, 2005

Lauantain toivotut


Mad Balloonist. 2005.

Beach Boys vaivaa minua niin, että viime viikolla änkesi jo uniini. Teatraalisesti kysyttäköön: MIKSI, oi miksi, Good Vibrationsin alku on aivan nerokkaan hieno ja kertsi ihan toista maata, tiputtaa tehokkaasti taivaan pilvimaailmoista Kalifornian santaliejuun. Joku teistä triljoonasta tätä lukevasta muusikosta: sämplätkää nyt hyvät ihmiset se alku erilleen ja täydentäkää sitä jollain toisella sävelkululla. Ja jottei renkutuskaan unohtuisi: vääntäkää sille kertsille tasapainon vuoksi oma santakirppuinen alkunsa.

Jatkanpa valitsemallani tiellä.
Toinen vinkki: Cole Porterin So In Love on sellaisenaan hieno biisi, mutta viitsisikö joku gootahtava raskassointuinen bändi vääntää siitä uuden tummasävyisemmän, metallisointuisen version. Sanoituskin on pätevää riutumista: ...So taunt me, and hurt me, Decieve me, desert me, I'm yours till I die, So in love with you am I. Toivoisin kuulevani jotain Depeche Mode kohtaa Jesus And Mary Chainin kohtaa Marilyn Mansonin kohtaa Metallican kohtaa Isiksen.

Kiitos etukäteen.

perjantaina, toukokuuta 13, 2005

Koti, uskonto, isänmaa


Rukous I. 1997.

Olipahan löytö tämäkin. Aina kun tulee työpaniikki, tulee kierreltyä ympäri asuntoa keksittyä kaikenlaista työnvälttelytoimintaa (lukuunottamatta siivousta). Suurimman kiireen / työpöydän raivauksen keskellä syliini tippui epämääräinen korppu, jonka sisältö oli pakko tutkia. (Ja tämä tapahtui siis aivan kirjaimellisesti! Pitänee vähentää läjittelytoimintaa. Kunpa joku keksisi sellaisen telineen, johon voisi laittaa paperit ja kirjat kauniisti riviin, ettei tarvitsisi pinota niitä ihmisen korkuisiksi vuoriksi.)

Kuva ei ehkä ole maailmaa mullistava, mutta itselleni se oli virstanpylväs: ensimmäinen photoshopilla piirtämäni työ. Taustan tekstuuri on jotain skannattua ruosteista levyä, mutta muuta skannattua ei kuvassa sitten olekaan. Rukouskuvia oli itseasiassa ainakin kymmenen kappaletta. Missä lienevät loput.

Isänmaallisista työskentelyhetkistäni BBC Radio 2:n siivittämänä voi lukea työblogistani. Siellä ei suomenkieltäkään kiusata.

keskiviikkona, toukokuuta 11, 2005

Vinkeys kerrassaan


Buttonize My World III. 1997.

Työt pitävät yliotteessaan ja aikaa hajottaville harrastuksille (Henkevä+Elävä Silakka, Coloria) ei tunnu riittävän tarpeeksi. Ilmeisesti perusoletukseni siitä, että aikaa ei ole olemassa, jossei sitä mittaa, ei pidä täysin kutiaan.

Tänään oli tarkoitus mennä syömään soppaa (artsuhenkinen katu-uskottavuus kasvaa, kun hengaa taiteilijapossen kanssa) ja sen jälkeen Käsityön museon keksintönäyttelyn avajaisiin. Mutta sade telkesi minut neljän seinän sisään: en uskalla mennä kylmään ja kosteaan vihlovaa selkääni härnäämään enempää. Ja nyt kun tätä kirjoitan, aurinko päätti tulla heijastelemaan tosi-tv-ruutuani. Maailma ei synkronoi kanssani.

Päivän plussana mainittakoon se, että olen ilmeisesti opettanut ainakin kahta aiemmin korrektisti sähköpostiviestejä kirjoittanutta ihmistä murisemaan (Grrrr...) ja pälyilemään (¬_¬). Elämäni kielioppiterminaattorina on sentään voimissaan, joten kaikenlainen vinkuna ja valitus loppukoon tältä päivältä tähän.

Kohtuullisen paljon hymyilytti eilen, kun Timppa bongasi Maijan blogista (8.5.) kirjameemin (poimitaan viidestä oman kirjahyllynsä kirjasta virke/lause jonoon). Hetken kuluttua Timppa marssi kirjahyllylle, poimi randomilla jotain ja totesi: Tämä on pleikkaripeli. Ei tämä ole kirja. Pika-analyysi elämästämme!

tiistaina, toukokuuta 10, 2005

liveherring.org


Buttonize My World II. 1997.


Nettitaidetapahtumallamme on nyt sitten oma domain. Vielä kun sivulle saisi sisältöäkin. Henkinen paniikki on aika tasainen. Ahdistusmittari välillä pongahtaa punaiselle, mutta aika nopeasti sieltä laskeutuu takaisin koomaiseen nollatilaan. Hengitysharjoitukset auttavat. Mikä kohdallani tarkoittaa: muista vetää henkeä sisään, sitten ulos. Pelkkä puhaltaminen ei riitä.

Uudistuneen Silakan ensimmäiselle kutsuvieraalle lähetin haastattelukysymykset. Täydensin Sarin laatiman avustusanomuksen Avekille ja printtasin liitteet, vielä pitäisi postiin kiikuttaa - se osa taitaa jäädä huomiseksi. Onpahan kaksi kohtaa noin viidestäkymmenestä tehtävästä viivattu yli to do -listalta, joten juhlan paikkahan tämä oikeastaan on.

-
Book of Daysissä oli ollut taas iso määrä kävijöitä, tällä kertaa linkiksi löysin syyksi Artistic Color Noise-hakemiston, joka on *hienoimpia* käyttöliittymiä pitkään aikaan (suoraan hakemistoon). Etsiä sieltä ei kyllä kannata, mutta randomilla lentelee onnellisesti paikasta toiseen.

maanantaina, toukokuuta 09, 2005

Taiteentutkimusta


Buttonize My World I. 1997.

Viitisen vuotta sitten aloin laatia listaa taideteoksien ja levynkansien samankaltaisuuksista (sekä sattumista että tahallisista viittauksista). Kyseessä oli alunperin jonkin kouluprojektin runkohahmotelma, mutta taisi jäädä kesken ja listakin maatuu vanhan koneen sisuksissa bittien hautausmaalla. Viime viikolla projekti pompsahti mieleen Taide-lehteä lukiessa (*röyhistelee sivistyneenä*). Ensimmäisen asteen taideanalyysi: valokuvaaja Olli Jaatisen Prospekt-sarjaan kuuluva jalkapallokuva on kuin köyhän miehen suomalaisversio Robbie Williamsin Sing When You're Winning -levynkannesta. Vaikka tuskin Jaatinen on tehnyt kuvaansa Robbien levy mielessään - muita hänen kuviaan katsoessa on vaikea kuvitella, että taiteilijan studiolla hipattaisiin Williamsin tahtiin ;-). (CD:n sisäosa olisi ollut parempi esimerkki, mutta ei tähän hätään löytynyt verkosta kuvaa siitä. Robbien levythän ovat kuitenkin melkein yhtä yleisiä hyllynkoristeita kuin Raamatut, joten menkää ja luntatkaa. Jos ei itsellänne ole, niin naapurilta löytyy.)

