perjantaina, marraskuuta 29, 2013

The Jim Jones Revue - Eagle Eyeball


(Tämä oli itse asiassa jo eilisen iltapäivän vuodatus, mutta koska olen niin ylikierroksilla, etten saa unta, tulostan sen itsestäni sanoiksi nyt, melkein kaksitoista tuntia myöhemmin.)

Miten tässä pimeydessä voi tehdä töitä? Luonnonvaloloisteputkilampun (!) (mikä sana!) asentaminen työhuoneeseeni on jäänyt odottamaan sitä, että huoneen saisi kaikkien projektien keskeltä raivattua sellaiseksi, että sähkömies pääsisi paikalle ilman, että joku pino jostain kaatuu hänen kintuilleen, minkä seurauksena häntä kohtaisi parin viikon työkyvyttömyys, meitä haaste ja elon jatkaminen pimeydessä... Pitänee lopettaa amerikkalaisen tv-hömpän katsominen. Todellisuus vääristyy entisestään.

Mutta oikeasti. Tänään (teknisesti ottaen: eilen) olin iltapäivällä intovinkeänä kamera kädessä ajatuksenani ottaa sekä muutamia "tuotekuvia" uusista pinsseistä ja värityskuvista sekä hienoja prosessityökuvia siitä, kuinka projektini ovat levittäytyneet ympäri asuntoamme. Olohuoneen kuution kokoinen kynämeri olisi ollut erityisen hienoa dokumentoitavaa. Vaan kun maailma ei anna valoa talouteemme. Sielu ei kertakaikkiaan kestä sähkövalossa kuvaamista, kun kaikista kuvista tulee niin kellertäviä, ettei niistä saa kelvollisia kuvankäsittelylläkään, vaikka siinä suhteellisen taitava olenkin. Enkä halua käsitellä kuvia enempää, kun teen sitä muutenkin tarpeeksi. Haluan vain ottaa kuvan ja sillä siisti.

Kamerasta löysin tänään jonkun ihmeellisen sähkövalokuvausasetuksen, mutta se lähinnä nauratti. Ilmeisesti se yrittää joko toonata alas keltaista valoa tai kompensoida sitä sinisellä, mutta yhtä kaikki, lopputulos oli jotenkin äärimmäisen outo. Surrealistista otetta kaipaisin kameraltani monena muuna päivänä aina silloin tällöin, mutten tänään.

Lopulta löysin sen pienen pilkahduksen valoa olohuoneen ikkunan äärestä vähän vaille neljä ja sain hämärässä otettua muutamia kuvia Poissa-sarjan korteista. Sinisiä kylläkin, mutta sellaisia hämärän sinisiä, eikä keinotekoisen-sähkövalon-keinotekoisesti-luotuja-peittosinisiä, joten olen tyytyväinen edes siihen yhteen kuvaan.

---

Huomenna aamulla olen menossa Jyväskylän taidemuseolle pistämään ikkunaa ja pöytää kuntoon. Pitäisi herätä jo neljän tunnin päästä, jos meinaa olla sovittuun aikaan paikalla - ja vielä on vaikka mitä tekemättä. Kaikki jäi iltaan, koska aamulla en saanut mitään aikaiseksi, kun jännitin hammashygienistiä. Viime viikolla hampaasta irtosi paikka ja koska olin pitkään Helsingissä, sen paikkauttaminen jäi tähän päivään. Taisi olla aika vaikea paikattava, kun hygienisti alkoi jo kaipailla hammaslääkäriäkin (jotka olivat kaikki jossakin muualla) ja lopulta ei laskuttanutkaan mitään. Ei sattunut yhtään, mutta ien on ollut turvoksissa ja suussa veren maku koko päivän - ja jotenkin sellainen uumoilu, että kohta se sama paikka irtoaa uudelleen.


