Cholegh

Friends — I'm His Girl

2012-02-02T14:03:00.001+02:00

[Ukkonen / Thunder. Pigmenttimustetuloste, 27x18cm (+marginaali), ed. 15.]

Viikko pari sitten sain tiedoksi, että Jyväskylän taidemuseossa ollut työni Tuoja / The Bringer oli valittu Kulttuuriluotsien kokoamaan näyttelyyn Jyväskylän taidemuseoon, mutta kun kävi ilmi, ettei kaikkia teoksen vaatimuksia oltu otettu huomioon, toivoin, että se jätetään näyttelystä pois. Onneksi juttu oli vain simppelin muutaman meilin asia ja sujui yhteisymmärryksessä. Ilmoitusmeili näyttelyyn valinnasta tuli sellaisen ruuhkan keskellä, etten ehtinyt sitä edes ajatella, joten siksikään ei hirveästi harmita työn pois jääminen näyttelystä. Mutta näin jälkeenpäin alkoi kyllä mietityttää ihan toinen asia: tilaa, tyhjyyttä ja pimeyttä ympärilleen vaativa projisointityö saa varmaan olla suurimman osan elämäänsä hylättynä jossain varaston uumenissa. Konkreettisimmille kokoelmateoksille löytyy helpommin sijoituspaikkoja julkisista rakennuksista, mutta harvoihin paikkoihin voisi edes ajatella projisointipohjaisia teoksia ja tuskin tuo nimenomainen teos mihinkään museon näyttelyistäkään kovin helposti päätyy. Jotenkin alkoi vain harmittaa ajatus siitä, että vaikka kokoelmiin päätyminen on tavallaan hieno homma, se pahassa lykyssä tarkoittaa tuon tyyppisille töille vankilatuomiota ja pahimmassa skenaariossa eristysselliä. Ei sitä oikein töilleen sellaistakaan kohtaloa toivo.

Samalla kumminkin tunnen ihan suunnatonta riemua SULOisia värejä -projektista; se tuntuu saaneen siivet alleen. Onneksi vastapainona on tuo verkon rajaton tila, missä hommat eivät pysähdy edes maan rajoihin, vaan pyörivät globaanina bittivirtana pitkin palloa.

Siis: elämä jatkuu - tilojen välissä.

The King Blues - The Future's Not What It Used To Be

2012-01-28T13:14:00.000+02:00

Uutta SULOista virtaa värjäyksessä! Lapiolahden Ullan kanssa haettiin NowHere Finland -muotoilunäyttelyyn (osa WDCHelsinki 2012 – tapahtumaa) värjäysprojektilla - ja pääsimme mukaan! Aivan mahtavan hieno fiilis suunnitella taas jotain uutta värien parissa, kun se puoli elämästä on niin onnettomasti päässyt rypistymään tuonne muiden menojen ja kiireiden alle. Aloitin prosessin jo syksyllä testaamalla lähimpiä keittiöjätteitä: värjäyskattilaan on päätynyt biojätteistä suurinpiirtein kaikki mikä ei haise ylivoimaisen hirveälle. Näyttelyn avajaiset oli Suomen käsityön museossa eilen ja siellä näyttely on auki 13.5.2012 saakka, jonka jälkeen näyttely jatkaa kesällä Savonlinnan maakuntamuseoon ja syksyllä Lahden Sibeliustaloon. Näyttely todennäköisesti päätyy myös ulkomaille ja toivotaan, että rahaa riittää myös meidän työpajamme ulkomaille roudaamiseen.

Käsityön museon eka ilmainen työpaja täyttyi hetkessä ja seuraava työpajakin järjestetään, mutta se onkin sitten maksullinen. Kaikki ovat kuitenkin tervetulleita mukaan yhteisölliseen roskavärikoekeittiöön osoitteessa suloisiavareja.wordpress.com, missä myös enemmän tietoja koko projektista.

Omat artsuiluprojektit ovatkin olleet työjuttujen takia naftaliinissa koko tammikuun, mutta onneksi sentään saa jotain konkreettista näperrellä, kun värjäily onnistuu vallan mainiosti työrupeamien välissäkin. Tällä hetkellä lankoja lilluu jonkun mysteerihedelmän oranssissa liemessä ja kohta kippaan kattilaan eltaantuneet ja homehtuneet pari mehupulloa, joiden korkki oli ikävällä tavalla pettänyt...

Graham Parker & The Rumour — Hey Lord Don'T Ask Me Questions

2012-01-17T20:02:00.000+02:00

[Myrsky / Tempest. Pigmenttimustetuloste, 27x18cm (+marginaali), ed. 15.]

Tuntuu aina niin ärsyttävältä, kun tietää tehneensä paljon, mutta silti mikään ei ole vielä näkyvää, eikä tunnu konkreettiselta - tai sitten menossa on projekteja, joista ei vielä tässä vaiheessa saa hiiskua sanaakaan. Olisi kiva saada joskus taas lähiaikoina työpöydälle jotain suoritettua, sellaista, etteivät kaikki langanpäät roikkuisi ilmassa. Ajattelin, että huomisella junamatkalla Helsinkiin teen itseni vanhan kunnon to do -listan, johon kirjaan kaikki keskeneräiset isot ja pienet projektit, niin saan vähän otetta siitä, mitä vasen käteni puuhaa, kun aivo ei enää jaksa ajatella. Helsingissä tarkoitukseni on kaiken muun (Plankkon kokouksen, parin muun projektikokouksen ja muutamien Live Herring -tapaamisten) lisäksi käydä katsomassa Kulttuurien museossa Värimatka Kiinaan -näyttely - joka ei ole auki enää montaa päivää! *vink, vink*

Cardiacs - Is This The Life?

2012-01-11T22:19:00.002+02:00

[Poutapäivä, erityisen hieno / Fair Day, extra fine. Pigmenttimustetuloste, 27x18cm (+marginaali), ed. 15.]

Pääosin tyhjäkäyntiä ja olematonta haihattelua, mutta sain sentään tehtyä projektin, joka on odottanut tekemistään melkein kaksi kuukautta. Ja aloitettua monta muuta melkein yhtä kauan odottanutta. Kun käytettävissä oleva aika koostuu hetkien sirpaleista, joistakin projekteista tulee vain ylitsepääsemättömän tuntuisia, kun ne vaatisivat katkeamatonta ajatusta hieman pidemmän aikaa.

Aikapitsin keskellä olen selaillut Firenzen oppaita kaukokaipuun taputtaessa rytmiä taka-alalla. Lentoja tsekatessani huomasin, että Firenzeen olisi mahdollista lentää myös 9 tunnin menolennolla ja 10 tunnin paluulennolla, kummassakin kaksi välilaskua, hintaan 9800 € ja risat. Toki hinta on kahdelta hengeltä, eli yksi henkilö pääsisi puolet halvemmalla. Mutta silti. Mitä tuolla lennolla oikein tarjoillaan?

2:54 - Scarlet

2012-01-08T12:03:00.002+02:00

[Poutapäivä / Fair Day. Pigmenttimustetuloste, 27x18cm (+marginaali), ed. 15.]

Miten tämä joulun ja uudenvuoden aika joka vuosi vain livahtaa ohi nopeammin. Tänä vuonna iski yhtäaikaa koneen hajoaminen, joku flunssanoloinen tauti ja hirveä työrysäys ja muutenkin koko joulun juhliminen tuntui niin päälle liimatulta ajatukselta, että vaikka muuten en olekaan mitenkään äärimmäisen anti-jouluhenkinen, tänä vuonna joulu sai jäädä ihan suosiolla väliin. Muutaman päivän nukuin välissä pois nuhaista oloa ja väsymystä ja seuraavina temmoin työprojektikasaa matalammaksi. Maailmaan ei yksinkertaisesti mahdu kahta elämää, tai kolmea: värejä, artsuiluja ja niitä muita töitä. Puhumattakaan muista projekteista, jotka vellovat tuolla pään sisällä ja odottavat tulostumistaan reaalimaailmaan kuvina, sanoina tai ääninä tai niiden mystisinä kombinaatioina.

Vaikea yrittää keskittyä mihinkään, mihin pitäisi keskittyä, kun mieli seikkailee kirjoissa. Avasin jo elokuussa inkun ja tein pohjan valmiiksi kahdelle pitkään suunnittelemalleni projektille: toinen on Taivaanhoidon käsikirja, johon on puolivalmiina jo enemmänkin kuvia kuin mitä näyttelyssä on esillä (ja mikä tuossa kuvassa on), ja toinen outoja faktoja kuvituksineen. Vanhoja värijuttuja lukiessa olen kerännyt samalla omituisia faktoja, jotka ei ehkä ole enää ihan tosiakaan, mutta jotka on jotenkin ollut mukava mielikuvitella kuviksi. Elokuun jälkeen en ole löytänyt mistään ajan ripaustakaan, että saisin projektini vietyä loppuun, joten todennäköistä on, että kumpikin projekti jää terapia-/pöytälaatikkoprojektikseni, mutta niitä vain on innottavaa suunnitella. Mikään kiirehän tässä ei kummallakaan projektilla ole: Taivaanhoidon käsikirjan kuvissa on vielä melkoinen tekeminen ja toiseen ei ole kuvia vielä laisinkaan, eikä kaikkea sisältöäkään koottu. Hiljakseen haudutellen hauska tulee.

Otin myös työn alle viime vuotisen Sketchbook-projektini entryn A Little Witch Who Knits, joka löytyy digitoituna Brooklyn Art Librarysta, mutta on ilmeisen kärsinyt matkan varrella. Sen tekeminen (käsin) oli melkoisen raastavaa, kun materiaalit eivät käyttäytyneetkään kuten piti ja harmittaa, kun itselleni ei jäänyt siitä hyvää dokumentointia. Joten ruutukaappailin digitoidun kirjan sivut ja ajattelin tehdä sen uudelleen, illustraattorin ja käsinpiirretyn kuvan yhteisprojektina - ja myös suomenkielisenä versiona. En tiedä, josko siitä tulisi sen verran pätevä, että sitä voisi jollekin kustantamollekin tarjota.

Nyt on joka tapauksessa toimintaympäristö kaikelle parempi. Viimeisen parin viikon aikana olen saanut lisää säilytystilaa printeilleni, mikä mahdollistaa vähän paremmin artsuiluani. Ja pöydälle sain asennettua viikon paketissaan odottaneen Eizo ColorEdge CG241W -näytön, jonka kautta kaikki on niin paljon laveampaa. Ja kun sen vanhan putkinäytön raivasi pöydältä pois, nykyinen työpöytä näyttää niin paljon avarammalta. Tai näytti vielä pari päivää sitten ennenkuin siihen alkoi kasautua hiljakseen paperinippuja ja käsittämättömiä post-it-lappu esiintymiä... Kummallisen burstin näytön vaihtaminen voi työlle kumminkin antaa...

Catatonia — Strange Glue

2011-12-14T22:07:00.000+02:00

[Pilven sijainnin määrittely / Defining the Cloud Position. Pigmenttimustetuloste, 27x42cm (+marginaali), ed. 15.]

Niin se kolmiviikkoinen taas vilahti ohi ja näyttely meni ennenkuin ehti kunnolla edes sisäistää sen alkua. Tänään pääsin jälleen kerran ihmettelemään sitä, kuinka nopeasti näyttelyn saa purettua ja pistettyä pakettiin verrattuna teosten paikoilleen ripustamiseen. Keskisuomalaisen positiivisen kritiikin lisäksi sain vinkin parista muustakin varsin positiivisesta kirjoituksesta: Raisa Jäntti: Pullotettuja leikkejä ja Hurmioitunut: Kuvituksia olemattomiin kertomuksiin. Näyttelyssä ei ollut mikään suunnaton väenpaljous, joten moiset positiivisviritteiset näyttelykatsaukset tuovat henkistä valoa tämän loskaisen joulukuun keskelle.

Viikonlopun taidebasaari oli outo tapahtuma: se imi energiaa kuin musta aukko, mutta samalla toi sitä tarjolle vähintäänkin vastaavan määrän. Leikkelin ja napsuttelin koko basaarin ajan uusia pinssejä, joita onkin nyt ennätysmäärä. Niitä ja kortteja menikin basaarissa ihan kohtuullisen hyvin ja muutaman suuremmankin teoksen myin. Miltei tauoton sosiaalinen kanssakäyminen ihmisten kanssa on innostavuudestaan huolimatta uuvuttavaa, joten olisin mielelläni kömpinyt sunnuntai-iltana lyhyille talviunille muutamaksi päiväksi.

Vielä eilinen meni jonkinlaisessa henkisessä välitilassa, kun tuntui, että mikään ei oikein nappaa, mutta tänään heräsin ihmeellisen energisenä, vaikka vielä kymmeneltä oli melkein pilkkopimeää. Ullan kyläily SULOisia värejä -työpajan tiimoilta oli varsinainen piristysruiske. Olen koko kuvanteko- ja näyttelyprosessien aikana pitänyt projektia jotenkin aivojen taka-alalla, joten tuntui aivan mahtavalta, kun nyt pääsimme vauhtiin sen ideoinnissa. Kirjoitin samaan syssyyn luentopohjaa ja artikkelin tynkääkin muokattavaksi tulevaisuutta varten. Sormet jo syyhyävät päästä blogin kimppuun. Viikonloppuna pitää viritellä keittiöön kunnon valot, että voi ottaa blogia ja muutenkin projektia varten kuvia...

Ennen sitä pieni irtiotto omasta arjesta ja sitten perjantaina Live Herringin avoimet ovet (toimistolla klo 14-18, tervetuloa!).

The Undertones — When Saturday Comes

2011-12-09T22:26:00.000+02:00

Osuipa oiva biisi soittolistalta - sillä kun lauantai tulee, liihotan minä iloissani sosiaaliseen tilanteeseen: Jyväskylän taidemuseon joulubasaariin, jossa myytävänä mm. kuvassa oleva Surullinen ilmapallonisti -pinssi sekä muita surullisia, iloisia ja hirviöittäviä pinssejä. Ja kortteja. Ja artsua. Ja puolinukuksissa oleva minä (todennäköisesti).

Jyväskylän taidemuseon joulubasaari
La ja su 10.-11.12.2011 klo 11-18
Jyväskylän taidemuseo, Kauppakatu 23, Jyväskylä
Pöytä nro 15 (portaiden vieressä)

-------

Tänään käväisin kaikkien muiden säätöjen välissä lepuuttamassa hermojani Galleria Beckerissä, jossa pidin monimutkaisen esityksen työstäni graafikkona kristillisen opiston oppilaille. Muutama tuttu kävi paikalla katsomassa näyttelyn "luentoni" aikanakin, enkä heidän kanssaan ehtinyt jutella, mutta mahtava ajoitus oli Hanna-Kaisalla ja Markolla, jotka tulivat juuri, kun oppilaat lähtivät! Tapaaminen oli todellinen piristysruiske muuten työteliäässä päivässä (töitä, pakkausta, töitä, pakkausta etc).

Nyt alkaa olla kamat kasassa huomista varten. Naurattaa tavaran määrä. Itseasiassa vedoksia taitaa olla vähemmän kuin aiempina vuosina, mutta kun äidyin pakkaamaan ne sellofaaneihin pahvilla tuettuna, pakkausten syvyys on noin kymmeenkertainen pelkkään vedokseen verrattuna. Näyttää siltä kuin täältä nyt muutettaisiin wege. Toisaalta - nyt on varmaan sikäli mukavaa, että kun jotain myydään, tulee suurempi aukko varastoon - ja tuntuu siltä, että on myynyt enemmän kuin onkaan.

Viikko on ollut kokonaisuudessaan aika rankka. Toivotaan, että lataudun yön aikana kunnolla, etten ole ihan corpse huomenna.

Lana Del Rey — Video Games

2011-12-04T17:22:00.023+02:00

[Pitkä odotus / The Long Wait. Pigmenttimustetuloste, 44x29cm (+marginaali), ed. 15.]

Uh, olikohan sittenkään viisasta jättää työrupeamia sunnuntaiksi, kun olojalka vain vipattaisi. Ja artsuilu- ja kuvittelujalka. Kuvat pyörivät päässä ja nyt on tullut sanoja niiden seuraksi. Mihin minä lokeroin tämän kaiken siksi aikaa, kun teen muille töitä?

Aamu oli joka tapauksessa melko maittava, kun Keskisuomalaisessa oli hyvä kritiikki Taivaanrannanmaalarin kotikirjastoon (Keskisuomalainen 4.12.2011) ja kahvikin kupissa kuumaa ja maittavaa. Häivytti hetkeksi mielestä tuon ulkona vaanivan tasaisen harmauden.

Tekstin ja kahvin maittavuuskaan ei poista sitä kutinaa, joka vetäisi koko ajan printtien ääreen, jatkamaan kokeiluja uuden löydön parissa, jonka sain syliini sattumalta, kun alkuperäinen idea meni poskelleen.

Höyry-galleriassa aukeaa itsenäisyyspäivänä A6-näyttely, jossa nimensä mukaisesti on esillä useampien taiteilijoiden aakuutosen kokoisia pieniä teoksia joulukuusessa. Lisätietoja näyttelystä Höyry-gallerian sivuilta. Harmittaa, kun kädet olivat viikolla siinä kunnossa, etten saanut toteutettua alkuperäistä ajatustani kuultavasta, ompelemalla yhteenliitetystä kuultopaperikuvasta - ehkä ensi vuonna sitten? Olen edellisen artsuprinttaussession aikana miettinyt entistäkin kuumeisemmin, miten voisin hyödyntää kaikki koe- ja virheprintit, joihin paperia on kulunut useiden satojen edestä ja niinpä A6-näyttelyynkin päätyi sitten yksi uniikkiprintti, joka on muunneltu osa yhdestä suuremmasta uniikkityöstä - tai sen koevedoksesta. Jotain ihan toisenlaista joka tapauksessa.

Torstaina miltei myöhästyin kyydistäni Siekkareiden keikalle, kun löysin juuri tuolloin uuden tavan vesinaarmuttaa pintaa. Kuvahan ei irtoa vedessä, mutta kovalla harjalla hankaamalla saa pinnan rikki ja sillä raaputettua kuvaan varsin monisyisiä naarmuja ja viiltoja. Ajattelin lähiaikoina valmistaa osasta printtejä naarmutettuja uniikkipohjia kuvansiirtotöilleni - eli pohjana on yksi printti ja päälle yritän kiinnittää lakan avulla toisen. Lueskelin sen verran foorumeita, että olen aika vakuuttunut siitä, että kuvan fyysinen laatu ei tästä prosessista huonone ja laatumateriaaleja käyttämällä saa laadukasta jälkeä aikaiseksi. Kummasti tulee lisävirtaa aina, kun pääsee johonkin uuteen käsiksi.

Kunpa virta nyt vain pysyisi akussa sen aikaa, että saan muut työrupeamat alta pois...

Noel Gallagher’s High Flying Birds — AKA ... What A Life

2011-12-03T22:40:00.000+02:00

[Oveton / Withoud A Door. Pigmenttimustetuloste, 44x29cm (+marginaali), ed. 15.]

Alkuviikko meni taudissa pöhistessä, mutta loppuviikosta muodostui varsinainen kulttuurirysä! Toipuillessa päähän sinkoili ihkauusia artsuaiheita, joten tällä kertaa kuvien tekeminen ei loppunutkaan näyttelyyn, eikä siihen tullut edes paljon taukoa. Ajattelin kuitenkin pantata näitä ideoita ja valmistella kerrankin kaikki rauhallisesti ja hitaasti. Siinä vielä toipuillessani aloitin myös uusien pinssikuvien piirtämisen: tarkoitus on taas saada Jyväskylän Taidemuseon joulubasaariin (la-su 10.-11.12. klo 11-18) uusia pinssilöitä valmiiksi. Hiljaisena kotityönä olen pakkaillut vedoksia pahvilla tuettuina sellofaanipusseihin, jotta ne säilyisivät em. tapahtuman selailusta eheänä ja ilman sormenjälkiä - viime vuonna pari vedosta hieman kärsi siinä selailun häsellyksessä, ja onhan nuo myös ostajalle parempi kuljettaa perille, kun on hyvä pakkaus ympärillä.

Torstai-päivän vielä arvoin, olenko sen verran tervehtynyt, että uskallan lähteä Siekkareiden keikalle, mutta kun sitten järkkääntyi autokyyti perille ja pois, ei tarvinnut kauan epäröidä. Täytyy sanoa, että oli varsin hyvä keikka. Alussa mietin, että enitenhän ajanmyötä muuttunut on yleisö: riehakkaan hyppimisen ja ekstaattisen humppaamisen tilalla oli nyt sivistynyttä päännyökytystä ja biisien välissä varsin sivistyneen kuuloiset aplodit. Onneksi sitten jossain välissä alkoi muistuttaa vanhan ajan meininkiä. Muutenkin keikka meni varsin rokkenrollisti omalta kohdaltani - tai kuten Pekka sanoi: "Olet siis ulkoistanut örvellyksenkin!" Onnistuin saamaan olutta sekä takapuolelleni että kylkeeni ja siideriä päähäni, joten oli varsin hehkeälle tuoksuva olo kotiin päästessä. Ripsetkin meinasivat siideröityä kiinni.

Eilen Live Herring -palaverissa Soile ajantasaisti minut kaikista meneillään olevista projekteista ja mietittiin yhdessä ensi kevään toimintaa. Pieni tauko teki kyllä hyvää: kevään työrysäytys kyllä vei aika hyvin mehut, mutta nyt taas projektit maittavat! Iltapäivällä menin vielä Suomäen Pekan Kahvitauko-tilaisuuteen Galleria Harmoniaan. En ehtinyt omilta näyttelyntekokiireiltäni avajaisiin, joten aloitin katsomalla näyttelyn. Varmaan aiemminkin olen maininnut krooniseksi muuttuneesta visuaalisesta väsymyksestäni, mutta Pekan näyttely jotenkin pysäytti. Ihmeellinen toiseuden olo vallitsi melko pitkään näyttelystä lähdön jälkeen.

Timppa kävi eilen noutamassa oman näyttelynsä Korpilahden Höyry-galleriasta pois ja toi tullessaan siellä olleen korttitelineeni, jonka tänään edelleenroudasin Galleria Beckeriin, kera ihkauusien korttieni. Kortteja onkin jo kyselty, mutta en ehdi uutta tilausta enää tekemään ennen joulua (kun tässä nyt on kaikenlaista muutakin...) Joten kaipa nuo johonkin pisteeseen asti kestävät.

Muuten lauantai onkin mennyt suloisen letkeästi. Päätin pitää tänään vapaapäivän tyyppisen päivän ja jättää varsinaiset työrupeamat huomiseen. Nukkumisen ja loikoilun lisäksi olen hiljalleen kaivellut vain värijuttuja jälleen esiin, tarkoituksenani saada taas Coloria-blogi ja Coloriasto vähän paremmalle hapelle, kun ne tänä vuonna ovat jääneet kaiken muun jalkoihin. Voi kun saisi toisen minän tekemään osan asioita, niin ehtisi kaiken minkä haluaisi!

Clap Your Hands Say Yeah — Hysterical

2011-11-27T12:32:00.001+02:00

[Suoja / The Aegis. Pigmenttimustetuloste, 44x29cm (+marginaali), ed. 15.]

Kuvituksia olemattomiin kertomuksiin -näyttely pystyssä Galleria Beckerissä Jyväskylässä, Eläviä kuvia -näyttely viimeistä päivää esillä Rööperin taidesalongissa Helsingissä. Joskin Helsingin näyttelyn työt jäänevätkin vielä Rööperin taidesalonkiin Jouluksi kotiin 3 -näyttelyyn (30.11. – 30.12.), eli töiden kotiinroudausongelma siirtyy vielä kuukaudella eteenpäin :)

Mutta siis - pääpointti edellisessä kappaleessa oli sen ensimmäinen lause: sain kuin sainkin Beckerin näyttelyni pystyyn. Ilman Timpan apua miljoonassa eri asiassa en olisi kyllä onnistunut, koska printteri piti huolen siitä, että piti fokusoitua täysin sen ylläpitoon ja ronkkimiseen, eikä mihinkään muuhun oleelliseen jäänyt aikaa. Työt ja muutaman lisävedoksenkin sain kuitenkin lopulta ulos kiroilulla ja maanittelulla, ja hyvä niin, sillä leppäkerttuja alkoi ilmestyä gallerian seinille ilokseni jo avajaisiltana! (Punaiset täplät olivat loppuneet ja mietin, että jotain hauskempaakin olisi varmaan tarjolla. Sitähän sitten löytyi Tiimarista: pienet leppäkerttutarrat ovat punaisia, mutteivat niin vakavaluonteisia kuin perinteiset punaiset pylpyrät. Jotain uutta.)

Meinasin myöhästyä avajaisistani! Varsin vaisun pressisession jälkeen (johon paikallislehti ei vaivautunut ollenkaan) kömmin suoraan kotiin vähäksi aikaa nukkumaan ja havahduin siihen, että yhtä-äkkiä olikin vain varttitunti aikaa kiitää galleriaan juhlimaan tuotoksiaan. Onneksi asun lähellä. Oli aika hurja tunne kävellä galleriaan, kun näki jo kaukaa, että tupa oli täynnä porukkaa ja juhlat jo alkaneet. Harmittaa näin jälkikäteen, että mentiin sisään keittiön sivuovesta, kun olisin ihan hyvin voinut tehdä oikeasti näyttävän entréen saapumalla kovalla metelillä pääovesta. Normaalisti omat näyttelyn avajaiset tuntuvat jotenkin vaivaannuttavilta, mutta liekö sitten syynä myöhäinen saapumiseni vai ystävien sankka joukko, tällä kertaa tilanne tuntui varsin nautittavalta, huolimatta väsymystilasta joka aiheutti hullunkuristen lauseperheiden syntymiä ja paikoin myös henkistä poissaoloa. Kaikkein hienointa oli pitkän työrupeaman ja muutenkin pitkien taukojen jälkeen nähdä ystäviä.

Toivottavasti muillekin näkyy se, että Beckerin näyttelyn tekeminen tuntui melko vapauttavalta, ja varsinkin se, kun tajusi, että lopputuloksesta tuli kaiken henkisen säädön ja teknisten ongelmien jälkeen hyvä. Vielä pystytyksen alussakin mietin, miten saan keskenään niin erilaiset työt toimimaan yhteen, mutta tila on armelias: kuvien kirjoa ei ehkä huomaa, tai ainakaan siihen ei kiinnitä niin paljon huomiota tuossa ripustuksessa. Olen muutenkin aika tyytyväinen ripustukseen: tilaan meni aika hirmuinen määrä teoksia, mutta se ei silti näytä liian täydeltä.

Joten se perinteinen klassikko: väsynyt, mutta onnellinen.

Nyt sitten kaikkien kahden viikon rästitöiden pariin, jotka artsuilu siirsi aikaan post pystytyksen.

Bonnie - I See Darkness

2011-11-21T11:06:00.001+02:00

Ainakin tietää tehneensä töitä. Niskat itkevät ja valittavat, kun ensin istun koneen ääressä kokonaisen työpäivän tekemässä kaikki päivitykset ja layoutit ja tilatut visut ja tekstit, sitten istun koneen ääressä heti perään istumassa toisen kokonaisen työpäivän ja vähän plussaa, että saan viimeisteltyä näyttelytöitäni. Onneksi kahvi on keksitty.

Kaikesta raadannasta huolimatta hitaasti edistyy, mutta sentään olen onnistunut saamaan jotain ulos - viime viikolla se oli vielä aika epävarmaa. Sen verran on tekniikan temppuilu ja universumin kohdennettu hyökkäys minua vastaan on käynyt voimien päälle, että Beckerin näyttelyn alkuperäissuunnitelmasta on jäljellä raato vain. Tulee aika tavallinen kuvanäyttely, ei mitään spessua, jota ehdin jo kaavailla melkein kahden vuoden ajan. Kuvat on seinissä paspoissa riveissä ja layout tavallinen - vaikka töiden jälki onkin sitten varmaan aikalailla erilaista kuin viime aikojen töiden perusteella voisi päätellä. Ja erilaista toisiinsakin nähden: tulee kyllä sellainen sillisalaatti, että jos lähtee hakemaan jotain eteeristä näyttelykokemusta, niin voi ahdistua. Yhden hengen ryhmänäyttely.

Korpilahden Höyry-gallerian lokakuisen näyttelyn jälkeen vain on sellainen olo, että koska en millään pysty samanlaiseen ulosantiin, sisukset on nyt tyhjäksi puristettu - joten kokeillaan sitten jotain ihan muuta. Kuvat menevät ihan siinä kliseisyyden rajalla ja ovat lokakuiseen kuvastoon verrattuina höyhenenkevyitä rallatuksia, mutta ehkä tämä Beckerin näyttely onkin sitten enemmän itselleni sellainen terapianäyttely, missä tarkoitus saa rehellisesti pyhittää keinot. Onneksi elämä ei kuitenkaan niin vakavaa ole.

Kaikkein hirveintä tässä paniikkikiireessä ei ole suinkaan se, että kaikki mahdollinen menee mahdollisimman monella tavalla mahdollisimman pieleen, vaan se, että päähän tulvii valtavasti uusia ideoita melkein tauotta. Pitää oikein taistella pitääkseen itsensä fokusoituna tekemään Beckerille tulevia näyttelytöitä, ettei tule modernia konseptitaidetta tyhjissä huoneissa. Pitää vain toivoa, että virtaa riittää vielä näyttelyn avajaisten jälkeen toteuttamaan kaikki ne ideat, jotka ovat nyt päässeet vain kasvattamaan muistilappupuutani.

Uutta kahvia kuppiin ja takaisin artsua vääntämään.

Tervetuloa avajaisiin pe 25.11. klo 18-20!
https://www.facebook.com/event.php?eid=287996791232799

Ps. Tohtori Caligarista inspiroituneita kuvia on nähtävillä Rööperin taidesalongissa Helsingissä vielä tämän viikon. Hanna Variksen kokoamassa ryhmänäyttelyssä on töitä Hannan ja miun lisäksi myös Markus Leikolalta ja Petri Pohjanjoelta.

Stateless — I’m On Fire

2011-10-30T11:27:00.000+02:00

[Poissa 178. Pigmenttimustetuloste, 15x14cm.]

Tänään Korpilahden Kuulumattomat-näyttely on viimeistä päivää auki, klo 12-16. Näyttelyssä on itselleni jotain ainutkertaista: pistin siihen tehdessäni ihan kaikkeni ja luulen, että se on näkynyt ja tuntunut näyttelyssä kävijöille, ja juuri se on aiheuttanut vastareaktion, vastajakamisen. Vuoropuhelu näyttelykävijöiden kanssa on ollut ennennäkemätön. Blogiin tullut kommentti ja vastaavat privaatisti tulleet ovat olleet todellisia voimauttajia, ja olen ollut hämilläni palautevyöryn edessä. En ole tottunut tällaiseen - että joku ottaa asiakseen erikseen jakaa hyvinkin henkilökohtaisia asioita ja kertoo hyvinkin avoimesti mitä näyttely on merkinnyt hänelle tai millaisen ajatusprosessin se on aiheuttanut.

Yleensä palaute - olkoon se sitten negatiivista tai positiivista - ei lopulta hirveästi ole vaikuttanut olotilaani: teen lähinnä itselleni, omaa tekemisen tarvettani tyydyttääkseni, ja kunkin projektin täyttymys tulee siinä vaiheessa, kun tajuaa itse onnistuneensa suunnitelmansa toteuttamisessa. Tottakai positiivinen palaute tuntuu aika usein hienolta saada, mutta vaikka epäsuomalaisittain kehun avoimesti omia töitäni (kai nyt pidän niitä hyvinä, jos olen ne kehdannut esille tuoda?), hyvin suomalaisperinteen mukaisesti tunnen oloni aina vähän tukalaksi muiden kehuessa. Toisaalta, kyllähän esimerkiksi Coloria-sivusto toimii lähes kokonaan saamansa positiivisen palautteen motorisoimana ja sivuston lukijoiden aktiivisuudella, joten kyllä palautteeseen reagointi riippuu aina vähän projektistakin.

Kuulumattomat-näyttely on sitkeästi kieltäytynyt tallentumasta kameraan tai videolle. Näyttelystä on kyllä kuvia, mutta sitä ydintä ei mitenkään saa tallennettua mihinkään välineeseen; tila on yhtä oleellinen osa näyttelyä kuin siellä olevat teoksetkin ja hiljainen ilmavirta tilassa oleellinen osa kokonaisuutta. Tavallaan tieto siitä, että kaikki ei ole säilytettävissä ja arkistoitavissa, on surumielisen lohduttava. Näyttelyn jälkeen Kuulumattomat-kuvasarja päätyy rullalla talteen, ja ehkä joskus löytyy sellainen paikka, mihin se menee vielä esille. Mutta epäilen. Vaikka kuvasarja itse päätyisikin vielä johonkin, se ei ollut tässä harmaiden eminenssien täyttämässä näyttelykokonaisuudessa kuitenkaan se pointti; mahdollisista tulevista näyttelykokonaisuuksista ei voi tulla samanlaista - itselleni täydellistä, jossa täydentävin tekijä oli nimenomaan kaiken ainutkertaisuus ja väliaikaisuus.

Sitäkin hienommalta tuntuvat kymmenet palautteet niiltä ihmisiltä, jotka ovat muuttaneet väliaikaisen ikuiseksi.

---

Tarkoitukseni oli tulla kirjoittamaan muutama lause sunnuntaisten työprojektien pakoiluna, mutta päädyinkin kirjoittamaan muistokirjoituksen näyttelylleni.

In memoriam.

Middleman — Good To Be Back

2011-10-25T21:05:00.001+03:00

[Das Cabinet des Dr. Caligari. Toisinto III / Reprise III. Pigmenttimustetuloste, 11x32cm (+marginaali), ed. 10.]