Kaltaisilleni, joille Taide itsessään on liian raskassoutuista luettavaa muuten kuin brassailumielessä, *laadukkaita* taideuutisia maailmalta: Art News Blog! Auttaa kummallisen maailmankatsomuksen ylläpitämiseen.

---
Kuvaan liittyen pala hlökohtaista häpeällistä artsuiluhistoriaani: käytin kuvan tekemisen aikoihin hämmentävän paljon aikaa siihen, että yritin saada kuvia aikaan ilman efektien käyttöä - ja lopputulokset näyttivät kuitenkin efektoiduilta. Lähinnä piirtelyharjoituksia siis. No, maailma opettaa jotain: nykyinen pyrkimykseni on saada aikaan (efektejäkin satunnaisesti käyttämällä) orgaanisemman oloista pintaa.

perjantaina, toukokuuta 06, 2005

Kriminaalia toimintaa


Koska artsuiluelämässäni ei mitään tapahdu, laukaistaanpa blogin täytteeksi vakavahenkinen mielipide: olen sitä mieltä, että taiteilija on oikea taiteilija vasta, kun hänen teoksensa koetaan varastamisen arvoiseksi (ja taide taidetta vasta kun se kimaltaa). Jyväskylän taiteilijaseurassakin kuulemma ainakin muutaman kohdalle on tämä varkauden arvonosoitus osunut, mikä kävi ilmi reilun viikon takaisessa soppabaarikeskustelussa. Juuri muutamaa päivää ko. keskustelua aiemmin eksyin vahingossa sivulle, jossa sai kuuluttaa kadonnutta taidettaan - mutta tuota maanläheistä palkkionmetsästäjäsivua en toista kertaa löytänyt. (?!) Sen sijaan löysin toisen: Find Stolen Art -saitilla voi ilmoittaa teoksia kadonneeksi ja tsekata löytyneitä. Siltä varalta, että jollakin on vaikka keskiaikainen käsikirjoitus hukuksissa.


Ja heiluvat tätit oikealla: Girls on Covers. 1996.

keskiviikkona, toukokuuta 04, 2005

Silakkaa henkevänä ja elävänä


Ten. 1996.

Eilinen päivä täytti palaveerauksen kaikki tunnusmerkit aamusta iltaan. Panic buttonia tuli painettua pariin kertaan. Päivän tärkein anti oli kuitenkin yhdessä Janin kanssa havaittu: jos vain tekee turhempia miettimättä, säilyy aika hyvin ahdistukselta.

Ensimmäinen parintuntinen vierähti Galleria Henkevän Silakan asioissa. Tavoitteena on edelleen saada galleria auki kesäkuun alkupuolella. Ainakin omalta osaltani projektissa on pieni viive, mutta oikeastaan vain sellainen pieni viiveen vivahdus: tekstit saanen valmiiksi tällä viikolla. Jani ja Anssi vaikuttivat luottavaisilta, joten kai minunkin pitäisi olla... Henkistä hyperventilaatiota en voi kuitenkaan välttää asiasta puhuttaessa.

Seuraavat pari tuntia vietettiin Elävää Silakkaa henkiin herätellessä. Aika hurjaltahan tuo ajatus nettitaidetapahtuman järjestämsestä tuntuu, mutta enää ei ollenkaan mahdottomalta. Onnistuimme saamaan työryhmän kolmanneksi jäseneksi Sarin, jonka läsnäolo rauhoittaa mieltä huomattavasti. Mukavaa, että työryhmässä on yksi, joka osaa pitää jalat maassa ja mittasuhteet korrekteina ja jolla on suhteellisen surkastunut häröilygeeni. Yhteistyön toimivuuskin jo ehdittiin todeta: yksinkertainen kopiokoneen käyttö ei onnistunut minulta yksin, mutta onneksi kolmen porukalla joustavasti. ¬_¬

Asiat siirtyivät askeleella eteenpäin.

Ilta oli kummallinen: työt saivat jäädä, päästä tyhjenivät loputkin organisoituneet ajatukset. Väsyneenä alkaa päähän aina virrata ideaa toisensa perään ja eilen yritin kirjata koko aatteiden tulvan muistiin. Mutta vajavaista on kynän ja mielen yhteistyö - ainakin yksi jäsentelemätön ja hahmoton puoliunessa saatu päähänpisto jäi ikuistamatta paperille ja enää siitä on jäljellä mielessä varjo vain. Tuohon pikakadonneeseen artsuilusuunnitelmaan kuului jollain tavalla piirustuslevyt (piirtolevyt?) - ei sellaiset tietokonematot vaan vanhanaikaiset muovilevyt, joiden läpi piirrettiin ohjattuja viivoja pitkin hahmoja, joiden asentoon pystyi vaikuttamaan. Ja tässä se nyt tulee, lapsuuden trauma: minulle ei piirustuslevyjä ostettu, kun ne kuulemma opettavat piirtämään niin kaavamaisesti. Onneksi sentään lainata sai, joten tuskin tarvitsen psykoterapiaa tämän ylipääsemiseksi. Eilinen idea tuskin oli mikään maailmaa mullistava, mutta siitä huolimatta jäi askarruttamaan: mistä niitä piirtolevyjä saa ja onko niitä ylipäätään enää edes olemassa?

Ja vielä palstantäytteeksi mainittakoon: pari viikkoa sitten päähäni alkoi ilmestyä sana, jota en ole osannut yhdistää mihinkään: Balakrishnan. Ei mitään hajua, onko sana jotenkin työhöni liittyvää vai muihin tekemisiini, pitäisikö sen olla minulle tärkeä vai mitä--- Googlaamalla tuli 506 000 tulosta, joten ei paljon selventynyt - kykenin kuitenkin päättelemään, että todennäköisesti kyseessä on intialainen nimi. Tänään asia selvisi, kun avasin PhotoShopin: siinä aloitusruudussa seisovat tekijöiden nimet ja niiden seassa myös Vinod Balakrishnan.

Nyt on pää siis taas yhtä asiaa kevyempi. Pistää vaan miettimään, mitähän muuta tuonne alitajuntaan on tarrautunut.

perjantaina, huhtikuuta 29, 2005

1 11 21 1211 111221 312211...

Joku yritti valistaa minua, ettei siellä BBCn lähetyskopissa ole oikeasti ketään hokemassa lausetta. Haloo, en minä nyt ihan herkkäuskoinen ole. Seuraavaksi varmaan yritetään väittää, ettei televisiossa asu pikku-ukkoja. Säästäkää minut!