Paluumatkalla podin jännityksen jälkeistä väsymystä ja mietin, että pitää varmaan mennä johonkin hypnoosiin, kun huomaa, että tuo hammaslääkärin pelko on kasvamassa välillä ihan hallitsemattomaksi. Kävin pari vuotta sitten Göteborgin tiedemuseossa, jossa pääsin kokeilemaan jonkinlaista sugggestiota kivun hallintaan: istuttiin tuolille, laitettiin kuulokkeet päähän, painettiin nappia ja otettiin ihan perhanan kylmästä tangosta kiinni. Jo kymmenen sekunnin kuluttua tuntui, ettei yksinkertaisesti enää pysty pitämään kiinni, kylmyys muuttui nopeasti kivuksi. Ääni kuulokkeissa hoki ensin, kuinka hirveästi se sattuu, ja että kipu on ihan sietämätön, jonka jälkeen se yllättäen johdatteli ajattelemaan jotain muuta - ja hopsistalallaa, siinä istuin kymmenen minuuttia pidellen tangosta kiinni, enkä huomannut koko juttua. Niille, jotka eivät lähteneet äänen matkaan, tangosta kiinni pitäminen vaati todellisia ponnisteluja. Jostain syystä en pysty millään toistamaan itseni suggeroimista pelottomaan tilaan hammaslääkärin kohdalla - vaikka etukäteen tietäisin, ettei satu yhtään.

Joka tapauksessa, siinä hammashoitolasta paluumatkalla onnistuin hankkimaan itselleni jonkinlaisen sisäisen rauhan siitä, että vaikka en saanut tehtyä mm. taidemuseon kauppaan suunnittelemaani uutta kuvaa valmiiksi, ei se maailmaa kaada. Ehtii se myöhemminkin ja koska omaan vahvan taipumuksen megalomaniaan, niin ehkä on hyväkin, ettei tavara  tulvi lattioille asti.

Nyt pakkaamaan viimeiset kortit pakettiin, ja sitten nukkumaan ne pari tuntia. (Voi olla, että huomisessa teehetkessä heittäydyn entistäkin surrealistisemmaksi.)

keskiviikkona, marraskuuta 27, 2013

Jake Bugg - What Doesn't Kill You



Kun en jaksa itse tekstiä luoda, niin kopioin suoraan tiedotteemme.

---

Live Herring -työryhmän läänintaiteilijakausi päättyy tämän vuoden loppuun ja läänintaiteilijakauden viimeinen toimijatapaaminen järjestetään ma 2.12. klo 18-19.30 Monitaidetila IKKUNASSA (Kauppakeskus Forum / Asemakatu 7, Jyväskylä). Muistelujen lisäksi tapaamisessa keskitytään myös tulevaan, sillä kerromme tapaamisessa työryhmän tulevaisuuden suunnitelmia sekä ajankohtaisia kuulumisia Live Herring ’14 -näyttelyn osalta. Live Herring ’14 on 23.1.-2.3.2014 Jyväskylässä / Galleria Ratamossa järjestettävä (uus)mediataiteeseen keskittyvä näyttely- ja tapahtumakokonaisuus.
Facebook-tapahtuma




Paikalle Monitaidetila IKKUNAAN kannattaa tulla kuitenkin jo klo 17, sillä silloin juhlistetaan K-S VIEW - keskisuomalaista videotaidetta -näyttelyn avajaisia:


K-S VIEW - keskisuomalaista videotaidetta

avoinna 3.–5.12. klo 11–19 sekä 7–8.12. klo 11–17
Kauppakeskus Forum / Asemakatu 7, Jyväskylä
Näyttelyyn on vapaa pääsy

K-S VIEW -näyttely kokoaa Monitaidetila IKKUNAAN kattauksen keskisuomalaista video- ja valotaidetta. Näyttely valaisee Jyväskylää 3.–5.12.2013 ja 7.–8.12.2013.

Näyttelyssä on teoksia seitsemältä keskisuomalaiselta tai täältä lähtöisin olevilta taiteilijalta: Päivi Hintsaselta, Jukka-Pekka Jalovaaralta, Anna Koivistolta, Nastja Rönköltä, Jukka Silokunnakselta, Tuukka Toijanniemeltä sekä Seppo Uuranmäeltä.

Näyttelyn kuraattoreina ovat toimineet valokuvataiteilija Maija Holma ja kuvataiteilija Anna Ruth Jyväskylän taiteilijaseurasta.

Näyttelyllä juhlistetaan Live Herring -työryhmän läänintaiteilijakauden lähestyvää loppua. Samalla näyttely toimii uuden alkuna: se on myös Live Herring '14 -näyttelyn ennakkonäyttely. Live Herring ’14 -näyttely järjestetään Galleria Ratamossa 23.1.–2.3.2014.

K-S VIEW -näyttelyn järjestää Taiteen edistämiskeskus / Live Herring -läänintaiteilijatyöryhmä yhteistyössä Jyväskylän taiteilijaseuran kanssa. Jyväskylän taiteilijaseura vastaa näyttelyn sisällöstä.