Olen lokakuun kuluessa hiljalleen tullut siihen tulokseen, että Korpilahden näyttely on todennäköisesti hienointa, mitä olen koskaan saanut aikaan ja tuskin tulen ainakaan lähiaikoina saamaan aikaan mitään yhtä hienoa. Tämä nyt ei tietenkään ollut hirveän hyvä mainospuhe tulevalle Beckerin näyttelylleni... jota yritän kiireen keskellä työstää loppuun. Harmittaa, kun olen joutunut luopumaan niin monesta suunnitelmastani, että alkuperäinen idea alkaa olla raato vain, mutta onneksi muuta on tullut tilalle. Ja kismittää, kun en hoksannut dokumentoida koko suunnitelman elämänkertaa alusta loppuun, koska nyt on lopulta ajautunut ihan päinvastaiseen suunnitelmaan ja moni varma idea on jo muuttunut ihan joksikin muuksi. Mutta oman näköinen näyttely siitäkin kuitenkin tulee.

Jos ehtii tulla. Välillä ajan riittäminen kaikkien suunnitelmien toteuttamiseen tuntuu ihan toivottomalta prosessilta - nukkuminenhan on aina mukavaa, mutta ajoittain sen pakkotarve tuntuu turhauttavalta, kun vuorokauteenkaan ei saa tunteja lisättyä. Toisaalta, ihan hyvä, kun tekeminen ei ole monotonista omien projektien vääntöä, vaan kaikki päivät tuppaavat olemaan laidasta laitaan erilaisia. Tänään kävimme taidetoimikunnan kanssa kokoustamassa Joutsassa Haihatuksen tiloissa, huomenna päivä kuluu Plankkon vuosikokouksessa ja torstaina ja perjantaina valmistellaan Live Herringin organisoimaa PRIMÄÄRIT-elokuvaperformanssia, joka saa ensi-iltansa Ilokivessä 28.10. klo 19.30 (lisätietoa: PRIMÄÄRIT - Sami van Ingen + Henri Lindström & Alex Zubkerman).

Kaikessa fiksuudessani olen vihdoin ymmärtänyt myös sanoa ei muutamille näyttelykutsuille ja muille projekteille, vaikka tiukkaa se on joidenkin juttujen kohdalla tehnyt.

Michael Kiwanuka — Tell Me A Tale

2011-10-09T20:36:00.001+03:00

[Muirne, Noon. Pigmenttimustetuloste, 8x8cm (+marginaali), ed. 5.]

Korpilahden näyttelyn tekeminen oli sekä henkisesti että fyysisesti melko latautunut sessio ja se toivottavasti näkyy myös tuloksessa. Ainakin se näkyy siinä, että olen ollut aivan voipunut - käsi otsalla mykkäelokuvan sankarittarien tyyliin - viimeisen viikon. Kaikki tekeminen on ollut ihmeen tahmeaa, jokaista hoidettavaa asiaa varten on mennyt tuplasti enemmän aikaa kuin mitä olen alunperin luullut. Mutta hieno kritiikki tuli: Korpilahden Höyry-galleria - Päivi Hintsanen (KSML 8.10.2011)

Ja Helsingissäkin on muutama työ esillä - Galleria Bromsista; siitä on Maija kirjoittanut esittelyn blogissaan: Galleria Broms: Kuriositeettien kabinetti

My Morning Jacket — First Light

2011-10-02T21:09:00.002+03:00

Syyskuu on ollut sellaista rientoa paikasta toiseen, ettei ole ehtinyt sanaakaan naputella mihinkään, vaikka juuri nyt se olisi ollut tarpeellista. Blogin kirjoittaminen on aina paitsi terapeuttista (ikäänkuin piste iin päälle, ajatusten yhteenkokoamisprosessin yksi tiivistelmällinen tulos), myös keino muistuttaa myöhemmin itselleen, että kaikki urakat ovat aina suurempia kuin miltä ne näyttävät. Ihan hyvä, ettei omasta päästä löydy näköjään minkäänlaista suhteellisuudentaju-nappulaa, joka kertoisi milloin mikäkin projekti on kohtuuttoman kokoinen tai vie enemmän aikaa kuin aika itse sallisi. Muuten olisi Korpilahden näyttelykin jäänyt tekemättä - varsinkin uuvuttavan (mutta palkitsevan!) Habitaren jälkeen. Kuvat kertonevat tässä hetkessä enemmän kuin sanat.

Low Duo — It Was You And Me

2011-09-10T21:56:00.002+03:00

[Deidre, Noon. Pigmenttimustetuloste, 8x8cm (+marginaali), ed. 5.]

Perjantai kului Helsingissä: mediataidekokousta ja illalla vielä Art Fair Suomen avajaisissa pistäytyiminen (oli niiiiin mukava tavata monta tuttua!) - ja Live Herring -palaveria mennen tullen. Paluu kotiin tänään oli mukava, kun pääsi ennen yötä perille, ja kun pöydällä odotti valmis printtisarja, joka oli saanut elämänsä ihan silkasta vahingosta.

Päädyin lopulta kaivamaan jo kerran hylkäämäni vedossarjan kätköistä ja mietin, olisiko kuville jotakin tehtävissä analogisin keinoin. Tulin jo siihen tulokseen, että ei, mutta löysinkin ihan toisen väylän, kun otin loppuun yhtä toista sarjaa, jonka toimituspäivä on viikon alussa ja johon käytin sitten viimeiset paperini (jotka oli sille projektille varattukin).

Paperin puutteessa ihminen heittäytyy kokeelliseksi. Tai oikeastaan kaikkihan johtuu yliväsymyksestä, jonka vuoksi ei katso, mitä printteriinsä tunkee - esimerkiksi sitä, onko printattavassa paperissa jo valmiiksi kuva. Lopputuloksena jotain, mitä en ole uskaltanut aiemmin kokeilla - päällekkäisprinttejä. Olen pelännyt, että jo täyteen printatulle paperille tulostettaessa muste ei imeydy sisään vaan jää siihen päälle ja sotkee seuraavat printit. Mutta ainakin noille huokoisille ja orgaanisen oloisille puuvillapapereille väri näyttää imeytyvän hyvin myös jo painetun kuvan päälle.

Tämä on erittäikin iloinen uutinen, sillä jonkin aikaa sitten järjestelin kaikki hukka- ja koevedokset yhdeen lootaan, jonka reunaan kirjoitin isolla mustalla tussilla KÄÄRGH. Järkyttävintä on, että noiden kaikkien viime vuosina kerääntyneiden hukkapaperimateriaalien yhteishinta lähentelee tonnia. Onneksi suurin osa on kuitenkin printtikokeita ja muuta, eikä pelkkää traumaattista printterin huonoa jälkeä.

Olen jo ajat sitten ajatellut valjastaa osan testiprinteistä uniikkitöiden pohjaksi - kokeilin jo pari vuotta sitten muutamaa tekniikkaa, mutta tämä päälleprinttaustekniikka (pienellä twistillä, jota en tässä kokonaisuudessaan jaksa selostaa) tuntui aika hurjasti mahdollisuuksia avaavilta! Sen sijaan noita huonosti printtautuneita en oikein halua käyttää minkään työn pohjaksikaan, koska jäljen kestävyydestä niissä ei ole takeita. Suunnittelin kuitenkin jo jonkinlaista pientä testilaboratoriota, jossa teen väri- ja valokokeita noille surkean kohtalon kärsineille kuville.

Joka tapauksessa, kuvassa näkyvä kaunotar on kahden kaverikuvansa (+ 1 variaatio jokaisesta) lähdössä Habitareen näytille ja myyntiin - sekä muutamia päätynee myös vip-asiakkaittemme huomiin.

Scott Walker - Montague Terrace (in blue)

2011-09-08T15:45:00.000+03:00

Lievää vastatuulta artsuilun kanssa. Osuuskunta Plankko on ensi viikolla osallistumassa Habitare-messuille (osasto 5 a 14; lisätietoa Plankkon sivuilta: www.plankko.fi) ja yhtenä ajatuksenani oli tuoda messuille tarjolle hieman esimakua tulevasta (marraskuun lopulla alkavan) Beckerin näyttelystäni, mutta pm, sanonko mitä. Reaaliteetit ovat hiljalleen Porvoosta paluun jälkeen alkaneet yhä enenevässä määrin kirkastumaan ja ikävähköt sattumukset vahvistavat universumin viestiä: tilaamaani printtipaperia ei ole edelleenkään maahantuojalla, mutta ei se mitään, koska mustetilauksessanikin sain vahingossa väärää mustetta (light magentaa, kun olisi pitänyt olla magentaa). Joten eilen päätin, että keskityn noihin uusiin printtitöihin sitten kunnolla lokakuun puolella - eli en saa Habitareen uusia teossarjoja esiin.

Terapiatyönä ja pitkäaikaisena haaveiluna kuitenkin päätin kokeilla jotain uutta: veri(heltta)seitikeillä maalailua. Tein paitsi täysin abstrakteja kokeiluja Seitikkimaisemien nimellä, mutta myös pienen Seitikkiprinsessat-kuvasarjan, joista ainakin muutamat päätyvät varmaan Habitareen astikin. Tsekkailen nyt tässä ensin muutaman päivän, kuinka nopeasti kuvien sienevä tuoksu hieman laimenisi...

ps. Coloria-blogissa muutama kuva lisää seitikkiprosessista: coloria.blogspot.com/2011/09/seitikkimaalailua.html

Warpaint — Warpaint

2011-09-05T19:41:00.001+03:00

[Das Cabinet des Dr. Caligari. Toisinto IV / Reprise IV. Pigmenttimustetuloste, 11x32cm (+marginaali), ed. 10.]

Vielä viime viikon alussa tuntui, että kaikki deadlinet oli päsähtäneet kylään yhtäaikaa ja tietenkin väärään aikaan - Porvoon näyttelytöiden pakkaus ja muut siihen liittyvät jutut, Portugalin ääni-installaatiotyön viimeistely, Habitare-teosten pakkaus (kun lähtivät etelää kohti samalla kyydillä kuin Porvoon näyttelytyöt) ja lukemattomilta tuntuvat pienet säädöt. Mutta nyt on Porvoon näyttely pystyssä, Portugalissa esillä sekä ääni että projisointi (kiitos Ritan, Minjan ja Maijan) ja suurin osa Habitaren töistäkin kuosissaan - ja noista pienistä lukemattomista säädöistä selviää kyllä päättäväisesti tekemällä.

Mustetta olen jo saanut, mutta haluamaani paperia sen sijaan en, joten taitaa käydä niin, että en saa tehtyä Habitareen työn alla olleita kuvia. Ne valmistuvat sitten johonkin muuhun ajankohtaan. Varmuuden vuoksi kävin tänään tilaamassa vielä pari varamustetta tulevia sessioita varten ja kannoin kotiin kaksi lasertulostinkasettia lokakuun Korpilahden näyttelyäni varten - kun se sitten kumminkin on ihan kohta ovella. Eli jos kerrankin osaisi varustautua ajoissa tulevaan.

Porvoon näyttely lopulta pääsi yllättämään vähän, vaikka siihen yritinkin mahdollisimman tehokkaasti valmistautua. Poissa-teoksen vaatima siimasavotta ei vain oikein toiminut. En saanut siimoja etukäteen valmiiksi tarpeeksi ja paikan päällä loputon solmiminen meinasi jo viedä hermonriekaleen, mutta lopputuloksesta tuli hieno, vaikka itse sanonkin. Huolimatta melko pienestä tilasta, installaatiossa on tällä hetkellä vähän samanlaista hienoa henkeä kuin mitä siinä Wanhassa Woimalassa oli. Osansa on Galleria Vanhaan Kappalaisentaloon tulevalla upealla valolla, joka antoi työlle loppusilauksen.

Haaskalinnun ihmisyyttä ja kuluneita katseita (Uusimaa 1.9.2011)
Det associativa tilltalets konst (Borgåbladet 1.9.2011)

Billy MacKenzie — Winter Academy

2011-08-25T17:50:00.002+03:00

Tehopäivät. Kalenteri on minuuttimerkitty. Huomasin, että syyskuussa on niin paljon happeningia, että pitää tehdä paljon projekteja jo hyvissä ajoin etukäteen, koska sitten ei enää aika yksinkertaisesti riitä. Kaikenlaisista pienistä tehtävistä kertyy aina yllättäen - vaikka yrittäisi varautuakin - hirmuinen vuori; varsinkin kun sekaan mahtuu pari projektia, jotka alkavat pykiä... Koneet kaatuilevat, ohjelmat lakkaavat toimimasta ja muuten vain ei mikään toimi. Jouduin erään projektin tiimoilta mm. soittamaan Soneran puheentunnistusasiakaspuhelimeen ja jäin siinä ihmeelliseen looppiin tavoittamatta lainkaan ihmistä missään vaiheessa - ja ongelman ratkeamatta, koska systeemi ei tunnistanut ongelmaa. Eipä se muutenkaan olisi ollut asiani hoitaa, mutta yritin auttaa ihmistä hädässä - huonoin tuloksin.

Eilen sain muiden töiden lomassa käsiteltyä muutamia printtikuviani uuteen webbimuotoon uusia nettisivuja varten; ne saattavat jopa valmistua ennen Porvoon näyttelyä, jos kaikki vain menee nappiin (ja jos jätän visuaalisen loppuhionnan jonnekin loppusyksyyn). Paperi on loppu maahantuojalta (joka ei osannut arvioida, milloin paperia saadaan) ja printtauksen jälkeen myös minulta, joten jännityksellä odotan, milloin pääsen tekemään uusia töitä - vai pääsenkö? Osa musteistakin on vielä tilausprosessissa, eipä silti. Onneksi Porvoon näyttelyyn ei tarvitse mitään ja onneksi on jonkin verran omaa varastoa jäljellä eli ei tässä mitään jättimäistä hätää.

Tänään sain sentään lopulta signeerattua töitäni kehystykseen; niiden pitäisi ehtiä tiistaina Porvoon teoskuljetukseemme, josta ne sitten ystävä roudaa Helsinkiin ja Habitareen kolmen viikon päästä. Huomenna jatkunee paketointi ja työkalupakin lataus. Ja henkinen sumu, todennäköisesti.

Courtney Saunders - Promise Me

2011-08-23T18:50:00.001+03:00

Piti valita kahdesta Por:sta, lähteäkö Porvooseen vai Portugaliin. Molemmissa näyttelyn alku sijoittuu syyskuun alkuun; Porvoossa Timpan ja minun, Portugalissa Èvorassa yhteisnäyttely ex votos-teemalla Rita Vargasin, Minja Revonkorven ja Maija Holman kanssa - Ritan organisoimana. En ole kummassakaan Por:ssa aiemmin käynyt, mutta valitsin ensimmäisen, koska jollakin tavalla Porvoo nyt vain yksinkertaisesti resonoi tällä hetkellä paremmin. Laitan omat Portugalin teokseni Ritan, Maijan ja Minjan pystytettäväksi - luotan siihen, että heidän käsissään työni löytävät parhaan paikkansa vanhasta palatsista, johon näyttely rakentuu. Itseltäni Èvoran näyttelyyn lähtee Vieraat-sarjan vedoksia, yksi flash-videoprojisointi ja (toivottavasti) yksi ääni-installaatio. Tai osa lähti jo: sain tänään pistettyä printti- ja dvd-paketin matkaan, vaikka tiukille se otti. Printit lähtivät suoraan sunnuntaina päättyneen Maila Talvio -salongin seiniltä - mikä muodosti aika tiukan aikakehyksen teosten postittamisen suhteen. Yllättäen postin EMS-pikapaketti tuntui sekä nopeimmalta että edullisimmalta vaihtoehdolta kaikkiin kuriireihin verrattuna? Toivottavasti kukaan ei ole tulkinnut postissa väärin mitään aikataulukkoa ja työt todella pääsevät perille saakka.

Äänijuttua pitäisi vielä työstää, mutta sen varmaankin saa sitten netin välityksellä bitteinä perille. Tekeminen on pakko jättää viikonloppuun, kun tietenkin koneessa kenkkuili sekä flash että premiere, kun piti saada rakennelma dvd-levylle saakka ja tällä hetkellä hinaudun kaikissa projekteissa, sekä omissa että tilaus-, pari päivää perässä. Ja sitten tietenkin asiakkaat saavat tekemisessä sen ensimmäisen sijan. Usko myös artsuilupuolen selviämiselle on kuitenkin luja... Voi vaan olla, että toinen uusista domaineistani joutuu esittämään väliaikaista sivua vielä pienen tovin, vaikka sen osoite onkin painettu nyt kaikkiin esittelymatskuihini.

Toisen domainin sain sentään jo auki jonkin aikaa sitten ja innostuin osallistumaan Illustration Fridayhin - aivojumppaa itselle ja jotain muuta arkitouhun keskelle. Kuvitukset, projektit, skissit ja muut härpäkkeet löytyvät jatkossa osoitteesta www.kuvituksia.com.

The Unthanks — No One Knows I'm Gone

2011-08-07T20:57:00.000+03:00

[Poissa 176. Pigmenttimustetuloste, 15x14cm.]

Eilen oli melkein vapaapäivä. Jätin suosiolla kaikki päivitysmeiningit suloisen sunnuntain huomaan ja heittäydyin elokuvateollisuuden vietäväksi. Kesäreissu vei huomiota siinä määrin, että sekä Pirates of the Caribbeanin ja Harry Potterin uusimmat jatko-osat meinasivat jäädä väliin, nuo maailmankaikkeuden liki merkittävimmät elokuvat! Piraattiasia on nyt korjattu, velhoilut jäänevät ensi viikonloppuun.

Sunnuntai toi sitten tullessaan työrupeaman. Päivityksiä, korjauksia, uuden suunnittelua, kirjoittamista ja photarimestaruutta.

Porvoon näyttelyasioitakin hoideltu kuntoon. Pressipäivä on sovittu, painotuotemäärät on selvillä, juliste ja kutsari suunniteltu ja tiedotekin jo kirjoitettu - ja lähetetty käännettäväksi ruotsiksi. Avajaiset ovat 1.9., mikä on samalla Timpan syntymäpäivä, mutta vielä ei osaa edes kuvitella mitään megajuhlistusta. Jos aiemmista näyttelynrakennuskokemuksista voi yhtään mitään päätellä, voi olla, että suurin juhlallisuus on mennä nukkumaan heti, kun mahdollista. Periaatteessa perustuotannolliset aikataulutus- ja resurssirakenteet eivät vain yleensä toimi näyttelytoiminnan yhteydessä: lopulta aina kuitenkin päätyy suhteellisen voimakkaaseen nääntymykseen ja ellei päädy, yleensä itse näyttely tuntuu sitten vajaavaiselta ja tyhjältä.

Luovuin jo kerran alkuperäisestä suunnitelmasta viedä Porvooseen esille Turussa "rikotun" Poissa -installaation, mutta vaikka ajatus installaation varastetuista teoksista vertautuu mielessäni edelleen nyrkin kokoiseen reikään maalauksessa, kokonaisuutta kuitenkin pystyy katsomaan jo jotenkin uudellakin tavalla. En tiedä vielä miten teoksen tulen laittamaan esille - laitanko kokonaisuuden esille yhtätoista kuvaa vajaampana vai korvaanko kuvat jotenkin. Alunperin kävi mielessä, että korvaisin varastetut työt (kaikki 1/5) toisella vedoksella, mutta osasta töistä on vedostettu jo koko sarja, eikä minulla ole alkuperäisiä tiedostoja jäljellä (koska tuhoan ne aina sarjan ottamisen jälkeen). Vain muutamien teosten korvaaminen tuntuisi itsestä oudolta, eikä osan korvaaminen signeeratuilla vedoksilla ja osan työvedoksilla oikein kalskahda oikeilta. Joku vinkkaisi, että minun pitäisi laittaa tyhjille paikoille Turku - Euroopan kulttuuripääkaupunki -logot ja kieltämättä mieli kyllä tekisikin muuttaa koko teos fiilistelytyöstä kantaaottavaksi tilataiteeksi. Mutta koska tuo on itselleni tärkein printtityöni, ehkä nyt vain tyydyn sen raunioihin ja yritän sompailla siitä rikkinäisyydestä jotain eheyttä, ulkopuolisia gimmikkejä lisäämättä.

Billy Mackenzie - Sing That Song Again

2011-08-05T22:57:00.002+03:00

[House. Pigmenttimustetuloste, ~27x27cm (+marginaali), ed. 10.]

Oudon paljon aikaa sain tänään kulumaan viimeisen vuoden aikana syntyneille asioille, jotka on vielä johonkin suuntaan vaiheessaan, vielä vailla loppuviimeistelyä tai päinvastoin, ihan alkuteloillaan. Varsinkin talvi kantoi kourissaan jos jonkinlaista uutta. Muun muassa viime vuoden puolella pystyyn pistetyn Kulttuuriosuuskunta Plankkon, joka on ehtinyt jo organisoida kaikenlaista pientä ja paljon suurempaa on luvassa. Plankkolainen näyttelyura alkoi Ensimmäinen kattaus -näyttelyllä Bistro Pannu & Huoneessa Tampereella (esillä 15.8. saakka), sitten kesäkuisella näyttelyllä Sodankylän elokuvajuhlilla ja seuraavana luvassa on osallistuminen Habitare-messuille syyskuun puolessa välissä. Messukokemusta ei ole juurikaan omaan taskuun kertynyt, joten koko prosessi on yhtä seikkailua. Tämän päivän pistin ennakkotiedotteita eteenpäin ja hoitelin muutenkin media-asioita kuntoon. Omalta osaltani sain pressikuvat jo valkattua, vaikka lopulliset messuille myyntiin menevät teokset varmistuvat joskus loppukuusta. Kaikenlaista pientä lippusta ja lappusta pöydät täynnä. Tiedote ja esittelyitä Plankkon sivuilta: www.plankko.fi

Sain tänään myös käyttööni kaksi uutta domainia, joista toiseen olisi tarkoitus loihtia itselleni ihan oikea artsuiluportfoliokotisivu ja toiseen mm. kuvituksia ja graafista suunnittelua ja kaikenlaista craftia sisältävä saitti. Suunnitelmat ovat piirtyneet jo paperille, ehkäpä ne jossain vaiheessa verkkoonkin päätyvät. Pakko on, kun toinen osoitteista on painettu jo limited edition -postikortteihin, jotka aion pistää myyntiin Porvoon näyttelyssä heti syyskuun alussa... Ja uusiin käyntikortteihini, jotka saanen painosta ensi viikolla. Jospa aika olisi niin lempeä, että tällä kertaa oikeasti saisin sivut tällä omalla painotuoteultimaattumillani valmiiksikin asti.

Tässä loman jälkeisessä työvyöryssä olen löytänyt jälleen itsestäni listailijan. Tai oikeasti postitittajan. Post-it-laputtajan. Kummasti rauhoittaa, kun kirjoittaa kaikki tehtävät asiat muistilapuille, pistää ne jonkinlaiseen järjestykseen ja napsii niitä pois sitä mukaa, kun homma tulee tehtyä. Tai jos ne työt eivät millään järjesty, niin ainakin ne laput saa suoraan halutessaan suoraan riviin.

The Human League — Tom Baker

2011-08-03T15:11:00.003+03:00

[Room. Pigmenttimustetuloste, ~27x27cm (+marginaali), ed. 10.]

Kesäkuussa aika meni mokkulan kanssa tappelemiseen (kun laajakaista ei toiminut) ja työjuttujen itkupotkuraivarilla läpirunttaamisen epäinhimillisessä ajassa, joten en ehtinyt blogata sitä, mitä olisin halunnut - eli kertoa osuuskunta Plankkon järjestämästä pop-up-näyttelystä Sodankylän filkkareiden yhteydessä. Pistänpä tähän kuvauksen, jonka kirjoitin silloin kesän alkupuolella:

Kun aloin suunnitella teoksia Inspiration-näyttelyyn, innoitusta ei tarvinnut kaukaa hakea: päässäni on kauan elänyt kuvamaailma, joka on vain odottanut työstämistään. Teossarjat Das Cabinet des Dr. Caligari, Reprise I-IV ja On the Set: City, House, Room ovat kaikki saaneet inspiraationsa vanhasta kauhumykkäelokuvasta Tohtori Caligarin kabinetti (Das Kabinett des Dr. Caligari / Das Cabinet des Dr. Caligari ohjaaja Robert Wiene, käsikirjoitus Carl Mayer ja Hans Janowitz, Saksa 1920). Näin elokuvan ensimmäisen kerran ala-asteikäisenä ja sen outo ja hyvällä tavalla vähän pelottavakin tunnelma sekä kummalliset vinksahtaneet lavastukset jäivät pysyvästi mieleen. Kun myöhemmin aikuisena näin elokuvan, olin aidosti hämmentynyt siitä, ettei siinä ollutkaan ääntä ja värejä, kuten olin muistanut. Muistikuviini oli aivan selkeästi piirtynyt hämärä, mutta kirkasvärinen kaupunki ja voimakaseleiset ja -ääniset ihmiset. Eikä elokuva ollut ihan niin pelottavakaan kuin millaisena se oli mieleni sopukoissa elänyt, mutta yhtäkaikki, sama vinksahtanut olotila siitä edelleen tuli.

Teossarja Das Cabinet des Dr. Caligari, Reprise I-IV koostuu nimensä mukaan eräänlaisista toisinnoista. Olen käyttänyt kuvien pohjana aikoinaan elokuvan kohtauksista piirtämiäni ja maalaamiani kuvia, jotka olen toukokuussa viimeistellyt digitaalisesti loppuun.

Teossarja On the Set koostuu kolmesta eri teoksesta (City, House, Room), jotka on toteutettu digitaalisena kollaasina piirroksista ja valokuvien riekaleista. Ne ovat ikäänkuin lisälavastuksia Tohtori Caligarin kabinetti -elokuvaan – niitä tiloja, jotka ovat päässäni asuneet elokuvan ensinäkemisestä asti.

Ja nyt, hyvät kansalaiset, tässä kesäpäivän kunniaksi katsottavaksi Tohtori Caligarin kabinetti.

Billy MacKenzie - Beyond The Sun

2011-08-02T23:31:00.001+03:00

[City. Pigmenttimustetuloste, ~27x27cm (+marginaali), ed. 10.]

Jo oli hieno päivä. Sain tehtyä kaiken sen, mikä oli kalenteriin merkitty ja sen lisäksi vielä ehdin viettämään vapaa-aikaa - käytiin Ullan kanssa Lounalauluissa lurittelemassa mummojen ja papparaisten kanssa XV yötä ja Levotonta tuhkimoa. Kesä on nyt parhaimmillaan, iltaisin on upea valo.

Meinasi kyllä tulla pieni paniikkikin. Lupasin Vieraat-sarjan työni yhteen näyttelyyn ja vasta sen jälkeen aloin miettiä, onnistuuko se. En saa tällä hetkellä Vieraat-sarjan vedoksia tehtyä enempää, koska en ole vielä löytänyt mieleistäni valokuvapaperia, enkä ehdi sitä tässä välissä hankkia. Hartolassa Maila Talvio -salongissa on esillä koko teossarja ja koska näyttely loppuu jo 21.8., hoksasin, että nehän voin laittaa suoraan seuraavaan näyttelyyn. Kunnes muistin, että ne ovat Hartolan näyttelyssä myynnissä. Enpä muista ennen soittaneeni mihinkään näyttelypaikkaan ja toivoneeni sitä, ettei teoksia olisi myyty. Onneksi muita oli, mutta Vieraat-sarjaa ei. Helpotti - ja yksi asia ratkaistu.

Sain samalla myös kutsun Kamara Ensemblen poikkitaiteelliseen kollaasiesitykseen lauantaina 13.8. klo 15 - mutta valitettavasti en pääse. Menkää te muut! "Sadussa kalliopohja, satakielen laulussa kastehelmet" on impressioita ja improvisaatioita liikkeen, sanojen ja sävelten siivin, mm. Edith Södegranin, Berthold Brechtin, Arto Mellerin ja Anna-Leena Härkösen runoutta sekä Eero Ojasen, Anna-Mari Kähärän, Marko Kempin, Matti Hussin ja Matias Partasen musiikkia. Tänään kuulin myös, että ryhmä oli saanut inspiraation esitykseensä vieraillessaan viime vuonna Maila Talvio -salongissa ja nähdessään siellä Timpan töitä - mikä on vissiin painettu oikein ohjelmalehtiseenkin! :D
Esitys FB:ssä

Dirty Projectors — As I Went Out One Morning

2011-08-01T15:35:00.000+03:00

[Poissa 125. Pigmenttimustetuloste, 15x14cm.]

Tehokkuus. Hirveästi kaikkia pieniä virtuaalisia ja projektillisia langanpätkiä solmittu ja päätelty, mutta silti tuntuu kuin ei olisi tehnyt mitään. Otin sentään vihdoin askeleen OMIEN nettisivujeni suunnitteluun, mikä on aika hämmentävä edesottamus näin reilun viidentoista nettisivuttoman nettiammattilaisvuoden jälkeen. Jonkinlainen väliaikainen räpellyshän on tuolla aina ollut, mutta jospa nyt vihdoinkin käyttäisi osaamistaan ihan rakenteellisen ja ei-väliaikaisen sivun tekemiseen. Domain(it) on varauksessa, toivottavasti virta riittää toteutukseen saakka.

Lisäksi viikonlopun aikana täydentelin hieman korttivarastojani: pistin uusintatilauksia jo tehdyistä korteista ja pari uuttakin settiä: koe-erän kortteja uniikkityösarjastani Muistopeli / Memorial Game ja limited edition kortteja Poissa / Absent -sarjasta. Käyntikortit ja sellofaanipussien sulkijatarrat pitäisi vielä tilata, sitten alkaa olla tilanne suhtkoht hyvin reilassa pakkohankintojen osalta.

Seuraavana to do -listalla olisi laskujen maksaminen ja Elisalle reklamointi ja jonkinasteinen siivousrupeama. Maanantain syvin olemus.

Jos vaikka ensin keräisi voimia pelaamalla jonkin aikaa Ratchet & Clankia, kun ei aurinkokaan paista.

Jacques Brel - La Chanson des Vieux Amants

2011-07-31T15:37:00.000+03:00

[Poissa 93. Pigmenttimustetuloste, 15x14cm.]

Kesä! Ihan hyvä syy pysyä töistä ja koneelta pois! Mutta hiljalleen olen aloittanut arkeen paluun - sekä webbivelhoilun että omien projektieni hahmottelun. Palasimme interraililta jo muutama viikko sitten, ja jos olisi ollut fiksu, olisi siinä joutessaan hoitanut muutamia pienempiä asioita alta pois, etteivät ne rysähdä sitten kaikki yhtäaikaa. Mutta koska en näköjään hoitanut, niin oletettavissa on, että viimeistään viikon parin päästä olen taas yötäpäivää-moodissa eri projektien äärellä. Syytä onkin: odotettavissa on artsullisesti kiireellinen syksy, johon omien näyttelyiden lisäksi olen näköjään suunnitellut kaikenlaista muutakin aktionia.

Jotain olen osannut jättää poiskin: Värjäripäivät päättyvät tänään Iitissä ja tämä on ensimmäinen kerta vuosiin, kun en ole paikalla. Olen välillä harmitellutkin päätöstäni, mutta toisaalta olen kiitollinen siitä, että kerrankin olen osannut jättää aikaa ihan vain kotona olemiselle. Aktiivireissuloman jälkeen sitä vasta lomaa tarvitsikin... :) Vielä odottaa 2885 kuvaa kamerassa jonkinnäköistä lajittelua. Pakkohan sinne joukkoon on mahtua muutama hyväkin. Varsinaiset turistikuvat kyllä taitavat puuttua joukosta.

Olen hiljalleen siivoillut työpöytää ja kirjoittanut muistilistaa kaikista tekemättömistä asioista sekä töihin että artsuiluihin liittyen. Paluu virtuaaliin pitäisi aloittaa kohtsillään käymällä useamman sadan meilin kimppuun. Sekin on niin paljon helpompaa, kun voi istua parvekkeella auringossa ja hörppiä samalla kahvia ja syödä mansikoita.

Jotain ihan muuta sain sentään jo tehtyäkin: Colorian FB-ryhmä uhattiin arkistoida ja koska päivitysnappia ei tullut mihinkään, päätin ryhtyä tuumasta toimeen ja siirtyä käyttämään FB-sivua. Eli: Colorialla on nyt ikioma FB-sivu, jota voi käydä likettämässä osoitteessa: www.facebook.com/coloria.net

Random Prints vol. 2 - The Essence of Whispering Tree.

2011-06-20T21:45:00.000+03:00

The Essence of Whispering Tree.

Random Prints vol.2 - ensimmäiset kuvat sain liikkeelle tänään. Nyt odottelen, löytääkö joku ne.

---

Huomasimme myös, että näköjään meillä on seikkaileva apina, jonka omia matkakertomuksia voi käydä lukemassa Huldan omassa blogissa. Itse roikumme väljästi völjyssä - Berliini meni jo yhtenä haamuna ja nyt Leipzigin talot siintävät ikkunan takana.

Pitäisi pari työrästiä vielä hoitaa loppuun, mutta ensin vähäksi aikaa makoilemaan ja lukemaan kirjaa.

Väsynyt, mutta onnellinen.

My Morning Jacket — Holding On To Black Metal

2011-06-10T18:25:00.013+03:00

No, toimiiko verkko edelleenkään? Ei. Se ja ihan hillitön kiire projektien kanssa irrottaa näköjään blogistakin aika tehokkaasti. Onneksi Jyväskylän taidemuseon Tunne maisema -verkkonäyttelyprojekti alkaa olla jo hyvässä kuosissa, vaikka työskentelyn hitaus mokkulan kanssa välillä kiristääkin hermoa turhan äreästi.