Hiding. 1996.

Idiootista tulee mieleen: älykkyystesteistä oli jonkin aikaa sitten puhetta Kirsin kanssa. Mainittakoon, että nettitestausurani aloitin hyväonnisena skaalan yläpään reunamilta, mutta romahdus on ollut kova. Viimeisen testin mukaan en käytännössä osaisi kirjoittaa, hädin tuskin varmaan syödäkään itse. Nerosta ameebaksi siis. Lohdutan itseäni tiedolla, että tämän alemmaksi ei enää juuri asteikkoa riitä. Ilmankos kaikki projektit takkuavat.

Päässä ei juuri ajatusten buffetissa juhlita.

Älyn airut en siis ole, mutta ilmeisesti ihmisillä on tarve tietää, että kykenevät solmimaan kengännauhansa ja muodostamaan lauseita. Älykkyystestilinkkejä on kyselty useampaankin otteeseen, joten niitä muutama: Tieteen kuvalehden sivuilla on suomenkielinen älykkyystesti: toinen on vain tilaajille, mutta toinen on kaikille. Queendom.com on englanninkielisistä sivuista suosikkini: siellä on kaikenlaisia testejä, mutta testaajalta vaaditaan vähän englanninkielen taitoa. Itse en niinkään noista testeistä niin välitä, mutta Queendomin sivuilta löytyy myös aika hauskoja mielenpelejä työpäivän ratoksi.

Ja tuo otsikko... Numerosarjojen ikiklassikko. Vihjaistakoon, ettei tarvitse laskea. Ja terveisiä Morrisilta.

torstaina, huhtikuuta 28, 2005

Kaukaa haettua


Chapter 1. 1997.

Elävä Silakka -tapahtuman hakemus Taiteen keskustoimikunnalle lähti tänään ultrasiistissä paketissa. Ylisuoritin. En muuten pääse koneeltani Opetusministeriön tai Taiteen keskustoimikunnan nettisivuille, koska siellä on 'haitallista materiaalia, joka saattaa vahingoittaa konetta'. Hyvä, että joku pitää sentään huolen siitä, ettei pienelle kansalaiselle tule kulttuurin yliannostusta. Ensi viikolla jonkinlaista palaveria tapahtumasta ja galleriauudistuksesta. Sitä ennen on vielä vähintään laadittava väliaikainen sivu suljetulle gallerialle - galleria menee kiinni 1.5. - ja optimina olisi saada myös kaikki uudet sisältötekstit valmiiksi. Onneksi ei tule paljon ajateltua. Silloin eivät ajatukset pääse painamaankaan.

Päivän kulttuuripummaukset tein Keski-Suomen taidetoimikuntaan ja Galleria Beckerille (taas!) ja tällä kertaa vertailussa mentiin aikalailla tasan. Beckerillä kieltämättä oli jälleen parempi tarjoilu, mutta taidetoimikunnassa Seija rauhoitti mieltäni tsekkaamalla Elävän Silakan budjetin ja vielä kehui sitä - ja kehuistahan aina saa pisteitä, vaikka ei edes olisi maitoa kahviin tarjota. Joten jääköön vertailu tällä kertaa ratkaisematta.


Viime sunnuntaina tuli melkein toimintamalliton hetki, kun BBC6 lähetti vain jotain 'lähetystä ei ole kirjoittajien (?) lakon (?) vuoksi'. Ensipaniikin jälkeen löysin sentään ladattavaksi Bruce Dickinsonin lauantain lähetyksen ja kuuntelin sitä korvat huurussa uusintana. Illalla yritin uudelleen BBC6 streamia, mutta tätiraasun tautonomia jatkui. En aivan heti ehtinyt sulkea RPtä, joten kuuntelin transsiin voivuttavaa viestiä aikani ja lopulta en edes halunnut sulkea lähetystä. Maanantaina lähetys toimi normaalisti, mutta täytyy sanoa, että alkaa olla jo ikävä sitä pehmeä äänistä tätiä, joka jaksoi tuntikaupalla hokea yhtä lausetta. Toivottavasti sentään sai kunnon palkan.


Ja mitä muuta minä vappuun valmistuvasta radiosta kuulinkaan: kaikkien maiden proletariaatit/proletaarit pyromaanit, yhdistykää! - Edward Munchin Huuto on todennäköisesti poltettu. En ehtinyt teosta livenä näkemään, joten taisi tippua yksi matkakohde taidematkailusuorituslistalta pois. Jos tätä mallia jatkuu, ei matkaillessa tarvitse edes enää museoihin poiketa, vaan saa rauhassa shoppailla niin kuin kunnon turistin kuuluukin.

tiistaina, huhtikuuta 26, 2005

Hah! hän sanoo teatraalisesti.

Edellinen merkintä taisi olla suhteellisen keisarillinen (hännittelivät itseään, kuulemma) - itsehän olen suurimman osan sopastani keittänyt. Ja pyytänyt muutamia ystäviänikin syömään. Toivottavasti suolaa ei ole liikaa ja pysyvät ystävinäni vielä jälkiruokaan saakka.

¬_¬

[...Mitä minä horisen? Ei pitäisi katsoa amerikkalaisten tv-sarjojen ketsuppimetaforointia.]

...

Sen verran tein Elävä Silakka-projektimme eteen, että kävin pysähtymässä vakuutusyhtiössä kyselemässä hinta-arviota vakuutuksille apuraha-anomusta varten. Lisäksi olen silloin tällöin lisännyt lauseen jos toisenkin takkuilevasti eteneviin sisältöteksteihin.

Joka tapauksessa: tämä päivä *olisi pitänyt* pyhittää erään suuren työprojektin tekemiseen, mutta jotenkin lipsahti taas kulttuuripummimisen puolelle. Luova Paja tosin tarjosi ensiapua suunnattomaan päiväkahvin puutteeseen, joten siitä pisteitä. Miinuksia tulee siitä, että Buffy vampyyrintappajaa ei siellä EDELLEENKÄÄN ymmärretä maailman parhaimmaksi televisiosarjaksi, tasohyppelypeleistä ei suostuta keskustelemaan (tai niistä ei tiedetä edes Ratchet & Clankia) ja jotenkin melkein onnistuivat käynnistämään jalkapallokeskustelun. Keskustelu Bruce Dickinsonista jäi kummalliseen limboon, mutta Robbie Williamsin hyvyyteen sentään uskoi yksi ihminen ja toinenkin melkein antoi uskottavan tunnustuksen, joten sillä hyvin nollataan tilanne. Tällä kertaa Beckerillä kuitenkin oli pullaakin tarjolla ja maitoa kahvin kanssa, joten se voittakoon tämän kulttuuritoimijan asiakaspalvelun ylimmäinen parhaus -vertailun tällä kertaa.