Näyttelyn avajaisia vietetään ma 2.12. klo 17 Monitaidetila IKKUNASSA. Näyttelyn avajaisten jälkeen ilta jatkuu Live Herring -läänintaiteilijatyöryhmän toimijatapaamisella (klo 18.00 –19.30).

TERVETULOA!

Facebook-tapahtuma

---

Vielä pienen loppukaneetin kirjoitan kumminkin: pää pyörii tuhatta ympyrää kerrallaan. Viime viikkoisella Helsingin reissulla roudasin muutaman teoksen Rööperin taidesalonkiin ja täydensin taidetyökaluvarastoani, mutta ehdin vähän levätäkin - varsin miehisessä ympäristössä Black Sabbathin keikalla keskiviikkona ja sitten hyvän ystävän kanssa loputtoman sushi-seisovan pöydän ääressä torstaina. Perjantaina piti käydä antamassa pieni puheenvuoro Taideyliopiston seminaarissa, mutta aamulla heräsinkin sairaana ja piti perua - harmitti ihan hirveästi, koska sisältö olisi kiinnostanut itseänikin. Luentopalkkion sijaan päädyin maksamaan melkein satasen ylimääräistä, jotta sain maata päivän hotellissa ja toipua - onneksi illalla jaksoin lopulta lähteä aiemmin varaamalla junalla takaisin, eikä tarvinnut kirjautua mihinkään hospitaaliin sisälle eikä tartuttaa Helsingin kavereita ties millä. Sen jälkeen onkin ollut elämä kuin usvan takaa tuijottamista, pienetkin jutut on vaatineet vähän ponnistelua - mutta sellaistahan se toipilaselämä on.

Eilen tosin virkistyin kovasti, kun kävin toimistolla läänintaiteilijahommia hoitamassa, käväisin päivän puolessa välissä Jyväskylän kaupungin tietohallinnon neljäkymmentävuotisjuhlissa ja illalla tapasin ystävän, jota en ollut nähnyt moneen kuukauteen. Täällä omassa yksinäisyydessään työn parissa pyöriessä aina unohtaa, kuinka virkistävää on nähdä välillä muitakin ihmisiä!


keskiviikkona, marraskuuta 13, 2013

Richard Hawley - Don't Stare At The Sun


[Iltapäivä savannilla / Afternoon in Savanna. Pigmenttimustetuloste (päällekkäistulostus), ~11,5x35cm (+marginaali), ed. 5.]

Melkoista ryttyytystä tämä elämä. Kirjoitin tänään ystävälle meiliin, että odotan jo vapaa-ajan näkemistä, enkä enää muista edes kunnolla, miltä se näyttää. Hirveää, kun ei meinaa löytyä ystäville aikaa käydä edes kahvilla, vaan kun joku ottaa yhteyttä, pläräilen kalenteristani ensimmäistä tyhjää aukkoa kahden viikon päästä. Liioittelen sikäli, että vaikka tämä tilanne on kyllä ollut päällä jo useamman kuukauden (ja johti lopulta siihen, että kun enn yksinkertaisesti kestänyt seitsenpäiväistä työviikkoa ja puolivuorokautisia työpäiviä, niin päätin viettää yhtenä lokakuun lauantaina feikkisynttärit ja juhlistin niitä vapaapäivällä - ja kakun kera tietenkin!), kiireen loppu on lähellä. Tai ehkä ei aivan loppu, mutta siellä täällä kalenterissa on pieniä rakoja  - kuten ensi viikolla lyhyt Helsingin keikkani. Tosin siihenkin olen onnistunut sovittamaan teosten roudausta, materiaalien ostoa ja yhden puheenvuoronkin seminaarissa, mutta muutamassa päivässä on sentään jotain muutakin. Ihan varmasti ainakin junamatkojen verran...

Muuten pystyn jotenkin ajattelemaan, että itsepä olen urani valinnut. Vaikka kiireaikoina rutistaa, toisaalta, silloin kun ei ole kiire, voi käyttää aikaa miten haluaa ja lähteä noin vain kuukaudeksi Italiaan ja nukkua pitkään aamuisin. Tavallaan pidän siitä, että elämä ei ole tasankoa, vaan välillä saa pinnistellä äärimmilleen ja sitten lepokin tuntuu niin monta kertaa paremmalta.