Kävin tänään viemässä postiin uusia kuvia, määränpäänään Sodankylä ja siellä Inspiration-näyttely, joka on esillä Sodankylän leffafestareiden ajan. Kuvistani kaksi sarjaa ovat syntyneet Tohtori Caligarin kabinetti -elokuvan pohjalta ja yksi sarja on passikuvia matkiva sarja unohtuneista filmitähdistä. Tähän en tietenkään kuvaa saa ladattua mokkularaukalla, joka epätoivoisesti hengaa 2g-verkossa. Ehkä sitten myöhemmin...

2011-06-05T21:09:00.000+03:00

Maila Talvio -salongista...

Kiireinen helatorstai: ensin Hartolaan Maila Talvio -salongin avajaisiin, josta suoraan Korpilahdelle juhlistamaan Ullan ja Arton pitkää uurastusta, Höyry-gallerian avajaisia! Myös Minjalla on Hartolassa töitä esillä, joten pääsin mukavasti hänen kyydillään. Myöhästyimme tosin tietöiden ja muiden hidasteiden vuoksi avajaisista sen verran, että missasimme puheet ja muut - ruusut kyllä saimme. Ja onnistuin vihdoin myös kuvaamaan töitäni - pystytysvaiheessa unohdin koko kuvauksen.

Maila Talvio -salonki, molemmat omat näyttelykokonaisuuteni.

Korpilahdella oli puolestaan ihan loistavasti porukkaa ja näin muutaman ystäväisen piiiitkästä aikaa - joten kaikin puolin onnistunut reissu! Kupariyrttisenikin olivat alkaneet jo kukkia, vaikka istutuksesta on viitisen päivää!

Yksi vapaapäivä välissä tekikin hyvää, kun sai hetkeksi muistutuksen siitä, että vaikka työmaailma rutistuisi epäonnistuneeksi mytyksi, muualla on sentään elämää ja ystäviä. Muutenkin olisi aika tiukalla, mutta oman ekstransa peliin toi se, että Elisan laajakaista on poikki, ja ilmeisemmin pidempäänkin. Luulin vielä torstai-aamuna, että katkos olisi väliaikainen häiriö vain, mutta ei se sitten ollutkaan. Perjantai-iltana tajusin, että kuka sitä sitten viikonloppuna korjaisi. No, onneksi on sentään mokkula, vaikka sillä tuo latailu tuntuukin lähinnä turhauttavalta.

Onneksi sitten perjantaina hammaskin halkesi illalla, joten tuo laajakaista ongelma muuttui vähän pienemmäksi mielessä :)

Perry Como - If

2011-05-29T19:40:00.001+03:00

Vaskenruosteyrtit on nyt istutettu Korpilahdelle, Höyrygallerian suljettuun porrashuoneeseen ikkunalaudalle, omaan pieneen kokeelliseen kasvihuoneeseeni. Pieni taustakertomus kasvihuoneesta löytyy Höyrygallerian blogista. Alla pieni kuvakavalkadi pystytysvaiheesta. Kaksi viimeistä kuvaa ovat Huttusen Ullan ottamia.

Yrttisten materiaalina käytin pääasiassa kuparia, mutta myös pellavaa ja puuvillalankaa...

...mutta myös kaikenlaista muuta kukkasiin sopivaa, kuten muttereita, teräsharjoja, raastimia, teesihtejä...

2011-05-26T23:55:00.000+03:00

Electric Six — Danger! High Voltage

[Poissa 175. Pigmenttimustetuloste, 15x14cm.]

Kupariyrttiprojektin tekeminen tuo kyllä hyvää vaihtelua koneen ääressä istuskeluun, kun monitorin tuijottamisen lisäksi pitää juosta keittiössä tiskaamassa lasipurkkeja. Tulee hyvä mieli tiskialtaankin puolesta, kun se kerrankin varmaan tuntee olonsa tarpeelliseksi. :)

Eilen tein ihan hyvän kirpparihankintasaldon: parikymmentä vanhaa tai vanhan oloista lasipurkkia, joissa melkein kaikissa on kannetkin. Osa kyllä vähän askarruttaa kannen osalta - mitkään kaapista löytyvät kannet eivät luonnollisestikaan käy noihin lasipurkkidinosauruksiin, joten jos mitään pitävää ja haponkestävää vaihtoehtoa ei löydy, niin osa purkeista jäänee koristeeksi omalle ikkunalaudalle.

Toissa viikolla hankkimani riistakamera on nyt otettu haltuun. Koska tuota laitetta ei ole verkkovirtaa varten suunniteltu, iltaan kului ihan hyvä määrä sähköopin kertausta ja ac/dc -kuvioiden ja napaisuuksien muistelua. Onneksi tästäkin on joskus käynyt jotain kursseja ja vielä enemmän onneksi on Timppa. :) Sähköliikkeestä ostettu vaihtopäinen muuntaja ei auttanut lopulta mitään, kun sen johdon napaisuuksista ei ottanut kirveelläkään selvää (+ ja - oli merkitty kätevästi niin, ettei yhtään tiennyt kumpi piikki oli kumpi - värimerkinnöistä ei ollut tietoakaan ja muutenkin oli ehkä kaikkein epävakaimman näköinen laite ikinä). Pienen pohdiskelun jälkeen kaapista löytyi sähköurkujen vanha 12v muuntaja, joka herätti kameran eloon. Testikuvat otettu.

Kilokaupalla pieniä töitä ja työpöydällä vaanineita askareita suoritettu. Kiitorata kohti artsuiluprojekteja alkaa näyttää vähän puhtaammalta.

---

Viikko sitten taidemuseolla tehty haastattelu on jäänyt hyvällä tavalla pyörimään päähän. Tuntui, että siinä, kun joutui analysoimaan hieman omia tekemisiään ja kokemisiaan, moni asia loksahti melkein paikalleen. Uusia ajatuksiakin heräsi - mikä ei ole viimeaikoina ollut ihan hirveän yleistä.

Two Wounded Birds - My Lonesome

2011-05-24T23:24:00.000+03:00

[Poissa 15. Pigmenttimustetuloste, 15x14cm.]

Projektit ei oikein edisty. Pää on ollut vähän tahmea ja mieli väsynyt ja tänään, kun olin yön aikana saanut itseni buustattua melkein hyvään työvireeseen, sähkö oli hävinnyt talostamme ja myös läheisestä talon ulkopuolisesta universumista. Sähkö tuli kyllä takaisinkin noin varttitunnin päästä, mutta koska kaapelien kanssa möyrivät sähkölaitoksen miehet lupasivat vielä toista katkoa, en viitsinyt työkonetta kytkeä päälle toiseen äkkikuolemaan. (Miehet lupasivat soittaa, ennenkuin katkaisevat sähköt seuraavan kerran ja niin soittivatkin - ehdin laittaa nuo muut sähkölaitteet ja pikkukoneen kiinni ennen rysäystä). Sitten olikin jo päivä niin pitkällä, että lähdin käymään sovitulla reissulla Ullan luona katsomassa hänen suunnittelemiaan kuoseja (upeita! inspiroivia!).

Lukuunottamatta lauantaita (jolloin käväistiin aamupäivällä kalamarkkinoilla juomassa nokipannukaffet ja ikävöimässä La Rochellen valikoimia...) en ole juurikaan ehtinyt poistua ulos viime viikon jälkeen, kun työt pitävät niin tiiviisti koneen äärellä. Joten paussi kotoa teki kyllä hyvää, eikä paluun jälkeen sekään raastanut hermoja ihan tolkuttomasti, että kone ei - äkillisen sähkökatkosammutuksen jälkeen - meinannut ensin toeta henkiin ollenkaan. Siinä tokenemista odotellessani ja ruudun epämääräisiä numerosarjoja katsellessani ehdin järjestellä koko työpöytäni puolen metrin korkuisen paperikaaoksen siistiksi pinoiksi toisaalle, että mahtuu jossain välissä taas printtamaankin.

Huomenna olisi tarkoitus käydä tekemässä hankinnat viikonloppuna pystyyn pistettävää Kupariyrtti-projektia varten: lasipurnukoita, etikkaa ja lisää kuparia.

Stiltskin — Inside

2011-05-20T19:05:00.000+03:00

[Vieras 12. Pigmenttimustetuloste, kuvakoko 42x27cm + marginaalit.]

Ei siinä vielä mitään, että joka päivä on pakattu täyteen ohjelmaa ja tuntuu että kaikkea tapahtuu koko ajan, mutta kun joka päivä tulee vielä joku uusi uutinen, joka tuntuu mullistavan kaiken tekemisen - ja olemisen ylipäätään. Myös ajan kulumisen syöksyliike on jälleen havaittu luultua nopeammaksi ja kesän deadlinet paukkuvat kohta päälle. Mutta tänä vuonna aion pitää Oikean Loman (vuodet tuovat viisautta) tämän kaiken hulinan keskellä ja siihen saakka työt tekee vaikka päällään seisten, vaikka helppoa se ei välttämättä olekaan. Onneksi tänä vuonna osasin edes jonkin verran varata ylimääräisiä päiviä myös yllätyksiin, vaikkakaan en ottanut huomioon, että yllätysten koko ja niiden vaatima aika ilmiselvästi korreloi kalenteriin tyhjiksi jätettyjen päivien kanssa.

Elämä onkin sitten aikataulutettu loman alkuun saakka aika hyvin melkein minuutilleen. Nyt on työn alla kiireisimmät nettihommat: copypastausta, uusia katalogeja, graafista suunnittelua ja taidemuseon ensi kesän Tunne maisema -verkkonäyttelyn koostamista. Viimeksi mainittu on suhteellisen valtava projekti ja aikaa niukahkon oloisesti (aikataulu on tosin itse laatimani, joten siitä en voi ketään muuta syyttää), mutta hiljaisella hauduttelulla asiat loksahtelevat paikalleen. Artsu todo-listauksessa vaanivat ensimmäisenä Sodankylän Inspiration-näyttelyn teokset (luonnokset valmiina, tai pitäisikö sanoa: hahmotelmat) ja muutamat uniikkityöt ja listalta löytyy myös terapiaprojektinani kulkeva Kupariyrttitarha (vielä työnimi, joka tuntuu kyllä hiljalleen vakiintuvan ihan oikeaksi nimeksikin...)

Kupariyrttitarha on ollut itselleni rakas, pitkään haudutettu projekti, joka on itselleni jonkinlainen meditatiivinen terapiaprojekti: jotain erilaista, ehkä kaunistakin ja vähän väriinkin liittyvää ja kun sitä tekee, mieli saa askarrella rauhassa muiden asioiden kanssa. Tekemistä, ei paljon miettimistä - idea on ollut niin kauan aikaa valmiina, ettei sitä tarvitse enää vääntää mihinkään. Toivottavasti projekti vain saa pystytyksen jälkeenkin olla sellaisenaan: pienenä anekdoottina tiilitalon ikkunassa.

Fight Like Apes — Hoo Ha Henry

2011-05-17T11:34:00.000+03:00

[Vieras 11 II. Pigmenttimustetuloste, kuvakoko 42x27cm + marginaalit.]

Eilen reissasin Hartolaan ripustamaan työni Maila Talvio -salonkiin. Harmitti vähän, kun kamera jäi kotiin. Kartanomiljööstä olisi saanut hienoja kuvia synkällä sadesäällä - ilmassa oli sellaista luonnon rehevöitynyttä outoutta. Ja oli kylmä. Aamulla mietin jo vähän aikaa, pitkäisikö jättää toinen pitkähihaisista paidoistani pois päältä, mutta lopulta pysyi vielä takkikin päällä koko pystytyksen ajan.

Vieraat-sarjan töitä päätyi tapetoidun huoneen seinille ja ne näyttivät kyllä siltä, kun olisivat päätyneet kotiinsa! Tilasin Taurilta vähän riskillä töihin tummat harmaansinivihertävät paspat ovaalinmuotoisella kuva-aukolla, kun arvelin, että ne sopisivat hyvin punertavan kuviotapetin ja kattomaalauksen ympäröimäksi - ja sopivathan ne. Sattumalta ovet on maalattu juuri samanvärisellä, joskin vaaleammalla sävyllä! Hienolta tuntuu, kun huoneeseen jäi - ainakin noin sateisena ja synkkänä päivänä - sellainen hyvä pysähtynyt tunnelma, jossa kummitusjuttujakin voisi hyvin kertoa. Toimittaja mainitsi, että hänen mieleensä tulee kauhuromanttiikka ja Edgar Allan Poe - tehdessäni en tuota ajatellut, mutta varsinkin tuon huoneen ja ovaalien kehysten kera mielenyhtymä on varsin oivallinen ja mieluisa. Tiedä häntä sitten, hajoaako koko hieno synkkä illuusio käsiin auringonpaisteisena kesäpäivänä!

Viereisessä valkoseinäisessä huoneessa on esillä Hiljaisia harhoja -sarjan vedoksia; ehkä vähän ahtaalla, mutta ihan kuitenkin kohtuusiistinä nauhana huoneen ympäri. Tunnelma ainakin on ihan erilainen kuin toisessa huoneessa - joku sanoikin, että on vaikea uskoa, että on saman tekijän töitä. Itselleni ero ei näytä niin suurelta, mutta kieltämättä tällä kertaa noista huoneista tuli osa itse teoksia.

Tärkeää on tietenkin myös se, että molemmissa huoneissa on kaakeliuuni, joiden takana esi-isät saavat rauhassa asua.

Pieni ei ehkä niin ilmeinen yllärikin tuonne kahteen huoneeseen mahtuu - ei maailmoja mullistavaa, mutta ehkä hauskaa niille, jotka sen hoksaavat. :D

Aretha Franklin — No No I'm Losing You

2011-05-14T17:44:00.002+03:00

Kotiloista saatava purppuraväri oli yksi matkan pääteemoja.

Viikko Ranskassa luonnonvärien parissa oli hienompaa kuin mitä olin uskaltanut toivoa ja rankempaa kuin mitä olin osannut kuvitella. Seminaariohjelmaa oli aamuvarhaisesta iltaan, eikä taukoja juuri pidetty - ja ne vähätkin käytettiin sosiaalisesti tehokkaasti. Pää oli jo kahden päivän jälkeen niin täynnä uutta informaatiota, uusia nimiä ja uutta kaikkea mahdollista, että ellei kolmannen päivän aamu olisi alkanut retkellä, pää olisi varmaan räjähtänyt. Viisi täyttä päivää informaatiota alkaa olla jo oman pääkunnon rajamailla - alkupään tietoja alkoi jo varmaan hävitäkin. Jossain vaiheessa varmaan pystyy jo vähän jäsentelmäänsä kaikkea kuullutta - vielä ei. Oma rämiskäixukseni monen vuoden takaa kiukutteli, ei tarkentanut ja muutenkin oli epävakaa toiminnaltaan, joten sisätilan luentokuvista tuli kaikista sen verran taiteellisia ja tärähtäneitä, että niitä ei tässä valokuvashowssa näy.

Reissun hienoin anti oli ilman muuta uusiin ihmisiin tutustuminen. Ruotsalaisen taiteilija Jeanette Schäringistä kirjoitinkin toissapäivänä Coloria-blogissa (Botanic transformation - colour of plants and matter in motion). Yoshiko Iwamoto Wada piti työnäytöstä shiboritekniikoista (lisää: yoshikowada.wordpress.com) ja kutsui meidät myös illalla syömään hilpeälle illalliselle, jossa puhuttiin asiaa ja vierestä - ja suunniteltiin uusia kansainvälisiä tapahtumia. Viisitoista ihmistä olisi varmaan vaatinut tuplasti tilan, jossa olimme, mutta sopu sijaa antoi ja tunisialainen ruokakin oli ihan maittavaa, ja mielenkiintoisista asioista jutellessa ahtauskin pääsi unohtumaan. Käyntikortteja kertyi lopulta laukun pohjalle parisenkymmentä - vielä kun muistaisi kuka on kuka ja mistä päin maapalloa.

Louvren pihalla kääntymässä. Seuraavalla kerralla ehkä sitten sisään saakka. Ehkä. :)

Pariisin taivaan alla.

La Rochelle on meren äärellä.

Ilta La Rochellessa.

Iltaongella.

Sardinipyramidi. La Rochellen tärkeimpiä elinkeinoja on kalastus.

Aamukävely hotellilta konferenssipaikalle.

Workshoppeja ja työnäytöksiä laidasta laitaan, perinteisistä käsityönäytöksistä uusiin innovaatioihin. Painantaa sekä käsinkaiverretuilla painolaatoilla että tietokoneen avittamana.

Osanottajia oli paikalla viitisensataa, kansallisuuksia yli 60 ja kieliä vaikka mitä. Onneksi luennot oli englanniksi tai ranskaksi - simultaanitulkattuna. Joskin tulkki välillä huokaili tuskastuneena ja välillä oli pitkä tauko ja sitten ...and... something about colours.

Ekskursiolla käytiin osterifarmilla...

...luontoretkellä värikasveja bongaamassa...

...mutta reissun pääkohteena olivat värikotilot ja niiden kokeilu.

Matkaevääksi oli tietenkin ostereita. Ja eväspaketti, jossa oli briepatonki, couscousia ja kolmioleipä. Joka päiväiseen symposium-ruokailuun kuului vähintään alkuruoka, pääruoka, jälkiruoka ja kahvi.

La Rochellen akvaario on Euroopan suurimpia yksityisiä akvaarioita. Osanottajille oli ilmainen sisäänpääsy - ja akvaariotilassa myös näyttely purppuravärjäyksestä.

Glaziereita La Rochellessa oli melkein yhtä paljon kuin Firenzessä gelaterioita, mutta täytyy kyllä sanoa, ettei jäätelö päässyt ihan samalle tasolle. Se oli myös vaikeasti tavoitettavaa, kun seminaariohjelma oli niin tiukka.

Tricky and Franky Riley — Ghetto Stars

2011-04-17T20:20:00.005+03:00

[Vieras 11 I. Pigmenttimustetuloste, kuvakoko 42x27cm + marginaalit.]

Kansalaisvelvollisuudet taas sitten hetkeksi suoritettu. Vaikka vaikeaa se kyllä oli. Äänestyspaikkana ollut koulu oli remontissa - mikä ei ilmeisesti ollut tullut kenellekään äänestysjärjestelyistä vastaavalle mieleen ennen tätä aamua, koska tie äänestyspaikalle oli huterasti viitoitettu aitaan teipillä kiinnitettyihin aanelosiin sinisellä tussilla hutaisten kirjoitettuna. Epävirallisuutta lisäsi tekstien yliviivaukset ja kirotusvihreet sekä tuulen piiskaamat, puoliksi irronneet paperirepaleet. Mutta suuren koulun taakse kiertämällä löytyi sisäpihalta pieni nuoli, joka opasti hiekkaisen ja kuoppaisen sisäpihan kautta jonkinlaiseen keltaiseen parakkirakennukseen, jossa lopulta toimenpide saatiin suoritettua. En onneksi ollut ainoa eksynyt. Ellei paikalla olisi hortoillut muitakin yhtä epätietoisen näköisiä ihmisiä, olisi varmaan jäänyt lopulta löytämättä.

Päivää onkin tänään riittänyt mainiosti. Olen yrittänyt laskeutua normaali-ihmisen ajanlaskuun hiljakseen ja tänään laitoin kellon soimaan jo ennen yhdeksää - mikä on aika ennen kuulumatonta tässä taloudessa. Vastaavasti pitäisi yrittää aikaisemmin nukkumaankin, mutta jotenkin vuoteeseen meneminen ennen kahta tai kolmea tuntuu niin vieraalta, ettei sitten meinaa saada unta. Yritän kuitenkin sitkeästi siirtää heräämistäni varttitunnilla joka päivä, että olen sitten lauantaina virkkuna Ranskan koneessa. Meinasin nielaista pääni, kun luin lipusta latest check-in 6.50, mutta alkushokin jälkeen ajatus aamupalasta Pariisissa alkoi enemmän kuin viehättää. Sunnuntaina sitten jatkan ystävän kanssa rannikolle La Rochelleen, jossa ISEND alkaa. Viikko värien ja värifanaatikkojen parissa siis. Ja Ranskassa. Ja merenrannalla.

Matkajärjestelyihin kuuluu myös sitä edeltävät työjärjestelyt. Ja artsuilujärjestykset. Toissapäivänä sain annettua Maila Talvio -salonkiin ja Tampereelle Plankon näyttelyyn ja Beckerille myyntiin menevät työt kehystykseen. Tänään keräsin Tampereelle lähteviä irtovedoksia nippuun ja printtailin niiden taakse lappusia. Huomenna olisi tarkoitus laittaa kolme työtä menemään Plankkon Ensimmäinen kattaus -näyttelyyn, joka on esillä Haarlan kiinteistössä: Pannu & Huone, Tampere, 29.4. – 15.8.2011.

Mitenkähän tässä käy. Pää humisee kuin olisin tynnyrissä. En uskalla edes vilkaista kuumemittariin.

Goldheart Assembly — Going Down Well

2011-04-16T12:11:00.000+03:00

[Vieras 10. Pigmenttimustetuloste, kuvakoko 42x27cm + marginaalit.]

Ihmeellinen ihana valo! Pitäisi taistella loput odottavat rästityöt kuntoon, mutta huomaan vaeltelevani asunnossa ja availevani ikkunaverhoja mahdollisimman levälleen, jotta pehmeä talvivalo pääsee sisälle. Onko tämä valo oikeasti kellertävän vaaleanpunaista vai onko edellisestä valon näkemisestä vain liian pitkä aika?

Olen hiljalleen yrittänyt ottaa taas normaaliarjesta kiinni kolmen kuukauden 24/7 Live Herring -rutistuksen jälkeen. Tapahtuma ei ole vielä loppunut: Saarijärven Live Herring '11 -näyttely (Saa osallistua!) on auki vielä kesäkuun alkuun, mutta oheisohjelman osalta on sen verran hiljentynyt, että jää aikaa muutama minuutti vuorokaudessa omalle päällekin. Näyttelyn pystytys oli aivan mieletön kokemus. Raahauduin pystytysviikon maanantaina paikalle ihan järjettömän väsyneenä ja vähän huolestuneena siitä, että mitäköhän hommasta tuleekaan, kun asiat putoilevat päästä eikä tavarat enää edes pysy käsissä. Mutta jo ekan pystytyspäivän jälkeen olin aivan täynnä virtaa: ihan mielettömän mukava porukka ja tajuttoman positiivinen fiilis. En muista, onko missään koskaan ollut samanlaista yhteishenkeä. Puhumattakaan siitä, että näyttelyteokset ovat oikeasti jotain sellaista, mitä näillä leveyksillä ei ole aiemmin nähnyt. Pystytysviikon loputtua ja avajaisten jälkeen tiesi olleensa mukana jossain keskivertoa paremmassa - sama tunne on onneksi säilynyt.

Eilen kohtasin kyllä aika ison takaiskun: aloin signeerata talvi-iltojen pimeydessä valokuvapaperille printtaamiani vedoksia ja huomasin, että suurimmassa osassa niistä oli aivan käsittämättömiä raitoja. Keinotekoisella valolla niitä ei talvella huomannut, mutta kevään auringonvalo oli armoton. Ainakin viikon intensiivinen työrupeama ja sadan - todennäköisesti kahdensadan - euron edestä paperia ja mustetta hukkaan, koska en tuota sekundaa halua päästää markkinoille, vaikka sitä ei tavallinen katsoja ehkä huomasikaan. Voisi kyllä harmittaa vähän vähemmänkin.

Jotain lohtua antaa se, että viikon päästä tähän aikaan olen Pariisissa. Jos nyt vain Islannin tulivuoret ymmärtävät vaieta tänä keväänä.

Don Cavalli — Gloom

2011-03-18T09:51:00.000+02:00

Created with Admarket's flickrSLiDR.

Missäkö luuraan? No, täällä!

Live Herring '11 -tapahtuman lisäksi on tapahtunut kaikenlaista pientä riemua ja suruakin, mutta perusasiat on ihan samalla tavalla kuin muutama viikko sittenkin: paperi on edelleen hakusessaan (testaaminen viikonloppuna edessä), töiden kanssa on tolkuton kiire ja kaikki piuhat hukassa.

Viime viikonloppuna olin arduinotyöpajassa ja tutustuin vähän arduino-ohjelmointiin ja elektroniikkavärkkien väsäämiseen. Olipa outo tilanne, kun jotenkin on pitänyt itseään niin väsyneenä, ettei odota oppivansa mitään - ja sitten, kun hahmottaa asioita oman mukavuusalueensa ulkopuolelta ja varsinkin, kun osaa itsenäisesti soveltaakin niitä (vaikkakin hyvin pienessä mittakaavassa)... No, nyt ymmärrän, mitä sana voimauttaa tarkoittaa oikeasti. Olen ledivalon vilkkumisenergialla toiminut koko viikon.

Taustalla oli tietenkin myös se, että tuntee olevansa kokonaan uuden maailman portailla tekemistensä suhteen. Työpajaa ennen ehti nähdä Live Herring '11:ssa Marko Timlinin valosensoriesityksen ja Niinimäen Matin esittelyn omista kodinkonesoittimistaan. Meininki samalla saralla jatkuu: tänään taidemuseolla Antti Ahonen Koelsesta (Kokeellisen elektroniikan seurasta) ja huomenna Koelsen avoin työpaja taidemuseossa.

Tiistaina kävin Korpilahdella juttelemassa Emalipuun ja Höyrygallerian Ullan kanssa nettisivuista ja muista säädöistä. Sovittiin aikataulut ja tulevia projekteja... Ihan mieletön tila! Tuskin maltan odottaa, että se on valmis.

Sisäinen minäni on tällä hetkellä syvästi riehaantunut kaikista tulevista mahdollisuuksista.

Ja Ranskan lentoliput on hyvän ystävän ansiosta hankittu. Siitä lisää myöhemmin.

Magazine — Shot By Both Sides

2011-02-28T12:57:00.000+02:00

[Vieras 9. Pigmenttimustetuloste, kuvakoko 42x27cm + marginaalit.]

Live Herring '11 toinenkin näyttely (Jyväskylän taidemuseossa) on nyt saatu auki ja hommat alkaa olla enemmän tai vähemmän hallussa. Säätöähän tässä riittää vielä mennen tullen, varsinkin pirullisissa tiedostomuodoissa - jostain syystä mpeg-4-koodeksilla tehtyjen fileiden toisto ei välttämättä onnistu soittimissa vaikka pitäisi. Katsotaa nyt, millainen taistelu tulee ensi viikolla maanantaisessa näyttelysisällön vaihdossa. Mutta työtä tosiaan riittää niin paljon kuin vain ehtii tekemään. Toisaalta, en halua vinkua. Minkäänlaista epätoivon tuntua ole päässyt syntymään - enkä ole todellakaan yksin tekemässä. Tähän asti homma on sujunut vielä suhteellisen hyvällä hauskuudella. Ja tänään oli lehdessäkin Suuri Helpotuksemme: Suomen kulttuurirahaston apuraha 10 000 euroa.

Kyllä silti huomaa, ettei sitä meinaa jaksaa puskea projekteja ja töitä seitsemää päivää viikossa aamusta iltaan. Keho tietää heti, kun saa puoleksi päiväksi luovuttaa: heti, kun istuu vähäksi aikaa alas lepäämään, alkaa joku tauti nostaa päätään. Onneksi eilen sentään sain käytyä Värjärikillan vuosikokouksessa. Harmittaa kyllä, kun tämän kertainen kurssi jäi väliin: olisi ollut kiva saada jotain vaihteeksi aikaan käsilläänkin.

Jossain välissä pitäisi alkaa myös ennakoida omaa tulevaa artsuiluaan. On aika hirveä määrä juttuja bubbling under ja pari aika isoakin hanketta, jotka vaatisivat aikaa ja keskittymistä - jota ei nyt ole tarjota. Varsinkin huono osallistumiseni yhteen yhteistyöprojektiin syö henkisesti, mutta kaikkeen ei vain veny.

Artsuiluun liittyvä muukin kehitys on jotenkin tien risteyksessä - vai pitäisikö sanoa, että oikein risteyssumassa. Eräskin alkuvuoden aamu alkoi ahdistuksella: käyttämääni Hahnemühlen paperia ei saa välittäjiltä Suomesta eikä Ruotsista; eikä näköjään mistään netistäkään. Eikä ihme: tuotanto on ajettu alas pari kuukautta sitten. Myös printterin ja sen seuraajien valmistus on lopetettu viime vuonna, joten olisikohan aika alkaa miettiä seuraajaa. Paperille saa kyllä hyvälaatuista korviketta, eikä eroa entiseen paljaalla silmällä huomaa, mutta kyllähän alkaa hiljalleen vaikuttaa siltä, että myös musteiden valmistus aletaan hiljalleen ajaa alas. Olin kyllä tsekkaavinani, että nuo suurkuvatulostimet käyttävät samoja musteita kuin tuo pikkuinen printterini, joten... A2-kokoinen tulostin on kyllä ollut mielessä jo pidempään. HP:lla ei sellaista ilmeisesti ole: pitäisi ostaa tosi iso. Päänvaivaahan tämä aiheuttaa, koska en haluaisi luopua Vivera-musteista, jotka on mennen tullen peitonneet mm. kaikki Epsonin musteet testeissä.

Hahnemühlen paperia sentään sain uuden kokeilusatsin kotiin, vielä kun ehtisi testata.

Janis Ian - Jesse

2011-02-20T01:52:00.005+02:00

Aivan uskomatonta! Menen tänään nukkumaan kummallisessa tunnemikserissä: riemun ja oudon isovelivalvoofiiliksen melko vahvassa sekoituksessa...

Viime vuonna tuli tarve tehdä jotain käsilläkin, joten osallistuin Brooklyn Art Libraryn Sketchbook Projectiin, jossa kuvitettiin Moleskin-vihko. Äidyin kelaamaan taaksepäin aikaan ennen tietokoneita, kun saturunot vielä pulppuilivat päässä - ja lopputulokseksi tuli kynäilty ja kuvitettu englanninkielinen puolirimmaava runosatu A Little Witch Who Knits. Kirjasen sain matkaan New Yorkia kohti tammikuussa. Juuri nyt on Brooklynin Art Libraryssa menossa avajaiset. Olin ne totaalisesti jo unohtanut tässä kaiken Live Herring '11 -kiireen keskellä, mutta sain sopivasti muistutuksen, kun tulin sulkemaan konetta ja meiliini tipahti viesti, että joku otti juuri sketchbookini luettavaksi (niissä on viivakoodit - joka kerran, kun kirjaseen tarttuu joku, se viedään viivakoodin lukijan kautta ja siitä tulee viesti tekijälle). Tuntui aika hillittömän hienolta, koska projektiin osallistujia on tajuton määrä - melkein 30 000, jos oikein luin! Vieläkin oudommalta - monessakin mielessä - tuntui se, että innoissani klikkasin lukijaprofiilia ja sivuille päätyessäni huomasin live-lähetyksen taidekirjastotilasta - ja OMAN KIRJASENI jonkun kädessä! Mitä ihmettä?! Tosi outo tunne katsella jotain toista tyyppiä toisella puolella maapalloa reaaliaikaisesti, varsinkin, kun henkilöllä itsellään ei ollut tarkuuvarmasti mitään tietoa siitä, että häntä tarkkaillaan. Onneksi käveli ulos kuvasta ennenkuin ehdin syventymään tarkemmin ilmeanalyysiin :)

Kyllä tämäkin projekti alussa vähän taisteli vastaan... Eikä niin vähänkään. Kirjanen oli mukana Firenzessä ja alunperin aloin tehdä siitä jotain ihan muuta, mutta jotenkin idea ei vain kantanut loppuun. Tuntui, ettei paperi puhunut kanssani yhtään samaa kieltä ja ideakin vähän hävisi matkan varrella. Aloitin Firenzessä kirjan tekemisen temperalla ja pottupainamisella, mitä oli tarkoitus jatkaa kotiin palattua, mutta se ei vain toiminut. Koska otin koko projektin itselleni vähän jonkinlaiseksi taideterapiahankkeeksi ja lähdin tekemään sitä ihan huvin vuoksi, en viitsinyt hirveästi sitä stressata. Mietin kaikenlaista modernihkoa kuvitussysteemiä ja sarjakuvankin tekoa, mutta mikään ei oikein napannut. Hiljalleen itselleni tuli tarve tehdä kunnon vanhanaikainen nonsense-satu ja päästä värittelemään Copiceillani. Osallistuin nimenomaan "story"-sarjaan ja halusin tehdä oikein perinteisen tarinan alun, keskikohdan ja lopun kanssa - enkä mitään nonlineaarista ultramodernia höttöä. Joulupäivänä, kun copypastailin työprojekteja, idea alkoi hahmottua. Pitkän vitkastelun jälkeen aloin toteuttaa kirjasta tottakai viimeisenä viikonloppuna ennenkuin se piti lähettää - hyvin haudutetunhan pitäisi perinteisesti valmistua nopeasti.

Joten riivin kirjasta alkuperäiset sivut pois ja vaihdoin siihen paksummasta ja huokoisemmasta paperista muotoon leikatut sivut. Kiireessä ja totaali-idioottina en tietenkään hoksannut kokeilla etukäteen kunnolla, miten Copicit käyttäytyvät paperilla: pieni testipala ei paljastanut sitä, että tussi tulee aika voimakkaastikin läpi. Kun olin sekä luonnostellut että kirjoittanut tarinan suoraan paperille, en yksinkertaisesti enää ehtinyt etsiä ja kokeilla uutta paperia, joten päätin vaihtaa kyniä. Puukynäyritys loppui siihen istumaan. Vaha- ja öljyliidut lopulta tuntuivat oikealta vaihtoehdolta, mutta kun olin päässyt ensimmäisten tärkeimpien kuvien loppuun, tajusin, etten ikinä saa liiduilla sellaista jälkeä kuin haluaisin. Mietin, josko Copiceilla voisi hieman paikata kaikkein roheimpia reunoja tasaisemman oloiseksi - ja kappas: samalla huomasin, että niillä voi hyvin värittää liitupinnan päälle ilman, että väri menee läpi. Pinnasta tuli kieltämättä oudon tuntuinen, mutta livenä varsin kivan näköinen. Valkoiset maalitussit eivät sensijaan toimineet rajauksessa yhtään niinkuin piti: piirtäessäni huomasin, että ne suorastaan väistelivät vahaliitujen jälkeä, vaikka periaatteessa tussin pitäisi tarttua kaikille pinnoille. Tulipahan askarrellessa vähän roheutta kuviin.