On sen verran unikaasua päässä, että tulee välillä repeiltyä pienimmistäkin asioista. Tsekkailin eilen Colorian sivuilla kävijöitä ja päädyin jonkun lemmikkisivulistalle. Colorian määrittely viroksi kuulostaa jotenkin vaan niin paljon sympaattisemmalta kuin suomeksi: Kõik värvidest - ajalugu, kultuur ja värvid, värvimine jne. jne. jne. Soomekeelne. Ni. Mutta se on sentään merkillepantavaa, että sikäläisen Sisustus & Ehitus Apteekin linkkilistoiltakin (ehitusapteek - lingid) Coloria löytyy. Vai pitäisikö kenties sanoa *täkäläisen* - linkin perässä seisoo kauniisti Väri informaattiota, eesti. Vähemmästäkin sitä voi menettää kosketuksen paikkaansa universumissa.

NO!


Ja tämän muistan seuraavan kerran, ennenkuin ryhdyn mihinkään projektiin. Vapaaehtoisesti. Raahata saavat.

keskiviikkona, huhtikuuta 20, 2005

Onneksi on tositv...

...jossa ihmiset sentään edes ovat elävinään. Parhaan ja monisyisimmän vaikutelman saa, kun kanavasurffaa non-stop - hyvällä tuurilla ja tarpeeksi nopeana saa onnettomien ruotsalaisfarmarien elämään valmiiksi nauretut studionaurut. Mustanpuhuva surrealismikin joskus täräyttää, jos onnistuu väläyttämään kuvaan vielä katastrofiuutista.

Uutisista mieleen: joku kysyi Colorian foorumissa mustan ja valkoisen savun historiaa (...paavin valinta). Ystävälliset sielut vaivautukaa, jos tiedätte. Menkää ja julistakaa tietonne kansalle.

Tänään sentään jotain kosketusta muuhunkin kuin kopsahtaviin koodinpätkiin: palaveri ensi vuoden Väristyksiä -näyttelystä Ullan kanssa ja tyhjäkätinen kulttuuripummaus Galleria Beckerissä (niillä ei ollut särvintä kahvin kera! Mitä kohtelua tämä oikein on? Kulttuuripummiminäni saattaa tällä menolla nääntyä ennenaikaisesti.)

Löysin konetta siivotessani muutamia *ihania* aarteita ¬_¬ ja alan nyt esitellä kuvankäsittelyhistoriaani, kun en kerran mitään uuttakaan saa aikaan.

Kuva on kuvitustani satumaiseen noitaromppuun, jota aloin kovalla tohinalla ja omana projektinani tehdä syksyllä 1995, mutta joka sitten jo seuraavana keväänä hyllyttyi ennalta määrittelemättömäksi ajaksi.

--

Viribus impossibile.


Poistun tarkkailemaan muiden sähköistä elämää.

tiistaina, huhtikuuta 12, 2005

Hoi kaikki hyljätyt taiteilijat!

Ette ole yksin: Rejection Collection. Käykää lukemassa Read 'em and weep -osiosta muiden kokemuksia tai kirjoittakaa itse. Selvää terapiaa.

Ja mitäkö teen näin myöhään? Alkaa S:llä ja päätyy ilakkaan. Gallerian modernisointi ja tapahtuman järjestäminen ovat jättäneet vain sen pikkusormen. Siinä on vielä tunto jäljellä.

sunnuntaina, huhtikuuta 10, 2005

Eiks tää oo ihan selvä? Nyt vaan kirjotetaan,

sanoi Jani 29.3. klo 11.25, kun oltiin palaveerattu Henkevän Silakan puitteissa noin 40 minuuttia. Pari viikkoa myöhemmin kirjoitetaan edelleen...

Aamulla kirjoitin viestin kaikille gallerian näyttelytoimintaan osallistuville ja laitoin sen Janille tsekattavaksi. Kun se on valmis, ensimmäinen tiedote gallerian uudistumisesta siis lähtee liikkeelle - homma muuttuu entistäkin enemmän todeksi. Lisäksi laitoin tänä aamuna viestiä ekalle taiteilijalle, joka haluttaisiin ensimmäiseen aukeavaan näyttelyyn kutsuvieraaksi - ja vastauksenkin jo sain: kyllä. Suuri kivi tippui sydämeltäni. Valmiin kutsupohjan myös seuraavia kutsuttavia varten tein valmiiksi, jotta helpottaisi hommaa sitten jatkossa.

Elävä Silakka -nettitaidetapahtuman toimintasuunnitelma, aikataulu ja budjetti on raameissaan. Lähetän piakkoin Janille oikoluettavaksi ja sitten alan täytellä apurahapapereita.

Vasta nyt tajusin, että kuulin tosiaan aamuyöllä sateen ropinan nukkuessani. Hassua, että joku ääni on työskennellyt alitajunnassani koko päivän ja sitten pamahtaa tietoisuuteen keskellä ei-mitään-maata, kesken ei-mitään-hetken. Aina löytyy jotain verukkeita: nyt olen varma, että jos minulla olisi työkone ikkunan äärellä ja voisin tuijotella ikkunan pieliin ropisevia sadepisaroita, työt sujuisivat nopeammin. Tämän päivän tavoite on ryntätä noin parin viikon työrästien ja keskeneräisten rustailujen rytistäminen alta pois - projekti edelleen hieman kesken ja - oho - vuorokausikin vaihtui. Mutta kyllä se tästä (tarkempi työkuvaus löytynee myöhemmin englanninkielisestä työblogistani).

Kaikesta edistymisestä huolimatta melkein tekisi niksipirkkamaisesti työntää pää sukkahousuihin ja mennä nurkkaan hetkeksi istumaan ja miettimään, mihin sitä on taas itsensä onnistunut ujuttamaan.

torstaina, huhtikuuta 07, 2005

Poks

Työpäivä alkoi kiireisenä kiireettömästi. Mieli ei vain ohjautunut työorientoidusti, joten ajattelin alkupalana - ja pehmeänä laskuna - pelata jotain. ZooKeeperin ja lempparimahjongin sijaan halusin kokeilla jotain muuta. Kunnes löysin sen täydellisen työpäivän ajankulukkeen.

Olen jo muutaman vuoden suunnitellut lähettäväni Niksi-Pirkkaan vinkin läheisyyttä kaipaaville sinkuille: pukeudu kuplamuoviin. Menin kerran naamiaisiin kuplamuoviin pukeutuneena ¬_¬. Pukuni vetosi lähes kaikkiin läsnäolijoihin varsin odottamattomalla tavalla. Jossakin määrin tunsin oloni ahdistuneeksi, kun näin kaikkialla itseäni kohti ojentuvia sormia. Kohteliaimmat sentään kysyivät luvan. Koskaan ei kyllä ole niin helposti jutun aihetta keksitty. Jälkeenpäin luin jostain *ihan oikeasta* tutkimuksesta, että n. 95% ihmisistä ei voi olla poksauttelematta kuplamuovia, kun sellaista eteen tulee. Pienenä kehittämisen aiheena sinkkuvinkissäni varmaankin on se, että vääriä poksauttelijoita on vaikea karsia pois: vetää puoleensä niin miehet kuin naiset, selväpäiset kuin pultsaritkin. Siis rohkeille. Tai kateellisille, huomionkipeille taiteilijoille laittettavaksi kollegan avajaisiin. Vetää huomion pois kohdetaiteilijasta.