Mutta silti välillä ärsytys ryömii ihan luihin ja ytimiin, kun joku "työssä käyvistä", tai pitäisikö paremminkin sanoa: vakinaista palkkaa saavista tuttavistani kommentoi, että kysymys on vain ajan viisaasta käytöstä. En jaksa ikinä reagoida tuollaisiin kommentteihin, koska tuntuu, että tätä on hyvin vaikea ymmärtää, jos itse ei ole samassa tilanteessa. Ajan käyttämistä ei välttämättä voi itse hallita silloin, kun sitä on niin niukasti, ettei siinä ole varaa venkoilla mihinkään suuntaan. Kiireinen aika on kuin tiukaksi käyneet farkut, joita on jo kerran suurennettu: niissä ei vain enää ole saumavaroja lisäsuurennoksiin, vaan jos haluaa sitä pitää, niin siinä sitten vain nitkutellaan ja varotaan äkkinäisiä liikkeitä.

En ole vielä keksinyt, miten tällaisen tilanteen syntymistä voisi itse estää. Omissa käsissä on vain osa ajan hallinnasta: suurimmat aikakeisarit ovat asiakkaani. Minulla on töitä, kun heillä on tarve saada jotain minulta, eikä valitettavasti se tarve synny tasaisesti ympäri vuoden. On joitakin asioita, joita voi ennustaa, mutta varsinkin taiteen ja kulttuurin kentällä, ja etenkin tässä leikkausten epävarmuudessa, mikään ei ole selvää. Kun palkka ei muutenkaan sada tilille tasaisesti ja yleensä sataessaankin tulee tihkuna eikä kaatosateena - varsinkin näin niukkoina taantumuksen aikoina, silloin on melkein pakko ottaa vastaan kaikki työt, joita tarjotaan. Yleensä kaikki heräävät uniltaan yhtäaikaa ja pitkän hiljaisuuden jälkeen kerralla tulee useita tilauksia. Ei ole valinnan varaa sanoa "ei", koska ei tiedä, tuleeko sen jälkeen enää mitään, varsinkin, jos aiemmat kuukaudet ovat olleet hiljaisia ja pitäisi jotenkin täyttää niiden jättämä rahareikä.  Tämä on yhtälö, joka yksinkertaisesti johtaa siihen, että vuorokaudet, tunnit, minuutit, sekunnit ja oma pää loppuu kesken.

Voisinhan tietenkin hallita aikaani paremmin ja olla antamatta sitä muiden käsiin. Se tietenkin tarkoittaisi sitten sitä tasaista elämää, koska ilman tuota ryttyytystä ei Italiaan ole kuukaudeksi mitään asiaa. Vaikka myöhään voin siltikin nukkua.

---

Yksi selkeä ratkaisu on tietenkin se, että yrittäisi olla tekemättä kaikkea mahdollista. Keskittyisin joko kirjoittamiseen, tai taiteen tekemiseen, tai kuvitustöihin, tai nettisivujen tekemiseen, tai muihin tiedotuksen tilaustöihin, tai väreihin, tai yhteen omista kymmenistä projekteistani - mutta kun pää ei vain toimi niin. Jos jotain tässä pitäisi saada hallintaan, niin se ei ole aika, vaan aivoni. En osaa laittaa tulppaa ideoilleni, enkä osaa pysäyttää itseäni, kun alan innostuneena niitä tekemään. Tilaustöiden - nettisivu-, tiedotus- ja kuvitushommien - päälle liimattuna oma pää on liikaa.

---

Jollain tavalla ensi vuoden vaihde on itselleni uuden ajan merkkipaalu: viisivuotinen läänintaiteilijatyöryhmäurakka on ohi ja samalla loppuu muutama pitkäaikainen projekti näiden pienempien syksyllä päättyvien päälle. Olen jotenkin kokenut nämä viimeiset pari Live Herring -läänintaiteilijavuotta hieman raskaaksi, vaikka Soile on käytännössä tehnyt leijonanosan hommista puolipäiväisenä - oma tuntimääräni ja työpanokseni on ollut paljon pienempi. Kokemus on ollut kaikin puolin hieno ja yhteistyömme on ollut toimivaa - ja jatkuu varmasti yhteisen läänintaiteilija-aikamme päätyttyäkin, joten missään nimessä en kadu tätä sivujuonnetta elämässäni. Parhaillaan järjestämme Live Herring '14 -näyttelyä, joka toteutetaan ensi vuoden puolella - läänintaiteilijakautemme jälkeen - jonka tuottamisen siis käytännössä harrastamme. Olen tapahtuman järjestämisestä innoissani ja tämä tuntuu taas sellaiselta oikealta, konkreettiselta hommalta, josta saa itse samalla virtaa, mutta samalla odotan, että pääsen näistä muutamista pitkäaikaisemmista sitoumuksistani kerralla eroon. Tulee tilaa uudelle.