Mutta kaikenkaikkiaan: tuli hyvä satu ja ihan hyvä kuvituskin. Harmittaa vain, kun en kunnolla hoksannut skannata kirjaa ennen lähetystä, koska näin jälkeenpäin mietin, että muutamia pieniä fiboja paikkaamalla siitä olisi ehkä voinut saada julkaisukelpoisenkin opuksen... Kaikki kuvat tuli otettua prosessissa, kun viimeistely oli vielä kesken. Kirja on kuitenkin nyt Brooklynissa skannausjonossa, joten ehkä se tulee esille jossain vaiheessa kokonaan - ja samantien virittelen siitä uuden version omaan käyttööni...

THE SKETCHBOOK PROJECT ON TOUR:
Brooklyn Art Library February 19-27, 2011 / 103A N. 3rd St., Brooklyn, NY 11211 | Open Tue - Sun / Noon - 8pm / Closed Mondays (L train to edford Ave.)
Austin Museum of Art March 12th, 2011 (during the SXSW festival!) Austin, TX
SPACE Gallery March 30-April 2, 2011 Portland, ME
The Granite Room April 8-9, 2011 Atlanta, GA
Transformer Gallery April 11-30, 2011 Washington, DC
Form/Space Atelier June 10-12, 2011 Seattle, WA
111 Minna Gallery June 18, 2011 San Francisco, CA
Hyde Park Arts Center July 14-17, 2011 Chicago, IL
Full Sail University July 29-July 31, 2011 Winter Park, FL

Tricky - Ghetto Stars

2011-02-14T21:00:00.004+02:00

[Vieras 8. Pigmenttimustetuloste, kuvakoko 42x27cm + marginaalit.]

Oli tarkoitus postailla blogiin hienoja kuvia Äänekosken näyttelystä, mutta enhän ole mitään ehtinyt, kun rikosilmoitusten vääntäminen ja Live Herring '11 -touhu on kaapannut koko elämän. Johan se on kohta ohi.

Sikäli itselleni aika hieno juttu, että sain tuohon Äänekosken näyttelyyn vihdoin aloitettua isojen laserprinttitöiden sarjan (Kuulumattomat), jota olen päässäni hahmotellut varmaankin kymmenen vuotta. A4-kokoisille kuultopapereille laserilla tulostetut kuvat on koostettu täysin photarin actioneja käyttäen. Olen kyllä valinnut etukäteen malliksi muutamia valokuvia, joiden mukaan olen sitten ohjaillut actionien avulla syntyviä kuvioita, eli eivät nuo ihan puhdasta tietokonetuotetta ole. Ja hienosti craftina teipillä kiinni! Äänekoskella on kolme esillä, ensi syksynä kymmenen kuvan setti tulee esille Korpilahdelle Höyry-galleriaan ja tässä samalla hiljakseen työstän sadan kuvan sarjaa valmiiksi. Mihin menee varmaan pari vuotta, jos aikaa löytyy tekemiseen. Kummasti inspiroisi, jos tuolle massiiviselle tilateokselle löytyisi jostakin iso tehdashalli, mihin sen voisi laittaa pelottelemaan herkkiä sieluja.

Kuvat näyttelystä ovat joka tapauksessa vielä kameran uumenissa, kun ei ole ehtinyt muistikorttia tyhjentää - eikä ehdi nytkään.

Viime viikko sujui käytännössä kokonaan Live Herringin hommissa: tiistaina menimme (Tauri, Timppa ja minä) näyttelyä Keuruulle ja Timpan kanssa jatkettiin seuraavana päivänä ja Soilen ja Sirjan kera vähän vielä seuraavanakin - sopivasti saatiin ikkunat peitettyä ja johtoja piiloon juuri ennen avajaisia. Mutta tärkeintä: tekniikka saatiin pääosin pelaamaan jo keskiviikkona. Alku ei ollut kovin lupaava: eka tykki ei suostunut toimimaan ollenkaan, eikä Heini Ahon työt meinanneet lähteä lainkaan käyntiin. Mutta siellä se nyt jököttää. Ainakin pari päivää on toiminut, eli nelisen prossaa näyttelyajasta on suoritettu. Ei ihan voiton puolella siis vielä...

Ei meinannut kyllä enää millään puhti riittää aktiivisen pystytysviikon jälkeen torstaina Vakiopaineeseen CologneOFF-klubille, mutta ei ollut kyllä puhti riittänyt monella muullakaan. Pink Twinsin keikalla lauantaina mieli lepäsi - ja ideoita alkoi tulvia päähän ja seuraavan päivän työpajan tuotoksia seuratessa prosessi vain jatkui. Hirveä elektroakustisen musiikkinäpräyksen himo jäi päälle. Toivotaan nyt, että onnistun vielä kytkemään itseni jossain välissä johonkin työpajaankin, ettei mene pelkiksi toimistohommiksi koko kevät.

Siinä sunnuntaina penkillä istuessa ja kuunnellessa tajusi, että taas on harmillisesti omat vapaamuotoiset projektit (artsuilut, kirjoittelut ja muut) jääneet muun tuotannon jalkoihin. Minne hemmettiin se toivontai joutui? Ideoita pukkaa silti - tai ehkä siksi.

Pakko ainakin päästä johonkin toteuttamaan kuparikukkatarhani, joka on ollut jo pitkäaikaisempi toiveeni - pitää jonakin yön hiljaisena tuntina kirjoittaa sille speksit kuntoon.

Huomisena ohjelmanumerona olisi näyttelynpystytyssessiota taidemuseossa ja sitten taas tuohon vedosvarkauteen liittyvää hommaa. Ja koneen näpyttelyä kunnes sormenpäät irtoavat.

Grinderman — Worm Tamer

2011-02-08T21:09:00.001+02:00

[Poissa 7. Pigmenttimustetuloste, 15x14cm.]

Turun suuressa mediahiljaisuudessa vellonut näyttely Turun Vanhan Raatihuoneen galleriassa sai masentavan päätöksen: Timppa huomasi eilen näyttelyä purkaessaan, että teossiimoja roikkui 200:sta kuvasta koostuvassa Poissa-installaatiossa muutamia tyhjillään ja joitakin teossiimoja oli kiinnitetty kaksi yhteen kuvaan - ja sehän laukaisi hälytyskellot päässä. En ollut itse purkamassa, mutta puhelin kantoi päivällä tiedon siitä että töitä puuttuu noi kymmenen. Lopullinen inventaario viime yönä paljasti, että kuvia on varastettu yksitoista kappaletta: numerot °7, °14, °18, °52, °68, °89, °99, °104, °151, °155 ja °170. Kaikki vedokset on signeerattu, numeroitu ja sarjan ykkösiä: niissä on merkintä 1/5.

Soittelin tänään Suomen taiteilijaseuran lakimiehelle vähän kysyäkseni neuvoa vastuuasioissa ja siitä, miten kannattaa toimia. Aikomukseni oli tehdä rikosilmoitus heti, mutta päivä kului aamuyhdeksästä iltayhdeksään Live Herring '11 / Epätosi maailma -näyttelyn pystytyksessä Keuruulla (aikalailla tauotta) ja kotiin päästyä verkko ei toimi (mokkulakin katkoo ärsyttävästi, ei oikein virallisia ilmoituksia tällä epävarmalla yhteydellä viitsi alkaa säätää). Mutta huomenna sen aion tehdä heti ensimmäisen sopivan tauon alkaessa. Turun museokeskukselle on asiasta ilmoitettu, eikä heilläkään ole kokemusta vastaavasta. Kaikin puolin kaikki asiaan liittyvä on vielä siis kesken, joten katsotaan nyt, miten tässä käy.

Vaikka teosten myyntiarvo ei ole mikään järisyttävän suuri (noita olen myynyt 70€/kpl, eli yhdentoista kappaleen hinta olisi 770€), nuo sarjan ensimmäiset vedokset ovat olleet sellaisia, jotka eivät ole olleet myynnissä kuin tuon 200-osaisen installaation osana. Lisäksi jokaisesta kuvasta on siis tehty neljä vedosta, jotka ovat olleet myynnissä yksittäisinä kappaleina ja ainakin yhdestä varastetuista töistä on kaikki viisi vedosta jo pois pelistä: yksi oli installaatiossa ja neljä myyty. Joten siltä osin tuntuu, että tuo iso installaatio on mennyt "rikki". Ei ehkä näy ulkopuoliselle niin konkreettisesti kuin esimerkiksi isoon maalaukseen reiän tekeminen, mutta kyllä se siltä itsestä tuntuu. Varsinkin, kun installaation ostamista kohtaan on osoitettu vähän mielenkiintoakin ja nyt tuntuu, että enhän minä voi rikkinäistä myydä. Voihan tietenkin tehdä puuttuvista teoksista jonkinlaiset erityisversiot installaatioon, että varkaus tallentuisi siihen jotenkin pysyvästi - mutta ei se ole sama.

Paitsi että surettaa, myös ()#=)¤(/#ttaa niin armottomasti, etten varmasti jätä tähän. Tässä postauksessa on kuvat niistä viedyistä teoksista, jotka löytyivät itseltäni valmiiksi digitaalisina. Loput etsin jostakin viimeistään viikonlopun aikana ja pistän verkkoon esille etsintäkuulutussivun, johon kokoan kaikkien kuvien työt. Voin jo tässä välissä luvata, että jos joku bongaa näistä kuvista jonkun (nimenomaan ykkösvedoksen - toivottavasti kukaan ei käräytä kaveriaan, jolla sattuu olemaan myöhempi vedos), pitävistä ja käräyttävistä vihjeistä annan vedospalkkion.

---

Vaikka Turusta jäi tällä kertaa paha maku suuhun isolla skaalalla, täytyy sanoa, että pienemmällä skaalalla - vieraskirjaa lukiessa ja kuultuja palautteita suodattaessa - olo keveni vähän. Tässä synkistelyn keskellä kirjaan kirjoitetuilla pienilläkin positiivisilla kommenteilla on mielessä aika hyvä kaiku. Että ei se koko maailma ole ihan mutaa silti.

[Poissa 14. Pigmenttimustetuloste, 15x14cm.]

[Poissa 104. Pigmenttimustetuloste, 15x14cm.]

[Poissa 151. Pigmenttimustetuloste, 15x14cm.]

[Poissa 155. Pigmenttimustetuloste, 15x14cm.]

[Poissa 170. Pigmenttimustetuloste, 15x14cm.]

The Jim Jones Revue — Shoot First

2011-02-06T15:10:00.002+02:00

[Vieras 7. Pigmenttimustetuloste, kuvakoko 42x27cm + marginaalit.]

Jonkin aikaa sitten naureskelin, kun Uninvited Words -teokseni tuntui latausten perusteella olevan hirveän suuri hitti Kiinassa (no, ei ehkä väkilukuun suhteutettuna kumminkaan). Tänään sitten Helen vinkkasi, että oli saanut työnsä puitteissa enkkubriiffin kiinalaisesta Ming-Fen Huangin (professori Xiamenin yliopiston kulttuuriosastolla) nettitaiteen taidekritiikkiä koskevasta tutkimuksesta. Sen enempää tietoa en saanut, mutta linkin ko. kiinankieliselle tutkimussivulle. Google käännätti otsikon: Internet Art taidekritiikin ja tässä surrealistinen yhteenveto Googlen kääntämänä:

Aseta henki avantgarden, postmoderni kulttuuriset vaikutukset ja digitaalitekniikan uunissa Internet taiteilija on kriittinen nykytaiteen aktiivisin ryhmiin. Ne sormella runko taiteesta, taiteen tekijänoikeuden ja perinteiseen taiteen käytäntöjen, ottamalla käyttöön satunnaisten tekijöiden tapa parodia ja kloonaamista antitaidetta, ainutlaatuinen omalla tavallaan edistää taiteen.

Kappaleessa, joka alkaa überhienolla lauseella Toiseksi, roskat kun vauva. (tämä on muuten ihan ymmärrettävissä, kun vähän ajattelee!) lukee oma ja Uninvited Words -projektin nimi.

Toisessa esimerkissä, Suomen freelance-kirjailija Yan Voiko Line ( P. Hintsanen ) "kutsumaton ilmaisu" ( kutsumattomat Words , 2005 ) ja 2004 vuonna 11 kuukauden välillä roskapostia vastaan sana järjestetään aakkosjärjestyksessä , ja . doc ,. rtf . txt näkyy kolmessa eri muodossa. Hän yritti näyttelytila osaksi temppeli roskapostia ja luoda valoteos taidetta. Vierailijat eivät voi vain selata, voit ladata käyttämällä syntetisoiman lukeminen sanat ja muodostumista MP3 -tiedostoja.

Nyt joku kiinankielentaitoinen: onko tuo Yan Voiko Line minä? Onko minulla alterego?

Olisi ihan mahtavaa saada tämä kokonaan vaikka englanniksi käännettynä. En ainakaan vielä löytänyt kokonaan. Tuossa on tosi mielenkiintoisia linkkejä ja vinkkejä nettitaiteen maailmaan...

I Am Kloot — Fingerprints

2011-02-04T23:49:00.001+02:00

Pitää pistää jossain välissä kuvakertomus kaikesta vuoden alun touhusta ja sinne väliin tilitys kaikesta, mikä on mennyt vinosti pieleen. Onneksi onnistumisen hetkiäkin on. En vielä uskalla ääneen sanoa, mutta toivon hartaasti, että vanha sanonta "kolmas kerta toden sanoo" pitää todellakin paikkansa... Äänekosken näyttelytyöt ovat nimittäin jo kaksi kertaa valahtaneet alas. Jospa nykyinen viritys kestäisi näyttelyn loppuun saakka.

Itse näyttelyn pystytys oli aivan järkyttävän hankala (systeemit, varasysteemit ja varasysteemien systeemit eivät toimineet), puhumattakaan koko näyttelyn tekemisestä, joka seilasi koko ajan vastavirrassa. Joku jo kysyikin, että miksen vie sinne esille "vain jotakin - onhan sulla noita töitä" - mutta jotenkin itse haluaisin ajatella, että omissa näyttelyissäni on sydän ja sielu mukana ja ne on kokonaisuuksina ajateltu. Universumikin yritti olla toista mieltä: en saanut haluamaani paperia, paspojen piti alunperin olla ovaalinmuotoiset ja itse töiden tekemisessä tuli eteen kaiken maailman pientä säätöä, että se määrällisesti alkoi tuntua jo jonkun keskiarvokäyräteorian murtamiselta. Mutta nyt on Äänekoskella ensimmäistä kertaa esillä Vieraat-sarjan vedokset (10ed + lisäksi niistä on olemassa uniikit pienet kehystetyt työt, jotka ovat nyt esillä Turussa) ja samoin ensimmäistä kertaa esillä laserprinttiteippikollaasi Kuulumattomat.

Tyytyväinen. Olen.

The National — Conversation 16

2011-01-28T02:47:00.000+02:00

[Vieras 6. Pigmenttimustetuloste, kuvakoko 42x27cm + marginaalit.]

Nukahdin aamulla, kun laitoin kenkiä jalkaan, joten olisikohan tästä pääteltävissä jonkinlaista väsymystä? :)

Pari projektia on osoittautunut suuremmaksi kuin luulinkaan ja Äänekoskelle tulevien töiden kavalkadi on saanut vähän kärsiä sen puitteissa. Tai eivät itse työt, vaan lähinnä tekeminen. Tekniikkakin on vähän hakusessaan ja pielavetinen plan B kokoajan työn alla, jos viikkoja odotetut kuultopaperit eivät tule huomenna liikkeeseen (eilen olivat saapuneet jo Suomeen). Tänään laskin päässäni sitten jäljellä olevien päivien ja edessä olevan työmäärän yhtälön, eikä se ole ehkä kovin rohkaiseva. Ottaen huomioon, että käytännössä kaksi seuraavaa päivää on varattu muille projekteille. Kääk.

Tänään oli Keskisuomalaisessa pieni nostokin Äänekosken näyttelystä :) Mukava, ettei tarvinnut odotella toiseksi viimeiseen näyttelypäivään mainintaa - vaikka aiheuttaahan se valtaisan paniikin, kun yhtä-äkkiä huomaa, että näyttelystä on jo juttua lehdessä. Varsinkin, kun siitä Turussa meneillään olevasta ei ole ollut mitään mainintaa missään ja vähän epäilyttää, tuleeko sitä edes toiseksi viimeisenä päivänä. Enäänhän se on reilun viikon esilläkin.

Tänään oli melkoisen työteliäs ja tuottava Live Herring -päivä - siitä enemmän Live Herringin Konehuoneessa.

Two Door Cinema Club — I Can Talk

2011-01-24T10:59:00.025+02:00

[Vieras 5. Pigmenttimustetuloste, kuvakoko 42x27cm + marginaalit.]

Ja taas tippui meiliin yksi taiteilijakirjaehdotus: kuudes kirjaehdotus ja toinen gallerianäyttelyehdotus tämän vuoden puolella. Siis sellainen, joka on naamioitu mielenkiinnoksi juuri minun töitäni kohtaan, mutta tarkemmalla tarkastelulla onkin sitten käytännössä maksullinen mainos. Sellainen, että toimittaisin itse kuvan ja tekstin ja taittaja latoo tekstit kirjaan tai lehteen sellaisina kuin ne lähettäjältä tulevat. Jälki on useimmissa näissä hyvännäköistä, mutta kun teksti on editoimatonta, kuviin ei ole kenelläkään sanomista ja kun mukaan on kutsuttu käytännössä kaikki mahdolliset ennakkovalikoimatta, mistä muustakaan tässä on kyse kuin mainospaikkamyynnistä? Ärsyttää, kun aina menee aikaa hukkaan, kun yrittää ottaa selville, kuka on ihan oikeasti asialla ja kenellä vain hyvä ansaintamalli.

Eihän tuossa periaatteessa mitään rikollistakaan siis ole ja monelle on varmaan hienoa nähdä oma teoksensa kuva ja tekstiä itsestään kirjassa - ja varsinkin New Yorkissa painetussa kirjassa. Näyttäähän se hienolta cv:ssäkin!

Silti on vähän sääli, jos luulee ostavansa kultaa ja oikeasti ostaa... jotain muuta. Noista "itsetoimituista" kirjoista ja lehdistä on varoiteltu tuolla ulkomaisilla taidefoorumeilla jo vaikka kuinka paljon, Suomessa en ole keskusteluun vielä hirveästi törmännyt. Alanpas ihan piruuttanikin raportoida näistä, kun niitä nyt tuppaa meiliin vähintään viikottain.

Viimeksi tänään tuli meili I.C.A. - International Contemporary Artists -kirjasarjasta, jonka toiseen kirjaan kaivattiin "juuri minun kuviani". Ihan asianmukainen meili, jossa kerrottiin, että laadukas taidekirja on menossa painoon, prosessi on alkanut jo ja aikaisia hakemuksia - "applications" - kirjaan pääsemiseksi voi jo lähettää! Varsinaiselta info-sivulta selviää, että itseasiassa kirjaan tietojensa toimittaminen (ts. osallistuminen) ei itsessään maksa mitään! Taiteilija voi toimittaa 3-5 kuvaa kuva- ja tekniikkatietoineen, sekä maksimissaan 500 sanan esittelyn itsestään. Käytännössä kirjaan siis pääsevät kaikki ne, jotka lähettävät painokelpoiset kuvat ja maksavat (etukäteen) vähintään kaksi kirjaa (yhteensä 170.00 €).

Amazon.comilla ensimmäinen kirja on saanut täyden viiden tähden arvostelut! Arvioijia on kolme - eikä kenelläkään ole minkään muun kirjan arvioita, eikä absoluuttisesti mitään muuta toimintaa koko Amazonissa. Kirjaan on liitetty yhteensä 10 tagia - kaikenlainen automaattinenkin toiminta on kuollutta. Käykö sivulla kukaan?

Itseasiassa, koko Google ei ensimmäisellä sadalla hitillä löydä sarjan ensimmäisestä kirjasta muita mainintoja kuin julkaisijan oman sivun, Amazonin myyntisivun ja ensimmäiseen kirjaan osallistuneiden taiteilijoiden mainintoja.

Hmmm, sanon minä.

Duran Duran - Before the Rain

2011-01-22T15:14:00.000+02:00

[Vieras 4. Pigmenttimustetuloste, kuvakoko 42x27cm + marginaalit.]

Sain vihdoinkin itseni lauantaina liikkeelle virkistyshenkisesti ja käväisin Kipakoitten tapaamisessa Mäki-Matissa. Ihan älyttömän rentouttavaa tavata avoimia ja innovatiivisia ihmisiä kiireettömästi ja hyvässä meiningissä. Vaikka tuli vähän työjuttujakin puhuttua. Tarkoitus olisi kuitenkin jotenkin edesauttaa käsillätekemisen terapiaa vähän eteenpäin; on se konkreettinen käsillä tekeminen kuintekin niin palkitsevaa tässä bittien maailman ympäröimänä. Pieni hengähdystauko irti tästä maailmasta.

Huh. Alkuvuosi on kyllä vilahtanut ohi ihan hetkessä. Turun näyttely (Vanhan Raatihuoneen Galleria Timpan kanssa) on avattu ja pystyssä vielä pari viikkoa (viimeinen esilläolopäivä 6.2.) - juttua ei ole kyllä näkynyt Turun sanomissa vielä... saa nähdä tuleeko vai vaietaanko kuoliaaksi. Äänekosken Hoikkassalissa reilun viikon päästä aukeavan näyttelyn sopimukset, tiedotteet ja muut pressimatskut on hoidettu perille, nyt olisi vielä näyttelytöiden tekeminen + viimeistely. Aion viedä esille Harmoniassa kolme vuotta sitten esillä olleet metallipohjaiset Kuolinnaamiot ja niiden lisäksi ensiesityksensä saavat ("isoina" kuvina) Vieraat-kuvasarja ja yksi laserprinttaukseen pohjautuva installaatio, mikäli sitä kokoon ylipäätään saan.

Turun näyttelynpystytysreissu oli raskain tähän asti, mutta ehkä vasta alkua tulevalle keväälle... Ainakin lohduttaa tieto siitä, että olen selviämässä kuivalle maalle parista jättisuuresta projektista, huolimatta siitä, että käytännössä olen hiirenkäyttökiellossa. Mitenkähän tämä tilanne ratkeaa leipätöiden suhteen? Muutama on vähän kiikun kaakun: ikävä pettää asiakkaan odotukset, mutta ei sitä oman terveytensä kustannuksella kuitenkaan voi toimia. Asiat sumpliutunevat omalla painollaan.

Live Herring '11 -tapahtuman järkkääminen tuntuu onneksi vielä ainakin tässä vaiheessa ihan terapialta kaiken muun säädön rinnalla: iso urakka takana, menossa ja tulossakin, mutta samalla innovoivien ja itseohjautuvien ihmisten ja hienojen projektien kanssa työskentely on henkisesti niin palkitsevaa, että työn määrä unohtuu.

Nyt pitäisi rauhoittua hieman ja tyhjentää pää omista ideoista, että pääsisi purkamaan kunnialla rästisumaa. Työpäivä pitänee aloittaa kahvitauolla ja välipalalla.

Dum Dum Girls — It Only Takes One Night

2011-01-03T23:14:00.004+02:00

Turku - tuo Euroopan kulttuuripääkaupunki, joka Aku Ankassakin kohta miljöilee - kutsuu! Huomenna pystytys, keskiviikkona avajaiset ja sitten parin päivän totaalinen radiohiljaisuus. Tarkoitus on nukkua muutama päivä niin sitkeästi, että saa työkummitukset taltutettua tai vähintään kesytettyä järkevämpään moodiin.

Näyttelyssä ei omalta osaltani ole ollut hirveästi puskemista: Poissa-sarjan pinnistys on lähinnä sen pystytysvaiheessa. Näyttelyn säätäminen on kyllä muuten ollut työtä ja tuskaa - pikkujututkin meinaa unohtua. Mutta tällä kertaa meillä on tarjolla jopa salainen aukiolopäivä: näyttely on auki myös loppiaisena 6.1. vaikka kaikkialla lukeekin, että näyttely aukeaa vasta 7.1. Sitten onkin koko kuukausi aikaa käydä patsastelemassa töitä.

Tervetuloa avajaisiin keskiviikkona 5.1. klo 17!

The Ukranians - Anarkhiya (Anarchy in the UK)

2011-01-01T22:40:00.003+02:00

[Vieras 3. Pigmenttimustetuloste, kuvakoko 42x27cm + marginaalit.]

Blogauksen kannalta hiljainen loppuvuosi - muuten ei. Vaikka kiireestä olen vinkunut jo kuukausitolkulla, onkohan oikeasti koskaan ollut tällaista kiirettä? Oleellisetkin asiat - kuten ensi viikolla alkavan Turun näyttelyn tiedotus - ovat jääneet ihan paitsioon. Puhumattakaan joulusta ja uudenvuoden juhlinnasta: tänä vuonna päätin jättää kokonaan väliin, vaikka aattona kyllä piti käydä vanhempien luona syömässä ja nukkumassa ja syömässä ja nukkumassa ja. Kiirettä on säestänyt koneistojen epäsäännöllinen, mutta säännönmukainen hajoilu - ja pään. Viimeisin megamigreeni kehkeytyi Macbeth-oopperan kenraaliesityksen puitteissa. Ei musiikista (ooppera itsessään oli visuaalisestikin hieno - suosittelen!) vaan hajustepilvestä, joka teatterin uumenissa leijui. Kolmen tunnin perusteellinen kylpy parfyymeissä ja partavesissä ja resepti parin päivän järkyttävään päänsärkyyn oli jälleen löytynyt.

Tänään sain vihdoin eheän pään ja ensi töikseni listasin 132. kohtaisen listan siitä, mitä pitää kahden viikon aikana hoitaa. Sitten vain, kohta kerrallaan ja paksulla tussilla yli. Ensimmäisen kohdan suorittamiseen tosin meni eilisen lisäksi koko tämä päivä, joten olen suhtautunut hieman epäilevästi systeemiini. Mutta parempi, kun ei ajattele ollenkaan.

Kun nuo leipätyösysteemit on saanut raakattua alta pois, tarkoitus on säätää Vieraat-sarjan viimeisetkin työt valmiiksi (kuvat ovat valmiina, mutta värisäädölle ehkä pitää vielä tehdä jotain), askarrella pieni Ameriikkaan lähtevä Notebook valmiiksi ja sumplia, onnistuisiko suunnittelemani installaation tekeminen Äänekoskelle.

Ja sitten tietenkin Live Herring '11 odottaa tulemistaan.

Onhan tässä koko vuosi aikaa taas suorittaa.

Rialto — Monday Morning 5:19

2010-12-01T08:40:00.007+02:00

Rööperin taidesalongissa järjestetään toisen kerran Jouluksi kotiin -näyttely; siellä on pari pienempää kehystettyä teostani ("Ovi taivaanrannalle" sekä "Avain"). Hyvä lahja pukinkonttiin...

Jouluksi kotiin 2 - 2.12. - 30.12.2010
Rööperin taidesalonki
Iso Roobertinkatu 48-50, Helsinki
Näyttely on auki ti-ke ja pe klo 12–17, to klo 16–20 ja la-su klo 12–16

[Ovi taivaanrannalle.]

[Avain.]

The Dead Weather — Die By The Drop

2010-11-29T22:31:00.003+02:00

[Vieras 2. Pigmenttimustetuloste, kuvakoko 42x27cm + marginaalit.]

Perjantaista tuli pitkästä aikaa vaelteluluontoinen. Live Herring -miitin jälkeen oli tarkoitus haukata pikaisesti jotain ja jatkaa matkaa yliopistolle sinne Taiteen paikka -myyntinäyttelyn avajaisiin, mutta päädyimmenkin popahtamaan Jyväskylän Hubin tiloissa ja sitten ruokatauko venähtikin siinä määrin, että avajaiset jäivät väliin. Päivällä kävin viemässä uusia kortteja Galleria Beckeriin myyntiin ja sen verran mielenkiintoinen oli Kimmo Ylösen näyttely, että eksyin Beckeriin avajaisiin yliopiston ja Keski-Suomen museon sijaan. Tänään sitten tulikin jo tieto siitä, että yksi työ meni näyttelystä.

Lauantaiset Lutakon 20-vuotisbileet olivat aivan loistavat! Ennen lähtöä olin niin nuutunut, että harkitsin vakavasti kotiin jäämistä, mutta onneksi käänsin pääni: oli kiva nähdä monia tuttuja pitkästä aikaa ja muutaman sieltä melkein kahdenkymmenen vuoden takaakin. Juhlissa julkaistiin Tomin kirja Schaumaninkatu 3. Tanssisali Lutakko 1990-2010 - mikä pitää ehdottomasti hankkia omaan hyllyynkin. Muistelin ekaa Lutakon keikkaani, mutten saanut millään päähäni mikä se olisi ollut. Ihkaekalla keikalla (Rajuilma) en ainakaan ollut, mutta aika pian sen jälkeen tuli ensimmäisen kerran käytyä... ja pari vuotta myöhemmin löysin itseni sieltä työllistettynä. - Kyllä Jelmu ja Lutakko on ehdottomasti parasta kulttuuriantia tässä kaupungissa, ei siitä pääse mihinkään.

Vielä sunnuntaikin meni fiilistellessä - ja jälleen kipeänä. Alan hiljalleen kyllästyä tähän tolkuttomaan puolikuntoiseen rulettiin, kun joka toinen päivä on terveen kirjoissa ja joka toinen päivä ei meinaa pää pysyä hartioilla. Mrrr.

Jännä nähdä mitä viikko tuo tullessaan. Ainakin työlistalle on kertynyt niin hirmuinen pino projekteja, etten edes meinaa muistaa kaikkien syvintä olemusta. Posti toivottavasti kantaa lisää Monsterium-projektin kortteja tullessaan.

Frankie Valli & The Four Seasons — The Night

2010-11-27T10:16:00.001+02:00

[Vieras 1. Pigmenttimustetuloste, kuvakoko 42x27cm + marginaalit.]

Lisäilin vedossivulleni www.coloria.net/dig.art/prints/ toisen uudesta vedossarjastani. Vieraat-sarjan vedosmäärä on 10 kappaletta ja lisäksi jokaisesta on olemassa yksi pieni versio kehystettynä erilaisiin kehyksiin. Pienet, kehystetyt työt olivat esillä Rööperin taidesalongin Hiljaisia harhoja -näyttelyssä aiemmin syksyllä; suuret vedokset eivät ole olleet vielä missään näytillä, mutta piakkoin niitä saanee ainakin Galleria Beckeristä. Sarjasta on tekeillä vielä viisi teosta, mutta pahoin pelkään, että loput sarjasta valmistuu vasta ensi vuoden puolella.

Uniikkiteos-sarjan Muistopeli vedokset saanen näytille samaiselle sivulle viimeistään joulukuun alussa. Sivu on ollut jo pienen ikuisuuden muutostyön alla, mutta ehkä viimein jotain tapahtuukin: sain vihdoin demon toimimaan. Pitää vain ennen päivitystä hoitaa kaikkien muiden nettisivut alta pois - ensin työ, sitten huvi :)

Tom Williams and The Boat — See My Evil

2010-11-25T09:50:00.001+02:00

Neljä Hankasalmella esillä ollutta uniikkiprinttiäni Muistopeli-sarjasta (kehyksissä) on tulevana viikonloppuna perjantaista sunnuntaihin esillä Jyväskylän yliopiston Taiteen paikka -nykytaiteen myyntinäyttelyssä Seminariumissa. Taidemyyntinäyttely on osa yliopiston varainhankintakampanjaa ja sen tuotot jaetaan taiteilijoiden sekä yliopiston kesken. Opiskelijat esittelevät Taiteen paikka -näyttelyä ja Seminarium-rakennusta lauantaina ja sunnuntaina 27.-28.11 klo 12, 14, 16 - näyttely ja opastuskierrokset ovat ilmaisia!

[Hetki kesää / One moment of summer.]

[Toivo / Hope .]

[Piilopaikka / A Hiding Place .]

[Tanssi / A Dance .]

Tiedote: Yli 40 ammattitaiteilijaa esillä harvinaisessa näyttelyssä Jyväskylän yliopistossa

----

Muutaman uniikkiteoksen aion tulevalla viikolla kiikuttaa Beckeriinkin ja ensi viikon kohdalla kalenterissa myös lukee isolla: OMIEN NETTISIVUJEN PÄIVITYS. Suutarin lapsella ei niitä kenkiä ole. Miten onkin niin hankalaa?

Fight Like Apes — Hoo Ha Henry

2010-11-24T20:57:00.000+02:00

Hahaa! Postinkantaja seisoi toissapäivänä oven takana pakettipino käsissään: "Ei tämän enempää tällä kertaa." Timppa sai omat pari pakettiaan ja itselleni saapui odottamani ensimmäinen korttierä: Vieraat-sarjaa, numeroimattomia + Monsterium-sarjaa (kuvassa olevaa kamaa) - joukossa muutamainen imelä joulukorttikin. Sitten, kun kameran akku löytyy jostakin, pitänee ottaa kuvia hienoista sarjoista blogiin :D Vielä odottelen lisäsatseja tulevaksi: Monsterium-sarjaa on tulossa vielä useampia kortteja.

Kameraan - tai lähinnä sen mukana oloon - pitäisi muutenkin panostaa: eilen, kun ajelimme Keuruun vierailulle Live Herring -asioissa, koko matka oli täynnä hetkiä, jotka olisi halunnut tallentaa kameransa uumeniin. Pitäisiköhän oikein askarrella johonkin nurkkaan Lataamo, johon asettelisi oikein nimikoituihin koukkuihin jokaisen laitteen laturin siististi riippumaan? Se voisi olla tämän vuoden jouluprojekti.