Pitäisiköhän niitä töitäkin...?

tiistaina, huhtikuuta 05, 2005

Kannattaa ylistää

Tänään pidin Taikin täydennyskoulutuksessa kokonaisen päivän 'luennon' väreistä. En tiedä, menikö ihan loogisesti, mutta hauskaa ainakin oli. Tiedä sitten oppilaista. Vaikka aika hyvää palautetta kyllä tuli ja koko hommasta jäi positiivinen klangi. Porukka oli mukava ja osallistui - ei mitään hengettömiä nahinneksia siis. Paluumatkalla veljeni asunnolle ehdin vielä pikaisesti poiketa kuuntelemassa Väriyhdistyksen väripäivän viimeistä luentoakin, joka käsitteli taideteosten valaisua - ja siitä jäi muutama hyvä pointtikin mieleeni. Tilaisuuden jälkeen Taikissa olisi ollut jonkun värinäyttelyn avajaisetkin, mutta olin sekä henkisesti että ruumiillisesti niin tilt, että suunnistin ratikalle.

Tulin jo eilen Helsinkiin, kun aamulla piti olla yhdeksältä aamulla Taikissa, joten ihan mukava oli vähän relatakin aika tiukan viikonlopputyörupeaman jälkeen. Edellisenä yönä menin viideltä nukkumaan ja heräsin yhdeksältä, joten ajattelin, että illalla tulisi uni heti, kun pään vain painaisi tyynyyn. Luin Mötley Crüen iloisten veikkojen surkuhupaisista kommelluksista vielä kahdentoista jälkeen yölläkin... Kulttuurikokemuksen pitkittymisestä huolimatta olo oli varsin virkeä koko päivän. Tosin luennon viimeinen puolituntinen oli aikalailla jo impulssivaeltelua sanasta toiseen, minkä kuulijaraasu saattoi hyvällä tuurilla lukea surrealistisen sanataiteen piiriin.

Oli niin intensiivinen päivä, että 9-17 menoon tottumatonta jo huimaa. Otsikkolainaus veljeltäni, joka kylläkin puhui itsestään, eikä kehottanut kääntymään korkeampien voimien puoleen.

perjantaina, huhtikuuta 01, 2005

Kontrolli(ton) friikki


Kesää ikävä ja kukkasia. Pitää yrittää pitää loskaisen ilmaston syy ja päämäärä mielessä, kun pian kauppareissulla kuulen märän nahkakengän nitinän.

Työt ovat tarrautuneet oikean käteni varteen luisen tiukalla otteellaan, mutta niistä huolimatta olen alustavasti onnistunut kirjoittelemaan jo ison osan ensi syksyn nettitaidetapahtuman (Elävä Silakka!) toimintasuunnitelmasta puhtaaksi tiistaisen Henkevä Silakka -palaverointimme pohjalta. Kykenimme Janin kanssa välttämään uusien megalotapahtumien keksimisen, mutta lonkeroittaminen eri suuntiinsa kyllä onnistui. Kohta tarvitsee kompassin, että osaa tässä projektissa suunnistaa. Uusia tavoitteita on mm. työllistää joku lyhyeksi aikaa...

Henkevän Silakan näyttelyn onnistuin vaihtamaan sentään melkein ajallaan. Oudolla haikeudella sitäkin tein - tämä on viimeinen tässä muodossaan. Ensi kuun galleria on kiinni ja aukeaa kesäkuun alussa uudelleen. Itselläni on asiaan liittyvät tekstit vielä kesken, mutta seuraavana missiona on kuitenkin kirjoittaa tiedote muutoksesta Henkevän Silakan sivuille ja lähettää sama myös Silakan postituslistalle. Pitänee kerätä myös jotain listaa ihmisistä, jotka haluavat tiedon, kun uuteen Silakkaan pääsee kirjautumaan sisään. Toinen tällä hetkellä keskeneräinen projekti on gallerian kutsuvierastaiteilijoiden kartoittaminen. Osa on selvillä, osa vielä vähän hakusessaan, mutta kaikille on kutsukirje vielä kesken. Hoidanpa viikonlopun aikana senkin.

Kone temppuili tässä aikansa, joten sain vasta toissayöllä neljän aikaan lähetettyä luentomateriaalia ensi tiistain Taikin luentoa varten. Olen tässä lojahdellut tyytyväisenä, että kaikki perusmatsku luentoa varten on koossa, mutta p.m., fileet on korruptoituneet ja pitää kasata uudelleen. Varmuuskopio on, mutta missä? Voi kun *uskaltaisi* FightClub-henkisesti alkaa paukuttaa itseään päähän oikein olan takaa. Jos jaksaisi olla järjestelmällinen noiden levyjen merkitsemisissäkin, säästäisi niiiiiin paljon aikaa ja vaivaa ja hermoraukkoja. Joskus tuntuu, että se totalitäärisfiiliksinen hiustuotemainos (vai oliko joku ihorasva?) oli oikeassa: Control is a beautiful thing.

tiistaina, maaliskuuta 29, 2005

Maaliskuun murinoita

Miten mielenkiintoisen outoa tämä onkaan! Tarkkailin statseistani, että kuka minua oikein tsekkailee ja tapahtui outo yhteensattuma. Syaffolee on blogannut Book of Days-työni melkein tasan vuosi sitten (entry: Saturday, March 27, 2004). Kommenttikin löytyy: Interesting strangeness. Yhteensattuma on se, että kävin sattumoisin Syaffoleen sivuilla ihan toisissa merkeissä (bookrollingissa) eilen.

Kuten näkyy, kaikessa flegmaattisuudessani jaksan sentään olla kiinnostunut omista tekemisistäni.

Sain jälleen mukavaa palautetta Coloriasta ja siinä sivussa myös kirjavinkin. Eräs Colorian lukija suositteli Oliver Sacksin esseetä The Case of Colour-blind Painter teoksesta An Anthropologist on Mars? - tapausselostus taiteilijasta, joka menettää värinäkönsä onnettomuuden seurauksena. Värinäköön liittyviä kysymyksiä ja omia kokemuksia on tullut Coloriaan valtavat kasat - tekisi mieli tehdä asialle jotain, kuten koota ne järkevään muotoon muidenkin luettavaksi. Pitkän linjan projektiksi taitaa mennä, mutta onpahan tekemistä tiedossa tuleviksi vuosiksi.