Tarkoitus ei ollut kirjoittaa tässä Live Herringistä, mutta nyt kun asiasta mainitsin, tulin pienessä nostalgiavireessä ajatelleeksi, kuinka kummallinen polku meillä on ollut kuljettavana ja kuinka tätä tilannetta olisi ollut ihan mahdotonta ennustaa vielä muutama vuosi sitten. Kaikkein hienoin palkinto itselleni on se, että luomamme Mediataide kartalle -projekti alkoi kasvattaa siipiään ja etenee koko ajan. Live Herringin läänintaiteilijakausi päättyy kyllä, mutta Soilen ei: hän jatkaa ensi vuoden alusta mediataiteen  läänintaiteilijana. Eiköhän tuon asian juhlimiselle löydy aikaa ennen vuoden vaihdettakin!



perjantaina, marraskuuta 01, 2013

Tom Eno - Jungle Camp


[Tauko metsässä / A Pause in the Forest. Pigmenttimustetuloste (päällekkäistulostus), ~11,5x35cm (+marginaali), ed. 5.]

Ja yhtä-äkkiä on marraskuu. Mitä ihmettä?

Viimeiset pari viikkoa ovat olleet taas ihan järkyttävää kiitoa tukka putkella, hyppimistä projektista toiseen ja työstä toiseen ja sekalaista sillisalaattia ja asioiden kilkettä. Lisää silppua kokonaisuuksiin, jotka eivät tunnu koskaan valmistuvan. Ja kuten aina, herra Murphy ja lakinsa tulevat vierailulle juuri silloin, kun niitä vähiten kaipaisi. Tällä viikolla olen taistellut viiden suuren nettityödeadlinen kanssa ja bonuksena täyttänyt apurahakuponkeja (itselleni, en vain projekteille!) vähän joka suuntaan. Onneksi kone turtui vasta eilen illalla, eikä esimerkiksi kolmea tuntia aiemmin. Kuului vain zzzzzmmmmmmmm ja kone vaipui pimeyteen. Istuin typertyneenä kynä kädessäni näytön edessä (olin juuri kirjoittamassa tietokantatietoja muistiin) valehtelematta kokonaisen minuutin, ennenkuin henkisessä yksikössäni syntyi mitään reaktiota. Ensimmäisenä toimenpiteenä menin keittämään kahvit. Odotin käytännössä kahvipannun äärellä kuppi kädessäni kahvin valmistumista, sitten seisoskelin höyryävä kuppi kädessäni varttitunnin parvekkeella otsa parvekelasissa kiinni; sade valui silmieni edessä lasia pitkin, vääristäen hämärän maiseman, joka oli jotenkin uuvahtanut päivällä vallinneen oudon valon jälkeen. Mietin jälkeenpäin, että ihmiset vastakkaisella bussipysäkillä tuskin ovat pitkään aikaan nähneet niin tyhjäkatseista ihmistä.

Onneksi tilanne ei kuitenkaan ollut niin vakava kuin luulin. Sain koneen päälle safe-modessa (mikä lienee onkaan suomeksi) ja pääsin edelliseen palautuspisteeseen, jonka jälkeen kone aukesi ainakin  jotenkin ymmärrettävään näkymään. Suurin osa ohjelmista ei vain toiminut, joten eilinen ilta  ja tämän päivän aamu meni sitten niitä asennellessa. Helpotus siitä, että taisin selvitä tästä omin voimin (koputan puuta), mutta harmitus siitä, että täksi päiväksi sovittu nettisivupalaveri piti perua. Kyseessä oli projekti, joka on ollut pitkän aikaa tekeillä ja oikein odotin tapamista ja projektin kulminoitumista jonkinlaiseen valmiuteen, vesillelaskua ja shamppanjapullon kylkeen posauttamista. Olisi ollut niin hienoa saada edes yksi kimaltava piste i:n päälle tällä viikolla.


Edelleenkin mieli polkee vähän matalalla, mutta muistutan itseäni, että vain muutaman tunnin kuluttua voin pistää koneen kiinni ja kirmata ulkoilmaan. Luvassa kahvihetki hyvän ystävän seurassa tunnelmallisessa kahvilassa.

Sitä ennen otan kuitenkin varmuuskopiot.