Tim Buckley — Song To The Siren

2010-11-11T23:11:00.002+02:00

[Poissa 124. Pigmenttimustetuloste, 15x14cm.]

Jälleen binääripäivä! Nörttisieluni riemuitsee!

Monsterium-matskusta on alkanut tulla reippaasti palautetta ja pinsseistä ja värityskuvista on tullut kivasti kyselyitä myös rapakon takaa, vaikka Etsy-tilini on ollut jonkun aikaa tyhjillään ajanpuutteen vuoksi. En ole uskaltanut vastaanottaa konkreettisia tilauksia, kun en tiedä, ehdinkö saamaan mitään ajoissa valmiiksi, mutta nimiä on listalla - olen luvannut ilmoitella, kun jotain on saatavilla. Pinssien ja värityskuvien lisäksi tarkoitus olisi painattaa kokeiluerä myös Monsterium-kortteja - ja ehkä jopa joulukortteja, jos tässä vielä ehtii. Ajankulku on kyllä yksi iso rontti. Ymmärtäisi nyt vähän hidastaa, ennenkuin joulu käy kimppuun takavasemmalta. Joulun suurimpiin nautintoihin kuuluu se, että kun lahjat on valmiiksi tehtynä jo viimeistään syksyn alkaessa, joulun alla on ollut aikaa vain relata ja katsella semivahingoniloisena muiden säntäilyä - mutta jotenkin tämä koko homma on nyt takatulittanut oikein kunnolla. Ja niin monella tasolla.

Ehdin jo laittaa tilaukseen kokeiluerän kortteja Vieraat (The Strangers) -sarjasta ja vanhoista digitöistäni jonkin aikaa sitten, mutta ei ole posti vielä tuonut. Murrr. Toivottavasti tulee jotain pikkumatskua ennen Taidemuseon joulubasaaria - siihen näyttää olevan enää vain kuukausi aikaa.

Huolimatta vingusta ja väsymyksestä, päivät osaavat olla aika antoisia. Eilen Live Herring -hommissa otettiin jälleen pikkuinen askellus eteenpäin - miten voikaan keskustelu lahjakkaiden ihmisten kanssa piristää elämää kummasti!

Elvis Costello & The Attractions — I Just Don'T Know What To Do With Myself

2010-11-07T15:21:00.000+02:00

[Poissa 87. Pigmenttimustetuloste, 15x14cm.]

Niin jumalainen valo valuu olohuoneen ikkunasta sisään, etten tiedä, miten päin olisi. Lumisateessa koko maailma on värittäytynyt pehmeän kellertäväksi ja taivaalla vilahtelee sininen - käsittämätöntä. Pikkupokkarikamerani ei suostu tallentamaan tätä valoihmettä edes sinnepäin, joten en viitsi turhaan yrittää. Keskityn olotilasta nauttimiseen. Suloinen sunnuntai.

Vaikka tekemistä kyllä olisi niin työ- kuin artsuilurintamalla, puhumattakaan sitten Live Herringistä; ensi vuoden tapahtuman järjestäminen on todella ottanut tulta alleen. Pää pyörii.

Ja kun varsinaiset työt ja muut projektit on saatu kuriin ja ojennukseen, pitäisi varmaan keskittyä vähän omiin artsuiluihinkin. Hankasalmen näyttelystä ei mennyt kaupaksi yhtään työtä, mutta pari kyselyä niistä on tullut. Yritän lisäillä nuo uniikkikuvat tietoineen verkkosivulleni lähiaikoina, samoin kuin Vieraat-sarjan. Jälkimmäisestä sarjasta oli kuvia esillä Helsingin näyttelyssäni pieninä uniikkiversioina kehyksineen, mutta isot ovat edelleen signeeraamatta ja pari pientäkin vielä puolivalmiina. Pitäisi yrittää saada projekti loppuun kunnialla.

Työmoodiin pääseminen on vain hieman hankalaa: viikonloppua sekoittivat läheiselle osuneet uskomattomat uutiset ja vastapainoksi maailma syyti taas harmittavia uutisiakin, ja - ennenkaikkea - eilisen Buffy Vampyyrintappaja -maratonin (ja siihen liittyvän mässyn) jälkeen ehkä turvallisinta olisi tässä vaiheessa pistää kone kiinni, lähteä ulos kävelylle ja imeä ilmasta irti kaikki valo, mikä nyt irtoaa - se alkaa olla sen verran harvinainen kokemus vuodenaikaan nähden.

Admiral Fallow — Subbuteo

2010-11-01T16:02:00.001+02:00

[Poissa 11. Pigmenttimustetuloste, 15x14cm.]

Voi ankeus tuota ulkona hämyävää maailmaa. Jos joku on töissä kynttilä- tahi tulitikkutehtaassa ja haluaa välttämättä sponsoroida kynttilänpolttelu/henkisen lämmön synnyttämisprojektiani, niin on enemmän kuin tervetullut pistämään kynttiläpaketin tulemaan.

Harmauden keskellä vietin hetken toiseudessa loppukesän/alkusyksyn Italian reissua muistellen ja vihdoinkin sain tehtyä Random Prints -projektille kartan, joka löytyy osoitteesta randomprints.blogspot.com/p/random-prints-map.html. Projekti jäi ikävästi roikkumaan limboon tarkoituksettoman pitkäksi aikaa, mutta reilu viikko sitten aloitin tarinoiden kokoamisen esille - ja kun torstaina sain Robertilta Pohjois-Irlannista pitkän ja polveilevan Random Prints -palautteen, sain lopulta pontta rakentaa kartankin valmiiksi. Projektia hidasti vain sitkeä ja kiusallinen flunssaväsymys - en tiedä kumpaa on vaa'assa enemmän, oikeaa tautia vai silkkaa väsymystä, mutta olo on joka tapauksessa ollut melko lötterö ja aikaansaamaton. (Niin ollen jo ajat sitten lupaamani Italian matkakuvatkin matkablogauksia piristämään saavat jäädä odottamaan, kunnes olen taistellut erinäiset kiireistä huomiota vaativat työprojektit ja muut ihmeelliset alta pois.)

Kieltämättä harmauden keskellä on muitakin valopilkkuja: yhtenä niistä Coloria ja Coloriasto ja sivujen tuottamat palautteet, joita on nyt lokakuun puolen välin jälkeen tullut melkoisena vyörynä. Yhden julkaisuluvan ja peruspalautteen lisäksi olen saanut pari yhteydenottoa, joissa tarjotaan materiaalia julkaistavaksi Coloriastossa ja Coloriaston hyvä kummi Martti on lähettänyt kunnon satsin suomalaisia väritekstejä; esille sain jo Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran 1888 julkaiseman Todenperäinen Wäri-Kirja. Ohjeita ja neuwoja kotiwärjyyn. -opuksen!

---

Onneksi elän maassa, jossa päivämäärät merkitään oikein päin (! :D) - päivän pieni piristys on symmetrinen päivämäärä 011110. Toivottavasti joku tänään 30 (binääreissä siis tuo 011110) täyttävä hoksaa ottaa nörttäyksestä kaiken mahdollisen irti. En tosin voi olla miettimättä onko tuolla symmetrisellä päivämäärällä jotain tekemistä sen kanssa, että Blogger on temppuillut koko päivän ja Twitterilläkin näytti olevan liikaa käyttäjiä, jotta se olisi voinut toimia.

The Hat — Less Of A Lover

2010-10-24T14:07:00.000+03:00

[Poissa 198. Pigmenttimustetuloste, 15x14cm.]

Helsingin näyttely tuli ja meni ja Hankasalmenkin on enää viikon esillä. Aika menee oudon nopeasti välillä; yleensä aina silloin, kun on näyttely jossakin. Aina pitää lähteä samantien purkamaan, kun on saanut pystyyn. Tällä kertaa Helsingin näyttelyn purkuun viikko sitten liittyi muutama äärimmäisen Hieno Hetki: kahden ystävän näkeminen piiiiitkän ajan jälkeen: toisen kanssa aivan sattumalta. Eikä ~~ajelu~~ auton kyydissä istuminen hienossa syysauringossakaan mitenkään hassumpaa ollut :)

Kolmasosa läänintaiteilijan hommat ovat haukanneet aimo osan elämästäni, mutta se oli odotettavaa ja suunniteltua: ensi vuoden näyttelykokonaisuus vaatii kohtuullisen suuret panokset. Tähän mennessä projektien kanssa työskentely on ollut lähes pelkkää riemua vain - ihmiset ovat olleet aktiivisia ja innoissaan ja asiat loksahdelleet paikoilleen melkein itsestään! Live Herring -hommien lisäksi aika on kulunut varsin sukkelasti Firenzen reissulla postilaatikkoon valuneiden työprojektien purkamiseen. Ja vähän artsuillessakin: olen jatkanut Vieraat-muotokuvasarjan tekemistä ja tein muutaman 10 sekunnun flash-versionkin Jumboart-galleriaan... Random prints -projektin kartta on saanut odottaa jo turhan kauan ilmaantumistaan, joten se olkoon nyt työlistalla ykkösten joukossa.

Päässä surraavat innokkaat ideat ja ajatukset, mutta silti on pari päivää kulunut myös viltin alla, vaikka päätin - jalkaa polkaisten - olla sairastumatta. Eiköhän tässä jaksa taas istua koneen ääressäkin hetken :)

---

Onneksi on keksitty kynttilät ja onneksi niitä oli vielä kaapin pohjalla edellisen pimeyden jälkeen. Vapaasti lepattava liekki valaisee enemmän kuin visuaalisesti on havaittavissa; ainakin tällaisina epämääräisen harmaina päivinä, kun ei tiedä, onko lumi tulossa vai menossa.

The Burns Unit — You Need Me To Need You

2010-10-16T10:02:00.000+03:00

Olen ollut vähän hämmentynyt viime viikon journalismin tasosta - monellakin taholla. Neutraliudenkin nimissä kirjoitettuja juttuja tehdään iltapäivälehtimäiseen tyyliin, äärimmäisen sensaatiohakuisesti ja - ainakin tuntuu siltä - mielipiteitä valikoimalla ja manipuloimalla. Ajankohtaisen kakkosen homoillassa sentään annettiin ääni kummallekin osapuolelle, mutta kieltämättä välillä keskustelijavalintojen painotus tuntui oudolta. Toisella puolella räksytti kovaan ääneen "kirkko", vaikka suinkaan kaikki penkillä istuvat eivät edustaneet kirkkoa (kylläkin yhtä ja melko yksipuolista Raamatun tulkintaa); toisella puolella puolestaan istui (käsittääkseni) yksi kirkon edustaja ja loput edustivat lähinnä itseään, elämäntapaansa ja omakohtaisesti syntyneitä mielipiteitään / elämänkatsomustaan. Toinen puoli puolusti "annettuja säädöksiä" ja "ohjekirjan" mukaan toimimista, toinen puoli reagoi enemmän tunteella ja puhui omasta näkökulmastaan. Ohjelma oli aika järkyttävää katseltavaa ja kirkkopuolen mielipiteitä oli vaikea kuulla - keskustelun alta pilkisti epäsuvaitsevaisuus ja välillä suoranainen viha. Mutta varsinkin näin jälkeenpäin jälkipyykkikirjoittelua seuranneena - ja kun on ottanut lähteeksi myös muut kanavat kuin päätiedotusvälineet, facebookin liikehdinnän, lukuisat kirkkoa parjaavat kolumnit ja mielipidekirjoitukset ja tutustunut myös maltillisempien keskustelupalstojen ja listojen sananvaihtoon - on alkanut mietityttää, että ohitettiinko varsinainen pointti. Ja aiheuttamansa keskustelun määrästä huolimatta: oliko tämä hyvää journalismia?

Vertasin Facebookissa Ajankohtaisen kakkosen ohjelman keskusteluilmapiiriä Monty Python -dokkarisarjan viidennessä osassa nähtyyn n. 70/80-lukujen vaihteen keskusteluohjelmaan, jossa kaksi pythonia puolusti Brianin elämä -elokuvaansa vanhoillista juontajaa ja piispaa vastaan (löysin siitä pienen pätkän youtubesta The 'Life of Brian' Debate (1979)). Kieltämättä nyt tuntuu, että vaikka myös leffan sisältö on ihan suoraa allegoriasyöttöä tuosta keskustelun "kirkkopuolesta", kyllä se kieltämättä on hyvä allegoria myös tästä ilmiöstä, mikä on tapahtunut jälkeenpäin. Itselleni tuli ohjelmassa esille tulleesta ahdaskatseisuudesta melkein fyysisesti paha olo, mutta samalla ihmettelen mediakritiikin/-kritiitikkömyyden puuttumista valtatiedotusvälineistä ja etenkin kolumneista. Moni odotti ohjelman synnyttävän rakentavaa keskustelua, mutta sen sijaan saatiinkin Brianin elämä -filmin muunnelma teemalla "Kirkko paha. Kivitetään, kivitetään."

Olivathan - varsinkin toisen puolen - keskustelija provosoivia ja provosoituvia, mutta edustivatko he todella koko kirkkoa? Aihe nousi keskusteluun myös eräällä lukemallani graafisen suunnittelun listalla ja kävi ilmi, että yksi listan jäsenistä on kristitty homoseksuaali. Hän toi esiin, kuinka vaikeaa oli katsoa ohjelmaa, mutta että jälkipyykki oli vielä vaikeampaa. Hän piti hyvänä sitä, että keskustelua syntyy, mutta koki tavan provosoivana, lähinnä keskustelijoiden epätasaisen valinnan vuoksi. Hänen mielestään rakentavampi ja tasapuolisempi keskustelu oltaisiin saatu aikaan, jos omaan Raamattu-käsitykseensä perustavat kirkon ja ylipäätään uskonnon edustajat olisivat saaneet vastapuolekseen niitä kirkon työntekijöitä, jotka tulkitsevat Raamattua toisella tavalla - koska heitäkin löytyy. Keskustelupalsta johdatti minut Kallion seurakunnan pastori Jaana Partin (työskentelee nimenomaan seksuaalivähemmistöjen kanssa) Kirkko ja kaupunki -lehden haastatteluun, jossa hän kertoi tuntevansa muitakin pappeja, jotka siunaavat homopareja. Heitä on vähän, mutta heitä on olemassa - lainatakseni artikkelia: Akavan kirkollisten ammattiliittojen jäsenkysely osoitti vuonna 2006, että koko maassa kaksi prosenttia papeista ja kanttoreista oli ollut toimittamassa rekisteröidyn parisuhteen kirkollista siunaamista. Runsas kolmannes kaikista papeista toivoi kyselyssä, että samaa sukupuolta olevat kumppanit voisivat saada rekisteröidylle parisuhteelleen siunauksen.

Ei siis enemmistö, mutta ei myöskään yksi ainoa ihminen, kuten monelle tuntuu jääneen mieleen. Olisiko keskusteluasetelmasta voinut todella tehdä neutraalimman: molemmille puolille maallikkoja ja kirkon edustajia yhtä paljon? Äärifleimaajat pois tai - jos nyt välttämättä kohua haluttiin nostaa, niin tasapuolisesti kummallekin puolelle. Ohjelman alussa kirkon kahtia jakautuminen asiassa tuotiin esiin lyhyesti, mutta koska keskustelijavalinnoissa kirkon jakautuminen ei näkynyt selvästi, koko asia hävisi melko pian kiihtyneen keskustelun alle. Keskustelusta hävisi täysin toivo ja muutoksen mahdollisuus - mistään ei käynyt ilmi, että kirkossa on myös kolmannes niitä pappeja, jotka toivoivat muutosta. Vai menikö se vain itseltäni ohi? Tuntuu, että tällä keskustelukokoonpanolla saatiin aikaiseksi mitä haluttiinkin, äänekäs keskustelu ja kunnon kohu. On hyvä, että asiat nostetaan esiin, mutta jos ne nostetaan esiin niin, että samalla piilotetaan se pieni toisinajattelevien osa, niin kuka tilanteesta lopulla hyötyy? Ja on jollakin tavalla hienoa, että mieltään voi osoittaa nopeasti eroamalla kirkosta ja että tällaisella mielipiteen ilmauksella on oikeasti ihan vakavasti otettavia seuraamuksia - kansaa ei voi enää johtaa ylhäältäpäin, vaan sillä on oikeasti voimaa vaikuttaa ja ehkä ohjaillakin suuria instituutioita. Samalla nousee se kysymys, että onko tämä se asia, mitä keskusteluun mukaan lähteneet toivoivat.

Miten käy keskustelupalstatoverini ja Mr. Gay Finland Kenneth Liukkosen, joille on tärkeää päästä kirkossa naimisiin? Ohjelman alussa jälkimmäinen oli sitä mieltä, että kirkon rakennetta ja asenteita ei voi muuttaa ulkopäin. Hän on ehdokkaana seurakuntavaaleissa tavoitteenaan muuttaa kirkon rakennetta sisäpuolelta - ja sanoi toiveikkaasti, että kirkon suhtautuminen homoliittoihin *tulee* muuttumaan seuraavissa kirkollisvaaleissa. Tuleeko? Ei, jos kaikki ne ihmiset, joilla olisi ollut mahdollisuus ja halua tehdä muutos, erosivat samantien kirkosta. Keskustelupalstatoveriani luvalla siteeraten: Kirkkohäät ovat olleet kaukana aiemminkin, mutta nyt tuntuu, että ne ovat tuon ohjelman takia tavoittamattomissa.

The Hat - Sound Machine

2010-10-07T21:39:00.006+03:00

[Poissa 171. Pigmenttimustetuloste, 15x14cm.]

Ihmeellisen outo viikko: ihanuutta ja raskautta, huippuja ja alhoja. Todellista syöksykierrettä sekä alas että ylös ja vähän sivusuunnassakin. Tällä viikolla on elämässä vallinnut sellainen absurdius, että välillä on tuntunut kuin olisi katsonut tuntikausia huonoa tositeeveetä ja vielä vieraalla kielellä ilman tekstitystä. Hetkeksi tuli eksistentiaalinen kriisikin, kun facebookin maailma katosi eilen täysin: oma profiili palautui parin minuutin päästä, mutta kaikki kaverit sharetuksineen näyttivät vain valkoiselta ruudulta tähän aamuun saakka.

Viikon kohokohtiin kuuluu ehdottomasti piristävät lounashetket ystävän kanssa ja paluu 1/3-läänintaiteilijahommiin ihan uudenlaisella energialla varustettuna! Tuntuu, että ideoiden hauduttaminen lievällä lämmöllä pitkähkön loman ajan oli erittäin hyvä ratkaisu tulevaa Live Herring '11 -tapahtumaa ajatellen. Muutenkin kaikki koko vuoden enemmän tai vähemmän aktiiviset projektit ovat sopivasti juuri nyt heräämässä, kun tuntuu, että aivoissa virtaa pitkästä aikaa muutakin kuin jäätelöä.

Tänään selvisin hammaslääkäristä juurihoidon kakkososasta täysin ilman kipua; tapasin pitkästä aikaa ystävän, jonka kanssa uusi projekti lähti hioutumaan; ja sain postiini valtavan upealta kuulostavan projektisuunnitelman, joka paitsi innostaa, myös vähän pelottaa...

Vielä, kun otan itseni kiinni näillä työhippasilla saattamalla kaikki loputkin projektini ajantasalle, eiköhän tämä hiljalleen ala tasoittua. Ja tekstityskin jossain välissä löydy.

Muistopeli Hankasalmella 4.10.–29.10.2010

2010-10-06T00:50:00.002+03:00

Päivi Hintsanen
MUISTOPELI | MEMORIAL GAME

4.10.–29.10.2010
Hankasalmen kirjasto (Pääkirjasto, Rantakalliontie 3)

Tervetuloa pienimuotoiseen uniikkivedosten näyttelyyn!

(Ja jossain välissä sitten se oikeakin postaus, ja valokuvat Italiasta, ja Random prints -kartta ja kaikkea muutakin, mitä on tullut luvatuksi...)

Goldheart Assembly — King of Rome

2010-09-26T12:33:00.000+03:00

Tervetuloa näyttelyni avajaisiin Rööperin taidesalonkiin (Iso Roobertinkatu 48-50, Helsinki) tiistaina 28.9.2010 klo 17-19!

Crocodiles — Groove Is In The Heart / California Girls

2010-09-21T11:29:00.000+03:00

[Poissa 121. Pigmenttimustetuloste, 15x14cm.]

Paluu arkeen ja syksyn harmauteen on ollut turhan tiukka juonikäännös elämässä. En ole vielä onnistunut saamaan varsinaista flunssaa, mutta sellainen olo on, että moinen vaanii nurkan takana heti, kun vain esittelen itseni muulle kaupunkiyhteisölle. Vaikka syksy on ollut aina lempivuodenaikani, jotenkin nyt ei nappaa ollenkaan. Pitää varmaan kaivaa kynttilät ja kattokruunu esiin, jotta pääsee jonkinlaiseen lämpimään fiilikseen. Metsästä saattaisi löytyä veriseitikkejäkin, jos saisi aikaiseksi lähteä etsimään...

Viikonloppuinen Ween ja Maan Wiljaa -tapahtuma ei ollut hirveän hyvä katalysaattoritapahtuma laskeutumiselle: siinä missä Italiassa ruokakaupassakin joka ikinen viipaloitu metwurstinpala aseteltiin huolellisesti limittäin pakettiin ja muutenkin pakattiin niin, ettei minkäänlaista hikeentynyttä lihakönttiä olisi päässyt missään olosuhteissa syntymään, tässä paikallistapahtumassa ei ollut kuin yksi leipämyyjä, joka ei ollut ennakkopaketoinut leipiänsä muovipussiin, vaikka se tuntui ainoa kuljetusväline leiville olevankin. Siinä vaiheessa, kun katselin täyteviinereiden (onneksi ei omieni) pakkaamista kostuneisiin muovipusseihin ja niitten lämähtämistä pussin sisäosan seinämiin, ei voinut olla ajattelematta muuta kuin totaalista ruoan kunnioituksen puutetta. Oikeasti: jos on itsetehtyä ja tuoretta, miksi se pitää palata tiiviillä kelmutuksella tai hapettomalla, hikeentyvällä muovikääreellä? Ei ymmärrä. Mutta sitä kai myydään, mihin ostajat tyytyvät.

Muutenkaan tapahtuma ei onnistunut tälläkään kertaa herättämään hirveän positiivisia tunteita, mutta sikäli ei mitään uutta, että sama oli nähtävissä jo viime vuonna: kuinka monta samanlaisten hunajan, sinapin ja valkosipulisäilykkeiden valmistajaa alueelle mahtuu? Ruokatarjontana sentään makkaraperunoitakin useamman muikkupisteen lisäksi. Tämänkertaisena huippuna oli (vai huomasinko tämän vain ensimmäistä kertaa?) ainakin kahden aivan samoja tuotteita myyvän pisteen sijainti kahdessa eri paikassa. Paikallisia tuottajia oli vähän hankalampi löytää, vaikka tapahtuma onkin olevinaan lähiruokafestari, mutta suuri kiitokseni osallistumisesta niille muutamalle juuresmyyjälle, jotka oli sijoitettu oman reittini katveeseen.

Voi olla, että pettymys tapahtumaan maksimoitui vielä olotilan muutoksella ja sateessa talsimisella. Pitkän semiloman jälkeen on ollut vaikea asettua takaisin työpaniikin pariin: ensin alta kolmen viikon rästit ja muutama katalogipäivitys, sen jälkeen Hankasalmen töiden viimeistely ja lopulta valmistautuminen Helsingin näyttelyyn, jota lähden maanantaina pystyttämään. Kyllä tästä vauhtimuutoksesta taas pian kiinni saa.

Ajattelin taukotyönä jossain välissä päivitellä tuonne Italia-postausten väliin muutamia kuviakin - ihan itsellekin muistoksi. Oikein jännittää katsoa, mitä kamera on syönyt.

Sataa sataa ropisee

2010-09-13T23:04:00.003+03:00

...Pehmeä lasku kohti kotimaata: kolmen jälkeen tänään alkoi taivas pimetä ja sen jälkeen on ukkostanut ja satanut ihan kunnolla. Ensimmäistä kertaa koko Firenzessä olomme aikana moinen myräkkä: aiemmin on tullut vain muutamana päivänä pienen pieni kuuro. Luin muutamia paikallisuutisia netistä eilen ja niiden kuvitus, valokuvia harmaasta Jyväskylästä, aiheutti melkein pakokauhun. Ihmettelen, sillä syksy on ollut aina lempivuodenaikani, enkä ole juuri kesähelteistä koskaan nauttinut. Mutta nyt en vaihtaisi aurinkoa mihinkään.

Jotain hyvää tummasta taivaastakin: saipahan kerrankin pakattua kapsäkit ajoissa, eikä mene viimetingan paniikkipakkailuksi. En muka ole ostanut mitään, mutta matkalaukku on ihmeellisesti täyttynyt... ja onhan niitä ostoksiakin sinne kertynyt: kirjoja ja pronssikehyksiä, jotka painavat ihan mukavasti. Saa nähdä, kuinka paljon menee ylipainoksi. Villaostokseni onneksi painaa vain sen 150grammaa. :)

Ilta on mennyt pakkailun lisäksi siivoillessa. Kerrankin silittäminenkin tuntui jotenkin mielekkäältä toiminnolta: olin pimeässä kattoterassilla, kuuntelin sateen ropinaa kattoon ja katselin vastakkaisessa talossa käytävää keskustelua, jossa kädet huitoivat villisti edessuntaas kaikkialle. Muotoonommeltujen lakanoiden sielunelämää en ole oppinut vieläkään ymmärtämään: viikkasimme kaappiin jonkinlaisen nytyn, joka näyttää suurinpiirtein sisäsiistiltä.

Aiemmin tänään teimme kävelylenkin Piazza Ghibertillä sijaitsevaan kauppahalliin, joka on huomattavasti autenttisempi kuin liki sijaitseva Mercato Centrale; valikoimaa ei ole yhtä runsaasti, mutta aivan tarpeeksi. Ostimme kotiinviemisiksi makkaraa, joka myyjän mukaan oli "best in the world" (ja niin se kyllä onkin). Matkalla tietenkin kävimme jäätelöllä: menomatkalla Via Pietrapienalla sijaitsevassa paikassa, jonka nimestä en ole varma (Procolo?) ja paluumatkalla Borgo degli Albizilla Vestrissä, jota Lonely Planetin matkaopas suosittelee, mutta minä kyllä en (kallista ja aika hidas ja huono palvelu; vaikkakin jäätelö oli hyvää, mutta niin se on monessa muussakin paikassa) ja ihan kiven heiton päässä siitä toisessa jäätelöbaarissa, joka oli ulkoasultaan kliinisempääkin kliinisempi, mutta jäätelö oli silti hyvää. Luulin jo vihdoin löytäneeni silakkajäätelön (Alice muistini mukaan tarkoittaa silakkaa?), mutta se osoittautuikin mascarponevetoiseksi malliksi.

Päivän - ja varmaan koko reissun - tärkein kulinaristinen anti oli kuitenkin se, että uskaltauduimme vihdoin syömään trippaa, eli täkäläistä lehmän mahalaukusta paloiteltua herkkua. Emme perinteisen sopan muodossa, vaan sämpylän välissä: kauppahallin lähellä, Piazza Sant' Ambrogiolla sijaitsi pieni kärry, jossa tatuoitu rock-henkinen herrasmies pisteli trippa-sämpylöitä kasaan hyvällä vauhdilla. Voitti eilen nautitut Via dei Cimatorin veljesten (Fratellini) pikasämpylät 1-0; jälkimmäiset tosin voittivat mäkkärin Mozzarello-hampurilaisen 50-0, joten voin suositella molempia. (Paikallista Mäkkärituotetta en sen sijaan osaa hirveästi kehua.)

Eilen nautimme lämpimästä aurinkoisesta päivällä kävelemällä Oltrarnon puolelle Piazza Santo Spiriton sunnuntaikirpparille, jossa mukaani tarttui useampikin pronssinen pikkukehys. Olen ylpeä itsestäni: kaupanteko ja kaikenlainen kommunikointi sujui melkeinpä täysin italiaksi. On lohdullista, kun käsillä puhumisella on niin suuri rooli paikallisessa puheessa; sillä saa helposti suoritettua ne asiat, joihin ei sana vielä taivu.

Turismista voipuminen

2010-09-10T21:12:00.000+03:00

Alkaako tähän jatkuvaan turismiin turtua? Ainakin visuaalinen väsymys on jo sitä luokkaa, että eteen saa tulla ihan megalomaanisen ylivoimainen mestariteos ja todennäköisesti jotain ihan muuta kuin Botticellia, Leonardo da Vincia tai mitään muuta renessanssiajan taidetta, ennenkuin sielu värähtää mihinkään suuntaan. Sienassa sain ensimmäisen kerran todellisen turismiahdistuksen, kun Duomossa joutui ahtaaseen turistiryhmäruuhkaan, jonka seitsemän-kahdeksankymppisistä mummoista ja vaareista koostuva massa eteni äärimmäisen hitaasti madellen kapeaa kulkureittiä pitkin. Liberia Piccolominissa oli nähtävillä käsinkirjoitettuja jättimäisiä inkunaabeleita upeine koristuksineen; mutta huone ei ollut valtava ja jonossa pingviinikäveleminen rupesi varsinkin huoneen loppupäässä muistuttamaan enemmän Ruisrockista paluuta kuin mieltä ruokkivaa taidekokemusta. Kokemus oli muutenkin aika kaksijakoinen: toisaalta itse Duomo oli aivan huikea - minusta ehkä jollain tavalla vaikuttavampi kuin Firenzen Duomo, mustavalkoisine raitakuvioineen ja aivan käsittämättömän upeine lattiamosaiikkeineen (alttarin edessä oli parilla värillä tehty sen näköisiä kuvia, että jos en olisi tiennyt niitä vanhoiksi, olisin sijoittanut ne aikakartalla paljon lähemmäksi nykypäivää). Kaikkein vaikuttavin elementti oli seinän yläreunassa kiertävien rintakuvien sarja: ihan kuin kirkkosalin yläreunassa, pienen parven takana olisi istunut kymmeniä kaardinaaleja/pappeja/pyhimyksiä/mitälie äijiä (mitkään saatavilla olevat opaslehtiset eivät sanoneet näistä mitään), jokainen eri ilmeisenä ja vähän eri suuntaan katsoen. Mutta samanaikaisesti turismipaljous oli ihan käsittämätön, tuntui, että koko valtavassa tilassa ei ollut yhtään tyhjää kohtaa, vaikka jossain lukikin, että sisään pääsee "vain" 700 henkeä kerrallaan. Kun esim. Firenzen Duomossa ja Santa Crocessa ollessamme äänimaailma oli hiljaisen humiseva, Sienan Duomossa puheensorina oli niin kovaa, että se tuntui melkein meteliltä. Kaiken päälle museossa soi nauhalta gregoriaaninen kirkkolaulu (enkä voinut olla miettimättä, etteikö se omalta osaltaan edesauttanut metelin synnyssä, kun hiljaisuutta ei ollut edes missään vaiheessa tarjolla) ja kirkkolaulun keskeytti absurdi ja fiiliksen rikkova, vähän rohiseva, Neuvostoliiton aikaiselta kuuluva nauhoitus sekä italiaksi että englanniksi: Olkaa hyvä, älkää puhuko kovaa ja älkää ottako kuvia salaman kanssa. Kokonaisuudessaan tästä äänimaailmasta tuli jotenkin hurjan futuristisen militaristinen outo fiilis.

Duomon kastekappeli oli niin täynnä kuvitusta, että katsomista olisi riittänyt toisellekin vuosikymmenelle. Zoomasin pienen hetken, mutta äänimaailmasta puuttui se jokin, mikä oli kuuluvilla erityisesti Santa Maria Novellan ja Santa Crocen Pazzin kappelin äänimaailmassa. Krypta tarjosi hienon värielämyksen ja pienen palan värihistoriaakin: kun kastekappeli aikoinaan rakennettiin Duomon yhteyteen, krypta muurattiin umpeen. Vasta seitsemän vuotta sitten kryptaa alettiin avata ja monen sadan vuoden takaiset rakennusjätteet siivottiin pois - ja samassa yhteydessä löytyi 1270-luvulla tehtyjä seinämaalauksia. Varsinkin yhden seinän värit olivat aivan käsittämättömän hohtavat: kun tila on ollut suljettuna vuosisatoja, ei väreihin ole vaikuttanut ilma eikä valo - saa jonkinlaisen vaikutelman siitä, kuinka kirkkaita muutkin tuon ajan freskot ovat oikeasti olleet! Muuten kryptavisiitti olikin lähinnä vitriininäyttely. Ja nimenomaan vitriinien näyttely, sillä joka ikisessä vitriinissä oli kyltti, että esine on kehystettävänä. :D

Sen verran väsyttäväksi turismi kävi, että Duomon museo tuli juostua puoliajatuksella läpi ja Palazzo Pubblicossa sijaitsevan Museo Civicon salit kulki läpi lähinnä vessaa etsien. Joksasimme sentään portaat takaloggiaan, josta näkyivät valtavan hienot maisemat ukkospilvien nousun säestämänä!