Joku kysyi Prahan valokuvakilpailusta, mutta EI, en ole löytänyt sen aiemmin mainitun Praha-valokuvakilpailun tietoja uudelleen, jäi siis osallistuminen siltä osin. Ehkä se tuli jossakin noista lukemattomista meileistä ja on nyt kadonnut lukemattomien lukemattomien viestien kaatopaikalle bittitaivaaseen. Tästä toisesta laadukkaasta Praha-taltioinnistani on ehkä enemmän hyötyä satunnaiselle turistille: prahalaiseen postiin on pääsy kielletty tupakoivalta, jäätelöiseltä ja aseistautuneelta kameramieskoirantaluttajalta, jonka kännykästä lähtee ääni.

keskiviikkona, maaliskuuta 23, 2005

Sairaskertomus

Lupaan pitää muut sairasvalitukseni irti bittivirrasta, mutta tämän verran on kerrottava: eilen istuin odottamassa terveyskeskuksen labraan pääsyä, kun ensiavun puolelta kantautui jumalanpalveluksen ääniä. En tiedä tuliko telkkarista, mutta vaikutti kyllä siltä kuin pappi pienine kuoroineen olisi ollut itse paikalla, niin kovaa ääni kantautui. Labrajonossa oli valehtelematta parikymmentä ihmistä, joista kukaan ei puhunut toisilleen, mutta kaikki vilkuilivat toisiaan angstisen näköisinä. Lopulta yksi vanhempi mies käveli sisään ensi avun puolelta ja kiteytti sen, mitä varmaan kaikki ajattelivat: "Liukuhihnatyöksi tämä on muuttunut, ensin jonotetaan tuntikaupalla labraan, hautajaiset seuraavassa huoneessa ja valkoinen käytäväkin siellä on. Mutta sieltä kyllä pääsee kävelemällä takaisin." Olin ainoa, jota nauratti, mikä sinänsä lisäsi x-files fiilistä.


Muuten eilinen päiväni oli yhtä epäjohtoa aamusta iltaan. Tein jo vähän aikaa sitten sen huomion, että ne dna-mainokset, jossa tyyppi poukkoaa täysin holtittomasti virikkeen perästä toiseen, voisivat olla realitydokua itsestäni. Eilen olettamus osoittautui aikalailla todeksi. Taidetoimikunta-vierailun ja Becker-vierailun jälkeen (sivupolkuharhailut jätän mainitsematta) sentään kävin ensimmäistä kertaa elämässäni Kirjailijatalolla, avoimien ovien päivä kun oli. Aforismia en kuitenkaan eurolla ostanut, vaikka kahvit onnistuin sieltäkin pummaamaan. Tosin ystävän avustuksella. Onkohan taito ruostumassa?


Metamorfoosi-tarinani (klikkaa kuvaa) kuuden vuoden takaa on kerännyt kummasti porukkaa - tänään selvisi syykin. Sen on joku englantilainen sarjisporukka äänestänyt cartoon:foorumissaan verkon hienoimmaksi. Kuvittelin leuka pystyssä täällä jo, että kyse on tuhansista lukijoista, kunnes pääsin tuloksiin asti: neljätoista ääntö annetusta kahdestakymmenestä. Ehdokkaita oli net pioneers (!) -sarjassa kolme. Ilmoittivat sentään ja tuleehan tuosta hyvä mieli.

maanantaina, maaliskuuta 21, 2005

Taide. Taide ei kiinnosta.

Pakollisia työvääntöjä hoidettu alta pois ja lisää tullut tilalle - 108 lukematonta työhön liittyvää postia jäljellä. Ajatukset poukkoavat, joten poukotkoon tekstikin.

Viime viikolla kävin katselemassa printtereitä ja kyselemässä hintoja. Kyllä on melkein tonni peliin laitettava, jos haluaisi sellaisen kunnon setin (tähän laskin mukaan tarvittavat lisäromppeet, kuten paperit ja muut). Vähän tuntuu siltä, että olen kallistumassa ostamisen puolelle ja havaitse outoa voimakkaampaa sydämentykytyskaikua kaikissa raajoissani. Tällä hetkellä vielä ei ole valuuttaa hankkimiseen, mutta kunhan nuo pari työn alla olevaa työprojektia valmistuvat. Tuntuu silti oudolta panostaa johonkin, jota ei ole koskaan aiemmin oikeastaan suunnitellutkaan. Lievää nauseaa havaittavissa. Varsinkin, kun kuvatehtailu näköjään jo loppui osaltani. Odottelen taas säyseämpää kautta töiden suhteen ennen seuraavaa Photoshop-terapiasessiota.

Coloria on jälleen pelastanut elämääni taas pariinkin otteeseen: viime perjantain iloksi sain etukäteiskiitoksena väreihin liittyvästä pikkupuuhasta Opus-kustannukselta Luovan piirtämisen opas -kirjan. Jospa sitä vaikka elämää odotellessaan opettelisi piirtämään. Tänään kysyttiin chartresinsinisestä, josta juuri pari päivää sitten etsin tietoja juttua varten. (Se on saanut nimensä Chartresin katedraalin (Cathédrale Notre Dame de Chartres) lasimaalausten mukaan; lyhyt juttu tulee Coloriaan varmaan joskus myöhemmin, kun taas jostain löytäisin pienen aikakolon tekemiselle). Jotenkin vain nuo pienet keskeytykset työpäivässä ja vastailu kannustaviin sähköposteihin aina rusauttaa selkärankaa jykevämpään asentoon. Kohta jo istun lojumisen sijaan.

Lohtua myös tuli siitä, että Tilitoimiston Teija soitteli kysyäkseen jotain - kysymys ei itsessään ollut lohduttava, mutta tietoisuus siitä, että joku toinen hoitelee veroilmoitukseni. Olin unohtanut sen jo täysin ja muistutus siitä sai vain oloni rennommaksi. Siltäkin pahalta taas vältyin.

BBC6:lta tulee parhaillaan aivan järjettömän upeaa tajunnanräjäytysmusiikkia - mutta mitä - siitä ei ole aavistustakaan. Huonolla aasinsillalla leikkien: päivän linkkivinkkinä peli, jonka musiikki on aivan käsittämätö(mä)n (upea) klassikko: ZooKeeper.