Siena ei kokonaisuudessaan oikein auennut. Istuimme muiden turistien kanssa Il Campolla syömässä jäätelöt ja vaeltelimme muiden turistien kanssa kapeilla keskustan kujilla, mutta alkoi tuntua siltä kuin pari vuotta sitten Pisan rysässäkin: kaikki on tehty turisteille ja turisteja varten. Samoja t-paitoja ja nahkalaukkuja ja muuta ryönää kuin Firenzessäkin, ja ihan käsittämättömällä volyymillä. Toisaalta, ei tarvinnut astua kuin muutama askel viereiselle kadulle, ja olikin ulottuvuudessa, jossa ei näkynyt turisteja - eikä itseasiassa ketään. Mutta kun kaupunki on pelkkää mäkeä, joko ylös tai alas, loputon kiipeily alkoi tuntua jaloissa melko nopeasti ja silmätkin väsyivät jatkuvaan visuaaliseen hienouteen. Jos joskus pääsen kuvaamaan rikoselokuvaan takaa-ajon, niin nyt tiedän, mihin sen sijoitan. Todellisen Sienan matkan - ja melkein koko matkan - hienoimman elämyksen tarjosi, kun lähdimme turistirysän ytimestä vähän ulommaksi ja kävelimme Duomon suuntaan kiertotietä ja osuimme aivan käsittämättömän rakennuskompleksin eteen. Kamerat soivat varmaan parin sadan kuvan verran. Rakennuksessa oli inspiraatiota enemmän kuin missään muussa näkemässämme yhteensä tähän saakka. Valokin oli uskomaton: aurinko paistoi, mutta talojen takana vaanivat suuret mustat pilvet.

Palasimme Firenzeen jo yhdeksän maissa, mutta samantien hylkäsimme ajatuksen San Gimignanossa käymisestä tänään - tai lähipäivinäkään: jotenkin tuntuu, että voisi loppuajan täällä vain relailla ja puuhailla ihan rauhassa. Tämä päivä menikin sitten Ikeaa (!) etsiessä (Google Maps näytti, että se olisi sijainnut ihan vieressä, mutta oikeasti se sijaitsee samannimisellä kadulla lentokentän lähellä) ja kirja- ja levykaupoissa hortoillessa. Ja tietenkin jäätelöllä.
---

Tänään aamulla istuin kahvilla keittiön pöydän ääressä ja piirsin antikvariaattien sijainteja karttaan, kun ulkoa kuului ensin kovaääninen tuuttaus ja sitten sisäpihalla päivittäin mesoava mies huusi "MAMMA MIA!" Repesin totaalisesti. En tiedä, miten kotona tulen pärjäämään kerrostaloasunnon hiljaisuudessa, jonka rikkovat vain ohi ajavat ambulanssit ja ne bassojytkeautot.

Taivas mustana, vaatteet puhtaina (siis mustina)

2010-09-08T21:12:00.001+03:00

Tänään oli tarkoitus lähteä Sienan ekskursiolle, mutta eilen illalla katsoimme säätiedotuksia ja huomasimme, että sekä Sienaan että Firenzeen oli luvattu juuri täksi päiväksi hirveää myrskyä: pilviä, pisaroita, salamoita ja synkkyyttä - ei aurinkoa ollenkaan. Koska olimme illalla niin uupuneita päivän kiertelyn ja kaartelun jälkeen, päätimme suosiolla jättää reissun huomiseen. Aamulla sitten heräsin auringonpaisteeseen, mutta olo tuntui vielä liian väsyneeltä ja muutenkin semikuntoiselta paikkakunnalta toiselle liikahtamiseen - tai ylipäätään liikahtamiseen.

Vaikka aurinkoon heräsin, sitä ei kestänyt kauan. Istuin aamulla lukemassa keittiön pöydän ääressä, kun taivas alkoi tummeta ja jostain kaukaa kuului jyrinää, sitten yhtä-äkkiä kaikki olikin pimeää - ja kun vedin tuulen lonksuttamat ikkunaluukut kiinni, tuli täysi yö. Siirryimme katetulle kattoterassille nauttimaan loput aamukahvista, kuuntelemaan sateen ropinaa ja katsomaan, kuinka pilvet ajoivat toisiaan taivaan läpi ihan käsittämätöntä vauhtia. Varttitunnin päästä aurinko palasi kuumottamaan, mutta sitten pian sama toistui uudelleen. Reprise. Reprise.

Kaikin puolin on tuntunut mahtavalta vain olla asunnolla ja lueskella, piirrellä ja kirjoitella (- ja pestä pyykkiä: siihen ei muka ole ollut tähän asti aikaa). Katettu kattoterassi on ollut tähän asti luksusta, jota emme ole voineet juurikaan käyttää (paitsi pyykin kuivattamiseen), koska auringon porottaessa siellä voisi yhtä hyvin leikkiä saunovansa. Mutta heti kun aurinko menee piiloon, terassilla on ihan siedettävän lämpöistä, vaikka olisi lämmin ilmakin. Lisää tällaisia päiviä!

Ystävä oli tänään visiitillä kaupungissa; olisi ollut hienoa nähdä täällä ihan toisessa ulottuvuudessa kuin normaalisti, mutta itselläni aamu meni väsyneessä tokkurassa ja kävi ilmi, että ystäväkin oli kuumeen kourissa. Joten ei tapaamista tällä kertaa.

Muutaman artsuiluun liittyvän asiankin olen saanut järjestettyä: Anne-ystäväni haki myymättömät teokseni pois Art Fair Suomesta ja lupasi säilyttääkin niitä, kunnes pääsen Helsinkiin, ja varasin majoituksen itselleni Helsingin näyttelyn pystytys- ja avajais- reissulle, joka on jo melkein buukattu täyteen palavereita.

Kirkkoisa päivä ja mahtavia näköaloja...

2010-09-06T20:50:00.000+03:00

Aamulla katsoimme ikkunasta pilvistä taivasta ja pakkasin varmuuden vuoksi laukkuuni kaulaliinan, jos vaikka vilu iskisi. Ei iskenyt: varmaan kuumimpia päiviä parin viikon sisään.

Ajattelimme kivuta Ruusupuiston kautta San Miniato Al Montelle, mutta matka vähän kiemurteli. Ensin osuimme Orsanmicheleen (lyhyt käväisy) ja sitten - Vivolin kiinniolon ja siitä seuranneen jäätelöttömyyden aiheuttaman pettymyksen jälkeen astelimme San Crocen kirkkoon, kuten kunnon turistit ainakin. Siellä oli katseltavaa (voin nyt sanoa käyneeni Galileo Galilein ja Michelangelon haudalla) ja äänitettävää; etenkin Cappella dei Pazzin äänimaailma oli käsittämätön, parin ihmisen äänestä tuli aavemainen kaiku. Viime kerralla, kun kävimme Firenzessä, Santa Maria Novella -kirkon humiseva äänimaailma jäi päähäni soimaan pitkäksi aikaa. Kannoin pari vuotta sisälläni pakkomiellettä päästä äänittämään tuota outoa kaikuvaa tilaa, jossa suurin osa ihmisistä hiljentää puheensa kuiskaukseksi ja eri kieliset puheen pätkät sekoittuvat paikallisten ave marioihin. Joten onneksi tälle reissulle tuli pakattua myös Zoom. (Santa Maria Novellan kirkon edessä oli kyltti, joka kielsi melkein kaiken mahdollisen, mutta ei äänittämistä. Joten istuin penkillä piirtelemässä puolisen tuntia, tallennin vieressäni, ja sainkin aika hyvän otoksen, joskin tällä kertaa taisi paikallisten rukoukset jäädä pois.) Pazzin kappelin otoksesta taisi tulla vain kahdeksanminuuttinen, mutta jotenkin tuntuu, että sinne on jossain vaiheessa päästävä äänittelemään lisää. Zoomiin on tallentunut myös asuntomme sisäpihan arkea: laulua ja pianonsoittoa, huutoa, puhetta ja remonttiääniä, kadulla kulkevia ambulansseja ja autojen tuuttauksia. Talvella sitten kuuntelen luurit korvillani.

Joka tapauksessa: pääsimme vihdoin jopa Arnon yli, mutta Ruusupuisto jäi väliin, vaikka seurasimme kylttejä! Kipusimme kuitenkin huikeisiin maisemiin vuorelle ja kirkon ja luostarin alueelle. Näköalat olivat aivan käsittämättömät! Kamerat soivat kaikilla kielillä.

Vaikka kaikki on muuten ollut reissulla yhtä suurta auvoa, itikanpistoja on tullut siinä määrin, että aloin jo epäillä saaneeni rokon. Apteekissa käyminen jäi aamupäivällä väliin, joten munkkien rohdoskaupasta oli pakko ensimmäisenä tiedustella sopivaa salvaa - ja tottahan uskon, jos benediktiniläismunkki vakuuttaa hymyillen, että "One hour and then it's gone." Testasin ainetta käsivarteeni, jossa hyttyset ovat jokunen yö sitten viettäneet verifestareitaan ja jossa on ollut kipeä, kuumottava ja kutiseva suuri punainen läiskä jo jonkin aikaa - ja helpottihan se. :D

Viileähkössä kirkossa istuminen toi tervetulleen vaihtelun rinteellä, jossa ei puista huolimata paljon varjoa löydy ja onnistuimme kuulemaan, kuinka munkit kokoontuivat jonnekin seinän taakse iltahartauteensa laulamaan gregoriaanista kirkkolaulua. Äärimmäisen outoa palata hämärästä kirkosta takaisiin auringonpaisteeseen.

Huomenna voisi vaikka lepuuttaa vähän jalkojaan ja nautiskella vain kulman tarjonnoista, jotta sitten ylihuomenna jaksaa taas turisteerata koko rahalla.

Sompailua Fiesolessa

2010-09-05T19:19:00.000+03:00

Tänään leppoisana päämääränä oli päästä Fiesoleen pienille antiikkimarkkinoille tsekkaamaan mm. kehysten antia. Viime kerralla pari vuotta sitten lähdimme Fiesoleen Piazza San Marcolta tuosta parin korttelin päästä, mutta nyt olin tsekkaavinani, että seiskabussin pysäkkiä ei aukiolla enää näkynyt, joten uskoimme oppaita ja Fiesolen nettisivuja, jotka kaikki vääjäämättä osoittivat bussin lähtevän Santa Maria Novellan asemalta. Asunnolta asemalle ei ole ainakaan pidempi matka kuin Piazza San Marcolle, mutta kävelymatkaa tuli, kun kiersimme asemaa oikeaa bussipysäkkiä etsien. Lopulta tajusin kysyä bussikuskilta, joka osasi heti kertoa, että bussit lähtevät San Marcolta ja opasti meidät vielä samantien bussiin, jolla pääsemme San Marcolle, josta Fiesolen bussi lähtisi. Mikäs siinä reissaillessa, kun reilulla eurolla voi ajella puolitoista tuntia. Timpalla oli multiplo (4 matkaa) taskussaan, joten hurautimme San Marcolle, ja kun emme etsimisestä huolimatta löytäneet seiskan pysäkkiä, ATAFin miehet lopulta osoittivat oikean kujan kulmalle, hieman aukion ulkopuolelle. Pitäisi muistaa ajatella luovasti, täällä siihen oppii.

Fiesole oli itsessään yhtä pieni ja herttainen kuin aiemminkin. Antiikkimarkkinoilla oli vaikka minkämoista roinaa kitsistä kultaan, mutta projektiini sopivia kehyksiä en löytänyt. Hienoja kehyksiä kylläkin, mutta aika hirveissä hinnoissa; ebay taitaa voittaa tämän erän - postikuluineenkin. Rinnettä ylös Via San Francescoa pitkin kiivetessämme ihmettelimme, miten edellisellä kerralla missasimme koko mäen ja sieltä avautuvat näkymät. Mäen laella töröttävän kirkon pihan reunalta aukesi pieni polku rinteelle, jossa paikat olivat niin fotogeneettisiä, että vaikka miten olisi laittanut kameransa, niin tuli hyvä kuva. Sai taas ihan reippaasti matskua tuleviin kuviin ja itsellekin jää vielä albumiin. Puut antoivat toivottua varjoa auringolta: tuuheasta frisööristäni huolimatta luulen, että olen onnistunut polttamaan päänahkani.

Viimeksi käydessämme söimme kaupungin pääaukiolla niin hyvät pizzat, että päätimme jatkaa perinnettä; mutta osuimmekin ravintolaan, jonka ruokalistassa luki pizzojen kohdalla "frozen". Saituus iski: sielu ei salli maksaa pakastepizzasta 7-8 euroa (+ copertot) vaikka olisi miten hyvä. Joten bussi takaisin alas Firenzeen ja kaupan kautta omalle jääkaapille - joka näyttääkin olevan suhteellisen täynnä. Ei varmaan enää tarvitse mennä kauppaan aikoihin.

---

Random prints -projekti on tuottanut aika reipasta riemua monellakin tapaa. Ensinnäkin se, että jo nyt printtien sijainnista on tullut useampikin palaute ja monen mukana on ollut hieno tarina, kuten erään Firenzessä asuvan, amerikkalaisen naistaiteilijan kertomus (josta osan varmaan julkaisen jossain vaiheessa Random prints -sivulla). En ole normaalisti antanut printtejä kenellekään, vaan jättänyt ne oven pieliin, penkeille, katukivetyksille, portaille jne. yleisille ja julkisille paikoille löydettäväksi, mutta tänään tein poikkeuksen: juna-aseman edessä seisoi kilttiin pukeutunut nuorehko säkkipillinsoittajapoika, jolle kilautin parin kolikon lisäksi myös kirjekuoren. :) En ole myöskään seurannut, minne tai kenelle kirjeeni joutuvat, mutta toissapäivänä satuin näkemään, kun vanhahko italialaismies poimi kirjeen ja avasi sen ja elehti aivan riemuissaan ystävälleen. :D Veikkaan, että ko. tapauksesta ei välttämättä netin kautta tule vastakontaktia, mutta sehän ei ollutkaan projektin tärkein pointti, vaan tuo kirjeiden jättäminen - ja löytäminen.

Lomailua Luccassa

2010-09-04T18:25:00.000+03:00

Eilen heittäydyimme heti aamusta niin totaalisesti turismukseen, että tämä leppoisa lauantai on kulunut vain ollessa, lyhyttä kävelylenkkiä ja "pienen leivän festivaalia" (pieni torillinen ruokatuotteita leivästä ja hedelmistä hilloihin ja oliiviöljyihin; ja tietenkin käsitöitä) lukuunottamatta. Mutta vaikka eilen vähän sapettikin nousta melko aikaisin ylös - Luccaan menevissä junissa on juuri aamupäivän kohdalla pienoinen aikatauluaukko - ja vielä junassa tuntui, kuin jonkinlainen flunssa puskisi päälle, päivä muuttui melko pian aivan upeaksi! Lucca on melkein sietämättömän kaunis kaupunki, ainakin se muurin ympäröimä vanha keskus, jossa liikuimme. Kun aamulla kävelimme viiden minuutin matkan Santa Maria Novellan rautatieasemalle, ilma tuntui vielä hieman viileältä ja koko junamatkan mietitytti, että olisiko pitänyt ottaa jonkinlainen pitkähihainen paitanen mukaan; mutta puolentoista tunnin junamatkan jälkeen (5+€ per nenä) Luccassa lämmitti jo aurinko. Kävimme aamupalalla Piazza Napoleonella ja sen jälkeen kävelimme hetken vanhan kaupungin piskuisilla ja kimuranteilla kaduilla, ennenkuin eksyimme ensimmäiseen turismikohteeseemme: 44 metriä korkean Torre Guinigin katolla kasvaa opaskirjan mukaan "ihka oikea tammi, joka on ulottanut juurensa ylimmän kerroksen huoneeseen". Tornin katolla kasvoi kyllä omissa hiekkalaatikoissaan kolmekin puuta, eivätkä minkään juuret roikkuneet alla olevassa huoneessa. En väitä, etteivätkö ne olisi olleet tammia, mutta ei niissä silti suomalaisen tammen lehteä ollut.

Torniin nousu oli melkoista shokkihoitoa. Onnistuin kymmenisen vuotta sitten kehittämään Prahan raatihuoneen tornissa itselleni jonkinlaisen korkeanpaikankammon, kun tornin huipulle vievät metallirappuset nitisivät liitoksissaan ja heiluivat syvän tyhjyyden päällä, kun niissä liikkui yhtä aikaa yli kymmenen ihmistä, vaikka suuri lappu kiljui vieressä "MAX.3 persons". Tämä ei ollut ihan niin kauhea, mutta siinä määrin nousu tuotti adrenaliinia, ettei kipuaminen ottanut ollenkaan fyysisesti voimille - ei edes hengästyttänyt! Ensimmäiset 3-4 kerrosta meni normaalisti tavallisia kivirappusia ylöspäin, sitten tuli yhden kerroksen verran esimakua heiluvista seinään kiinnitetyistä ritiläportaista ja lopulta viimeinen nousu oli 4-5 (vai jopa 6?) kerrosta seinän viertä metrin leveydeltä kiertävää metallista, ihmisten liikkeistä tärisevää ramppia pitkin, kunnes lopulta portaat kapenivat puolen metrin leveyteen ja ohjasivat vielä yhden kerroksen ensimmäiselle tasanteelle. Ja siitä vielä yhdet ritiläportaat ylös katolle. Ylösmeno vielä jotenkin toimi, mutta laskeutuminen oli kohtuullisen hirvittävää, kun oli pakko katsoa, mihin jalkansa asettaa ja ritiläpinnasta tietenkin näki aivan loistavasti läpi alas. Mutta kokemus oli pienen kauhunväristyksen arvoista! Maisemat olivat henkeä salpaavat!

Tornin jälkeen tuntui ihan hyvältä kumminkin sinnitellä vähän aikaa maanpinnalla, niinpä vain vaeltelimme ja katselimme ympärillemme kaikessa rauhassa, kunnes bongasimme pyörävuokraamon: polkupyörä 2,5€/h. Joten vuokrasimme pyörät ja lähdimme ajelemaan Luccan kaupunginmuurille ("Muurit on rakennettu 1520-1650, ja ne ovat 12 metriä korkeat ja tyvestä 30 metriä leveät" tietää opaskirjamme). Muurin päällä kulkee jalankulku-/pyörätie ja sen reunalla kasvaa puita ja maisemat sekä kaupungin suuntaan että muurin ulkopuolelle suorastaan antoisat. Ensi kerralla osaamme pakata piknik-eväät mukaan ja pysähtyä syömään ne jonnekin monista hienoista paikoista muuripromenadin varrella. Tällä kertaa päätimme kunnon turistien tavoin syödä jossakin Piazza Amfiteatroa miehittävistä paikoista; ei tullut katsottua edes paikan nimeä, mutta ruoka oli hyvää - ja turistihintaista tosin. Melko likellä ruokapaikkaamme oli muuten jollakin tapaa Luccassa syntyneen säveltäjä Puccinin mukaan nimetty kahvila/ravintola (Cafe Puccini?), jossa soi aivan käsittämätön eurodisko kohtuullisen voimakkaalla volyymilla - "Puccinin muistoa kunnioittaen" niinkuin kahvila seinällä kuvan kanssa ilmoitti. :D

Meinasi tulla todellinen ulkoilmapäivä, mutta pakkohan kunnon turistin on vähän kirkotellakin: ensin eteen osui 1000-luvulla rakennettu San Michele in Foro, jossa Lippin maalaus (nimeä en vain muista) huikaisi väreillään; toisena suurinpiirtein samoihin aikoihin rakennettu Luccan Duomo, San Martinon katedraali, joka oli aivan upea rakennus. Sisällä Duomossa oli pokka pettää, kun siellä kuului melko kovalla äänellä italiankielisen miesäänen selostus jostakin - ilmeisesti kirkosta itsestään - melko hyvällä säröllä, ja kirkon vahtimestari valvoi aivan haukkana kameraa kantavia turisteja. Kontrasti messiaanisen valtavan ja jylhän kirkkorakennuksen ja säröselostuksen välillä oli lievästi sanoen outo.

Vähemmän henkisistä asioista mainittakoon Lucan vessat: juna-asemalla törmäsi pitkästä aikaa reikä lattiassa -meininkiin. Muut kaupungin julkiset vessat olivat sitä samaa meininkiä, mihin Firenzessäkin törmää: yhteiset miehille ja naisille, eikä istuttavaksi tarkoitettuja, vaikka pöntönlainen löytyykin. Lucassa sentään ON julkisia vessoja, toisin kuin Firenzessä.

Yön alku Santa Crocen aukiolla

2010-09-02T15:12:00.000+03:00

Täytyy kyllä sanoa, että monumentaalisempaa paikkaa Leonard Cohenin keikalle saa hakea: ulkoilmakonsertti järjestettiin Firenzen Piazza Santa Crocella, siis Santa Crocen 1400-luvulla valmistuneen kirkon edessä olevalla aukiolla - tähtitaivaan alla (oikeasti! Tähdet näkyivät!) ja Danten (patsaan) valvovien silmien edessä. Jo pelkkä paikalla istuminen lämpimänä syyskuun iltana oli melkoinen elämys, ja kun siihen vielä lisättiin konsertti päälle... Meille kävi lippujen kanssa niin onnettomasti, että se muuttui onneksi: halvimmat paikat oli kaikki myyty, ja vain kalleimpia (103e) ja toiseksi kalleimpia (80+e - tarkkaa hintaa en muista) lippuja oli jäljellä. Lieneekö nuo toiseksi kalleimpien lippujen sivukatsomot lisätty myöhemmin - en tiedä - mutta kun menimme ostamaan lippuja, sivukatsomosta oli myyty vain yksi paikka meitä ennen. Saimme parhaat mahdolliset paikat, lähimpänä lavaa ja sen verran korkealla, että mitkään katsomon kantavat rakennelmat eivät tulleet meidän eteemme!

Jätin vastuuntuntoisena asunnolle lompakkokettingit, kamerat ja muut - valmistautuneena totaaliseen militanttiseen ruumiintarkastukseen, kuten aina suurilla keikoilla on tapana. Vaan ei täällä: porukka eteni rauhallisesti paikoilleen ja ainoa tarkastus oli lipun repäisy. Edes katsomon osia ei oltu eroteltu mitenkään aidoilla tai muilla esteillä toisistaan: halvimpien paikkojen yleisö olisi ihan hyvin voinut tulla kalliimmille paikoille notkumaan, vaan eivät tulleet (ennen encorea, jolloin väkivirtaus eteen tuntui vain toivotulta efektiltä). Järjestysmiehet olivat pukeutuneet kirkkaiden haalareiden ja järjestysmiesnauhojen sijaan tummiin pukuihin ja kantoivat kaulassaan lätkää. Jotenkin kaikki sujui juohevasti ja paniikitta, kukaan ei ängennyt tai töninyt; minkäänlaista aggressiivisuuden ilmapiiriä ei syntynyt. Outoa ja pelottavaakin. :)

Keikan alkua varjosti, tai pikemminkin häikäisi, järjettömän kirkas hätäuloskäyntivalo, joka pojotti säteitään suoraan katsomomme naamaan. Valosta vinguttiin monella eri kielellä (meidän vieressämme oli ainakin portugalilaisia ja ranskalaisia turisteja ja ainakin yksi italialainen alkuasukaskin, joka tulkkasi järjestäjien kommentteja meille muille englanniksi) ja koska eihän hätäuloskäyntivaloja voinut pois ottaa, järjestysmies ratkaisi häiritsevän ongelman asettelemalla valon päälle mustan roskapussin! :D

Konsertti itsessään oli jylhä kokemus: soundasi hyvälle, näytti hyvälle... se vain yksinkertaisesti toimi, ja sai moninkertaisen buustauksen ympäristöstään. Yli kolme tuntia hienoa kokemusta. Ja sen jälkeen puoli yhden maissa muutaman kilometrin kiemurtelu asunnolle unisen keskustan pikkuisia katuja ja kujia pitkin.

---

Tämän aamupäivän olen oleskellut asunnolla. Timppa lähti levykauppakierrokselle sekä käy ostamassa meille junaliput Luccaan. Junan käyttö on täällä mukavaa: halvempien junien liput ovat kaksi kuukautta voimassa, joten lippuja voi ostaa koko satsin kerrallaan etukäteen. Lähtiessä ne vain leimataan asemalla olevissa keltaisissa laitteissa ja sitten vain junaan. Kieltämättä on äärimmäisen houkuttelevaa, kun juna-aseman aikataulussa lukee päätepysäkkeinä Rooma, Milano, Venetsia... - mutta tällä hetkellä näyttää siltä, että tämän kertainen reissumme taitaa jäädä pyörimään tänne Toscanan seutuville. Roomaan on ainakin tehtävä ihan erillinen reissu joskus.

Taide tulee korvista

2010-08-31T22:06:00.001+03:00

Tänään oli puolipakollinen käynti Uffizissa. Onhan tuo taideaarteiden jättiläismäinen kammio varmasti monen unelmakohde, mutta tunnustan, etten saanut valtavia kiksejä edellisellä kerralla, enkä hirveästi nytkään. Botticellin työt kyllä olivat vaikuttavia ekalla kerralla ja olivat sitä nytkin ja onhan siellä eittämättä muitakin hienoja teoksia, mutta se ultimaattinen kuuluisa taideshokkisairaskohtaus jäi kyllä saamatta. Vinkuna mainittakoon myös, että suurella teholla mainostetussa Caravaggio + koulukuntansa -näyttelyssä ei ollut juurikaan Caravaggion teoksia (no, se Meduusan pää, joka Uffizissa olisi muutenkin esillä). Näyttelyn vaikuttavin teos oli oikeastaan 1990-luvun alun terrorismi-iskussa tuhoutunut, kohtuullisen suurikokoinen maalauksen jäännös, joka oli laitettu sellaisenaan, rappeutuneena itsenään esille. Pysäytti.

Itselleni se todellinen houkutin Uffiziin menemiselle oli alakerran kirjakaupparykelmä, joka mieleeni olit piirtynyt suurempana kuin sitten oikeasti olikaan. Viimeksi tein sieltä niin hienon Indigo-kirjalöydön (kirja, jota olin metsästänyt jo hyvän aikaa ja joka oli ilmoitettu loppuunmyydyksi), että tällä kertaa varasin oikein kunnolla käteistä megashoppailuun - mutta tällä kertaa ei kadonneita aarteita löytynyt. Pari mielenkiintoista väriaiheista kirjaa kuitenkin: Leonardo da Vincin The Treatise on Painting ja Spike Bucklow'n The Alchemy of Paint, jotka täydentävät ihan hyvin eilen ostamaani aarretta, Michel Pastoureaun Black-kirjaa. Mutta siis: mitään kaksikymmenkiloisia puolen ruokapöydän kokoisia väriaarteita ei tällä kertaa tarttunut mukaan.

Vaikka loma onkin, sen verran kuitenkin alkoi sormenpäitä kutittaa, että oli pakko käydä ostamassa muutama temperatuubi ja sivellin, että saa ideat talteen. Muistikirjan puutteessa onnistuin raapustamaan kassakuitit täyteen loistavaa kaunokirjallisuuden poikasta odotellessani Timppaa levykaupasta via dei Nerillä. Jonka vieressä kävimme sitten tilaamassa sen ultimaattisen jäätelökokeilun: gorgonzolajäätelöä. Ei ollut ollenkaan niin hirveää kuin ennakkoluuloisena ihmisenä olin etukäteen pelännyt, vaikka en mitenkään überriemuissani ollut mausta, johon suuhuni jäi. Tulipahan koettua.

Huomenna on edessä Timpan synttäriaamiainen Café Deluxeéssa, ruoan täydennyskierros Mercato Centralissa ja illalla Leonard Cohenin keikka Piazza Santa Crozella. Toivotaan, että lämmin ilma jatkuu: eilen illalla alkoi (toivottu) sade ropista ikkunan pieliin ja yöllä lämpötila laski ilmeisesti aika alas, koska aamulla oli aika viileää... Päivällä aurinko kumminkin lämmitti taas, mutta pysyttiin ihan hyvissä turismilukemissa siinä 25-27 asteen hujakoilla. Oli jo ihan ilo liikkua kaupungilla, kun jokainen askel ei tuottanut hikivirtaa selkään. Cohenin keikka alkaa vasta yhdeksän jälkeen, kun on jo aivan pilkkopimeää ja varmaan jo vähän viilennytkin... Odotan. Kovasti.

Suloinen sunnuntai

2010-08-29T19:19:00.002+03:00

Tänään on ollut ehkä astetta viileämpi päivä, ei ainakaan enää hirveästi yli kolmenkymmenen asteen. Joskaan luvattua sadetta ei vieläkään tullut, vaikka pilvenpalleroisia vähän enemmän taivaalle ilmestyikin. Koska eilen ja toissapäivänä kengänpohjia on tullut kulutettua anteliaasti, päätimme, että tänään käymme vain parin kilometrin päässä Piazza dei Ciombin kirpparilla - vaikka reissu venähtikin äkisti neljäksi tunniksi. Kirpparitavara on tarjonnaltaan niin erilaista kuin Suomen kirppareilla vastaan tuleva: pöydillä on vierekkäin 90-luvun muovileluja, keräilykuvia 50-luvulta ja pari sataa vuotta vanhoja kirjoja ja painokuvia; vaatteita kolmella eurolla ja antiikkia 3000 eurolla. Löysin kirpparilta suht edullisesti kaksi hienoa pientä pronssista valokuvakehystä tulevaa artsuiluprojektiani varten; eilen Lastra a Signasta löytämäni mukaan laskettuna niitä on nyt yhteensä kolme. Vielä pitäisi muutamia metsästää.

Paluumatkalla poikkesimme ruokakauppaan ja heräteostimme antipastoksi pariakin eri makkaraa, mukaanlukien alueen herkkua, fenkolilla maustettua metwurstia, finocchionia. Päivälliseksi syötiin myös eiliseltä reissulta mukaan tarttuneita oliiveja. Lähiruokaa. :)

Loppuaika onkin mennyt lukiessa ja tarkoitus olisi vielä tänään ottaa kynä käteen skissikirjaprojektin merkeissä... Onpa mukavaa vain loikoilla.

Toscanan auringon alla

2010-08-28T22:20:00.014+03:00

...jos se Suomen kesä oli olevinaan kuuma, niin mitähän tämä on? Firenzessä päivät ovat olleet melkoista henkistä pystyssäpysymisharjoitusta ja asunnolle paluun rankin hetki on koittanut aina alaoven avauksen jälkeen: neljä kerrosta rappuja hissittömässä vanhassa talossa (ja kerroskorkeuskin on ainakin puolitoistakertainen...) Jalat ovat ihan riesuina, kun aina sitä ajelehtii jonnekin kauemmas maisemien magnetoimana, vaikka olisi tarkoitus käydä ihan vain vieressä vilkaisemassa kaupungin tohinaa. Mutta väsymyksen ja läkähdyttävän kuumuuden saa pestyä hyvin pois raikkaassa suihkussa - ja (!) asunnossamme on tuuletus (todellinen viiletin :))

Viikko on mennyt kuitenkin aika rauhallisissa merkeissä, eikä varsinaisiin turistipyydyksiin ole vielä osuttu. Mercato centralissa kävimme heti ensimmäisenä päivänä, mutta se nyt sattuu olemaan lähin ruokakauppa. Järkyttävän hyvää ruokaa! Asunnolla on ollut ruhtinaallinen aamupala- ja iltapalatarjoilu, vaikka ei ulkonasyöminenkään mitään kallista ole. Varsin täyttäviä leipäsiä saa muutamalla eurolla. On vain niin kuuma, ettei tee mieli syödä mitään.

Prepaid-liittymän hankkiminen mokkulaan oli melkoinen show, kun kaupassa tietenkin otettiin terrorismin pelossa henkkareista kolmet kopiot ja nimikin laitettiin kolmeen kohtaan. Mitään APN-osoitteita tai muita ei sidedishina tullut (eikä olisi tullut kuittiakaan, ellei olisi tajunnut pyytää), joten eihän nettiin päässyt ekalla yrittämällä. Seuraavana päivänä TIMin liikkeessä löytyi sentään jotenkin englantia puhuva tyyppi ja voi kyllä sanoa, että palvelu oli loistavaa ja ystävällistä, vaikka ongelma ei sitten ratkennutkaan. Lopulta päädyin läppärini kanssa kahvilaan, jossa oli free wifi ja jossa pikku nörtittärenä googlasin ratkaisun. Kävi kieltämättä mielessä, että kannattikohan tuo liittymän osto, kun ko. kahvila on vieressä, eikä siellä joutunut edes antamaan henkkareitaan (kuten Italian laki vaatii) - mutta viimeksi tänään, kun katselin menoreittiä Lastra a Signaan, oma pikku nettinen oli enemmän kuin hyödyksi!

Alkuviikosta hankimme myös liput Leonard Cohenin keikalle, joka järkätään ensi keskiviikkona Santa Crocen aukiolla, mutta muutoin päivät ovat menneetkin vain päämäärättömään vaelteluun - itse olen poikennut useammassakin Gelateriassa ja Timpasta on tullut jo yhden levykaupan vakioasiakas... Tänään kumminkin päätimme käydä lähikylässä, Lastra a Signassa, joka sijaitsee 10-20 kilometria Firenzen ulkopuolella (oppaiden arviot olivat 8, 12, 16 ja 18 km - siitä voi valita). Junalippu maksoi 1.90 ja matka kesti ehkä vartin, joten ei kaukana jokatapauksessa. Olin lukenut, että siellä järjestetään nyt jonkinlaiset juhlat Antica Fiera di Mezzagosto, jotka perustuvat muinaisroomalaiseen perinteeseen ja ovat sittemmin olleet Neitsyt Marian juhlat.

Pohjoismaisina turisteina saavuimme kaupunkiin kohtuulliseen iltapäivän aikaan kahden maissa vain huomataksemme, että kaupunki on tyhjä (jäätelöbaari oli onneksi auki, melkein kaikki muu olikin kiinni). Juhlat alkoivat plakaatin mukaan viideltä ja siinä main sitten kaupunki alkoikin hiljalleen herätä henkiin ja kojuja alettiin rakennella katujen vierelle. Kuuden maissa alkoi jo oikeasti olla ihan juhlan tuntua: näimme Firenzen lipunheittäjien kulkueen ja lipunheittoakin ja söimme ihan perinteistä toscanalaista papua, leipää ja paistettua lihaa. Taisimme olla pienen kaupungin ainoat turistit; kaikki tuntuivat tuntevan toisensa ja selkeästikin ulkomaalaiskontakti hämmensi enemmän kuin täällä Firenzen keskustassa. Täytyy ylpeänä sanoa, että suoriuduin aika hyvin italiaksi (ja viittomalla). Lopulta lähdimme jo kymmenen vaille kahdeksan junalla takaisin Firenzeen - vaikka tuntui, että juhlat vasta alkoivat käynnistyä.

Mutta vaikka matkalla vielä vähän harmittikin aikainen paluu, ihan hyvä varmaan antaa jaloille vähän rauhaa, koska huomenna on taas pienimuotoinen maratonpäivä: kirppari ja kaikenlaista muuta pientä...

Mukava uutinen Suomestakin: Art Fair Suomesta meni heti ekana päivänä työ! Vielä kaksi työtä myytävänä, niin ei tarvitsisi miettiä tuota poishaun organiseeraamista ensi viikonloppuun... Uh.

Random prints -projekti on vaiheessaan: kirjeitä olen jättänyt ehkä parisen kymmentä, ja kontakteja on tullut kolme. Raportoin tilanteesta myös Facebookissa Viljelen loput kirjeet parin seuraavan viikon aikana, toivottavasti loputkin löytävät kotinsa.... :)

Sleigh Bells — Tell 'Em

2010-08-23T19:12:00.002+03:00

http://randomprints.blogspot.com/

Huomenna aion aloittaa kauan mielessäni siintäneen Random Prints -projektin: jätän ympäri Eurooppaa 90 kirjekuorta, joissa kaikissa on signeerattu ja numeroitu vedos. Satunnaisille löytäjille. Katsotaan, kuinka moni ottaa yhteyttä ja kertoo, mihin printtini päätyy...

Seuraa projektin blogia: randomprints.blogspot.com ja FB-ryhmässä voi osoittaa tukeaan projektille :D

Ólafur Arnalds — Pau Hafa Sloppið Undan Þunga Myrkursins

2010-08-22T22:46:00.000+03:00

[Poissa 86. Pigmenttimustetuloste, 15x14cm.]

Aioin osallistua Portin novellikirjoituskilpailuun, mutta tajusin ajan minimaalisuuden (dedis 1.9.). Jos muita töitä ei olisi ja jos asiakkaani eivät olisi riehaantuneet tyhjentämään koko työpöydällään puoli vuotta odottanutta sisältöä JUURI NYT minulle eteenpäin prosessoitavaksi, ehkä muutaman sanan ehtisi muotoillakin - ja katsotaan nyt, jos vaikka yöllinen inspiraatio taas iskisi.

Onneksi minulla on kokolailla hyvin printtejä valmiina: printteri on taas osoittanut omapäisyytään vääntämällä värit miten sattuu. Olen tyytyväinen, että olen osannut ennakoida Helsingin näyttelyä ja kaikki on valmiina sitä varten, mutta saa nähdä, saanko mitään uutta Hankasalmen näyttelyyn lokakuun alkuun. Ei teoksiani pahemmin ole aiemmin Hankasalmella nähty, eivätkä nuo kuvat toivoakseni hirveän nopeasti vanhene - mutta silti mielessäni on niin kauan hääräillyt omiaan sellainen uniikkitöiden sarja, että haluaisin sen valmiiksi saada. Helpottaisi kyllä, jos ehtisin jo ennen reissuani saamaan vanhentuneen musteen ("photo black" uuvahti ja printeistä tulee harmaita...)

Firenze odottaa nurkan takana. Laukut on jo henkisesti pakattu, vielä pitäisi oikeastikin tehdä sama. Kiitos Wiljamille, joka asettuu huoneistovahdiksi matkamme ajaksi :D Postin valtakirjat pitää vielä täyttää, niin paketit eivät mätäne postiin.

Reissulla aloitan myös uuden projektini Random Prints - helpotettu versio alkuperäisestä ideastani, jonka senkin aion joskus vielä toteuttaa.

Amy Winehouse — In My Bed

2010-08-19T12:39:00.000+03:00

[Poissa 9. Pigmenttimustetuloste, 15x14cm.]

Aloin katsoa näyttelyaikataulujani: niitähän näyttää pukkaavan. Seuraavaksi syyskuun lopulla aukeaa näyttely Helsingissä ja lokakuun alussa Hankasalmella. Tulevaisuutta on ensi vuonnakin: kaksi ensi vuoden näyttelyaikaa varmistui kesän alussa: yhteiskiertue Timpan kanssa jatkuu ensin kulttuuripääkaupunki Turkkusessa Raatihuoneen galleriassa heti tammikuussa ja sitten syyskuussa Porvoossa Vanhassa Kappalaisen talossa! Muutama viikko sitten bookkasimme näyttelyajan olympiavuoden 2012 toukokuulle Tampereelle, Galleria Kapriisiin... Kotimaan näyttelyitä on kiva tehdä, koska ne ovat jollain tavalla konkreettisempia - ja pystytys/avajaisreissuun kuuluu yleensä myös ainakin yksi hotelliyö aamupaloineen. :D Ulkomaan näyttelyissä tuppaa olevan sellainen puoli, että niitä ei tavallaan ole, kun tavara lähtee pakettina ja palautuu aikanaan (jos edes on sitä prosessia). Toisaalta se tietynlainen anonyymius, jota saan nettiprojektien kanssa toteuttaa, on tavallaan noita perinteisiä näyttelytapoja palkitsevampaa, kun silloin tekijä ei nouse fokukseen, vaan nimenomaan työ.

Kun vain saisi ne työt valmiiksi joskus :)

Muutoin on kyllä ollut aikaansaava viikko: eilen hain painosta Helsingin näyttelyn julisteet ja kutsarit ja juuri palasin postausreissulta: roudasimme Taurin kanssa paketin Art Fair Suomea varten Matkahuoltoon - perillä pitäisi olla sopivasti maanantaina pystytyksen aikaan. Alkuviikosta vihdoin sain ihan konkreettiseen toteutusvaiheeseen projektin, jonka tekeminen on ollut mielessäni jo useamman vuoden - valmistelen vielä projektia hieman pidemmälle ja ehkä saan sen julkiseksikin piakkoin. Ei ehkä maailman suurinta taidetta, mutta terapiaa itselleni kaiken haipakan keskellä.

Muse — Neutron Star Collision (Love Is Forever)

2010-08-15T12:21:00.000+03:00

[Poissa 199. Pigmenttimustetuloste, 15x14cm.]

Viime viikolla, kun pakkasin nipun korttejani Poriginal Galleriaan myytäväksi, pistin samalla osan palautukseen - neljännes korttitilauksestani oli rypyssä ja vahingoittunut kummalla tavalla. Palautusprosessi tulee varmaan Suomen loistavasti ylihinnoiteltujen postimaksujen vuoksi maksamaan enemmän kuin mitä olisi maksanut asian painaminen villaisella ja uuden korttisatsin tilaus. Muutenkin tuo korttisäätö on näillä pienillä erillä enemmän +/-/0-peliä kuin kannattavaa toimintaa, mutta onhan se kiva, kun on kortteja myynnissä! :) Painopaikan möhlimisestä huolimatta tilasin vielä uusiakin kortteja ja myöhemmin viikolla aion hankkia myös Monsterium-projektilleni tarroja. Etsy-kauppa on ollut kiinni nelisen kuukautta, kun en ole ehtinyt hoitaa asiaa, mutta syksymmällä on aikomus laittaa kauppa uudelleen toimintaan uusine hirviömäisine tuotteineen. Värityskuvien piirtely ja pinssien tekeminen ja muu monsterioituminen on ollut kohtuullisen hyvää toimintaterapiaa kaiken säädön keskellä.

Mutta siis: nyt on kortteja myytävänä mm. Jyväskylän taidemuseossa ja Galleria Beckerissä Jyväskylässä, Galleria Carreessa Kuopiossa ja Poriginal Galleriassa Porissa. Menkää ja ostakaa pois ja tehkää minusta rikas!

The Dead Weather — Blue Blood Blues

2010-08-10T21:20:00.001+03:00

[Poissa 7. Pigmenttimustetuloste, 15x14cm.]

No, ei ole päivät veljeksiä. Miten voikin olla kaikessa niin vastakkainen tuuri kuin eilen. Ja osuihan tuonne eiliselle hyviäkin uutisia! :)

Tänään olen käynyt kirjanpitoni kanssa "myydään/ei myydä" -rulettia. Mukavaa saada tilityksiä teosmyynneistään varsinkin nyt, kun rahalle olisi oikeasti käyttöä. Harvinainen hetki, kun sekä Tampereelta Kapriisista, Kuopion Carreesta ja Poriginal Galleriasta - ja vielä Saarijärven näyttelystäkin - on mennyt kaikista yhtäaikaa kaupaksi töitä - mutta (pikkuruisen pikkuruinen) itku pitkästä riemusta: huomasin, että joitakin töitä on taidettu tilittää kahteen kertaan. :( Onneksi ei sentään kaikkia. Saa vähän jäätelörahaa.

Uudet työt ovat työn alla ...ja ovat työn alla ...ja ovat työn alla. Yritän saada valmiiksi ennen ensi viikkoa pari täydentävää teosta tulevaan Helsingin näyttelyyn, mutta saas nähdä miten käy. Mutta tänään jo tunsin löytäneeni sen kauan etsityn toivontain: kuudelta luulin, että kello on jo kymmenen - ja yhtä-äkkiä vuorokauteen tulikin neljä lisätuntia. Luksusta!

Moskovan savut ovat kuulemma jo hälvenneet, eli tämä tympeä paistetun puun rikkimäinen tuoksu lienee sittenkin paikallista tuotantoa? Vai palaako täällä joku?

Graham Parker & The Rumour — Hey Lord Don't Ask Me Questions

2010-08-09T16:31:00.001+03:00

[Aamukaste - Morning Dew. Pigmenttimustetuloste, 2010, kuvakoko 27x42cm + marginaalit.]

Päivä täynnä ikäviä uutisia.

Katselin netistä kaverien eilen ottamia myrskykuvia. Täällä ei näyttänyt olohuoneen ikkunasta niin valtavan dramaattiselta, vaikka taivaankansi valkoisena välkkyikin. Ukkonen taisi kiertää kaukaa. Sen verran painostavaa ja uhkaavaa kumminkin, että oli pakko siirtyä sisään parvekkeelta. Tämä päivä on jatkunut kummassa olotilassa: maailma on oudon värinen ja sisällä haisee poltetulle puulle ja edelleenkin valo siivilöityy oudon sävyisenä pilvien ja/tai savun läpi. Johtuuko tämä sitten Moskovan paloista vai tuon uuden energialaitoksen avaamisesta?

Jotenkin olisi sellainen olo, että tekisi mieli vain makoilla tai käydä piiiiitkällä kävelyllä, mutta ei auta: työpino ei näköjään katoa toivomalla. Jonkinlaista palkitsevuutta sen oheneminen kuitenkin tuottaa. Olen tehnyt kuten guruni neuvoi: jos työpöydällä on kaksi rumaa ja isoa sammakkoa syötävänä, niin aloitetaan siitä isommasta ja rumimmasta. :)

Sen verran lintsaan töistä kumminkin, että tyhjennän tätä haikeuden ja pienen surunkin täyttämää olotilaani tuonne artsuilun puolelle. Jospa saisin Helsingin näyttelyyni uusiakin kuvia esille.

Radiohead — Anyone Can Play Guitar

2010-07-28T15:45:00.001+03:00

[Haalistunut kaiku - Faded Echo. Pigmenttimustetuloste, 2010, kuvakoko 27x42cm + marginaalit.]

KUUMA! Olin jo suunnitellut hiljaista hetkeä ajatusteni kanssa ja kuvittelin jo, kuinka teksti virtaisi sormenpäistä laveana laavana - mutta päivä on mennyt muissa kiireissä. Yhdet nettisivut uunista ulos (että vielä löytyy maailmasta palvelin, jolla ei toimi ajax!) ja viidet tulossa. Parinkin kanssa enemmän säätöä kuin normaali sielu kestäisi. Pää meinaa räjähtää!

Olen arponut keskenäni, lähdenkö huomenna Värjäripäiville vai en ja kun lopulta kyyti järjestyi (ainakin toiseen suuntaan), pakkasin jo laukkuni. Värjättäväähän ei ole (pakkasin eilen kaikki irtolangat minigripnyssäköihin parvekkeen helteeseen joko kontaktivärjääntymään tai homehtumaan - riippuen siitä, kuinka hyvin sain ilmat puristeltua pois ja pussit kiinni), mutta siitä viis: meinaan ottaa relan kannalta. Ja pistän pinssi/korttishopin pystyyn.

Sitä ennen asioita ja asiointia ja juoksentelua ympäri kaupunkia ilman kirjoitustaukoja. Tipautan samalla muutaman kirjan kaupunginkirjaston Book Crossingiin, jos jaksan kamppailla sinne saakka.

Joka tapauksessa: kaiken asioinnin päätepisteenä on Hannelen rentoutushoito, joten ei tämä päivä vinossa ole millään muotoa.

Dan Sartain - Atheist Funeral

2010-07-22T12:42:00.001+03:00

[Muualle - Elsewhere. Pigmenttimustetuloste, 2010, kuvakoko 27x42cm + marginaalit.]

Eilinen oli kyllä taas huono päivä yhdelle onnettomalle Amnesty-feissarille, joka pompahti kasvoilleni Coffee Housen edessä... Ja tietenkin, kun tulin yläkaupungilta, reitti oli aika hyvässä määrin taas feissarimiinoitettu alusta lähtien. Vaihtaisivat joskus paikkoja, niin se ei ole aina se onneton Amnesty-aktiivi, joka viimeisenä saa kiukkupuuskan naamalleen. Ja oikeasti: oppisivat vähän tulkitsemaan eleitä - jos oikeasti katsoo ja VÄISTÄÄ KAHTEEN SUUNTAAN, niin se tarkoittaa, ettei ole kiinnostunut. Kieltämättä jäi kyllä surkuhupaisasti naurattamaan yhden Greenpeace-feissarin (melko kovaääninen) purkaus kanssatoverilleen: "***** mä vaan karkotan kaikki. Kaikki vaan ryntää mun luota pois". Toivottavasti nuo ressukat nuoret tajuavat jossain vaiheessa, että se feissarius on karkote, eivät varsinaisesti individuaalit sen takana.

Mutta kun tämä ei näköjään lopu ja käy aina vaan ärsyttävämmäksi, pitänee oikeasti alkaa suunnitella vastaiskua. Tietenkin voisi tehdä perinteisen "feissarit pois kadulta" -adressin, mutta ajattelin pakata hyvän edustuspaketin ja alkaa myymään feissareille kuviani. Pitänee ottaa kortteja ja pinssejä mukaan, koska kolikoilla maksettavaan juttuun voisi olla hyvinkin rahaa.

Kieltämättä silti ärsyttää: miksei saa rauhassa kävellä edes viittäkymmentä metriä kerrallaan ilman, että joku keskeyttää - saati sitten ilman sitä jatkuvaa keskeytysten virtaa? Jos olen yksin liikkeellä, haluan käyttää paikasta toiseen siirtymisen rauhalliseen pään tyhjennykseen ja seuraavaan miittiin valmistautumiseen; jonkinlaiseen keskittymiseen. Ja jos olen kaksin liikkeellä, haluan keskustella keskustelun rauhassa, ilman jatkuvaa keskeytystä. Kiertotien käyttäminenkään ei paljon auta, jos kohteet sijaitsevat kävelykadun varrella.

Äh.

Ärsytystä lievensi hieman feissariryöpytyksen jälkeinen onnistunut kirjoitussessio kahvikupillisen ääressä ja sen jälkeen Hannelen suorittama hoitoprosessi. Uskaltauduin pitkästä aikaa Jyväskylän Memphisiin (edellisen parin huonon kokemuksen jälkeen), kun terassi näytti niin mukavalta - lämpimältä ja varjoisalta. Ja tällä kertaa ruokakin osui nappiin - ihastuin karibialaiseen jerk-tahnaan. Voisi hankkia kotiinkin. Mutta kaupassa ei ollut enää illalla mansikoita. :(

Toissapäivänä aloin toimeliaana puuhastella jo tulevia apurahan hankintakierroksia varten (Coloria-projektille - mihin innoitti muutamakin inspiroiva yhteydenotto; arkistot aukenevat). Prosessia varten päätin pitkästä aikaa käydä vilkaisemassa Coloria-sivuston statistiikkaa. Hieraisin pariinkin otteeseen silmiäni, kun kolmantena Suomen ja USAn jälkeen statistiikassa oli Kiina - ei kävijämäärältään, mutta käytetyn kaistan leveyden osalta. Sitä oli kiinalaisten loudailuun kulunut parin päivän aikana enemmän kuin normaalikuussa yhteensä. WTF? No, Nancy Drew -moodilla tutkailin lisää ja selvisi, mitä ovat Kiinassa ladanneet: koko Uninvited Words -projektini liki 12-tuntinen ääniraitahan on mp3-fileenä verkossa ladattavissa samalla palvelimella. Hurraa! Spämmiteokseni on hitti Kiinassa!

Tänään oli herätys jo yhdeksältä, että ehdin signeeraamaan kehystettäväksi lähtevän työni ja muutaman muunkin. Eilen vein lisää kortteja myytäväksi Beckerille ja tarkoitus olisi askarrella jossain välissä jonkinlainen korttimyymälä nettiinkin (vaan missä välissä?) - kunhan ensin saan valitettua Englantiin siitä, että neljäsosa korteista oli nurkasta mäsänä tai muuten vaan huonolaatuisia. Rasittavaa tämä jatkuva pienten asioiden päälle törmäily.

Sentään aurinko tänään pojottaa vielä ulkona ja kun läpivetokin toimii, niin työntekohan on vallan mukavaa.

Liz Brady — Palladium (The Hip)

2010-07-19T12:11:00.001+03:00

[Muistuma - Reminescence. Pigmenttimustetuloste, 2010, kuvakoko 27x42cm + marginaalit.]

Eilinen Finncon-päivä oli inspiroiva! Ensimmäinen aamun luento Suomalaiskarjalaiset myytit fantasiassa ja scifissä meni jonkinlaiseksi kirjaluetteloinniksi - kyllähän siinä käytiin läpi periaatteessa, mitä missäkin kirjassa tapahtuu, mutta kun kuvaus totesi Fennougristi Iivari Koutonen esittelee suomalaiskarjalaisesta mytologiaperimästä nousevat aihelmat scifissä ja fantasiassa, ajattelin, että liikkeelle lähdetään nimenomaan aiheiden ja teemojen kautta, eikä hajanaisella kirjasaldolla. Harmillista sikälikin, että lopussa kävi ilmi, että luennoitsija selvästikin hallitsee alansa ja olisi varmaan voinut kertoa aiheesta vaikka mitä, jos olisi lähtenyt jostain ohjaimesta kiertymään toiseen suuntaan. Vampyyrien uusi tuleminen -keskustelun paras arvo oli hyväntuulisuus ja huumori - tuli oikeasti hyvä mieli, vaikka mihinkään hyvin syvälle ei tunnissa päästykään. Tarpeeksi kumminkin ja yleisökin näytti tyytyväiseltä - lukuunottamatta niitä kahta nuorta tyttöä, jotka piilottelivat kumarassa Twilight-paitojaan.

Carita Forsgrenin luento Fantastinen kuvataide kautta aikojen innosti kovastikin! Itseäni on aina jotenkin harmittanut, kuinka tiukasti jotkut asetukset on jämähtäneet paikalleen; niin taidehistoriassa (jotka sulkevat "oikeaksi kuvataiteeksi" tunnustetun fantasian aiheisen kuvataiteen pois fantasiasta, eikä useinkaan luokittele varsinaista fantasiataidetta "oikeaksi taiteeksi") kuin fantasian ystävilläkin (jotka puolestaan jättävät usein huomioimatta taidehistorian tunnustaman taiteen). Carita ei luennossaan luokitellut fantastista taidetta taide/ei taide -luokassa vaan lähestyi asiaa monestakin eri suunnasta, ja ainakin vieressäni istuneilta (taidehistorian?) opiskelijoilta meni täysin pasmat sekaisin. Joku luennon lopussa kommentoikin, että "kenellekään ei tulisi mieleenkään luokitella Hieronymus Boschia fantasiataiteilijaksi" - mikä mielestäni kertoo koko avainkysymyksen. Ymmärrän kyllä, että (taiteen) tutkimuksessa on pakko olla jonkinlainen luokittelu- ja määrittelyjärjestelmä, mutta taiteilijan / tekijän näkökulmasta sillä ei useinkaan ole merkitystä - monet tekevät työtään monen eri luokittelun alaisuudessa ja miltei pahinta, mitä voi taiteilijalle tapahtua, on joutua johonkin "luokkaan" kiinni. Näissä taidehistorian luokitteluissa tuntuu olevan ikävää juuri se, että luokittelut ja määrittelyt ikäänkuin lukkiutuvat ja tuntuu, että taiteilija on työnnettävä siihen yhteen lokeroon, mitä kautta hänen tekemisiään ja työtään sitten tarkastellaan. (Kuopion avajaisissa kuulin sivukorvalla kommentin: "Miten nämä ovat mediataidetta?" Vaikka lehdistötiedotteessa kerrottiin selkeästi näyttelyn sisältö - printtejä - itseeni jämähtänyt mediataiteilijan titteli määritteli cv:n yhdellä rivillä enemmän.) Itselleni Bosch on ollut aina nimenomaan fantasiataiteilija; hänen kuvansa ovat olleet kuvituksena useisiin tarinoihin ja satuihin, mitä päässäni on vellonut - ja taidehistoriasta tiedän edelleen niin vähän, etten edes tiedä, mihin tarkoitukseen teokset on alunperin tehty. Unikuvien tai näkyjen kuvauksia?

Kieltämättä aloin pohtia myös kirjallisuuden ja kuvataiteen käsittelyn eroavuutta: oikeaksi kirjallisuudeksikin noteerattu merkkiteos Kalevala sekä hiisiä ja noitia vilisevä kansanrunous kulki Finnconissa ihan selkeästi fantasiakirjallisuutena, ainakin fantasiafanien keskuudessa. Tiedä sitten, mitä kirjallisuuden tutkijat tähän sanovat...

Mutta ehkä tämän perinteisen fantasian luokittelukonteksin ja taiteentutkimuksen diskurssin ulkopuolelta tuleva luento oli juuri siksi niin piristävä ja innostava, kun kerrankin kuunteli jotain, mikä tulee jonkun omista havainnoista ja jonkun omasta mielestä - eikä sääntöjen mukaan rakennetusta ohjelmasta.

Istuin hetken Caritan kanssa kahvilla luennon jälkeen ja olisi ollut aihetta pidempäänkin keskusteluun - mutta Buffymiitti kutsui. Kirjailijatalolla vihdoin tapasin muitakin paikallisia ja kauempaa tulleita Buffy-faneja - enkä näköjään ole edes fanaattisimmasta päästä. :D

Painostava ilma antoi ymmärtää, että illalla nousi ukkonen, tai tulisi sade, mutta ei. Loppuilta meni puolitainnoksissa sohvalla, pään jomottaessa univelkaansa. Mutta nyt on päivä uusi. Jatkan Suuren Romaanin ja Pienen Novellin kirjoittamista, kunhan saan ensin noin viikon rästityöt lykittyä läpi.

The Box Tops - Letter

2010-07-18T02:30:00.002+03:00

[Ikuisuus - Eternity. Pigmenttimustetuloste, 2010, kuvakoko 27x42cm + marginaalit.]

Äh, taas on viikko vilistänyt varpaiden välistä kuin hiekka vain. Tai ei oikeastaan vilistänyt: alkuviikko mateli ohi, kun nihkeässä kuumuudessa ei jaksanut tehdä yhtään mitään; edes harrastusaktiviteetteja (vaikka hankinkin kunnon satsin minigrip-pusseja kontaktivärjäystä varten). Torstaina sentään syntyi jotain sosiaalistakin elämää: jäätelöä erään Tietotalon viileimmässä huoneessa (heh), ylettömän viisasta keskustelua Miken kanssa ja vahva koukuttuminen iPhonen Harbour Master -peliin (!) (argh) ja sattumalta myös kesälomamansikkajätskitarjoilu kahvitunnilla; salaattilounas ystävän kanssa ja sitten Jyväskylän kesän 55-vuotisjuhlallisuuksissa buffet ja henkevää keskustelua, joka jatkui myöhemmin Kirkkopuistossa vanhojen ja uusien tuttavuuksien kanssa; ja lopulta kotiin saavuttua päätös pitää lauantai-iltaan saakka kone suljettuna ja hommat piilossa todellisuudelta.

Perjantaina kalenteriin oli merkitty pitkät aamu-unet, joita seurasi armoton ullakon teurastus: useita jätesäkillisiä vanhaa ja turhaa kamaa roskiin (ihan oikeasti ei mitään kierrätyskelpoista). Useamman tunnin uurastuksen jälkeen ullakko oli siinä kunnossa, että imuri olisi ilolla imaissut ekstrapölyt ja hiekat pois - mutta luonnollisestikaan lähimpään pistorasiaan ei käynyt mikään rakennusvuoden 1954 jälkeen valmistettu sähkölaite. Ullakon toisessa päässä olisi ollut pistokkeenpaikka oikein maadoituksineen, mutta kun ei sitä 25 m jatkojohtoa sattunut olemaan ihan hollilla, pölytys suoritettiin perinteisellä harjalla ja sitten epätoivoisella pesuoperaatiolla. Olen jatkanut mustan lietteen niistämistä vielä tänäänkin. Mutta pääasia, että sai vihdoinkin jonkinlaiseen järkiperäiseen taittoon koko säilytystilan; projekti jatkuu huomenna illalla vanhojen lehtien läpikäymisellä ja uudelleenarvioimisella.

Tänään (elän vielä lauantaita, vaikka olenkin tietoinen vuorokauden vaihtumisesta toiseksi muutamia tunteja sitten) koko päivä meni vanhempien luona grilliruokia syöden ja järvessä polskiessa. Luontoakin näkyi: ujostelematon sorsaraasu luuli saavansa ruokaa, kun Timppa heitteli leipiä (siis niitä kivisiä) veden pinnalle - se lähti aivan innoissaan porskuttelemaan kivenlumpsahduksia kohti ja pysähtyi sitten pettyneenä tajutessaan hutiarvionsa; ja takapihan tuolin alla puuskutti kohtalaisen komean kokoinen siili, joka aikansa tuhistuaan paineli aidan alta naapurin puolelle.

Nyt odottelen vielä hetkisen, että läppäri saa ladattua itsensä huomista päivää varten: Finnconissa on harvinaisen mielenkiintoisia juttuja tänä vuonna. Meinaan oikein pistää herätyskellon soimaan, jotta ehdin tsekkaamaan sunnuntain tarjonnan. Vien samalla jonnekin päärakennuksen tienoille nipun BookCrossingin kautta vapauttamiani kirjoja.

ps. Olen sivistänyt itseäni katsomalla sunnutai-iltana potkupalloa! Ennen kuulumatonta! Jäin jotenkin vahingossa tuijottamaan jatkoajan alussa (taloudellista television katsomista: puoleentoista tuntiin ei ollut tapahtunut mitään) ja katselin sitten loppuun saakka. Sääliksi kyllä kävi Hollannin kaljupäistä pelaajaraasua, joka istui myrtyneenä nurmikolla kyynelsilmin. Enkä tiennyt, että espanjalaiset pelaajat ovat niin huteria, että kaatuvat vallan hipaisusta. Pitää muistaa seuraavalla hispanjatourilla.

ps2. Jos joku tietää tuosta Harbour Master -pelistä jonkinlaisen nettiversion, niin kertokoon välittömästi.

Band of Skulls — Death By Diamonds and Pearls

2010-07-11T22:47:00.001+03:00

[Hetki - A Moment. Pigmenttimustetuloste, 2010, kuvakoko 27x42cm + marginaalit.]

Mahtavaa! Tuossa parveketta siivotessani korjasin pois myös kaiken sortin väri- ja printtitestini. Hätkähdyttävä lopputulos: vuoden ja puolitoista kuukautta aurinkoisessa (siis oikeasti aurinkoisessa!) paikassa olleet printit eivät olleet haalistuneet lainkaan (peitin osan suojaan auringolta). Vastaavassa - joskin vahingossa tehdyssä (kuva jäi tarkoittamattani parvekkeelle puoliksi suojattuna) - testissä pari vuotta sitten joku laatuöljyväri sai puolessa vuodessa kellertävän klangin ja haalistuikin jonkin verran. Tällä ei sikäli ole suurta merkitystä, että mitään taideteostahan ei suorassa auringonvalossa ole suositeltavaa säilyttää - kyllä se tehokas valo varmaan nämä printitkin jossain välissä haalistaa, jos oikein kauan yritetään. Siitä huolimatta, että olen luottanut papereissa ja musteissa lukeviin laatusertifikaatteihin, itselläni on ollut tarve tarkistaa myös se, mitä ei ole luvattu - kaikkihan nyt oikeissa olosuhteissa säilyy hamaan ikuisuuteen.

Tilasin tänään lisää kortteja ja olen piirrellyt lisää myös pinssikuvia (ja ensi viikon aikana on tarkoitus teettää niistä jonkinmoisia tarrojakin, kun niitä on kyselty melkoisesti...) Pitäisi taas tehdä jonkinmoinen tarjousscouttaus ympäri verkkoa painotuotteista ja muustakin. Äh.

Siis normaali projektisunnuntai. Lukuunottamatta alati kasvavaa kuumuutta, jonka vuoksi virkistäviä taukoja parvelleella kirjan kanssa oli päivän pituuteen nähden kohtuullisen valtavasti. :)

Ah, ja uudet perunat maistuvat niin hyviltä!

Air - So Light In Her Footfall

2010-07-10T10:57:00.002+03:00

[Äänetön puutarha - Silent Garden. Pigmenttimustetuloste, 2010, kuvakoko 27x42cm + marginaalit.]

Nyt riitti kaaoksessa rypeminen. Oman elämäntason kohottamisprojekti alkoi tällä viikolla - ensin ulkoisista asioista: työhuoneen kaapittomaan isoon komeroon hylly, joten 2m³ kaaosläjää saa järjestyksen ja artsuilut oman paikkansa. Mahtavaa, kun printit saa vihdoin olla omassa ylhäisyydessään omilla hyllyillään merkityissä laatikoissa, eikä enää joudu etsimään niitä nurkista epämääräisistä pinoista! Wacomikin sai ihka oikean paikkansa, eikä joudu naarmuttumaan työpöydän läjässä. Ja toisena tämän viikon sessiona pahasti ryönittynyt ja värjäämönäkin toimiva parveke viittä vaille valmis toimivaksi kesäiseksi pikkuterassiksi, jossa voi ehkä kaffitellakin joskus. (Kuten tänä aamuna - testattu on!)

Rikkinäisiä roinia on toimitettu jo kohtuu hyvä määrä keräyspisteisiin ja kaatopaikalle. Ryönärintamalla seuraavana projektina vaihe 2: esineet, joita ei koskaan käytä, parempaan käyttöön. Osan painavimmista kovakantisista ja ns. laatukirjallisuudeksi tulkittavasta kirjallisuudesta (nyt olisi tarjolla Keltaista kirjastoa, Otavan sarjoja sun muuta) meinaan pistää reippaasti yleiseen jakoon Bookcrossingin kautta.

Aion yhdistää tähän megalomaaniseen projektiin myös huvin: pakkaan osan kirjoista ja vähän muita kamppeita kasseihin ja suunnittelen pyöräilyä Oikokadulle hyvän lukukirjan kanssa ensi viikolla; en mitenkään "roudaan koko elämäni polkupyörällä kirpparille" -massiiviprojektin luontoisesti vaan kamaa kassiin sen verran mitä pyörällä saa helposti vietiä ja vähäksi aikaa vain olemaan. Pehmeä alku työpäivälle.

---

Viikko on mennyt aivo sulaen. Läpitunkeva kuumuus on kieltämättä vaikuttanut myös työntekoon: ei meinaa jaksaa tehdä mitään, kun tuntuu, että pää ei yksinkertaisesti toimi. Normaalimpaan (tai normaalimpana pidettyyn) elämänrytmiin siirtyminen on haave vain, kun yöllä lämpötila muuttuu lähelle siedettävää. Miksei tuo ilma liiku mihinkään, vaikka kaikki luukut molemmin puolin taloa ovat auki ja luulisi jonkinlaisen läpivedon ottavan vallan?

Lomaa sen sijaan ei ole näkyvissä. Onneksi nyt heinäkuussa on kuitenkin hyvää aikaa saada rästihommia pois plakkarista ja kokonaisvaltaista kesäsuoritusta varten olen rakentanut jopa aikataulun itselleni - ja se jättää vähän vapaa-aikaakin. Silti jouduin perumaan viikon ainoan kalenteriin merkityn menoni (Viitasaaren musiikin ajan avajaiset tiistaina), kun koneelle tippui yksi suuri työprojekti, joka oli vain pakko tehdä. Harmittaa kyllä kohtuullisen paljon, mutta toisaalta - on jotenkin palkitseva tunne, kun voi poistella post-itteja seinäkalenteristaan...

Ja työnteko on suuremmissa määrinkin kevyempää, kun voi pitää sen pakollisen kuumuustaukonsa (kyllä, yritän olla hyvä pomo itselleni) parvekkeen ilmavassa auvossa.

Spiritualized — Broken Heart

2010-07-04T23:16:00.001+03:00

[Jäänyt - Remaining. Pigmenttimustetuloste, 2010, kuvakoko 27x42cm + marginaalit.]