Otsikko on muuten suora näyttelypalautteen siteeraus Raamit-hankkeen loppuraportista (lasten suustahan sen totuuden kuulee...?) Yhdyn lauseeseen tällä hetkellä täysin. Visuaalisen väsymyksen voisi jotenkin varmaan jalostaa vaikka sotateollisuuden tarpeisiin, niin voimakkaan lamauttava vaikutus sillä on.

torstaina, maaliskuuta 17, 2005

Avajaisten välissä

Eilen menin mukamas palaveeraamaan iltapäivällä, mutta ei ollut ketään kenen kanssa olisi palaveerannut. Joten taidepummailin sitten taidetoimikunnassa aikani (olin kyllä selostavinani Henkevän Silakan kehitysprojektin edistymistä, mutta jotenkin taas onnistuin muuttamaan puheenaiheen maitoon, eikä takaisinpaluuta asialinjalle enää ollut). Myöhemmin siirryin taidemuseolle hengailemaan. Kunnes lopulta iltasella päädyin Galleria Harmoniaan, jossa oli ystäväni Hanna-Kaisa Hämäläisen Tähdistö-näyttelyn avajaiset. Avajaisissa oli valtavasti porukkaa, jatkoilla vähän vähemmän. Oli mukavaa jutella ikuisuuksien tauon jälkeen sekä Hanna-Kaisan että DJnsä Rinnakkaisradion kanssa... Mutta ulkoilmalla ottaa veronsa: Sohwilta lähtiessä koti houkutteli enemmän kuin keskustan yökerhot ja ensimmäisen kerran pitkään aikaan menin nukkumaan ennen kahtatoista - tai ainakin ennen puolta yhtä.

Tämän päivän palaverissa oli muitakin ihmisiä paikalla: Arktisen upeeta leffafestari järjestetään siis 17.-20.11.2005 ja samaan aikaan sijoittuu Henkevä Silakka -nettiartsufestari ja yliopiston luentoja. HS on vielä työnimi, omat avustushakemuksemme ovat vielä odottamassa postitusta ja rahoituskuviomme vähän hutera, mutta näyttää aika komealta suunnitelma. Jos tänä vuonna ei vielä mieletöntä megalomaanista tapahtumaa kyetäkään järjestämään, se tapahtuu sitten muutaman vuoden sisällä. Suuremmalta tuo nykyinen suunnitelma näyttää kuitenkin kuin se 'pari konetta johonkin nurkkaan' -ajatus, joka suustani pääsi ensimmäisen kerran asiaa ideoidessa. Sisäinen paniikki on vähän laantunut ja kaikki alkaa hahmottua selkeämmäksi, mutta kyllähän tämä vielä uudelleen ehtii kaaokseksi kääntyä.
Päivän taidepummausosuus osui tällä kertaa Galleria Beckeriin, jossa kävin istuskelemassa keittiössä ja höpisemässä päättömiä (Taikusta on lyhyt matka, tiedän - mutta sentään ylämäki, joten tekosyy galleriassa vierailuun oli ilmeinen ja hyvä). Neuvosen Kirsin näyttelynpystytys oli parhaillaan meneillään, joten poistuin suhtkoht nopeasti ennenkuin minut ehdittiin värväämään mukaan pystytykseen. Ruumiillinen työ se on nörtin kauhistus.

Nyt pitää laittaa elämä ruotuunsa. En tee kuvan kuvaa enkä kirjoita tähän artsuilublogiin sanan sanaa, ennen kuin olen saanut pari pakollista työvääntöä hoidettua alta pois. Kuten sanottu, paniikki on hellittänyt tuon nettiartsutapahtuman suhteen, muttei suinkaan vielä töiden suhteen. Kaimaltani/ystävältäni saama linkkivinkki on kuin dokumentti työpäivästäni: kärsästä alkaa kärsiminen. Tätä siis seuraavat pari päivää.

tiistaina, maaliskuuta 15, 2005

Purkaus

Eilen sain kaksi positiivista palautetta kiireisestä Praha-kuvasta ja jo niitä ennen Marja tiedusteli viime viikolla, saako sitä paperiversiona. Eilen kävi myös Kirsi kylässä ja kertoi ystävänsä pitäneen töistäni.

Kiitos kehujille - kannustus ja kaikenlainen ylistykseen viittaava piristää sielua kummasti. Minut saa näköjään hyvälle mielelle kyllä helposti ja nopeasti, mutta samalla tuntuu sellainen kylmä kouraisu sisäelimissä. En ole koskaan myynyt artsu-töitäni (paitsi koulussa piirustuskurssilla, kun kävimme piirtämässä maya-näyttelyä ja myin luonnokseni viidelläkympillä jollekin satunnaiselle museovieraalle - onneksi opettaja näki tilanteen, joten tyhjäkätisyydelleni kritiikkitilanteessa oli selitys). Olen aina pitänyt perusoletuksena sitä, etten koskaan tulekaan myymään mitään artsuhenkistä tuotostani, leipä tulee toisaalta.

Nyt pyörin ympyrää, kun on jotenkin niin vaikea käsittää, että jokin kuvani voi herättää kiinnostusta palautteen lähettämisen verran. Nettiartsuni herättämän kiinnostuksen jossain määrin ymmärränkin, koska vaikka omat artsuiluni ovatkin enemmän narratiivisia, niissä käyttäjälläkin/katsojallakin on kuitenkin jonkinasteinen ohjaava vaikutus: kokonaisuus on jollain tavoin paremmin tuntoon jäävä. Kuvistani innostumista vaikeampi ymmärtää, koska kuvia on kaikkialla ja niin paljon, että on jo vaikea löytää hyvää hyvää tai oikeasti kiinnostavaa kiinnostavaa. Ainakin omalla kohdallani näen päivittäin upeita kuvia, mutta päähän on taltioitunut vain muutaman vaikuttaneen kuvan varasto. Muut hiljalleen haalistuvat ja katoavat mielestä.

--
Töiden suhteen pää on aavikoitunut ajatuksista, mutta ei liene varaa inistä. Huomaan, että mitä enemmän valitan, sen huonommin asiat alkavat mennä. Polyannaa peliin siis ja selkä suoraksi, ennenkuin negatiivisuuden kosminen virta vie ja imaisee.

maanantaina, maaliskuuta 14, 2005

Hymyä peliin


- Smile -

Luulin, että se keskiviikkoinen puolitajuton tila jalkapallo-ottelua seuratessa oli henkisen lamani huipentuma, mutta täytyy kyllä sanoa, että jälkikäteen enemmän painoarvoa tässä kisassa on todennäköisimminlauantai-illan antikliimaksilla: Ruotsin euroviisukarsinnan seuraaminen koomaisessa olotilassa. Voisi kai sitä huonomminkin mennä.

Oikeastaan olen sairaslomakunnossa, mutta harrastus-viekkarit oli liian kovat: työskentelin viikonloppuna vaihteeksi pari tuntia Colorian parissa ja lisäilin verkkoon muutamia minulle lähetettyjä värisanoja. Yleensä tarkistan melkein kaiken Coloriaan lähetetyn sisällön jotenkin, mutta nyt jouduin hieman harhateille, kun aloin tsekata saamaani baskinkielen sanastoa. Muutkin sanat olivat niin kiehtovia - ja suomen otso onkin baskin susi, sugaar ei ole sokuria vaan käärme ja aari lammas! Harhailuni johdosta baskinkielen värisanasto jää vielä odottamaan tuloaan.