Viime viikolla muutama aurinkoinen päivä kesäisessä Turussa; lempikaupunkini! Tänä vuonna en ollut hommissa keskiaikaisilla markkinoilla, mutta kun Timpan kanssa tuli jossain vaiheessa mieleen tsekata tuleva näyttelypaikkamme Raatihuoneen galleriassa, päätimme lyödä kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Helpompi tehdä näyttelysuunnitelma, kun näkee gallerian ihan livenä, eikä toimi vain kirjallisen materiaalin ja pohjapiirroksen avulla - ja suunnitelma lähti jo rullaamaan hyvissä ajoin (puoli vuotta aikaa). Hotellihuonekin oli ilahduttavan epä-S-ketjumainen (= kerrankin erilainen): kattohuone seinästä esiin työntyvine parruineen ja puoliympyrän muotoisine ikkunoineen. Eilen olisin voinut lojua huoneen hämärässä ja ilmavirran tuuditeltavana (verhot oli puoliksi edessä ja ikkuna auki) vaikka kuinka pitkään. Jos vain olisi ollut mahdollista, olisin mielellään ollut vielä yhden ekstrayön, mutta pakko oli palata kotiin, kun tänään piti lähteä noutamaan töitä Kuopion näyttelystä kotiin. Ja roudata samalla uusia töitä ja kortteja galleriaan myytäväksi. Ihanaa: autossa toimi ilmastointi.

Huomenna yritän palata jonkinlaiseen arkeen nettisivuprojektien kanssa. Pahoin aavistelen kumminkin, että ensimmäinen missio on jonkinlaisen tuulettimen hankkiminen - ellei tähän huoneistoon saa minkäänlaista läpivetoa. Ilma ei liiku mihinkään suuntaan, vaikka luukut ovat molemmin puolin taloa auki. Mutta en valita, kun kerrankin on kesä.

ps. Taidelainaamo esittäytyy TV Jyväskylän Kodikas-ohjelmassa. Katso ohjelma TV Jyväskylän nettisivuilta (Taidelainaamon osuus alkaa n. kohdasta 12'20").

The Heartbreaks - Jealous? Don't You Know

2010-06-30T00:06:00.003+03:00

[Ennallaan - Unchanged. Pigmenttimustetuloste, 2010, kuvakoko 27x42cm + marginaalit.]

Olisi tietenkin voinut mennä vähän helpomminkin... Viime viikolla hoitui Live Herringin UudenPolvenMuseon JumboArt-screenausta varten tykki suht koht edullisella vuokralla ja mediasoitin lainaksi avaamattomassa paketissa. Juhannuksen jälkeen Satu hoiti JumboArt swf-fileiden muuttamisen AVIksi (jota mediasoitin tukee) ja eilen vielä projektin esille laittaminen UudenPolvenMuseon tiloihin vaikutti mielessä pikaiselta ja helpolta projektilta. Eihän se sitä tietenkään ollut. Maalattiin, säädettiin ja väännettiin. Mediasoittimen käyttö tuntui etukäteen ihan unelmalta, mutta eihän se sitä lopulta ollut, kun muka uudesta paketista puuttui kaukosäädin ja tuossa simppelissä laitteessa itsessään ei ollut mitään säätömahdollisuuksia. Vaihtoehto B, eli perinteinen DVD-soitin peliin. Matskujahan ei tietenkään ollut vielä dvd:llä, mutta toisella levyllä sentään saimme säädettyä kuvan paikan seinälle. Vaan jostain kumman syystä standardi läppärilukko ei sopinutkaan tykkiin, joten piti keksiä toinen keino nitoa se kiinni pöytään. Nythän se on sitten esillä rautahaarniskassaan hyvin kiinni köytettynä. Näky on sen verran luova, että pitää vielä vähän käydä säätämässä huomenna asioita paikalleen... Samalla, kun vie paikan päälle sen varsinaisen sisällön.

Mutta plussana mainittakoon: Satulla oli auto! Sillä pääsi Säykistä poiskin melko nopeasti ja ylimääräiset kamat roudattua toimistolle takaisin. Yritin ehtiä vielä läheiseen kauppaan kyselemään muunlaisista läppärilukoista, mutta kesäaikahan siellä oli: liike oli juuri mennyt kiinni. Sain sentään kolme viikkoa postitusta odottaneen kirjeen vihdoin pistettyä Kirkkopuiston postilootaan ja sitten jo Ellinoora kiisikin mustalla kostajallaan noutamaan smoothien ääreen. Kyllä helpotti. Ainakin hetkeksi.

Kotona säätö on jatkunut Premieren kanssa - mikä piti ensin asentaa koneelle ikuisuuksien tauon jälkeen. Ja sitten kaatuilua, kaatuilua, kaatuilua (mitä tuo Premma oikein käyttää bensanaan, kun kone on aika tehokas ja silti on aina "low memory" -varoituksia ja kitkaista taukosäätöä). Muutamien tuntien taistelun jälkeen matskut saatiin lopulta dvd:lle, joka näyttäisi toimivan ainakin omilla laitteilla. Saa nähdä, mitä sanoo soitin, jonka raahasin jo Säykkiin. Timppa on askarrellut tuolla kopioita masterista, varmuuden vuoksi. Uskaltanen jo väliaikahuokaista.

Huomenna uusi yritys täydellisempään suoritukseen; alkanee aamulla ysin maissa. Hyvällä tuurilla ehdin nukkumaankin pari tuntia ennen sitä - varsinainen työpäivä nimittäin alkaa nyt. Haaveet omien projektien maailmalle saattamisesta saavat tosin taas jäädä vähäksi aikaa: viimeinen päivä on kolmen mielenkiintoisen projektin deadline. Matskut on itseasiassa viittä vaille valmiina ja postileima kelpaisi, mutta usko on vähän loppu. Teen tilannetarkistuksen huomenna iltapäivällä. Jos olen hereillä.

Muse - Resistance

2010-06-28T15:01:00.001+03:00

[Juurtunut - Entrenched. Pigmenttimustetuloste, 2010, kuvakoko 27x42cm + marginaalit.]

Höh. Viikon takaiseen Shanghai-postaukseeni on tullut niin typerä kommentti, etten jaksa edes vastata siihen. Maailma jaksaa vain aina ihmetyttää enemmän.

Päivä on alkanut jotenkin takkuisesti. Yritin mennä maksamaan laskuja pankin nettisivuille: ensin en päässyt sisään ja nyt en pääse pois. Nordea jumittaa pahan kerran. Toivottavasti jossain vaiheessa saan paperiasiat hoidettua. Asiaa ei edistä sekään, että printteri-ressukka luuli olevansa paperisilppuri ja tulostamistani harjoittelutodistuksista tuli aloha-tyyliin suikalemaisia. En tiedä mitä tapahtui: laitoin printterin päälle ja pois ja uudelleen päälle - ja nyt näyttäisi toimivan.

Taitaa olla hyvä hetki pitää pieni kävelytauko ja tutkiskella eilen hyväksi todettua reittiä uudelleen.

Eilen oli ihan mahtava kesäpäivä pyöräilylle. Kunhan ensin sai renkaat täytettyä. Retken alku viivästyi noin tunnilla, kun kotoa ei päässytkään lähtemään renkaat alla, vaan ensin piti tassutella keskustaan, Veturille saakka, että sai ilmat renkaisiin. (Pitää varmaan ostaa oma pumppu; tai vaihtaa sisäkumi vanhanmalliseen, kun siinä ilmeisesti on joka tapauksessa jotain häikkää). Välissä piti tietenkin käydä tsekkaamassa Harmonian näyttely, syödä jäätelöt - ja rankan pyöräntalutusrupeaman jälkeen olikin jo lounasaika, joten huoltoasemaruoka osui ja upposi. Kuokkalan kartano oli - harmillista kyllä - kiinni, mutta hevoset kyllä nähtiin ja lopulta päästiin Viherlandiaan saakka. Kahvittelua aurinkoisella terassilla, veden liplatusta ja hurjaa tuulta. Paluumatka sujui leppoisasti Kuokkalan kauppojen kautta rantareittiä takaisin kotiin. Joku idiootti oli hajottanut Mattilanniemen rantaan viinapullon, mutta siitä ja jäisestä vedestä huolimatta uskaltauduin kevyelle kesäkahlailulle ennen kotiin paluuta.

(Juhannuksen alla suoritin täydellisen työn väistelyn: kaiken hyödyllisen sijaan aloin säätää oman blogini ulkoasua uusiksi. Fiksailen loppuun kunhan ehdin palata asiaan...)

The Dawn Chorus - Carnivalesque

2010-06-24T11:22:00.003+03:00

[Pirunkello - Devil's Bell. Pigmenttimustetuloste, 2010, kuvakoko 27x42cm + marginaalit.]

Aurinko juhlii taivaalla! Jopa pesuaine- ja minigrip-pussiostoksille lähteminen tuntuu juhlallisen houkuttelevalta projektilta. Pesuaine menee perinteiseen käyttöön pesukoneeseen, mutta minigrippeihin meinaan askarralla kontaktikasvivärjäystä: pussiin lankaa ja väriaineita ja sitten katsotaan, mitä syntyy.

Ensin pitää varmaan tehdä jotain mielikuvaharjoituksia, että selviää feissaripilvestä ohi hyvin käyttäytyvänä ihmisenä.

Omalta osaltani eilisen Shanghai-tilitykseni nosti nimittäin jälleen ajankohtaiseksi se, että viime viikolla kävelykadulla palloilevat Amnesty-feissarit palauttivat muistikuvat viime syksyn chateista ruuhkaisen pääni sisään. Eivät tosin sillä, että olisivat puhuneet juuri tästä asiasta, vaan siitä, että onnistuin tiuskaisemaan epäkohteliaasti aurinkoiselle aktivistille ja podin sitten koko loppupäivän huonoa omaatuntoa hyökkäyksestäni ihmisoikeuksia ja hyvää tarkoitusta vastaan. Jotenkin vain tuo feissari nro. 18 parin kilometrin matkalla koti - grafiikkakeskus sai lopulta pinnani katkeamaan. Minkäänlainen eleviestintä (muualle katsominen, mp3-soittimen räplääminen, kännykkään puhuminen tai edes liioitellut "Älä tule tänne tai puren" -eleet) eivät onnistu kontaktin ottoa estämään.

Yleensä ne ovat vielä nimenomaan noita Amnestyn feissareita, joiden kohdalla pinna katkeaa. Omasta tulosuunnastani katsoen yleensä kaikki Unisefin, Mannerheimin lastensuojeluliiton ja Greenpeacen feissaajat (+ kaikki irralliset tapahtumien ja pikkupuotien mainostajat) tulevat reitille ensin ja ensimmäisten kohdalla vielä jaksaa kohteliaasti olla huomioimattakin. Ensimmäinen Amnesty-feissarikin yleensä pääsee vielä vähällä, mutta se kolmas on yleensä jo se, jolle ärähtää jotain.

Tunnustan samantien, että viime vuonna ärähdin poikkeuksellisesti jo melko alkumatkasta Luontoliiton feissarille, joka asettui liikennevaloissa vaanimaan toiselle puolelle katua - oli aika piinallinen vihreän valon odotus, eikä pään pudisteluni toiselta puolelta tietä auttanut lainkaan. Sinä päivänä tein kaikkien aikojen feissarintorjuntaennätyksen: 32 - parin kilometrin matkalla. Harmittaa vaan, että se varsinainen asia ja viesti jää tuollaisessa tapauksessa aina toiseksi. :(

Voisin tietenkin ottaa oman flyeripinoni mukaan ja kokeilla samaa tekniikkaa kuin puhelinmyyjien kanssa: vastamyyntiä. :D

Tosin eilen ainakin kampus näytti aika vaivattomalta reitiltä. Kun on kirja mukana ja voi tarvittaessa pysähtyä lukemaan sitä, ja kun aurinko paistaa ja linnut laulavat, edes ne ilmaiset halausten jakajat eivät niin hirveästi jaksa ärsyttää. ;)

---

(No, johan tässä on tullut otettua esiin sekä kansainvälisiä ihmisoikeuksia että yksilön oikeutta omaan rauhaan - tarkoittaakohan tämä, että olen saavuttanut YKOTin statuksen? (Yhteiskunnallisesti Kantaa Ottavan Taiteilija) :D )

Kings of Leon — Closer

2010-06-23T21:11:00.003+03:00

[Siellä - There. Pigmenttimustetuloste, 2010, kuvakoko 27x42cm + marginaalit.]

Eilen kaffipöytäkeskustelussa ihmetytti hiukkasen Shanghai-keskustelun kritiikittömyys ja eilen pohtiminen jatkui toisten kavereiden kanssa verkkokeskustelussa. Jäimme miettimään sitä, onko kiinalainen sensuuri saanut valtaansa kaikki länsitiedotusvälineetkin vai mihin yhtä-äkkiä katosi se jo ennen olympialaisia alkanut expokritisointi? Vielä viime vuoden puolella verkossa pystyi lukemaan suomeksikin kommentteja Shanghain Expoon liittyvistä ihmisoikeusrikkomuksista ja muusta ikävästä - kuten siitä, että ihmisiä pakkomuutettiin kotoaan Huangpu-joen rantamilta Expon tieltä ja siitä, kuinka monet shanghailaiset todistivat Shanghain historiallisen keskustan tuhoa. Amnesty mainitsi jossain välissä pakkomuuttajien määräksi 18000. Vielä viime syksynä keskusteluissa oli isona aiheena mm. se, että kun Kiinalla oli näyttämisen paikka olympialaisten aikaan, se järjesti (ilmeisesti pitkin hampain ja painostuksen alaisena ja tiukassa valvonnassa) mielenosoitusalueen - tällä kertaa Expon aikana kaikenlaiset mielenosoitukset ovat kielletty. Länsimaat eivät ilmeisesti enää ole niin tiukkoina ja jonnekin ovat olympialaisten alla boikottiin ilmoittautuneet taiteilijatkin kadonneet.

Viime kuussa asiaa alettiin hiljaa nostaa uudelleen esiin foorumeilla, kun kiinalainen bloggeri Bad Friend kritisoi Expoa blogissaan otsikolla 10 sins of EXPO 2010 - ja artikkelin julkaisua seuranneen poliisikuulustelun jälkeen verkkoon pääsi esille myös kuulustelun transkripti La Dernière Classe. Koska noita kahta alkuperäistä artikkelia ei luonnollisestikaan kiinalaisittain ole enää saatavilla alkuperäispaikallaan, onneksi ovat lukuisat peilisivut, jotka pitävät huolen siitä, että materia ei noin vain katoa. Jutut ja taustat voi lukea Global Voices Online -sivulla, josta löytyy paljon muutakin verkosta "yllättäen kadonnutta" tietoa. (Vaikka kieltämättä huvittaa, että Bad Friendinkin on ollut vissiin vähän vaikea löytää täyttä kymmentä hirvittävää asiaa - kun listan hänniltä löytyy myös "plagioitu teemabiisi - noloutta maallemme jo etukäteen".)

Ei Expo välttämättä pelkkää pahaa tee. Tokion lentokentällä kolme kuukautta alkuvuodesta viettänyt ihmisoikeusaktivisti Feng Zhenghu (jota Kiina ei tuolloin päästänyt palaamaan kotiinsa) on tällä hetkellä kotiarestissa Shanghain kodissaan, jonka on muuttanut eräänlaiseksi museoksi. Hän on järjestänyt eräänlaisen oman exponsa, jossa esittelee itsensä kautta ihmisoikeusrikkomuksia, kuten ilmaisun- ja liikkumisenvapauden rajoittamisen. Feng Zhenghu on itse sitä mieltä, että Shanghain Expolla on positiivinen vaikutus ihmisoikeuksiin. Huolimatta siitä, että kiinalaiset eivät Feng Zhenghun omaan näyttelyyn pääse - ja siitä, että moni näyttelyesineistäkin on takavarikoitu - hän itse uskoo, että maailmannäyttely raivaa tietä avoimemmalle Kiinalle.

Voinhan tietenkin olla tässä väärässäkin, mutta huolimatta siitä, että suurin osa viime syksyn keskusteluista lienee kadonnut ihan vanhuuttaan, eikä minkään globaalin salaliiton seurauksena, jotenkin verkko tuntuu nyt oudon mykältä. Amnestyn huhtikuussa julkaisemalta Call for the release of Chinese housing rights activists -vetoomussivulta on lähetetty alle 500 vetoomusta, mikä tuntuu jotenkin tosi pieneltä. (Juttu China silences women housing rights activists ahead of Expo 2010 / 30.4.2010) Toivottavasti olen kuullut pelkkää kärjistynyttä huhupuhetta, koska jos nuo kaikki vähäisetkin verkossa vellovat väitteet ovat tosia, miksi kritiikki on melkein nollassa? Rakentavakin? Kuopion asuntomessuistakin löytyy enemmän vinkua kuin täydellisestä, aurinkoisesta Shanghaista.

White Rabbits — Percussion Gun

2010-06-21T16:43:00.002+03:00

Väritapahtuma rankkasateineen (ja siitä huolimatta runsaine vieraineen) ja Kuopion reissu näyttelyn pystytyksineen ja avajaisineen (ja synttäreineen ja nimppareineen) takana päin: kiireessä aika aina suorastaan sujahtaa käsistä. Tällä kertaa pystytys meni suhteellisen vaivattomasti, vaikkakin väsymys painoi sen verran, että jos jotain suurempaa kommervenkkia olisi pitänyt miettiä, projekti olisi varmaan jäänyt sikseen. Maanantaina, kun kuvat oli saatu seinille ja kun sai laskeutua hotellihuoneen vuoteelle kahvikuppi kädessään tietäen, ettei tarvitse tehdä mitään... voikohan sitä jumalaisempaa tunnetta ollakaan?

Sain avajaisissa jo yhdeltä vieraalta palautetta, että työt (varsinkin pitkällä seinällä) olisi toimineet paremmin kehystettyinä, mutta itse olen kyllä tyytyväinen tuohon pelkkään pasparipustukseen. Kehysten pois jättäminen oli ihan tietoinen valinta ja oikeastaan olisin itse tyytyväisempi vain, jos olisin saanut upotettua kuvat hitusen seinän sisään :) Tavoitteenani oli tehdä nimensä mukaan hiljainen näyttely...

Arki on astunut jälleen kuvioihin: heti Kuopiosta paluuta seuraavana päivänä oli kalenterissa kolme palaveria ja viikonloppu on mennyt rästitöitä tehden. Lauantain rypästä kevensivät Anna G:n juhlat - hyvä seura ja maistuva ruoka. Aurinkokin sentään jo vähän pinnistää taivaalla. :D

Mutta aloittamani Suuri Romaani ei ole kyllä edistynyt.

El Goodo — I Saw Her Today

2010-06-11T09:32:00.002+03:00

Hieman surullisena olen katsellut ilmatieteenlaitoksen sivuja. Huomiselle, väritapahtumaan ja Colorian synttäreihin pukkaa kahta vesipisaraa eikä auringon häivähdystäkään - ja ensi viikolle, Kuopion reissulle avajaisineen ja omille synttäreille samanlaisia harmaita vesipisaroita, eikä lämpötila ennusteen mukaan yletä edes viiteentoista. Olisi kyllä kiva, että kun pääsee vihdoin pitämään sen lomapäivänsä, aurinko voisi tulla esiin edes tunniksi. Mur.

Mutta pidemmittä ärinöittä: harmaa sadelauantai muutetaan sateenkaarten laulannaksi vaikka itsepetoksella ja ihan sama sataako ensi viikolla vai ei, kunhan saa hotelliaamiaisen.

Kuopiossa, Galleria Carreessa avajaiset ti 15.6. klo 18-20 - tervetuloa!

Ian Brown — Stellify

2010-06-10T22:01:00.000+03:00

En eilen ehtinyt postaamaan blogiini, mutta nyt ehdin: Lisää väriä! -tapahtumapäivistä toinen, eli luentopäivä oli tänään (ja seuraava sitten lauantaina). Odotukset ylittyivät: salihan suorastaan tulvi ihmisiä! Kiva, kun oma luento oli ensimmäisenä, niin pystyi sitten kuuntelemaan muidenkin luentoja, eikä aika kulunut vain omaa vuoroa odotellessa. Olin vaikuttunut erityisesti Panu Kailan luennosta: paitsi, että aihe oli kiinnostava, esiintyjä otti yleisönsä haltuun.

Tänään on iltaohjelmassa Kuopion näyttelyn parin viimeisimmän työn viimeistely ja muutamia peruspäivityksiä; huomenna ripaus Live Herring -hommia sekä lauantain valmistelua ja lauantaina sitten työnäytöksiä ja värillistä elämää olan takaa. Pitää muistaa kaivella kaapista t-paitoja pottupainopajaa varten - meinaan askarrella itselleni pari kesäistä lookkia siinä työnäytösten ohessa.

Lisää väriä! -juliste (ja tapahtuman flyerit) ovat muuten Colorian harjoittelijan, Meri Tuomen suunnittelemia.

Ja he-heeiii: Kippaus kannattaa!

(Ps. avajaisia on tällä viikolla ollut useammatkin; mm. Jyväskylän taiteilijaseuran Taidelainaamon näyttely Keskisuomalaisella ja Parasta puusta -näyttely Suomen käsityön museossa - näyttelyjä näkemättä uskaltanen suositella niitä kaikille :D)

The Creatures — Right Now

2010-06-09T09:34:00.002+03:00

Päivä alkoi pitkästä aikaa kivasti: meiliin tuli viesti, että kaksi Kiva.orgin lainaa on maksettu pois ja pääsin laittamaan ne heti uudelleen kierrokseen! Viimeksi ei ollut listoilla taiteilijoita tai käsityöläisiä, mutta nyt oli rahaa lainaamassa useampikin käsityöläinen. Aika nopeasti tuo raha tuntuu kiertävän ja summat tulevan kokoon, joten ei tarvitse potea huonoa omaa tuntoa valintoja tehdessään.

Maanantaina kävin Timpan kanssa tekemässä satoja solmuja siimaan, että sai 200 kuvaa roikkumaan Saarijärven käsityökeskuksen Vinttigalleriaan. Paikka sopii työlle kuin nakutettu. Ripustuspäivän bonuksena aurinko pisti parastaan - luonnonvalo tuli sisään tosi kauniisti - mutta ihan luonnonvalon varaan ei kumminkaan tilaa voinut jättää. Vai voisikohan? Pitää tänään vielä testata. Kun tuossa ei kuitenkaan ole tärkeintä, että jokaikinen kuva näkyisi selkeästi; Porissa onnistuttiin laittamaan valot hienosti niin, että taakse tuleviin kuviin ei tullut valoa juuri ollenkaan ja se teki aika hienon kolmiulotteisen vaikutelman. Olin kyllä tilannut aurinkoisen reissukelin, mutta jos olisi tällainen pilvinen sää, sekin olisi loistavaa, niin näkisi paremmin, millainen valo sinne vähän hämärämmällä säällä tulee.

Tuo siimashow on aina jotenkin paljon rankempi kuin normaali seinään ripustus, mutta yllättävän kevyesti meni tällä kertaa. Ajallisesti seitsemän tuntia (vähintään), mutta väsymys iski lopulta vasta ihan loppumetreillä ja lopulta - puolentoista tunnin bussireissun jälkeen - oli ihan kanttuvei, mutta onnellinen. Foodin kautta kotiin ja kieltämättä tuli loppuilta melkein lojuttua ja taisin mennä ennätysmäisesti ennen puoltayötä nukkumaankin. Eilen sitten heräsinkin superaikaisin ja väänsin koko päivän semipaniikissa torstain väriluentoa kasaan ja viimeistelin Kuopioon tulevia töitä. Vielä täytyy illalla vähän pinnistää, mutta maaliviiva alkaa häämöttää.

Eli nyt: kengät jalkaan ja laukku kainaloon ja asenne takaviistosta etukenoon - Saarijärvi odottaa.

Richard Hawley - For Your Lover Give Some Time

2010-06-05T12:25:00.004+03:00

Viikonloppu menee rästihommia ja peruspäivityksiä hoitaessa, ensi viikon väritapahtumaa valmistellessa - ja yritän ehtiä vielä viimeistellä muutamaan Kuopion näyttelyyn tulevan kuvan. Onneksi ensi viikolla alkavan Saarijärven Poissa-näyttelyn teokset ovat jo valmiina ja melkein kaikki mukaanotettava on jo pakattu - eli asia hoidossa. Tähän mennessä kaikki näyttelyyn liittyvä viestintä ja muut järjestelyt ovat sujuneet niin loistavasti, että tuntuu melkein unelta - varsinkin, kun kaikki muu on pykinyt.

Varsinaisia avajaisia en Saarijärvellä vietä, mutta tulkaa tapaamaan ensi keskiviikkona 9.6. klo 15-17 - olen varannut hyvän ilman ja jotain tarjottavaakin on (ehkä)!

Eliza Lumley - Street Spirit

2010-06-02T10:43:00.002+03:00

[Poissa 120. Pigmenttimustetuloste, 15x14cm.]

Eilen tuli aurinko jo vähän paremmin taivaalle ja vei illalla syömään Foodiin. Irtautuminen koneesta ja kaikista teknisistä kiusankappaleista ja aivan uskomattoman kukkaisan kampuksen läpi käveleminen rauhoitti kummasti mieltä. Ja se, että aamupäivän aikana sain osan teoksista valmiiksikin.

Alkuyöstä tein sekä Saarijärven että Kuopion näyttelyjen julisteet ja kohta kiikutan ne painoon. Toivottavasti faktat on oikein - en oikein luota edes moninkertaiseen tarkistukseen, kun pään tilalla on karuselli.

Väsymys ei ole kuitenkaan niin lopeensa uuvuttavaa - nyt on ollut ihan kivojakin juttuja työn alla, kuten ensi viikolla järkättävä Lisää väriä! -tapahtuma - Colorian kymppivuotissynttärit! Siitä lisää: coloria.net/lisaavaria

Nyt, kun tuon sanoiksi ruudulle kirjoitin, tajusin vasta itsekin: sehän onkin jo ensi viikolla! Pitää vielä pistää hieno luentoshow kasaan...

Divine Comedy - Becoming More Like Alfie

2010-05-31T23:33:00.000+03:00

[Poissa 83. Pigmenttimustetuloste, 15x14cm.]

[Offline - verkko kun ei toimi]

Ei mikään maailman paras päivä - taaskaan. Printteri on temppuillut niin paljon, että koko Kuopion näyttely on ollut vaakalaudalla. Ainakin olen hyvin tietoinen siitä, että näyttelystä on tulossa kompromissi - toivottavasti se ei näy niin vahvasti kuin miltä tuntuu. tänään meni yli seitsemän tuntia laitteen kalibrointiin, kun värit alkoivat yhtä-äkkiä olla hyvinkin hippisiä - järkyttävän kirkkaanvihreitä läikkiä ja muuta mukavaa... Yritin vaihtaa kelta-magentan tulostuspään, mutta sepä veijari ei suostukaan tuomaan tulostuspääkasettia näkyville tavalla, miten ohjeissa sanotaan. Eikä millään muullakaan tavalla. Katsotaan nyt, miten HP vastaa tiedusteluuni ja vastaako ollenkaan.

[Edit: vastasi se: tulostuspäätä vaihdettaessa pitää OK-nappia "painaa jatkuvasti" eikä useita kertoja, kuten ohjeessa on neuvottu sekä tekstein että animaatioin. Minun syyni siis ilmiselvästi: unohdin tuon luovuuden käytön ongelmaratkaisussa ja tulkinnassa.]

Breeders - Cannonball

2010-05-24T22:23:00.002+03:00

Rahallinen inhorealismi on johtanut ääritoimenpiteisiin: mainoskatko! Mainoskatko! Monsterium-pinssejä on ostettavissa Jyväskylässä Galleria Beckeristä ja Jyväskylän taidemuseolta (á 3€ - jos oikein muistan). Kukallisia monstereita, pääkalloisuutta ja kaikenmaaliman elukoita perhosista kissoihin sointuvissa kesäväreissä - pääkalloja unohtamatta. Sitä todellista taidetta joka takin liepeeseen ja laukun läppään!

---

Kesähelteet päätyivät lopulta viime viikolla migreeniin. Yläkaupungin yöhön astuin melkein vastentahtoisesti, mutta sompaaminen ihmismassan läpi kannatti. Löysin yliopiston poistokirjamyynnistä Faber Birrenin kirjan History of Color in Painting, mikä oli aika järkyttävän hieno löytö. Birrenin kirjoja tulee harvemmin eteen ja etenkään niin edullisesti. Joten vaikka oma Yläkaupungin yöni ei venynytkään edes yön alkuun saakka, niin kokonaissuoritus oli täysi kymppi.

Hook And The Twin - Bang Bang Cherry

2010-05-18T12:05:00.002+03:00

[Poissa 6. Pigmenttimustetuloste, 15x14cm.]

(Hei! Tästä biisistä tulee mieleen Osmondsien White Horses, uiii, uiii)

Eilen sain hoidettua hirmuisen määrän pieniä nippelihommia Live Herringin toimintaan ja pariin kevään ekstraharrastukseen liittyen. Sisäinen järjestyspoliisini heräsi: kaupasta lähti mukaan työkalupakki, joka pyhitetään näyttelytyökalujen suojapaikaksi - ettei tarvitse joka näyttelyn alla myllätä asuntoa katosta lattiaan jotain kadonnutta nippeliä etsien. Kun ne kuitenkin ovat siellä samassa saavuttamattomassa paikassa, jossa ovat myös parittomat sukat ja suurin osa kuulakärkikynistä.

Mielessäni on siintänyt suunnitelma kolmen suurehkon uniikkityön sarjasta ja tällä hetkellä on menossa tarkka budjetin lasku. Näyttää pahasti siltä, että tänä vuonna saan ainakin projektin hylätä mielestäni, mutta ehkä ensi vuonna?
...Joskin olen varautunut siihen, että loppuvuosi sekä ensi vuoden alkupuolisko menee aika reippaasti Live Herring '11 -tapahtumakokonaisuuden säätämiseen. Olemme vielä jääneet ilman apurahoja projektin kanssa, mikä siis tarkoittaa käytännössä unettomampia öitä ja hirmuista ilmaistyötaakkaa - mutta sisällöstä emme suostu tinkimään, kun kerrankin on kuitenkin kehykset toteuttaa jotain vähän suurempaa.

Mutta kolikoiden kimalluksen siinto silmissäni istutan tähän kohti mainostauon: kaikkien kukkarolle sopivia kortteja (á 2€) on saatavilla tällä hetkellä Jyväskylässä Galleria Beckeristä ja Jyväskylän taidemuseosta sekä Galleria Harmoniasta. Oma korttivarastoni on tällä hetkellä loppu, mutta kunhan saan niitä taas teetettyä, niin mainostan sitten oikein isoilla kirjaimilla :)

Beckeriltä olevat kehystämättömät teokseni saa kaikki kotiin 10€ kuukausihinnalla ja suuremmat kehystetyt 20€ kuukausihinnalla - joten visuaalista iloa tarjolla puolella siitä, mitä Elisan viihdepaketti maksaa!

Oi, miten kevään juhlijat voisivatkaan riemastua, kun lahjapaketista kääriytyisi ulos jotain ylevöittävää ja mieltä kohottavaa! Niiden, joilla ei ole keväällä juhlia ja jotka olonsa siksi kurjaksi tuntevat, on tarjolla samaa pakettia lohtushoppailun merkeissä - uusi teos seinällä on kuin kokonaan uusi elämän alku!

---

Parempi ehkä pistää vähäksi aikaa kone kiinni ja mennä tönöttämään tuonne pihalle kesäsateen viilentävään pisarointiin.

Inspiral Carpets / Mark E Smith - I Want You

2010-05-16T17:35:00.001+03:00

[Poissa 163. Pigmenttimustetuloste, 15x14cm.]

Pienet suuret asiat ilahduttavat ja harmittavat.

Aamulla koin koko vuoden hienoimman hetken, kun kipusimme tuohon yliopiston päärakennuksen viereen äänittelemään Seminaarinmäellä asustelevien lintusten ääniä. Olisin voinut istua siinä, lämpimässä ja hiljaisessa kesäsateessa, vaikka kuinka monta tuntia. Kotiin kävellessä ja lintujen laulun jäädessä taakse mieleen vaelsi kirpaiseva ajatus Seminaarinmäen "siistimisestä". Minulle tuo kodin vieressä sijaitseva pienten aarniometsien kollaasi on tuottanut aineistoa omaan tekemiseeni sekä konkreettisina kuvina ja ääninä että virikkeisenä ympäristönä. Kampusalueen rehevöityneet piilopolut ovat tarjonneet pienen pakopaikan, keitaan betonin keskellä. En ole lukenut kovin tarkkaan tulevaisuuden suunnitelmia, mutta olen keskusteluista ymmärtänyt, että juuri tuota hallitsematonta rönsyilyä on tarkoitus pistää kuriin oikein olan takaa ja hienot pihlajapuiden varjostamat polut olisi tarkoitus jyrätä nurmikentäksi. Ehkä ajattelisin toisin, jos olisin maisema-arkkitehti, mutta kaupunkiympäristössä jotenkin automaattisesti ilahtuu kaikista luonnon ryöpsähdysyrityksistä. Lahovaurioisten puiden paloittelun sentään kykenen ymmärtämään - ja toivon vain, että koko keskustelu on kantautunut korviini rikkinäisen puhelimen kautta.

Kiire se ei vain ota loppuakseen, vaikka tuntuu, että olen jo saattanut enemmän töitä loppuun kuin yhden ihmisen olisi fysiikan lakien mukaan mahdollista tehdä. Olen yrittänyt väännellä ja käännellä kalenteriani, jotta olisin saanut siihen mahdutettua luokkakokouksen Kuopiossa ensi viikonloppuna, mutta journalistisen uran myötä taisi kadota myös ajanhallinta: ei kykene. Poisjääminen harmittaa kovasti - olisi ollut kiva nähdä ja päästä katsomaan, mitä porukalle kuuluu. Ainakin muutaman pitivät linjansa ja päätyivät toimittajiksi.

Kipaisen Kuopioon sitten melkein kuukautta myöhemmin - saa nähdä tuleeko näyttelyn avajaisiin ketään. Edes niitä töitä, joita olen sinne suunnitellut. Tällä hetkellä on vähän epävarma olo sen suhteen...