Huomenna alkaa taas palaverintäyteinen elämäni ja Henkevän Silakankin puitteissa pitäisi tällä viikolla kokoontua. Joten pitänee ryhdistäytyä, etten valu kokouksessa liemeksi lattialle.

torstaina, maaliskuuta 10, 2005

Melkein keksin auringon

Sain yöllä loisteliaan Idean, joka paisui päässäni moniulotteiseksi (ja kimaltelevaksi) teokseksi, joka toteuduttuaan loisi valoa maan päälle niin konkreettisesti kuin henkisellä tasolla ja tervehtisi extra-terrestriaalejakin tuhansien tähtien kaltaisesti.

Aamulla - ei mitään.

Jäljellä oli vain sumea ajatuksen hahmo, kevyt jälki jostakin maailmaa suuremmasta. Antikliimaksi seurasi: seuraava noteeraamani ajatukseni liittyi ihmettelyyn siitä, miksei tv-sarjojen kultaklassikkoa Dallasia uusita jälleen.


Henkinen lamani on edennyt siihen pisteeseen, että eilen katselin jalkapalloa televisiosta melkein puoli tuntia, koska en jaksanut vaihtaa kanavaa. Myönnän olevani hieman jalkapallorajoitteinen, mutta eilinen sessiohan suorastaan pisti ajatukset liikkeelle. Ihmettelin, miksi kentällä juoksi ainakin kymmenen tuomaria mustavalkoraitapaidoissaan, mutta hetken kuluttua onneksi valkeni, että se taisikin olla se toinen joukkue ja ne kolme keltaista kentällä pomppijaa eivät olleetkaan maalivahteja vaan niitä tuomareita. Pallokin oli keltainen. Aku Ankka ei toistakaan todellisuutta niin vankasti kuin olen luullut, siellä tuomari on aina raitapaitainen ja pallo sellainen vanhanaikainen mustavalkoinen. Täytyy varmaan hankkia muutakin luettavaa.

Koska uudesta spämmiartsusta ei taida tämänkään kuun aikana muodostua vielä mitään esittämiskelpoista, mainostan tätä parin vuoden takaista spämmirunoussivustoani Full of Words - joku lähetti juuri lomakepalautetta ja kertoi päätyneensä sivulle jostain puolalaisesta spam art -kokoelmasta(!?) Kyseenalainen kunnia lienee, mutta kaiken kunnian otan vastaan, mikä annetaan...

Rakkaasta Prahasta vielä (edelliseen viestiin viitaten): kaupungin omilla sivuilla on mielenkiintoinen sivujakauma: yleistä/uutiset, kulttuuri, urheilu, rikokset ja sää.

Tällä kertaa päätän raporttini täältä irtoajatusten valtakunnasta tähän.

maanantaina, maaliskuuta 07, 2005

Kiireessä


- The Rush -

Jossakin etsittiin näyttelytarkoitukseen vaihtoehtoisia valokuvia Prahan turistialueilta. (Vaan missä? Se on vielä muistissa aukkona.) Ylläolevan kuvan napsaisin viime syksynä Prahassa jollain merkkituoteostoskadulla. Alunperin se on ollut pystykuva, jonka oikeassa yläreunassa vielä komeana kimaltaa Rolexin logo (ei mikään genuine replica, joita sähköpostipirut miulle tuuppivat päivittäin), mutta elämäni on tällä hetkellä niin vaakaa, että sovitan kuvatkin samaan muottiin. Tarkemmin katsovat todennäköisesti huomaavat, että kuvaa on vähän käsitelty muutenkin kuin raapimalla ja riipimällä - joten ehkä ei kuitenkaan ihan tuohon näyttelyyn ole omiaan. Tulipahan kuitenkin tehtyä.

Se siitä ja nyt takaisin töiden pariin, ennenkuin ne karkaavat jollekin toiselle.

lauantaina, maaliskuuta 05, 2005

Työnhylkyri

Hiirenkäyttöni on parin viimeisen päivän aikaan ollut huolestuttavaa. Miten ihmeessä motoriikkani voi kiusata minua niin paljon, että en kykene photarissa vetämään suoraa viivaa edes viivatyökalulla? Ehkä universumi on asettunut vahvasti tuotoksiani vastaan.

Yllämainitusta syystä olen keskittynyt viime päivinä johonkin aivan muuhun kuin photoshoppaamiseen - tänään tapojeni vastaisesti vakavahenkiseen taidehistorian tutkimiseen: Mona Lisa Images for a Modern World.

Olen myös hetkeksi hylännyt työnteon ja huonon omantunnon puristuksissa yrittänyt hoitaa Henkevän Silakan uudistamisprojektin vieläkin kehitysasteella olevia sopimuksia eteenpäin, kirjoitella hieman sisältöä sivuille ja metsästänyt katseellani kutsutaiteilijoita verkosta. Vielä suurempana syntinä olen myös miltei neljän kuukauden tauon jälkeen kajonnut Coloriaan ja viettänyt sen parissa melkein koko päivän. Saamelaiset värit kiinnostaisivat Colorian lukijoita ja myös itseäni - tarvetta olisi löytää nyt hyviä lähteitä.

keskiviikkona, maaliskuuta 02, 2005

Tulevaisuus lienee valoisa


- Day and Night -

Terapeuttista aloittaa päivät photoshoppaamalla, tulee vähän pehmeämpi lasku koodien kovaan maailmaan. Samalla kuitenkin mielenrauhaa häiritsee tietoisuus siitä, että pari suurta projektia on edelleen kesken ja aika näyttää olevan kortilla. En kovin helpolla menetä uskoani tekemisiini, mutta epätoivosta nyhertämistä tämä meininkini tuntuu olevan.

Verotoimisto on sentään ollut optimistinen ja uskoo toimintaani. Ennakkoveropläjäykseen arvioiduilla tuloilla olisin jo muuttanut Monacoon ajat sitten ja jakelisin Lambourghineja kavereilleni. Ehkä siellä Suuressa Verotuskeskuksessa ennustavatkin kristallipallosta! ...Kuka haluaa uuden auton?

tiistaina, maaliskuuta 01, 2005

Parempi myöhässä ja muut kliseet


- The Rise -


Sain Anssilta puoli viiden maissa viestin siitä, että Henkevän Silakan tietokantakaavio on valmiina ja hitusta vaille verkkotestausta. Vasta silloin tietenkin muistin Henkevän Silakan näyttelynvaihdon. Näyttely on vaihdettu, mutta niin paljon kaikenlaista missiota on tänään vatkattu valmiiksi, että pakko jättää tiedotus ja asiaan liittyvä kirjeenvaihto huomiseen. Ei jaksa tänään enää mitään muuta kuin hengittää.

Päivän generaattorina: Silakan nykyiseen näyttelyyn omalla digirunollaan osallistuva Marko Niemi lähetti linkin Leevi Lehdon Google-runogeneraattoriin. Vierailkaatten.